kivihionta

tässä olen seurannut kovaa keskustelua puolesta ja vastaan voiteluun ym.liittyviä mielipiteitä.
olen ajatellut että kun puhutaan siklauksesta niin eikö se ole kivihionnan jalostetumpi muoto?jokainenhan varmaan käsittää että noinkin rankka kivi todella repii pohjan kuvitellusti sileäksi,ainakin minun ajatusmaailmaan sopii paremmin leikkaava menetelmä,joku vertasi sahattua ja höylättyä lautaa,siitä aloin miettimään asiaa, voisiko se olla näin?
152959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Suomesta löytyy hionnan asiantuntijoita melkoinen määrä tasaisesti ympäri maata, mutta heistä harvat ovat suksien kanssa tekemisissä. Aikanaan Kainuun miehet kuorivat ropsit hiontaan, sitten keksittiin, että ei puuta kannata viedä ulos, vaan hiotaan kotimassa - siitä se alkoi, suomen papriteollisuus.
Ei puun hionnassa ole kyse pinnan repimisestä kivellä, vaan sen lämmittämisestä, jolloin ligniini sulaa ja kuitu irtoaa. Jokainen puuhioja tietää miten tarkkaa se on, /- 1 aste. Jos lämpö ei ole kohdallaan, kivi repii. Harva suksen hioja tietää millä lämmöllä mennään tai pitäsisi mennä. Nukka pohjassa kertoo suksen olevan valmis saunan uuniin.
Laatu parani paperissa, kun siirryttiin hierteeseen. Hionnassa puukuitu irroitetaan kivellä lämmittämällä ja hierteessä kaksi leikkaavaa metalliterää pyörii vastakkain ja irroitaa lastutetusta puusta kuidun siististi. Sama suksen pohjassa, hionta kuumentaa ja tuhoaa tai repii ja tuhoaa materiaalin, siklaus käsittelee sen hellävaraisesti ja siististi. Kivihionta on kehitetty laskettelusuksien tarpeisiin, kantit saadaan yhdellä kertaa. Murtomaasuksien osalta lopputulos on katastrofi - yksikään kilpahiihtäjä ei hiihdä puhtaalla, hiotulla pohjalla,olkoon mikä kauupallinen kuvio tahansa siellä. Kuviot ovat tuotu kompensoimaan edellämainittuja hionnan ongelmia; kuvio leikataan "timantilla" ja vastaa leikatulta osalta sikliä. Hionta on hyvä ja nopea tapa saada narmut pois suksesta ja siinä käyttökelpoinen, mutta vaatii viimeistelyn.

Äänestä

lienee yksi pohjamuovin uhmwpe ominaisuuksista. Olisiko niin, että siklaus edistää tätä ominaisuutta paremmin kuin kivihionta, joka jäisi kuluneen pohjan peruskunnostukseen.

Äänestä
  • on synynyt käsite erinomaisesta luisto-ominaisuudesta. Onhan UHMWPE samaa ainetta kuin vahat. Tuo erinomisuus on seurausta pinnasta, jossa ei ole yhtää vettä sitoutuneena, ts. sileä.

    Äänestä

  • vp.k kirjoitti:

    on synynyt käsite erinomaisesta luisto-ominaisuudesta. Onhan UHMWPE samaa ainetta kuin vahat. Tuo erinomisuus on seurausta pinnasta, jossa ei ole yhtää vettä sitoutuneena, ts. sileä.

    materiaalilla olen ymmärtänyt että sillä on sellaiset sitko ym. ominaisuudet että hankaus sinänsä tasoittaa pintaa ja pitää kitkan pienenä

    Äänestä

  • carpas kirjoitti:

    materiaalilla olen ymmärtänyt että sillä on sellaiset sitko ym. ominaisuudet että hankaus sinänsä tasoittaa pintaa ja pitää kitkan pienenä

    sanoi lautamies penkiltään istunnossa, kun tuomari kysyi eläimeensekaantujalta tarkka kuvausta tapahtumasta ja sai sellaisen.
    Näi se pohjakin käyttäytyy.

    Äänestä

  • siklasin kahet parit..toiset oli kivihionnan jäljiltä..ei ollu iso homma ja jälki on niin hyvä kuin vai voi olla..vedin vielä lopuksi messingillä ja sieltä se "rasvaisuus" tuli näkyviin..suurennoksella kun katsoo niin mikro-urat on kohallaan ja ei mitään partakarvoja näköpiirissä!
    kivihionta on vain pohjan oikaisuun..ja sen jälkeen kukin käsittelee sen miten itse parhaaksi katsoo...ja tää on mun tapa..ja monen muunkin..

    Äänestä

  • jts-1 kirjoitti:

    siklasin kahet parit..toiset oli kivihionnan jäljiltä..ei ollu iso homma ja jälki on niin hyvä kuin vai voi olla..vedin vielä lopuksi messingillä ja sieltä se "rasvaisuus" tuli näkyviin..suurennoksella kun katsoo niin mikro-urat on kohallaan ja ei mitään partakarvoja näköpiirissä!
    kivihionta on vain pohjan oikaisuun..ja sen jälkeen kukin käsittelee sen miten itse parhaaksi katsoo...ja tää on mun tapa..ja monen muunkin..

    messingillä,mitä onks multa menny jotain ohi.Muuten vedätkö vai työnnätkö kuzminin siklillä?

    Äänestä

  • Tapsu kirjoitti:

    messingillä,mitä onks multa menny jotain ohi.Muuten vedätkö vai työnnätkö kuzminin siklillä?

    messinkiharjalla.. siklillä vetämällä..työntämällä ei onnistu niin kuin pitäs..ja lopussa vetokulmaa pinentämällä..tonne johonkii 20 asteeseen..se ei sitte enää ota niin paljoa.. on oikeestaan loppusilitys ja jälki on hyvä..jos sen näin kuvailisi..

    kokonaan Kuzminin systeemiin: kuzminin sikli ja messinkiharja? Onko puikko, nauha ja takominen jääneet pois?

    Äänestä

  • siirtynyt kirjoitti:

    kokonaan Kuzminin systeemiin: kuzminin sikli ja messinkiharja? Onko puikko, nauha ja takominen jääneet pois?

    jäänyt pois..kaikenlaisia variaatioita pitää kokeilla..tai on terotuspuikko jääny..ja tilalla on toi vp.k;n teräspuikko..se vain porakoneeseen ja on oiva laite..porakone ei vaan taho kestää on jo laakerissa klappia..pitää vissii ostaa kunnon akkukone..noilla halpis-koneilla ei tee mitään!
    huomenna on Imatralla kilpailuissa hiihettävänä siklattu suksi..kyllä pitäs pelittää..sen uskon!

    Imatralla?Pitää vielä kysyä,miten luistaa pelkän siklaamisen jälkeen,ilman nauhaa ja takomista?Voiko takomiseen käyttää pehmeää nailonharjaa vai pilaako homman?Tarvitaanko tässä enää suksen painealueiden sijaintia ja mittoja ollenkaan,meneekö samalla suksella 1...-20 kelit??!!

    Äänestä

  • e 39 kirjoitti:

    pelas..oli kahet sukset(toiset voidellut)..ja hän valitsi siklatut/nauha..luisto oli parhaasta päästä!tohon painealue juttuun en ota vielä kantaa kohan kerkeen tutkia asiaa enemmän..mutta saattaa mennä!

    Äänestä

  • jts-1 kirjoitti:

    jäänyt pois..kaikenlaisia variaatioita pitää kokeilla..tai on terotuspuikko jääny..ja tilalla on toi vp.k;n teräspuikko..se vain porakoneeseen ja on oiva laite..porakone ei vaan taho kestää on jo laakerissa klappia..pitää vissii ostaa kunnon akkukone..noilla halpis-koneilla ei tee mitään!
    huomenna on Imatralla kilpailuissa hiihettävänä siklattu suksi..kyllä pitäs pelittää..sen uskon!

    Onko teillä missään kuvia noista vehkeistä, mitä laitatte porakoneeseen.

    Sitten vielä. Käytätkö messinki harjaa joka kelillä.

    Olen miettinnyt tätä sinun tiivistys juttuasi, koska sitähän pinnan muuttaminen on.

    Itse olen metallimiehenä törmännyt omassa ammatissa pinnan tiivistykseen erimuodoissa ja materiaaleissa.

    Kun halutaan tiivistää materiaalia sisältä, niin se ei onnistu, kuin valsaamalla, eli muokataan kappaletta. Samalla kun kappale muuttaa muotoa, niin muuttaa myöskin sisävika, eli huokonen. Se voi lämmetessään palaa kiinni ja hävitä kokonaan.

    Kun puhutaan materiaalin pinnan, tekemisestä kovemmaksi, kuin perusmateriaali, niin puhutaan sintrauksesta.

    Lämpöä hyväksi käyttämällä saadaan pinta lasimaiseksi.

    Eli, kun ainoastaan siklaat pinnan ja puhut kumminkin pinnan karkaisusta, niin mihin perustuupinnan tiiveiden karkaisu.

    Vai onko se niin, että oikeastaan pinta ei muutu, vaan tuodaan se esille toisella tavalla.

    Äänestä

  • old_profile_28496 kirjoitti:

    ota yhteyttä tonne e-mailiin..käydään siellä keskustelua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuntoilija kajaanista kirjoitti:

tässä olen seurannut kovaa keskustelua puolesta ja vastaan voiteluun ym.liittyviä mielipiteitä.
olen ajatellut että kun puhutaan siklauksesta niin eikö se ole kivihionnan jalostetumpi muoto?jokainenhan varmaan käsittää että noinkin rankka kivi todella repii pohjan kuvitellusti sileäksi,ainakin minun ajatusmaailmaan sopii paremmin leikkaava menetelmä,joku vertasi sahattua ja höylättyä lautaa,siitä aloin miettimään asiaa, voisiko se olla näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu