Tämä juttu on ihan totta ja en oikein tiedä miten itse suhtautuisin asiaan, hävettää mutta kuitenkaan taas ei.
Olen eronnut nuorehko nainen ja asun kerrostalossa. Naapurissani asuu noi 70v vanhempi mies jolle joskus hoitelen kauppa- ja muita asioita.
Eilen kaupasta tullessani kävin pikaisesti kotona vaihtamassa kotivaatteet päälle ja lähdin viemään hänen tavaroitaan. Ukolla oli pari samanikäistä kaveria siinä turisemassa ja keittelivät minulle kahvia siinä konjakkia naukkaillessaan. Keittiössä seisoskellessani yhtäkkiä toinen näistä kavereista käveli siihen eteeni ja otti puseron läpi kuultavan nännini sormiensa väliin hieroen sitä melko kovakouraisestikin. En voinut mitään sille että nännini kovettuivat ja tuntui että ovat suht räjähtämispisteessä. Toiset vaan aluksi katsoivat kun tämä mies kysyi että saako ja nosti paitani pois rintojeni päältä. Siinä seisoin rinnat paljaana keittiössä ja vanha mies hieroi nännejäni karheilla käsillään. Toinen vieraista tuli myös luokseni ja alkoivat imeä ja nuolla rintojani yhteistuumin.
En varmaan koskaan ole ollut niin kiihottunut ja pilluni suorastaan valui märkyydestä. Jutun alulle laittanut mies työnsi sormensa hameeni alle ja hieroi pikkareideni päältä, levitin hiukan reisiäni ja hän veti pikkarini pois paljastaen posliinini. Tässä vaiheessa isäntä oli jo tyhjentänyt pöydän ja taluttivat minut pöydälle istumaan. Olin siis kerrassaan niin kiihottunut ettei mieleenikään olisi tullut vastustella. Laskeuduin selälleni pöydälle ja isäntä avasi reiteni levälleen ja työnsi kielensä suoraan sisääni toisten miesten pureskellessa rintojani melko kovakouraisesti mutta äärettömän nautinnollisesti. Jokainen heistä halusi nuolla minua vuorollaan ja työntää sormensa milloin pilluuni milloin perseeseeni. En ole ikinä ennen saanut niin räjähtävää orgasmia kuin nyt. Käsittelyn jälkeen hämilläni keräilin vaatteitani, mutta miehet olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isäntä kuiskasi minulle kiitos ja pahoitteli ettei heillä oikein enää seiso.
Nyt en tiedä pystynkö enää katsomaan edes silmiin tätä naapuriani saatikka hänen asioitaan toimittamaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo oli jotenkin symppis juttu. Ehkä koet että sinua käytettiin hyväksi kun vanhat ukot muistelivat nuoruuttaan mutta toisaalta taisit saada itsekin nautinnollisen kokemuksen.
Ei kai siinä mitään hävettävää ole, katso vaan vanhaa veijaria silmiin.
Samaan ei tietenkään tarvitse uudestaan suostua.
Vanhemmiten sitä alkaa tajuta että ikä on vain numero. Jos naapuri olisi sinun kanssasi saman ikäinen ori, olisi tarina vielä sähköisempi. Nyt orhi oli vähän ryppyisemmässä paketissa mutta hyvää teki silti?
Nautit itse ja "vanhukset" saivat itselleen kivan mielen.
Jatka vaan naapurisi auttamista, olet kai ennen tätä taphtumaa saanut hyvän mielen?
Jos haluja on seksin suhteen, niin ei se muille kuulu pätkän vertaa !! Tiedä vaikka ukolla vielä seisoisi...
Hmmm..Olisitko halunnut heidän ottavan sinut..jos heillä olisi seisonut ??
Toi on pelkkää spekulaatiota ettei seiso..
Oma isäkin lähenee 70-v ja moni sen kaveri ja ne painaa kyllä naisia kuin pientä sikaa.
Ettei vain olisi oma fantasiasi !?
Koti asu nännit paistaa läpi hame ja ilmeisesti lyhytkin..!?
Jos oikeesti noin kävisikin niin kuin kirjóitit niin sinähän siinä olisit ollut se joka jäi kiitoksen velkaa.
Ei oikein jaksa uskoa et näin tapahtuisi...
Vanhemmillaihmisillä on kumiskin jonkin verran enemmän ns. häpyä ja käyttäytyminen muodostuu siintä tai voisithan ollut flirttaillut niin paljon ettei siintä enää jäänyt epäselvää...
Aah.. Toi olis mun fantasia melkein täysin. Kiihotun ajatuksesta niin että pöksyt kastuu. Jos mulla asuis naapurissa joku sopiva yksinasuva vanha mies, niin takuulla kävisin siellä ilman rintsikoita ja pikkuhousuja ja toivoisin että se joskus vähän kokeilis hameen alta tai alkais hieromaan nännejä.. Tietty jos olis vielä kavereita ukolla, niin antautuisin kyllä niiden käytettäväksi aina kun alkais panettaa.. Toivoisin kyllä että kulliakin saisin. :)