Myötätunto ja palveleminen

Hyvä omatunto on paras päänalunen.
Näin sanottiin ennen ja olen sitä mieltä nytkin. Siinä on mielestäni avaimet mielenrauhaan. Kyllähän kaikenlaiset Lamat saavat ajatuksia esittää.
En kuitenkaan eläisi pelkästään toisten palvelemisella, paitsi jos siitä maksetaan palkkaa jolla saan tarvitsemiani hyödykkeitä kuten ruokaa ja vaatteita asunnosta puhumattakaan.

Minun myötätuntoni rajoittuu tällä hetkellä perheeseen, siis läheisiini. En jaksa enkä ehdi aina ajatella mitä jossain kaukana tapahtuu. Tosin nyt kyllä tunnen myötätuntoa Gazan siviilejä kohtaan ja olen vihainen israelilaisille sotilaille. En kuitenkaan vaahtoamisellani voittaisi mitään ja koen olevani liian kaukana heidän tilanteestaan ja syistään.

En hyväksy toisten tahallista loukkaamista ja suutun jos se kohdistuu itseeni. En kuitenkaan anna heti paikalla takaisin, jollei kohde satu olamaan kuuloetäisyydellä, enkä tunne myötätuntoa loukkaajaa kohtaan kuin ehkä perinpohjaisemman ajattelun tuloksena. Kai hänelläkin on ollut syynsä.

En anna Suomeen tulleelle kerjäläiselle almuja tai muillekaan rahankerääjille kahdesta syystä. En pysty millään asettamaan heitä avun tarvitsevuusjärjestykseen ja se ei poistaisi kyseistä ongelmaa. Se täytyy hoitaa muuten.

Jos joku haluaa auttaa toista, eikö olisi järkevämpää aloittaa läheltä ja niistä joiden tilanteen tuntee parhaiten ja tietää avun menneen kohteseensa, kuin jakaa sitä sinne sun tänne.

Onko muiden palveleminen tuonut tyydytystä? Siinä mittakaavassa kun olen sitä kyennyt tekemään, niin on. Hyvä mieli on tullut pienistäkin asioista ja varsinkin niistä.

Onko se palvelemista kun;
hoitaa kodin
kasvattaa lapset
auttaa naapureitaan
auttaa ystäviään
antaa apua yleensä sitä tarvitsevalle
kysyy voinko auttaa?

Ei minusta, se on vain elämää. Vuorovaikutusta, vuorollaan kukin antaa ja saa.

Työelämässä "palvelin", olin myynnin ja markkinoinnin alalla.
Siitä sain palkan, ja sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Ei se vastentahtoista ollut, joitakin hankalia asiakkaita toki, vaan niistäkin selvittiin.

Yksin ei kukaan selviä, tarvitsemme kanssakulkijoita, uskon saavani tavalla tai toisella, takaisin, sen minkä annan.
Ei sille hintalappua ole.
Minua on autettu, ja minä autan, jos kykenen jotenkin.

allekirjoittaa kaksi edellistä mielipidettä.

Mielenrauhaa, levollista mieltä, valaistumista tai vaikkapa tuota yhdessä aloituksessa mainittua sydämen sivistystä - niiden etsimiseen en koskaan ole tuntenut tarvetta tai kaipuuta.

Miksi on helpompaa antaa apua kauas kuin ihan lähelle, kysyt.
Ainakin minulle se on helpompaa siksi, että lähelläni ei edes ole suuressa avun tarpeessa olevia - onko koko Suomessa?

En tunne myötätuntoa kaikkia kohtaan, enkä sellaiseen olotilaan edes pyri. En myöskään vihaa ketään, en muista olisinko koskaan vihannutkaan.

En voisi kuvitellakan eläväni muita palvellen, siis niin, että se olisi elämäntehtävä.
Ihmisenä ihmisten joukossa eläminen, ja sen tekeminen, minkä katson omaksi velvollisuudekseni ja vastuukseni muita ja yhteiskuntaa kohtaan, se tuottaa minulle tyydytyksen.

ja Konfutsesta olen oppinut sen, että epäitsekkyys on voimavara.
Kun heikoilla ollessaan kääntää katseensa toiseen: 'miten sinä voit?'
- Paljon parempi ratkaisu, kuin miettiä sitä miten minä voin.

Ymmärrän palvelemisen laajana, en pelkkänä vapaaehtoistyönä ts. laupiaana samarialaisena toimimisena vaan myös arkisena työntekona, perheen hoitamisena, läheisten huomioimisena, voisi sanoa, että tekee velvollisuutensa ja voitavansa, mutta niin, ettei korota itseään jalustalle. Myös henkisessä mielessä palveleminen voisi olla vaikkapa sitä, että ei osallistu ikäviin juoruihin ja asioiden levittelemiseen.

Dalai-laman ajatukset eivät ole kristinuskoisellekaan järin vieraita, ei niiden ainakaan pitäisi olla. Palveleminen - olla myös muiden käytettävissä, kun se paikka tulee. En ymmärrä sitä niin,että jatkuvasti pitäisi olla tarjoilemassa työtään ja osaamistaan. Luulen, että me kaikki tunnistamme tilanteet, jolloin voimme auttaa, ei siinä erillistä miettimistä tarvita silloin.

Kaipa meillä kaikilla on ihmisiä ja tilanteita, jolloin olemme tulleet loukatuiksi tavalla tai toisella. Kannoin pitkään kaunaa ja vihaa eräitä entisessä työpaikassani olleita henkilöitä kohtaan. Sen asian täytyi vain hautua ja purkautua vähitellen minusta pois. Elämä muuttuu, se on hyväksyttävä, muuten ei jaksa elää. Jotkut haasteet ovat edellyttävät minun muuttumistani. Olen tämän asian kanssa sinut siten, että toivon näille ihmisille hyvää elämää. Tavata en heitä halua mieluiten milloinkaan.

Lähimpien unohtamisella tarkoitan näitä arjen konkreettisia tilanteita, vanhuksen auttamista ostosten kanssa, oven aukaisua vammaiselle, ystävällisyyttä yleensä, avun soittamista kadulla makaavalle jne. Tee se, minkä toivot itsellesi tehtävän. Kun katselee vanhempiaan kiroavia nuoria, tulee joskus miettineeksi, minkälaisia päätöksiä hekin aikanaan tekevät.

En jaksa aina ja kaikkialla tuntea myötätuntoa, yritän kuitenkin toivoa hyvää mieluummin kuin hautoa ikäviä ajatuksia.