Yöllä tuttileikit

Vauva nukahtaa illalla, nukkuu 3-4 tuntia rauhassa, kunnes alkaa tuttileikit, 15-30 min. välein pitää käydä laittamassa tutti. Mitä neuvoksi, miten saisi tutin pysymään suussa, ettei tarvitse käydä laittelemassa jatkuvasti?
6436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei sitä tuttia voi laittaa millään esim. teipillä kiinni turvallisuussyistä. Vauvan pitää päästä puklaamaan vapaasti tarvittaessa. Jotkut laittaa narulla kiinni, jotta tutti ei katoa, mutta siinäkin turvallisuusriskit.

Tutin takaisin laittoa ei saa millään loppumaan kokonaan. Meillä tarve väheni, kun otin vauvan sivuvaunuun. Ei tarvinnut itse nousta yöllä ylös kertaakaan ja vauvakin rauhoittui ihan eri tavalla kun oltiin ihan kosketusetäisyydellä toisistamme. Eli tuttirumba väheni, muttei loppunut. Jos vauva nukkuu liian kaukana teistä, tuo voi olla yksi konsti saada äiti lähelle - edes hetkeksi. Kokeile rohkeasti sivuvaunua tai jopa perhepetiä. Siinä vauvat yleensä nukkuu pitempiä pätkiä ja heräämisetkin sujuu ilman itkuja. Kokemusta on.

Äänestä
  • Vauva on myös otettu väliin nukkumaan. Siinä ei tilanne helpotu, varsinkaan kun alkaa se käsillä vispaaminen. Joten tutti putoilee samalla tavalla vieressäkin. Narusysteemejä en tietenkään lähtisi edes kokeilemaan, mutta ajattelin, että olisiko teillä vinkkejä tähän pulmaan.

    Äänestä

  • on myös kirjoitti:

    Vauva on myös otettu väliin nukkumaan. Siinä ei tilanne helpotu, varsinkaan kun alkaa se käsillä vispaaminen. Joten tutti putoilee samalla tavalla vieressäkin. Narusysteemejä en tietenkään lähtisi edes kokeilemaan, mutta ajattelin, että olisiko teillä vinkkejä tähän pulmaan.

    Tuttirumbaan ei ole mitään ihme konstia. Paitsi helpottaa sitten joskus yli puoli vuotiaana kun osaa itse etsiä tutin ja pistää se suuhun.

    No tällainen helpotus tuli mieleen: laita sänkyyn ainakin 6 tuttia. Joku niistä aina osuu sit käteen yön pimeydessä. Kokeilkaa sivuvaunua. Ei häiritse käsien huitominen eikä tarvi nousta itse ylös öisin. Pidemmän päälle näännytät itsesi puolikuoliaaksi, jos joudut nousee kuukausitolkulla tunnin välein jalkeille. Sitä ei jaksa hullukaan. Eli vauva mahdollisimman lähelle ja tutteja riviin poikineen ;)

    Äänestä

  • tosiaan ei.... kirjoitti:

    Juu, tuoki idea olisi hyvä, mutta vauva on riippuvainen unihaalaristaan, joten ei kädet pääse tuttiin käsiksi ja tutin laitto ei vielä tahdo aina oikeen päin mennä suuhun.

    Joten ilmeisesti öitä hypellään vielä jonkin aikaa.

    Äänestä

  • ongelma- kirjoitti:

    Meillä ei esikoinen syönyt tuttia, vaan minua, meinas hermo mennä, mutta ei vaan pojalle kelvannut tutit eikä tuttipullot.

    Toisen saatuamme päätin, että tutille opetetaan, niin pääsen vähemmällä... no sit alkoi just toi tutti- juoksutus.

    Tein niin, että odotin, että tyttö nukahtaa ja otin tutin pois susta, siihen ei herännyt, mutta jos tiputti itse tutin, niin heräs.

    Nyt tyttö on 6 kk ja ei enää halua tuttia suuhun nukahtaessaan, kuin joskus ja silloinkin riittää, että annan olla vähän aikaa vaan...

    Äänestä

  • valois* kirjoitti:

    päähän nurinpäin, niin ettei saumat paina yöllä. Pysyy tutti suussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppumaan? kirjoitti:

Vauva nukahtaa illalla, nukkuu 3-4 tuntia rauhassa, kunnes alkaa tuttileikit, 15-30 min. välein pitää käydä laittamassa tutti. Mitä neuvoksi, miten saisi tutin pysymään suussa, ettei tarvitse käydä laittelemassa jatkuvasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu