Miten eroon

Hei!

Mulla on 2-vuotias sakemanni narttu jota en vielä tähänkään päivään ole saanut käyttäytymään kun toisia koiria tulee vastaan. Kun koira saa olla irti, ongelmaa ei oikeestaan ole sen jälkeen kun on tutustuttu. Lähteekö ongelma minusta? Ilmeisesti minulla on uskottavuusongelmia kun koira käyttäytyy isännän kanssa paljon paremmin.

Remmissä vieläpä vedetään niin paljon kun puhtia vaan riittää alkulenkistä. Koulutuskentillekkän en oikeen ole uskaltanut mennä tuon rähjäämisen vuoksi. Neuvoja?
301980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

koulutuskentille tuon vuoksi. Meillä myös uhmaikäinen pian 9kk ikäinen narttu, joka rähjää vastaantuleville. Jos olemme koulutuksessa, niin alkuun saattaa haukkua muita, mutta aika pian huomaa, ettei saa sillä haukunnalla mitään huomiota. Mielestäni tyttö on kehittynyt parempaan suuntaan juuri koulutuksen vuoksi. Lisäksi käymme usein mätsäreissä sosiaalistuttamassa koiraa. Tietty teillä on varmaan murrosiät yms käyty läpi jo. Millä tavoin reagoit kun koira alkaa rähjäämään?

Äänestä

osasyy räyhäämiseen. Kun näet vastaantulevan koiran, lyhennätkö ja kiristätkö remmiä, alatko itse jännittää tulevaa ohitusta? Eli annat koiralle viestin,että kohta tapahtuu jotain. Pyri suorittamaan aluksi ohitus vähän kauempaa niin ettei sinun tarvitse remmiä lyhentää, vaan etenet niin kuin etenisit jos ketään ei ole tulossa vastaan. Kun itse käyttäydyt rennosti niin koirakin menee rennommin. Toinen hyvä keino on kiinnittää koiran huomio jotenkin itseesi ohituksen ajaksi. Esim jos on ahne koira voi jollain makupalalla yrittää tai mikäli tykkää jostain lelusta tms niin sitten sillä....

Äänestä
  • auttaa enää kaksivuotiaana.

    Äänestä

  • Battoga kirjoitti:

    auttaa enää kaksivuotiaana.

    siis ettei 2 vuotias koira opi uutta? paljonpa koirista tiedät. Koira oppii hyvinkin uuden käyttäytymismallin kuten ihan mitä tahansa muutakin esim. tottisliikkeitä. Opetukseen menee tosin hieman kauemmin aikaa kun esim pennun opettamiseen, kun tässäkin pitää päästä eroon väärin opetusta käyttäytymisestä, mutta oppii kuitenkin takuu varmasti mikäli asian opettajalla on homma hallussa. Opetuksen pitää olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista ja siihen pitää paneutua, ei se yhdessä päivässä onnistu enkä niin väittänytkään!

    Äänestä

  • meinaat kirjoitti:

    oikeassa. Koira oppii uusia asioita koko ikänsä. Itselläni on narttu 5 v ja kun olen sitkeästi karsinut rähjäämistä pois ihan tiukasti kieltämällä niin nyt se on vuoden verran osannut käyttäytyä jo ihan mallikelpoisesti ohituksissa.
    Aikaahan siinä meni ja kärsivällisyyttä vaadittiin. Muista kuitenkin palkita ja kehua koiraa kun ohitukset alkavat sujua

    Äänestä

  • meinaat kirjoitti:

    siis ettei 2 vuotias koira opi uutta? paljonpa koirista tiedät. Koira oppii hyvinkin uuden käyttäytymismallin kuten ihan mitä tahansa muutakin esim. tottisliikkeitä. Opetukseen menee tosin hieman kauemmin aikaa kun esim pennun opettamiseen, kun tässäkin pitää päästä eroon väärin opetusta käyttäytymisestä, mutta oppii kuitenkin takuu varmasti mikäli asian opettajalla on homma hallussa. Opetuksen pitää olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista ja siihen pitää paneutua, ei se yhdessä päivässä onnistu enkä niin väittänytkään!

    sanoin, senkin remmirähjääjä? Se oli sitten vitsi. Vanhakin koira oppii, ihan vanhanakin. Sitä vaan tarkoitin, että jos toi kyseinen koira rähjää nimenomaan naisen taluttamana ja tottelee perheen miestä paremmin, niin naisen on otettava kovemmat otteet käyttöön, kuin lepertely ja namit. Koiralle on näytettävä, että se voi luottaa myös naisihmiseen, eikä sen tarvitse tätä suojella.

    Sanoo sille vaan, ett ei rähjätä. Siihen mitään ydinfysiikkaa tarvitse. Kieltää ei toivotun käytöksen ja palkitsee oikeasta. Ei kauheen vaikeeta.

    Äänestä

  • ei tarvi kirjoitti:

    Sanoo sille vaan, ett ei rähjätä. Siihen mitään ydinfysiikkaa tarvitse. Kieltää ei toivotun käytöksen ja palkitsee oikeasta. Ei kauheen vaikeeta.

    Mitä jos kielto ei auta...?

    Äänestä

voi joku feministi vetää herneet nenään, mutta siitä vaan. Normaalissa parisuhteessahan nainen kunnioittaa miestään, minkä älykäs, tarkkaavainen koira kyllä huomaa. Siksi on yleistä, että emännän kanssa rähistään, mutta isännän kanssa ei. Kokeile tätä: laita koiralle kuristuspanta ja kestävä hihna. Laita kuristupanta kaulaan ihan korvien taakse ja ota sellainen ote, ettei koiralla ole liikkumavaraa yhtään. Siis käsi niskaan kiinni. Harjoitelkaa ensin sitkeästi kävelyä näin ilman häiriöitä mielellään. Koira voi vetää itsensä ensin "henkihieveriin", mutta ei sääliä, ei se itseään tukehduta. Ja kaikista vaikein osuus: yritä olla koko ajan viilipyttymäisen rauhallinen, älä suutu, äläkä anna periksi. Kun se oppii ensin sen, ettei liikkeelle lähdetä tuhatta ja sataa, vie vasta sitten se kohtaamistilanteisiin ja niissä panta piukkaan, kunnes se oppii, jos oppii. Sitten vasta palkitsemaan, kun käytös on oikeasti parantunut. On koiria, joita voi opettaa makupaloilla palkitsemalla ja sitten on niitä, jotka antavat piut paut nameille. Myös narupallon käyttö voi saattaa erittäin "vietikkään" koiran entistä enemmän pois tolaltaan.

Äänestä
  • Tapahtumaketjun kulku: vieras koira tulee vastaan- ohjaaja käyttää pakkoa VÄÄRIN kiristäen kaulainta- oma koira kokee kipua (ehkä, riippuu pakosta...)- oma koira kokee tilanteen epämiellyttäväksi ja uhkaavaksi!
    10 pisteen kysymys: miten koira reagoi uhkaan ensi kerralla? Vihjeenä : agressio tai väistäminen ovat koiran luonnolliset keinot, kumpaa käytöstä on teidän mielestä vahvistettu ja kumpaan ei edes anneta mahdollisuutta?

    Aina pakotteita käytettäessä on huolehdittava siitä että koiralla on mahdollisuus "toipua" niistä! Tästä syystä pakot toimivat huomattavasti paremmin esim. tottistreeneissä joissa koira on jo valmiiksi oikeassa mielentilassa ts. vietissään.

    Pakolla ei voi vaatia asiaa jota koira ei jo osaa, saat vain ongelmia aikaan. Helpompaa ja terveellisempää koiralle, niin henkisesti kuin fyysisestikin, on tuo makupaloilla opettelu.

    Lopuksi totuuden siemen: Ongelmaa ei synny kun vältät ongelmatilanteiden syntymisen...

    Äänestä

  • käy näin: kirjoitti:

    Tapahtumaketjun kulku: vieras koira tulee vastaan- ohjaaja käyttää pakkoa VÄÄRIN kiristäen kaulainta- oma koira kokee kipua (ehkä, riippuu pakosta...)- oma koira kokee tilanteen epämiellyttäväksi ja uhkaavaksi!
    10 pisteen kysymys: miten koira reagoi uhkaan ensi kerralla? Vihjeenä : agressio tai väistäminen ovat koiran luonnolliset keinot, kumpaa käytöstä on teidän mielestä vahvistettu ja kumpaan ei edes anneta mahdollisuutta?

    Aina pakotteita käytettäessä on huolehdittava siitä että koiralla on mahdollisuus "toipua" niistä! Tästä syystä pakot toimivat huomattavasti paremmin esim. tottistreeneissä joissa koira on jo valmiiksi oikeassa mielentilassa ts. vietissään.

    Pakolla ei voi vaatia asiaa jota koira ei jo osaa, saat vain ongelmia aikaan. Helpompaa ja terveellisempää koiralle, niin henkisesti kuin fyysisestikin, on tuo makupaloilla opettelu.

    Lopuksi totuuden siemen: Ongelmaa ei synny kun vältät ongelmatilanteiden syntymisen...

    tuo kaksi-vuotias! koira ole jo traumansa saanut, jos on saadakseen.

    Äänestä

  • Battoga kirjoitti:

    tuo kaksi-vuotias! koira ole jo traumansa saanut, jos on saadakseen.

    iällä ole väliä. Pehmeä koira saa traumoja helposti iästä riippumatta. Kokemukset opettavat myös koiria, ja huonoista kokemuksista oppii ihan yhtälailla, iästä riippumatta.

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    iällä ole väliä. Pehmeä koira saa traumoja helposti iästä riippumatta. Kokemukset opettavat myös koiria, ja huonoista kokemuksista oppii ihan yhtälailla, iästä riippumatta.

    kokemuksesta, kun mammalle ei ryttyillä, saattaa oppia jopa sen, että mammalle ei ryttyillä.

    Äänestä

  • Battoga kirjoitti:

    kokemuksesta, kun mammalle ei ryttyillä, saattaa oppia jopa sen, että mammalle ei ryttyillä.

    Koira yhdistää sen pakon eli hihnasta repimisen vastaantulijaan... Pakko toimii hyvin jos on aivan varma kuinka ja missä sitä käyttää! Väärä pakko väärässä paikassa väärällä koiralla lisää satavarmasti ongelmia. Ajattele itse, jos tässä tapauksessa ohjaajalla olisi auktoriteettia tarpeeksi siihen ettei mammalle ryttyillä niin ongelmaahan ei edes olisi...

    Äänestä

  • Battoga kirjoitti:

    kokemuksesta, kun mammalle ei ryttyillä, saattaa oppia jopa sen, että mammalle ei ryttyillä.

    Saat koirasi joko silmillesi tai aristelemaan ohjaajaa! Hyviä vaihtoehtoja molemmat...

    Äänestä

  • tälläin kirjoitti:

    Saat koirasi joko silmillesi tai aristelemaan ohjaajaa! Hyviä vaihtoehtoja molemmat...

    sinulle on käynyt? Katsos, kun homman nimi on se, että ihminen ei saa hermostua koiraan, eikä pelätä kohtaamistilanteita. Ei silloin tule myöskään traumoja, eikä koira silmille. Tietenkään rauhallisuutta ei pysty teeskentelemään, sen koira huomaa.

    Eipä ole itselleni käynyt näin, mutta treeniryhmässäni on muutama koira joita ollaan porukalla opetettu parempaan hihnakäyttäytymiseen. Olet kyllä aivan oikeassa tuossa hermostumisasiassa, sen myönnän ilomielin. Onkohan ohjaajalla, joka ilmeisesti on hieman kokemattomampi henkilö mahdollisuutta pysyä rauhallisena tilanteessa jota hän todennäköisesti itsekin hieman jännittää ja aristelee?Mitä olen koittanut selittää tässä keskustelussa on se ettei alkuperäisellä ohjaajalla ole riittävästi auktoriteettiä selkeisiin, tai puhtaisiin käskyn voimalla tapahtuviin ohituksiin. Kerran koiran käytös parenee toisen ohjaamana voi kyseessä olla myös laumajärjestys, koira kokee olevansa ylempänä kuin ohjaaja, jos näin on niin tämä ongelma on korjattava jossain muualla kuin lenkkipolulla, voi hyvinkin johtaa painimatsiin luonnollisesti henkilöstä ja koirasta riippuen.

    Battoga, kiitos omista mielipiteistäsi, olen oikeasti saanut vähän ajateltavaa niistä. Kai se on niin että tarpeeksi kauan kun tekee jotain tietyllä tavalla niin sitä kangistuu omiin kaavoihinsa. Ei kai kaikki koirat ole yhtä mustavalkoisia kouluttaa kuin nuo kisakoirat, ei varmaan "perus Rekku" toimi ihan samallalailla joka tilanteessa.

    Lopuksi vielä tarkoitukseni ei ole provoilla, syyttää, mollata, nolata eikä aiheuttaa kenellekkään pahaa mieltä. hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    Näinhän se on, että koirat ja ohjaajat ovat erilaisia ja valitettavan usein on liian tarmokas koira liian "kiltillä" ihmisellä. Hyvää vuoden jatkoa myös.

    Äänestä

Ota mukaan makupaloja joista koira todella pitää.
jonkun matkaa ennen kohtaamista kutsu ja palkkaa HETI kontaktista. Jatka samaa koko ajan kunnes tilanne on ohi.Kun se reagoi vastaantulijaan jatka kutsumista niin kauan että se ottaa kontaktin ja palkkaa heti. Jokusen toiston(n.10)jälkeen rupeaa menemään koirallekin jakeluun että rähjääminen ei palkitse.Jonkun aikaa siinä menee ennenkuin se onnistuu mut se todella toimii.

Äänestä
  • Googleta kolinapurkki ja ota se käyttöön! Toimi meillä!

    Äänestä

  • toimii!! kirjoitti:

    Googleta kolinapurkki ja ota se käyttöön! Toimi meillä!

    aina vaan. Voihan helvetti, ei kannata sellaisilla koiraa olla kun joutuu purkkien kanssa riehumaan:-)) APUA :-)) Omat koulutusmeinigit kun ei riitä, sitä taitoa se vaatii kuten ihmissuhteissakin vai nut hei! pitääkin ottaa kolinapurkki käyttöön kun mies ei tee kuten sanotaan :-)))))))

    Äänestä

  • jaksaa naurattaa kirjoitti:

    aina vaan. Voihan helvetti, ei kannata sellaisilla koiraa olla kun joutuu purkkien kanssa riehumaan:-)) APUA :-)) Omat koulutusmeinigit kun ei riitä, sitä taitoa se vaatii kuten ihmissuhteissakin vai nut hei! pitääkin ottaa kolinapurkki käyttöön kun mies ei tee kuten sanotaan :-)))))))

    tepsii hölskyvä tölkki myös. Voihan sillä heittääkin.

    Äänestä

  • haluaisin ihan nähdä livenä. Siis tuo kaksi-vuotias remmissä rähjäämään oppinut koira kohtaa toisen koiran. Se vetää niin, että emäntä pitää molemmilla käsillä remmistä kaikin voimin. Koira haukkuu kovalla äänellä niin, että kuola roiskuu ja on erittäin kiihtynyt. Nyt erittäin hengästynyt emäntä kutsuu koiraa ja on jostain saanut KOLMANNEN käden, jolla kaivaa namin taskusta. Aivan yltiöpäiseksi kiihtynyt koira ottaa kontaktin tietenkin välittömästi. Ai niin, emäntä on tietenkin pysynyt koko ajan kiihtymättä. Näinkö se menee?

    Äänestä

heippa!
minulla oli samainen ongelma uros sakemannini kanssa joka on kanssa nyt 2 vuotias.
aina kun joku tuli vastaan koiran kanssa niin haukutiin kohdalla ja vedettiin.(ja koirani huuto oli mitä kauheinta, minun mielestäni.luulen että kaikki oikein pelkäsivät nallukkaani.)
mutta kummiskin, nyt on aivan eri ääni kellossa.
tein aina niin kun joku tuli koiransa kanssa vastaan että ennen kohdalle saapumista käskin koiran istumaan ja sitten menin itse kyykkyyn koiraa vastapäätä.niin ettei koira "nähnyt" ylitseni toista koiraa.
jos kummiskin alkoin huutamaan taas, niin sitten rauhoittavalla äänellä puhumista ja kuonosta hellä ote ja käsky EI.
jos koira oli nätisti niin eikun namia äkkiä ja hyvät kehut ja rapsutukset.
näin olen jo kaksi sakemanniani kouluttanut.
meillä ainakaan ei auttanut tuo helistinpurkki johon sullotaan herneitä tms.
sillä yritä nyt samalla helistää purkkia ja saada vetävä/räksyttävä koira kuosiin.
itse kun olen ainakin todella pieni ihminen(vaikken sitä sano etten yhdellä kädellä saisi koiraani kuosiin, mutta kun helistimestä koira ei ollut moksiskaan..)
onnea teille! näkyviä tuloksia sain jo melko nopeasti tällä konstilla, ja nyt ei tarvitse tehdä ollenkaan tätä. riittää käsky ei tai että missä pallo.
koirani kun ovat pallohulluja!:D
mutta kannattaa kokeilla, vaikka tuntuisikin tyhmältä kyykkiä koiran edessä/pitää kuonosta kiinni..:)

Äänestä
  • Niin kiitoksia teille jotka olette viitsineet vastailla! Oon tuota kolinapurkkia joskus kokeillut eikä se oikeen ole toiminut.

    Kyllä mä oikeestaan oon sitä mieltä että minusta se ongelma lähtee kun jo valmiiksi jännitän sitä rähjäämistä kun joudun ohittamistilanteeseen.. Koirani ei siis ole vihainen toisille koirille vaan (epävarma)? Ongelmaa mun mielestä pahentaa se että mulla on toisessa remmissä tollanen pieni sekarotuinen joka pitää huolen siitä että jos saku ei hauku niin sitten se räksyttää.. ja siitäkös tuo toinen innostuu.. Taitaa olla parempi alkaa käyttää kumpikin erikseen ja ottaa pallo mukaan. Ehkä se tästä.. :).

    Äänestä

  • vastanneille! kirjoitti:

    Niin kiitoksia teille jotka olette viitsineet vastailla! Oon tuota kolinapurkkia joskus kokeillut eikä se oikeen ole toiminut.

    Kyllä mä oikeestaan oon sitä mieltä että minusta se ongelma lähtee kun jo valmiiksi jännitän sitä rähjäämistä kun joudun ohittamistilanteeseen.. Koirani ei siis ole vihainen toisille koirille vaan (epävarma)? Ongelmaa mun mielestä pahentaa se että mulla on toisessa remmissä tollanen pieni sekarotuinen joka pitää huolen siitä että jos saku ei hauku niin sitten se räksyttää.. ja siitäkös tuo toinen innostuu.. Taitaa olla parempi alkaa käyttää kumpikin erikseen ja ottaa pallo mukaan. Ehkä se tästä.. :).

    sanot koirasi olevan epävarma... Niin luulin minäkin omastani "ihanan kiltti nallukka" mutta tosiasiassa koira katsoikin olevansa ns pomo eli hääti vastaantulijat rähinällään. Kolinapurkkeja en ole koskaan käyttänyt. Meillä riitti pelkkä jääkoulun pitäminen

    Äänestä

  • tämmöinen kirjoitti:

    Sitä minäkin olen ajatellut. Kuinka tuo "jääkoulu" sitten käytännössä toimii? :). Mun on ainakin vaikee olla hellimättä tuota löllykkää, se on niin vastustamattoman ihana :D.

    Mutta mistäköhän johtuu että jos koira saa olla vapaana ja toinen koira sattuu tulemaan vastaan niin se ei kuitenkaan lähde heti hyökkäämään ja uskookin paremmin? Ehkä sekin on sitä että siinä paniikissa musta lähtee sellanen "tänne!" karjasu että koira tietää että on paree totella tai siitä ei hyvää seuraa?

    Ehkä teen asioista liian monimutkaisia kun ajattelen liikaa.

    Äänestä

  • kyllä olla totta kirjoitti:

    Koiraneuvolan sivuilta löytyy ohjeet jääkoulun pitoon. En osaa laittaa linkkiä tänne. Vaikeata se oli sitä pitää, mutta kun vain sitkeästi muistaa kuinka veemäistä on remmirähjän kanssa kulkea, kannattaa anovat silmät unohtaa.
    Itse kulkiessani remmirähjän kanssa, sorruin juuri siihen provosointiin; iik-apua-koira-tulee ja eiku hihnaa tiukemmalle ja koira tietenkin sai lisä uhoa päälle siitä. Eli ihan oma syy.

    Yksi varsin tehokas keino ystävälläni on ollut kuonohihna. Koira lopetti rähjäyksen siihen, häpee kai niin paljon hihnaa ja se on ihan kätevä kun sillä saa koiran pään käännettyä vastaantulijoista pois päin. Niin ja sakemanni sekin koira ;)

    Toivotan menestystä teille :)

    Äänestä

  • :):) kirjoitti:

    on ihmisen tunne, ei koiran. Mutta kuonopanta tai kuonokoppa on hyvä apuväline uhoajalle. Oliskohan vähän nöyryyttävää?

    Äänestä

  • kyllä olla totta kirjoitti:

    Sitä minäkin olen ajatellut. Kuinka tuo "jääkoulu" sitten käytännössä toimii? :). Mun on ainakin vaikee olla hellimättä tuota löllykkää, se on niin vastustamattoman ihana :D.

    Mutta mistäköhän johtuu että jos koira saa olla vapaana ja toinen koira sattuu tulemaan vastaan niin se ei kuitenkaan lähde heti hyökkäämään ja uskookin paremmin? Ehkä sekin on sitä että siinä paniikissa musta lähtee sellanen "tänne!" karjasu että koira tietää että on paree totella tai siitä ei hyvää seuraa?

    Ehkä teen asioista liian monimutkaisia kun ajattelen liikaa.

    Itselläni on myös noin 2-vuotias uros. Meillä yli-innokkuus alkoi, kun ei enää saanutkaan mennä katsastamaan vastaantulijaa, mitäs itse olin ensin päästänyt. Meillä tilanne varmasti helpompi, koska "räyhääjä" kutsuu vastaantulijaa ennemminkin leikkimään. Kokeilin kuonopantaa, mikä auttoi kyllä vetämiseen, mutta esti koiran kehonkielen käyttämisen. Otimme käyttöön vanhan "nakkinyrkin" eli teimme kohtaamisista harjoitustilanteita. Tällöin koiralla on käskynä sivu, ja se saa kulkea lähellä sivullani ja nätisti kulkiessaan nakki kuonon edessä. Naru on siis löysällä koko ajan, enkä vaadi kontaktia, koska käsky ei ole "seuraa".

    Feministi tai ei, niin meillä johtajan asemassa olen kuitenkin minä. Mieheni lähinnä kaveri koiralle, ja näin se on alunperinkin haluttu rakentaa. Kolinapurkki tai messinkiketju sama tarkoitus, näiden on väitetty vastaavan susi-äidin murinaa. Jan Fennel: Kuuntelen koiraani. Suosittelen kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

remmirähjäämisestä? kirjoitti:

Hei!

Mulla on 2-vuotias sakemanni narttu jota en vielä tähänkään päivään ole saanut käyttäytymään kun toisia koiria tulee vastaan. Kun koira saa olla irti, ongelmaa ei oikeestaan ole sen jälkeen kun on tutustuttu. Lähteekö ongelma minusta? Ilmeisesti minulla on uskottavuusongelmia kun koira käyttäytyy isännän kanssa paljon paremmin.

Remmissä vieläpä vedetään niin paljon kun puhtia vaan riittää alkulenkistä. Koulutuskentillekkän en oikeen ole uskaltanut mennä tuon rähjäämisen vuoksi. Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu