Vaikka ei vielä laillisesti ole saanut paukutellakaan! Täytyy myöntää, että en tunne yhtään myötätuntoa! Sitä saavat mitä ovat tilanneet. Tähän sisältyy myös muut vammat laillisenakin aikana! Ryyppäisivät vähemmän! Ja tästä asiasta seuraten olen miettinyt, että ei suomalaiset näköjään pärjää holhoamatta. On joskus kirjoitettu, että miksi aina holhotaan kaikenlaisilla lailla. Noin yksinkertainen asia kuin ilotulitteiden ampuminen lain sallimana aikana, sekään ei suomalaisilta onnistu. Miksi mikään muukaan onnistuisi, holhoamatta! Ja siinäpähän sitten muistavat lopun ikänsä ampuneensa ilotulitteita kun ovat sokeana! Ehkäpä joku menettää jopa henkensä! Voin vain toivoa, etteivät ammu raketteja ikkunastani sisälle. Taidanpa valokuvata kaikki ampujat lähistöllä, niin, että jos omaisuuteni turmeltuu, minulla on kuvia esitettävänä mahdollina omaisuuteni turmeltajina! Vielä mainitsisin, että nämä itsensä raketeista loukanneet, heiltä pitäisi veloittaa sairaalamaksut yksityisen taksan mukaan. Vaikkapa silmän korjaamisesta 3000 euroa! Tuo on niin tahallisesti hankittu, että miksi yhteiskunnan pitäisi tuhlata resursejaan heihin! Viikkotolkulla on jo toitetettu, että pitää olla huolellinen. Mitä nuo silmävammat ovat muuta kuin huolimattomuutta! Joten siitä vaan paukuttelemaan!
Taas jo
silmävammoja!
3109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipa suvaitsematon ja pikkusieluinen teksti.
Etkö koskaan ole mitään "kiellettyä" tehnyt, itse aiheutettua vahinkoa, tai läheisillesi ei koskaan ole varomattomuudesta sattunut mitään?
Syöt terveellisesti, et käytä alkoholia, et tupakoi, noudatat kaikkia terveyssuosituksia. Muutoinhan sinun pitäisi itse maksaa hoitosi kokonaan, mikäli sairastut, eikö niin?
Jos olet palstan suositus ikäryhmään kuuluva, olen syvästi järkyttynyt.
Voiko noin kukaan ajatteleva ihminen kirjoittaa?
ole kenellekään mitään vahinkoa aiheuttanut. En ainakaan muista. Jos olisi vaikka aiheuttanut jonkun sokeuden, kyllä sellaisen muistaisin! Syön terveellisesti, en tupakoi, en ikinä ole tupakoinut. En käytä alkoholia. Jaa tänä vuonna olen kyllä joulun aikaan juonut yhden 1,25 litran Perinnekalja pullon, siinä taisi promille olla 2,2 %. Vaan en menekään ilotulitteilla leikkimään. Sehän on yhtä varmaa kuin hyppäisi auton auton alle. Siinä loukkaantuu. Kyse on siis tahallisesta teosta! Kun kerta humalapäissään menee telottavaksi, siinä ei pitäisi yhteiskunnan joutua maksumieheksi. Toinen asia sitten on se, että näitten murhahimoisten paukkuttelijoiden uhriksi joutuu aivan sivullisia. He eivät ole omalla toiminnallaan mitään aiheuttanut. Varsinkaan, jos ovat kotona pysyneet. Juuri varoiteltiin, että raketteja ei saisi ampua kovalla tuulella, ovat arvaamattomia. Vaan kukas sellaista kuuntelee!? Olisipa jo uuden vuoden yö ohitse! Toivottavasti täällä kotonani sisällä säilyn hengissä!
Etkö saanut yhtään positiivista sanaa lauseittesi sisälöön. Olet todella kuvottava -60v. Tuommoiset pitäisi tappaa.