Olen elänyt avoliitossa mieheni kanssa reilun vuoden verran ja alusta saakka olemme keskustelleet siitä, että haluamme joskus lapsen yhdessä. Ongelmana vain on se, että miehelläni on jo kaksi tyttöä, 12 ja 8 vuotiaat, entisestä avioliitostaan. Ikäeroa minulla ja miehelläni on 13 vuotta. Itse olen vasta 24 ja olisin kyllä valmis yrittämään lasta vaikkapa heti, eikä kai miehellänikään mitään sitä vastaan ole. Minua kuitenkin mietityttää mieheni lasten reaktio kyseiseen asiaan. Tulen molempien kanssa ihan hyvin toimeen ja etenkään nuoremman kanssa ei ole koskaan mitään ongelmia. Vanhempi puolestaan tuntuu olevan mustasukkainen isästään ja tästä syystä käyttäytyy välillä hiukan inhottavasti. Lisäksi lasten äiti on tainnut saada vanhemman tytön päähän sellaisen idean, että on minun syyni, että vanhemmat erosivat. Siitä huolimatta, onko kellään kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta. Siitä miten uuden vauvan tulo on vaikuttanut toisen puolison lapsiin? Itse olen miettinyt sitä, kun tällä hetkellä tytöt ovat luonamme vain joka toinen viikonloppu, koska heidän äitinsä ei suostu enempään, niin mitenhän vauvan tulo vaikuttaisi tähän. Lähinnä sitä, että tahtoisivatko tytöt viettää enemmän aikaa meillä? Olisi kiva kuulla muiden samassa tilanteessa olleiden/olevien kokemuksia!
uusperhe
niis.ku.nei.ti
2171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, täälä kans samallainen tilanne, miehellä tytär aikaisemmasta suhteesta. Lisää lapsia toivotaan molemmat, ja olen kans alkanut miettiä välillä tyttären suhtautumista jos sisaria tuleman. Mutta uskoisin, että tämä suhtautumisasia on enitenkin meistä aikuisista kiinni, kuinka itse käyttäydymme ja jaamme huomiomme lasten kesken. Tärkeintä kait on se, ettei kukaan tunne olevansa vähempiarvoinen kummankaan vanhemman silmissä, jos kerran välit muuten ovat toimivat..
Meidän tapauksessa minua mietityttää eniten ex:än suhtautuminen, koska tietynlaista mustamaalausta on ollut aikaisemmin havaittavissa, ja kamalinta olisi se, että hän pystyisi vaikuttamaan negatiivisella tavalla oman lapsensa ja tämän sisarpuolen väleihin.
Kunpa aina kaikki aikuisosapuolet kykenisivät ajattelemaan lapsen parasta eikä sortua omiin vahoihin kaunoihin..
mekin olemme uusioperhe minullani on 2tyttöä 7v ja 9v miehelläni on tytär joka on 8v. olemme olleet yhdessä jo 6 vuotta ja naimisissa 2vuotta. Minulla on vauvva kuume ollut jonkin aikaa,
olemme kyllä keskustellut asista jos tekisimme yhteisen iltatähden,
mutta mieheni saa siirtymään vauvan hankintaa etteen päin.
otin jo pari kuukautta sitten kierrukan pois ja vaihdoin pillereihin että olisi helponpi jättää kun alkaa sitten yrittämään iltatähteä.
minun ei auta kuin odotella koska saan luvan jättää ne pois (kun en viitsi sitä salassakaan tehä)=/
minulla kans epäilyttää se että miten isän tytär reakoisi siihen vauvvaa kun on isässä tytär niin kirjaimellisesti.
ja kun se mieheni exsäkin osaa pahoittaa mieheäni ja minua.