7 vuotta sitten ollessani 9-vuotias, 5-vuotias pikkuveljeni sairastui ja hänet vietiin sairaalaan.
Eräänä eräänä iltana isäni ja äitini menivät häntä katsomaan sairaalaan ja minä jäin mummoni kanssa kotiin.
Mummoni kutoi keinutuolissa ja jutteli minulle kun leikin nukeillani.
Sitten yhtäkkiä klo 20.15 ulko ovi paukahti ja hetken kuluttua pikkuveljeni juoksi nauraen olohuoneseen.
Mummoni kysyi iloiten pääsitkö pois sairaalasta ja pikkuveljeni vastasi vain lyhyesti joo. Sitten hän juoksi takaisin eteiseen.
Ihmettelimme kun isä ja äiti eivät tulleet sisälle ja pikkuveljeänikään ei näkynyt.
Tunnin perästä isä ja äiti lopulta tulivat kotiin ja itkien kertoivat että veljeni oli tunti sitten kuollut.
Mummo ja minä katsoimme järkyttyneitä toisiamme ja Mummoni sanoi heille tapahtuneesta.
Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen olimme katsomassa alakerrassa televisiota ja kuulimme kaikki selkeästi pikkuveljeni itkevän huoneessani (joka oli yhteisemme) menimme isäni kanssa katsomaan ja itkevä veljeni kysyi missä hänen lelunsa ovat ja kun hain hänen lelunsa ullakolta hän iloisena otti nallensa siitä ja hävisi.
Joskus hän edelleen leikkii iloisena huoneessamme ja saattaa naureskella, mutta muuten hän ei ääntä enää päästä muutakuin nauramalla.
Eräänä eräänä iltana isäni ja äitini menivät häntä katsomaan sairaalaan ja minä jäin mummoni kanssa kotiin.
Mummoni kutoi keinutuolissa ja jutteli minulle kun leikin nukeillani.
Sitten yhtäkkiä klo 20.15 ulko ovi paukahti ja hetken kuluttua pikkuveljeni juoksi nauraen olohuoneseen.
Mummoni kysyi iloiten pääsitkö pois sairaalasta ja pikkuveljeni vastasi vain lyhyesti joo. Sitten hän juoksi takaisin eteiseen.
Ihmettelimme kun isä ja äiti eivät tulleet sisälle ja pikkuveljeänikään ei näkynyt.
Tunnin perästä isä ja äiti lopulta tulivat kotiin ja itkien kertoivat että veljeni oli tunti sitten kuollut.
Mummo ja minä katsoimme järkyttyneitä toisiamme ja Mummoni sanoi heille tapahtuneesta.
Pari viikkoa tapahtuneen jälkeen olimme katsomassa alakerrassa televisiota ja kuulimme kaikki selkeästi pikkuveljeni itkevän huoneessani (joka oli yhteisemme) menimme isäni kanssa katsomaan ja itkevä veljeni kysyi missä hänen lelunsa ovat ja kun hain hänen lelunsa ullakolta hän iloisena otti nallensa siitä ja hävisi.
Joskus hän edelleen leikkii iloisena huoneessamme ja saattaa naureskella, mutta muuten hän ei ääntä enää päästä muutakuin nauramalla.
Vastaukset 34
Vanhimmat
// ja itkevä veljeni kysyi missä hänen lelunsa ovat ja kun hain hänen lelunsa ullakolta hän iloisena otti nallensa siitä ja hävisi. //
Nallestakin tuli ikään kuin aave...säilytän huoneessani edelleen veljeni vanhoja leluja, ja joskus hän käy niillä leikkimässä. Häntä ei aina näy, mutta joskus näkee kuinka hän saattaa siirtää esimerkiksi tuolia. Jos en tietäisi sen olevan veljeni niin pelottaisi sairaasti...mutta minua ei pelota...
parapsykologiaan. Haamu dematerialisoi fyysisen esineen . Ehdotan ilmiön nimikkeeksi "pseudodematerialisaatio". Siis kyseisessä tapauksessa veljen haamu pseudodematerialisoi nallen.
ihmettelen kahta asiaa..
miten 7-vuotias pikkutyttö osaa kellon "20.15" a toinen että jos näit pikkuveljesi a tiesit hänen kuolleen niin läksit hakemaan ullakolta nallea? Näkikö vanhempasikin hänet?
kouluista on menossa joululoma...saa lapsetkin valvoa myöhään ja käydä netissä
Kyseisen veljen on nähnyt itseni lisäksi vanehmpani ja mummoni... ja pyuydän sinua ottamaan huomioon etten minä enään ole mikään 7-vuotias ehken silloin tiennyt että klo.saattoi olla 20.15 mutta tiesin kyllä silloin oli ilta ja tiesin että klo. oli varttia yli 8.
Että tapahtuma aika !!!7 vuotta sitten!!! JOLLOIN OLIN 9-VUOTIAS
nimimerkki "Bluenunna" alias "Quelle" olisi asialla. Aihe vain on vaihtunut lottonumeroista, spiritistisistä istunnoista, kenttäsairaaloista ja suojelevista risteistä kotipiirin kummituksiin. Jos ei B tai Q, niin ainakin hengenheimolainen.
Saatikka kuullut hänestä...sattumalta törmäsin tähän sivustolle (kummitus) olen kyllä käynyt sivuilla lukemassa, mutta en ole törmännyt kyseiseen nimimerkkiin...
humpuukiako?
Kirjoittanut: bluenunna (alias quelle) 29.7.2007 klo 13.33
Ja ihan ensimmäiseksi, haluaisin kertoa oman tarinani varsinkin niille, jotka ovat kovinkin epäluuloisia näihin asioihin suhtautumaan!
Toivoisin että menisitte muualle kirjottelemaan huuhaa mielipiteitänne. Perustakaa vaikka oikea sivustu jossa voitte morkata rauhassa meitä muita, jotka ovat joutuneet kärsimyksen, tai henkien näkemisen ja aistimisen kohteeksi. Täällä teidän ei tarvitse pilata toisten päivää.
Hei, olen Rosalia, Minulla on 4 lasta, vanhin on 11- vuotias poika Jesse. Nuorin on 6kk vanha Nella.
Asun mieheni ja tämän isänsä kanssa vasta rakennetussa omakotitalossa keskisuomessa.
Meillä on kotieläimiä, Kissa, koira ja kaksi kilpikonnaa akvaariossa. Harrastan jumppaa ja tennistä. Käyn myös nuorimmaisen kanssa vauva uinnissa. Mieheni on lakiemies, ja minä olen kotona pidennetyllä äitiys lomalla lääkärin tehtävistä, sillä haluan viettää enenmmän aikaa perheeni parissa. Me käytämme mieheni kanssa alkoholia, kohtuudella. Esim: viikonloppuisin pari saunakaljaa, tai lasilliset punaviiniä rankan päivän päätteeksi. Meillä on mökki lapissa, ja autokin löytyy. Minulla on lähes kaikkea mitä olen aina toivonut. Olen siis täysin normaali, en käytä mitään lääkitystä paitsi pakollisia vitamiini tabletteja, olen terve enkä tupakoi.
Olemme kuin mikä muu tahansa normaali suomalainen perhe. Ja vielä onnellinen!
Olin ennen lapsieni syntymää suomen punaisen ristin jäsenenä auttamassa erään maan sota-aikana haavoittuneita sotilaita, ja maansa kansalaisia.
Nautin kovasti auttamisesta. Osasin tehtäväni vallan hyvin ja siksi olenkin ansainnut liudan erinlaisia kiitos ja kunnia merkkejä tuolta palvelus ajalta. Toimin siellä kenttälääkärinä 2 vuotta, siellä tapasin mieheni Markon joka oli rauhanturvaajana kyseisellä alueella.
Olin eräänä iltana puhdistamassa ystäväni mirkun kanssa ensiapu teltan tutkimus välineitä.
Juttelimme suomen kesästä ja siitä, että mitähän tänne kuuluisi. Nauru raikasi kun pääsimme kohtaan jossa muistelimme teini vuosiamme.
Pian telttaan tuotiin vakavasti loukkaantunut sotilas. Aloimme heti toimimaan.
Hänen ihonsa oli puoleksi palanut, vaikka minua yökötti ei siinä tilanteessa paljoa auttanut alkaa miettimään tuleeko oksennus, vaiko ei.
Hoidimme hommamme kunnialla loppuun, mies makasi nyt sairaala teltan leposiivessä, ja meidän piti vuorovälein paikallisten lääkäreiden ja mirkun kanssa käydä vaihtamassa kylmäsiteet palovammoista ja antamassa morfiinia.
Mies nukkui kun menin hänen luokseen, hyräilin "enkeli taivaan" laulua, työskennellessäni.
Kun olin valmis, mies avasi toisen terveen silmänsä ja tuijotti minua suoraan silmiin.
Sitten hän tarttui kädestä minua kiinni ja sanoi ponnisttelen tuskansa seasta englanniksi. " sinä olet kuin enkeli, näen kauniin valkoisen asusi, pellavatukkasi ja siipesi. Mutten näe sädekehää pääsi päällä.Pirä varasi" Pistin asian miehen voimakkaiden kipulääkkeiden piikkiin! Normaalistikin ne aiheuttavat aistiharhoja ja voimakasta hourailua. Jatkoin myöhään aamu yöhön saakka hommiani, kun oli minun vuoro levätä kirjoitin päiväkirjaani ylös mitä mies minulle sanoi. Hymyilytti hieman, se oli kaunista, mutta hyvin ihmeellistä että joku sanoo jotain enkeleistä, samaan aikaan kun minä laulelen enkelitaivaan laulua suomenkielellä jota varmasti kyseinen henkilö ei osaa sanaakaan.
Kului viikkoja ja kyseinen mies menehtyi koviin kipuihinsa. Siinä kun keräsin hänen tavaroitansa säkkiin joka lähetettäisiin hänen perheellensä, löysin mielenkiintoisen paperilapun.Hän oli sen maan kielistä kirjoitusta jota näytin paikalliselle tulkille. Hän kertoi sen olevan rukous pahaa vastaan, ja että paha hänestä pääsisi valloilleen sinne minne hän kuolee.
Pian tämän jälkeen leirillä alkoi tapahtua kummallisia asioita. Kuten, leikkaustarpeet putoilivat maahan, osa potilaista valitti että miksi käymme nipistelemässä ja puhumassa pahasta heidän luonaan. Ajattelimme golleikojen kanssa aluksi, että he hourailevat, tai että se on jokin parempi kuntoisista potiloista. Teltta oli hyvin vartioitu, ja aloimme paikallisen lääkärin kanssa epäillä jotain muuta.
Olin jo unohtanut koko episodin, ja siivosimme telttaa. 6 sängyn alle oli kirjoitettu hiekkaan teksti. Jossa luki kyseisen maan kielellä manaus, näin ainakin tulkki kertoi. Pistimme lääkintämiesten kanssa merkille, että kyseiset vuoteet, olivat juuri niitä joiden potilaat olivat valitelleet kiusaamisista ja puheista.
Pyyhimme risuilla jäljet hiekasta pois.
Samana iltana kun luin eräälle naiselle kirjaa enlanniksi, pudotin kirjan vahingossa maahan. Kyykistyin nostamaan sitä, kunnes huomasin taas sänky numero 6, alla tekstiä. Nyt mukana oli myös ihme symboleita, katsoin kiireesti myös muut 5 sängyn alusta. Kaikissa sama juttu. Hälytin yhden sotilaista paikalle. Yksi jää partioimaan sisätiloja. Nyt tästä leikistä tulisi sitten loppu. Seuraavana iltana, olimme pelaamassa korttia sillä oli melko hiljaista, ketään ei oltu tuotu illan aikana telttaan. Sotilas kiiruhti luoksemme kuin salama kirkkaalta taivaalta ja mongersi englanniksi paniikissa että hän oli istunut tuolissaan ja katsellut vuoron perään jokaista potilasta, kunnes sänkynumero 6 alla oli alkanut kertyä mustaa usvaa. Kuin savupilvi.
Sotilas oli luullut sen olevan jostakin aseesta jäänyttä pölyä tms. Mutta kun hän meni katsomaan, sänky numero 6 potilas oli aukaissut silmänsä ja kuiskannut hiljaa jotain kuolemasta.
Menimme katsomaan ja kyseisen sängyn potilas oli kuollut, asentoon joka oli merkittävän ihmeellinen. Kuin häntä olisi tiskirätin tavoin rutisteltu. Hänen rintakehäänsä oli palanut jälki joka symboloi saatanaa. Silloin koin ensimmäisiä kauhun hetkiäni henkien maailmassa.
Jätimme asian taas sikseen ja pian alkoi öisin kuulua kirkunaa ja kolistelua, tuskan huutoa ja vaierrusta teltassa. Vaikka kaikilla oli kaikki hyvin. Jäimme kaikki partioimaan potilaiden luokse. teltan perällä oli hyllykkö, jossa oli raamattuja. Ja niistä isoin ja musta, putosi maahan, auki kohdasta jossa kerrotaan tuonpuoleisesta ja sen hengistä. Silloin minua alkoi pelottaa todella. Halusin leiriltä pois, kotiin suomeen äitini luokse. Turvaan jota ympäröi rakkaus. Mutta se oli mahdotonta. Vasta kuukauden päästä pääsisin koneella kotosuomeen.
Sen kuukauden ajan, meihin työntekijöihin kohdistui hengellistä väkivaltaa. Tönäisyjä, tökkimisiä, kaatumisia, lyömisiä yms. En enää koskaan halua palata kyseiseen paikkaan! Näen vieläkin painajaisia tapahtuneesta. Ja unohdin mainita, että kirjeessä pyysin äitiä lähettämään ristin minulle sinne, ja kun sain risti riipuksen, minuun ei enää kohdistunut mitään hengellistä. Mirkkukin sai ristin ja sen maalaiset lääkärit hankkivat ristit myös. Se suojeli meitä. Laitoimme puiset ristit jokaisen potilassängyn alle. Loppuivat kummittelut siihen....Olen tapahtuneen takia joutunut käymään terapiassa, kuten myös ystäväni mirkku.. Enkä haluaisi kenenkään kokevan tällaista. Se mitä se mies silloin sanoikaan ettei hän näe sädekehääni, sitä en ymmärrä vieläkään mitä se tarkoitti.
Oletpa kokenut kovia :(
otan osaa, ja toivotan sinulle hyviä vointeja. :)
Enpä oikeen osaa muuta sanoa :(
Vai että oikein lääkri... hehee. Vaikea uskoa että korkeasti koulutettu ihminen ei osaa edes oikeinkirjoituksen alkeita.
suojassa hän nuo kirjoitusvaikeudet tunnustaakin:
LOTTO NUMEROT!! jatkoa...
Kirjoittanut: quelle 22.7.2007 klo 18.22
ja unohtu mainita niistä lottonumeroista..
Sillon muuan vuosi sitten pelattiin isolla porukalla. Osa oli tuntemattomia puolituttuja ja osa perheenjäseniä ja osa hyviäkin kavereita.
Pistimme kaikkemme peliin..
Ja se oli niin järkyttävä kokemus etten koskaan ennen ole itkenyt puoltavuorokautta putkeen...
Stinan kultainen rippiristi poltti hänen ihoonsa iljettävän toisen asteen palovamman, lääkärissäkin käytiin ja emme kehdanneet kertoa totuutta että se tuli pelatessamme, vaan selitimme että olimme leikkineet kumpi pystyy pitämään sitä kauemin iholla sytkärillä lämmitettynä.. Olisi kait passittanut meidät hoitoon totuuden kerrottuamme?!
Niin, tämä tapahtui niin, että istuimme n,25 henkinen porukka mummolamme isossa olohuoneessa. kaikki lattialla suuressa ringissä, lautana toimi tätini mairen, Floridasta tuoma "kyseinen pelilauta" ja huoneessa paloi abouttiarallaa yli 300 kynttilää. Ja keittiössä paloi öljylamppu katossa. Jokainen kysyi vuorotellen, stina kysyi lottonumeroita (joista olin varoittanut häntä aiemin) ja meni hetki ennen kuin mitään tapahtui.Kaikki tuijottivat lautaa jännittyneenä ja sitten tummahkohahmo syöksähti laudasta kohti Stinaa ja stina huusi pidellen kaulaansa.
Risti oli kiinni ihossa. Vaikka tytöllä oli poikakaverinsa fritsuja pureman kaulan peitteenä melkein poskipäille saakka ulottuva keltainen poolopaita. (kaulus oli järkyttävän suuri, niinkuin muodissa oli muuaan vuosi sitten) säikähdimme kovasti ja minä ja Stinan äiti (stina istui keskellämme) laitoimme valot päälle ja tytö n makoilemaan Stinan äidin syliin. Stina houri jotain ja hänen silmänsä muljahtelivat kuten yleensä jos on tajulähteä. Kovan kivun seurauksena hän pyörtyi. Soitimme hätäkeskukseen ja sieltä neuvottiin että ei olisi suuri hätä ja menimme autolla sairaalaan. Kyllä he vähän pitivät meitä tyhminä sairaalassa kun selitimme että kokeilunhaluisina leikimme ristillä ja sytkärillä.. Vaikka todellisuudessa niin ei todellakaan ollut. Stina uskoi jumalaan, mikä saattoi olla osa syynä (kenties)?? siihen että piru suuttui tai vastaavaa. Stina sai sairaalassa, jonkun kipu pistoksen ja palokohtaan levitettiin jääkylmää rasvaa. Kotona kukaan ei jättänyt Stinaa yksin hänen nukkuessaan eikä ollessaan valveilla. Mikä hauskinta pelissämme oli, että mukana olivat myös Mummoni Brita, ja muita vanhempia sukulaisiani. Mummoni Brita kertoi että siinä talossa jossa me pelattiin (hänen nuoruuden asuintalonsa) joka toimi nyt kesämökkinä, oli asunut joskus 1800- luvun lopulla ilkeitä ihmisiä, joita moni kylän asukas pelkäsi ja epäili noidiksi tai paholaisiksi. Mummoni äiti oli joskus aikoinaan rakastunut (ennen mUmmoni syntymää) kyseisen talonväen nuorukaiseen ( mummoni äiti asui tuolloinen omien vanhempiensa kanssa kylän toisessa päässä), ja nuorukainen oli kertonut pelkäävänsä sitä taloa vaikka se oli silloin muutaman vuoden vanha, mutta siellä oli hoidettu sairaita sukulaisia. Ja yksi suvun sairastelijoista oli ollut erittäin ilkeä ja pikkumainen kaikkia nuoria kohtaan jotka eivät eläneet säädyllistä elämää ja tekivät pienenkin väärän eleen elämässään. (Nainen) oli kertonut langettavansa kirouksen talon ylle ja sen asukkaille, koska holtiton nuorukainen ja mummoni äidin rakastaja oli naisten naurattaja, nainen pillastui... Sinä iltana kun stinalle tapahtui se ns"onnettomuus" tuttavani jukka ja hänen poika ystävänsä Sakke olivat huomanneet pelin aikana että kirjahyllyssä oli heilunut hiljalleen tasaisin väliajoin vanhan aikainen musta raamattu (sellainen iso). Emme pelaa peliä enää koskaan, ainakaan siinä talossa. Ja minä vielä vähemmän koskaan. Stina halusi myös minun sanovan tähän juttuun että ei suosittele sen pelaamista niille jotka nauravat ja vähättelevät peliä. Näinhän kävi stinalle joka ei uskonut tippaakaan peliin ja uskoi vain taivaalliseen jumalaan. - Tässä muutama tällainen varoittava sana. JA SAATTAA OLLA PIENIÄ KIRJOITUS VIRHEITÄ KOSKA MINULLA ON TODETTU PIENESTÄ SAAKKA LIEVÄ LUKIHÄIRIÖ! ettei siitä tarvi alkaa urputtamaan..
veljellesi, että hän on ns. kuollut?
Tosin mummo on sanonut jotai että sitte ku hänestä aika jättää, nii hän vie pojan mennessää perille, mutta en tiedä laskiko vaa leikkiä vai onko tosissa.
Jos mummo on näin sanonut eikä teillä ole muuta kasvatusta tuonpuoleisesta niin se lapsiparan henki on jäänyt odottamaan mummoasi. Mutta jos mummo tai joku uskova tai pappi tai edes joku rukoilisi Jumalaa lapsen puolesta että hän saisi rauhan. Vain Jumala sen voi antaa. Jos ei kelpaa rukoilla niin ei sitten. En tyrkytä ei ole pakko uskoa näin. Lapsen ilmestyminen kyllä heikkenee mutta sääliksi häntä käy.
on kyllä harras uskovainen, voisikohan hän rukoilla veljeni puolesta?? vai mieluumminko pappi??
jokin tuossa sinun tarinassa häiritsee.Olen vilpittömästi pahoillani,jos olet oikeasti menettänyt veljesi,mutta jos tuo on sepitettä,niin pikkuisen huolellisuutta detaljeihin..)peace.
mutta tosi se kuitenkin on, jos on epäselvyyksiä, niin voithan toki kysyä..
Huone muuttui todella kylmäksi. usein tunnen lukiessani toisten kertomuksia hengistä niiden läsnäolon. Näin portaat joiden päässä on valo ja veljesi kävelevän niitä!kun käännyin äsken ikkunaan, 3 lintua lensi läheisen tornin päälle ja kääntyi kaaressa vasemmalle. luulen että veljesi on menossa toiselle puolelle=)
täällä.
Että veljeni saisi rauhan ja löytäisi valoon:) hänellä on jotenkin surulliset kasvot :(
isoäitini (joka on sanonut "ottavansa hänet mukaansa") on n.viikon verran ollut huonossa kunnossa sairaalassa :(
edelleen,veljesi on ollut surullinen koska hän ei ymmärrä olotilaansa ja on itkenyt paljon. se suru on hävinnyt,koska näin että hän kiipesi rappusia mutta jostain syystä konttasi niitä, eli ei ollut varma miksi hänen pitäisi mennä eteenpäin. hänellä on kaksi enkeliä mukana, toinen ohjaa häntä nyt kädestä ja toinen kulkee oikealla sivulla.sinä et saa olla surullinen,hän vaistoaa sen. sinulla on liian iso huoli veljestä,miksi mietit aina etenkin iltaisin niin että on vaikea nukkua rauhallisesti?veli on jo menossa eteenpäin, hänellä on kaikki hyvin. sinun pitää itsekkin antaa hänen mennä:) toisella puolella on vain valoa ja rauhaa,hän on perillä ennemmin tai myöhemmin!mutta muista itse irroittaa,se on tärkeää että hän uskaltaa mennä. hän tietää että on hurjan rakas!
tämä vahvistaa hurjasti minua :) KIITOS ! :.)
eksyinkin katsomaan tätä viestiäsi. voimia sinulle,muista mitä kerroin..:)
Kun luin tekstisi kerroin siitä mummolleni ja hän sanoi että minun pitää mennä huoneeseeni lepäämään, ja kun siinä sängyllä istuskelin näin ikään kuin unenomaisesti (vaikken nukkunutkaan) portaat ja niissä veljeni, veljeni hymyili minulle ja nosti kättään ja sitten hän oli poissa.
Nyt minulla on ihmeen hyvä olo kun hän päässyt rajan yli :)
KIITOS SINULLE OIKEIN KOVASTI!!! :D
sinun vierelläsi, vaikket häntä enää näkisikään. Hän voi tulla tervehtimään sinua mutta vain käydäkseen! Olen onnellinen että hän halusi kertoa sinulle näin olevansa nyt hyvässä paikassa. Kun luin taas tekstiäsi minulla alkoi puristaa voimakkaasti rintaa, se tarkoittaa sitä että veli haluaa muistuttaa sinua siitä miten sinä olet kokoajan hänen sydämessään vaikka hän on toisella puolella. Sinulla on ehkä jokin tyyny tai vastaava mikä muistuttaa hänestä,hän hymyilee kun katsoo sinua. Teillä on nyt molemmilla rauhallinen olo,voi oikein hyvin:))
:.) :.) olisipa "ystäväni" tuollaisia kuin sinä :./
Sinä kyllä ansaitset paljon hyviä ystäviä, muista vain olla rohkea.Kaikkea hyvää sinulle=)
joku meedio tai sellainen, tunnut niin tarkkaan tietävän minusta?? (tai muuten vain asioistani tms.) en yritä niinkuin mitää kieltää tai väittää että huono homma..mutta kaikki mitä olet sanonut niin iskee vaaan nii hyvin yhteen.. :)
Kiitos viä kerra ! =)
meedio, mutta olen pienestä pitäen tuntenut ja kokenut asioita. Luulen että se herkkyys on kaikilla olemassa, mutta asiat mitä elämässä tapahtuvat varmasti vahvistavat tai sitten himmentävät näitä kykyjä:) tulin ihan sattumalta tänne sivuille käymään ja kun luin viestiäsi niin minulle vain tuli voimakkaita tuntemuksia ja tarve kirjoittaa sinulle. Luulen että siihen on varmasti syy:) On hienoa että osaat ajatella näitä asioita ja olet itsekkin kovin herkkä,se on aina hieno lahja vaikka tuntuukin välillä vaikealta ja yksinäiseltä:)
kovin kiinnostunut näistä, mutta nyt on kiinnostus omien kokemusten myötä herännyt, on se ehkä ollut sisäisesti kauemmin mutta nyt kerroin sen(ehkä) sen takia että enää tapahtumia ei voi pistää pikkulapsen mielikuvituksen piikkiin.
saa,
kun etusivult katoaa!
Ihmisillä on tosiaan helposti taipumus "järkeillä" asioita ja yrittää löytää selitystä. itse vasta silloin kun huomasin ettei näissä asioissa sinänsä olekkaan mitään pelättävää tai edes erikoista niin annoin itselleni vapauden aistia ja tuntea! Kunhan vain muistaa elää tätäkin elämää, ettei uppoudu liikaa näihin maailmoihin:))