Fortumin rosvot

Saitte aikaan sen että tilasin juuri ilmalämpöpumpun.
Ihanaa kun ei tarvii osallistua enää niin paljon teidän ahneuden maksimointiin.

Kiitos vielä kerran ja terveisiä Pekkariselle!
232744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Minä taas sammutin lämpöpumpun ja laitoin öljylämmityksen päälle. Enää ei tarvitse maksaa rosvofortumille kuin käyttösähkön ryöstösiirron osuus.

Äänestä

Kaikilla muilla aloilla menee huonosti mutta sähköyhtiöt porskuttaa ja eikun nostaa hintaa.

Eikö siis kansaa kiinnosta millä perusteella Fortumi ja muutkin nostaa hintaa vaikka muun energian hinta on tullut alas reippaasti.

Äänestä
  • Eihän noilla syillä ole ollut mitään yhteyttä todellisuuden kanssa enää pitkään aikaan. Öljyn hintaakin käytettiin nostavana tekijänä, mutta laskevaksi tekijäksi siitä ei ole. Ja esim. kysynnän lasku voi nostaa hintaa aivan samoin kuin kysynnän nousukin. Aivan häikäilemättä Liliuksen väki pilkkaa kuluttajia ja nauravat sitten vielä päälle.

    Äänestä

  • Kas näin nostetaan sähkön hintaa:

    kun öljyn hinta on nousussa, nostaa Fortum energialaskun hintaa kun kerran tuotantokustannukset nousee.

    Kun öljyn hinta on laskussa, nostaa Fortum siirtomaksuja kun kerran on tehty kovia investointeja.

    Tuossa siirtomaksujen korotuksessa on vielä sekin kiva puoli, että sähköjohtoja ei voi kilpailuttaa. Kun talo on pultattu fortumin piuhoihin kiinni niin minkäs teet.

    Äänestä

Eikös fortumin ahnein osakken omistaja ole suomen valtio niminen osakas !!! Mutta onneks tämä maa on niin helvetin demokraattinen !!!

Äänestä

Nykymaailman mittapuussa sähkö on jo perustarve. Sen mielivaltainen hinnoitteleminen vain mahdollisimman suurien voittojen tavoitteluun ei voi olla mahdollista laillisesti kuin suomessa.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi! Kysyit nouseeko sähkönsiirron hintasi 1.2.2009 vaikka sinulla on määräaikainen sähkösopimus.

    Sinulla on määräaikainen sähkönmyyntisopimus jonka hinnat eivät muutu sopimuskauden aikana. Sähkönsiirtohintasi nousee helmikuun alusta alkaen. Hinnan-muutos johtuu luotettavan sähköntoimituksen turvaamiseksi tehdyistä investoinneista sähköverkkoihin sekä yleisestä kustannustason noususta. Hinnankorotuksen vaikutus sähkölaskun loppusummaan on noin muutama euro kuukaudessa. Esimerkiksi 2000 kWh vuodessa kuluttavalla kerrostalolla hinta nousee 1 eurolla kuukaudessa.

    Parhain terveisin

    Äänestä

  • vastaus by E-mail kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi! Kysyit nouseeko sähkönsiirron hintasi 1.2.2009 vaikka sinulla on määräaikainen sähkösopimus.

    Sinulla on määräaikainen sähkönmyyntisopimus jonka hinnat eivät muutu sopimuskauden aikana. Sähkönsiirtohintasi nousee helmikuun alusta alkaen. Hinnan-muutos johtuu luotettavan sähköntoimituksen turvaamiseksi tehdyistä investoinneista sähköverkkoihin sekä yleisestä kustannustason noususta. Hinnankorotuksen vaikutus sähkölaskun loppusummaan on noin muutama euro kuukaudessa. Esimerkiksi 2000 kWh vuodessa kuluttavalla kerrostalolla hinta nousee 1 eurolla kuukaudessa.

    Parhain terveisin

    Et kai vaan ole tehnyt fortumin kanssa määräaikaista sopimusta. Fortumin määräaikaisethan ovat aivan älyttömän hintaisia.

    Äänestä

  • varoituksen sana muille kirjoitti:

    Et kai vaan ole tehnyt fortumin kanssa määräaikaista sopimusta. Fortumin määräaikaisethan ovat aivan älyttömän hintaisia.

    Fortum koitti muutama vuosi sitten irti kuluttajista. Mutta pekkarisen riehunta pakotti jatkamaan asiakasmyyntiä. Fortumin tavoite oli päästä paljon työllistävästä toiminnasta eroon. Myynnin tuotto on plus / miinus nolla. Havaitsette tämän tilinpäätöksistä.

    Varsinainen tulos syntyy sähköntuotannosta, siirrosta ja lämpöliiketoiminnasta. Olen havainnut, että monikaan palstalla olevista tiedosta tätä. Fortumin sähkönmyynti edustaa 15% suomessa myytävästä sähköstä.

    Kilpaillutus oli tervetullut sähkömarkkinoille. Liian moni jättää sen käyttämättä ja urputtaa yleisönosastoilla ja nettipalstoilla.

    Äänestä

joka sanoo että "kansa ei tajua"

itse sanisin että........

Äänestä

hiipuva kannatus ja ajatus että otetaan mitä vielä saadaan ennen romahdusta. demarijohtoinen valtio riistää kansaa.
4 tekee itsemurhan ja enemmän kuolee nälkään joka päivä suomalaisia.

Äänestä
  • Nyt on kyllä porvarihallitus. Muistatko milloin oli viimeksi ja mitä silloin tapahtui?

    Äänestä

Fortum on vuosikausi hinnoitellut siirtotariffinsa niin, että siirtotoiminnan tuotto vastaa energiamarkkinaviraston käsitystä kohtuullisesta tuotosta. On aivan yksi lysti, minkä väitetään olevan perusteena hinnankorotuksille koska kohtuulisena pidettävä tuotto joka tapauksessa peritään. Fortumin ekonomistit kyllä osaa laskea oikein, sitä ei tarvitse epäillä.

Eli Fortum ei ryöstä siirtomaksuissa, se vain ottaa sen minkä nykyiset pelisäännöt sallivat. Syy korkeisiin maksuihin ei ole Liliuksen vaan poliitikkojen, jotka ovat ko. säännöt laatineet.

Äänestä
  • tuo fortumin hinnoista valittaminen.

    KENENKÄÄN EI TARVITSE OSTAA VATTIAKAAN SÄHKÖÄ FORTUMILTA.

    Äänestä

  • Siis muistaakseni Fortumi sai taannoin huomautuksen siirtomaksujen ylihinnoittelusta ja joutui palauttamaan liikaa perityt maksut.
    Kaiken lisäksi Fortumi vielä kehtasi ilmoittaa asiakkailleen, että antaa joulukuun siirron ILMAISEKSI asiakkailleen vaikka kysymys oli asiakkaiden rahoista joita Fortumi oli ahneudessaan perinyt liikaa.

    Äänestä

  • itkemistä kirjoitti:

    tuo fortumin hinnoista valittaminen.

    KENENKÄÄN EI TARVITSE OSTAA VATTIAKAAN SÄHKÖÄ FORTUMILTA.

    Siirrosta on pakko maksaa, ikävä kyllä.

    Äänestä

ja kuluttakaa. jos kansa ei osta saa fortum hallitukselta viestin NOSTAKAA SÄHKÖN TAI SÄHKÖNSIIRRON HINTAA. näin kansalta saadaan tavalla tai fortumilla rahat. ja rosvo sijoittaa ne venäjälle, tämähän on täysin riskitöntä rahaa jolla voi tehdä mitä haluaa.
Jos suomalainen ei tätä hyväksy niin tehköön itsemurhan tai muuttakoon pois. uusi kuluttaja tulee kulutuspaikalle ja on lähes varmuudella elintasopakolainen joka ei valita sähkölaskuista, tuskin koskaan edes näkee sellaista, yhteiskunta sen hoitaa eli SUOMALAINEN.

Äänestä

Suomessa löytyy vielä yksi energiaan kuuluva tuote sähkö jonka hintaan ja hinnan nousuun ei näytä mikään vaikuttavan oli vesivoimaa vähän tai liian paljon hinta nousee jos tehtaita ja yrityksiä laman takia lopetetaan ja sähköä enemmän kuin tarvitaan,kapasiteetia pienennetään että hinnat pysyvät korkeana mitään muuta syytä ei voi nousulle löytyä.Katsotaan nyt vaikka öljyn hintaa se on tipahtanut noin 70%viime kesästä ja lämmitys kustannukset ovat öljyllä jo noin 25%pinemmät kuin sähköllä,vielä puolivutta sitten se oli päinvastoin herääkin kysymys mitenkä meitä sähkön käyttäjiä näin pahasti on päästy jymäyttämään,olemme kaikkemme tehneet kilpailuttaneet sähkön hinnan,tilkinneet ikkunoita ovia lisänneet eristeitä, ostaneet lämpö pumppuja ja enerkian säästö lamppuja,kaikija mitä on kehoitettu tekemään ja hinta vain nousee. Mistä on kysymys olemmeko joutuneet säkön myynnin kilpailuttamisen myötä laillistetun karteli toiminnan armoille,mikä sinänsä ei olisi ihme olihan säkö energian myynnin järjestelyissä sopimassa keskustalainen ministeri jolla on vahvat kokemukset maatalouden tuki järjestelmästä joka takaa tuloksen tuli satoa tai ei.

Äänestä

Tuossa lainaus fortumin nettisivuilta. Siinähän tuo rosvouksen syy on lyhyesti.

"Ensiluokkainen sähkö-ja lämpöyhtiö
Pyrimme kaikessa toiminnassamme huippuluokan tuloksiin ja kannattavaan kasvuun. Tietoa sijoittajillemme » "

Äänestä
  • muutamille johtajillemme!

    Äänestä

Marraskuussa putosi mulla sähkönhinta 14% ja joulukuussa 15%. Pörssisähkö nääs.

Äänestä

Jos ihan ollaan tosissaan niin onhan Suomessa sähkö vielä aika edullista, kun 150m2:n talon sähkönkulutus on n. 13-15000 kwh eli rahallinen kustannus siinä 1300-1500€. Sähkölämmitteisessä talossa lämmityksen osuus tuosta on n.puolet.

Tottakai hinnankorotukset syö miestä kun on tottunut halvempaan hintaa. Ainahan se bensanhinnan korotuskin närästää.

Ainoa keino millä kustannusnousua jarrutetaan niin kilpailutus, vielä kun tuon siirtomaksun saisi kilpailutettua. Puulämmitystä lisää ja turhat kodinkoneet ja valot pois aina päältä, sillä sähkönsäästöllä lämmittää talvella kummasti.
Ilmalämpöpumput tietysti joka torppaan. 6 viikon kulutus on nyt ollut 240kwh ja sillä on lämpimänä pysynyt 60m2:n yläkerta. Alakerrassa toinen pumppu ja sähköpattereita ei ole ollenkaan päällä.
Ulkona nyt -18 ja pumput lykkää 38-40 asteista ilmaa, ottoteho 1000w/pumppu.

Äänestä
  • Kilpailu on erittäin näennäistä kun on kuitenkin vain yksi pörssi, jossa samat omistajat häärii sekä myyjinä että ostajina.

    Olisi hauska nähdä neuvottelut joissa Fortumin voimalaitos ja Fortumin sähkön myyntiyhtiö neuvottelevat hinnoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos teille! kirjoitti:

Saitte aikaan sen että tilasin juuri ilmalämpöpumpun.
Ihanaa kun ei tarvii osallistua enää niin paljon teidän ahneuden maksimointiin.

Kiitos vielä kerran ja terveisiä Pekkariselle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu