Joulu meni pilalle väsymyksen takia.
Ja uusioperheen ärsyttävät puolet tulevat esiin.
Mies ei ilmoittanut etukäteen, että lapsensa tulee uudeksi vuodeksi meille ja välipäiviksi.
Yhteinen koti ja myös minun mielipidettäni on kuunneltava ylimääräisissä vierailuissa.Sitten onkin riidelty ja säälittää lapsi rassu sillä tuntuu että äitinsä on onnellinen kun pääsee eroon.
Toivoisin jaksavani enemmän, mutta miehen luonne saa kerta toisensa jälkeen minut raivon partaalle.
Pidän lapsestaan, mutta nämä sairaaloiset kuviot tekevät minut sairaaksi.
lapsi rakastaa isäänsä ylikaiken, mutta isä ei oikein kykene selkyteen kasvatuksessa.
Minusta tulee "pahis" kun vaadin omaa tilaani ja laitan rajoja. Isä ei osaa asiallisesti.
Ja uusioperheen ärsyttävät puolet tulevat esiin.
Mies ei ilmoittanut etukäteen, että lapsensa tulee uudeksi vuodeksi meille ja välipäiviksi.
Yhteinen koti ja myös minun mielipidettäni on kuunneltava ylimääräisissä vierailuissa.Sitten onkin riidelty ja säälittää lapsi rassu sillä tuntuu että äitinsä on onnellinen kun pääsee eroon.
Toivoisin jaksavani enemmän, mutta miehen luonne saa kerta toisensa jälkeen minut raivon partaalle.
Pidän lapsestaan, mutta nämä sairaaloiset kuviot tekevät minut sairaaksi.
lapsi rakastaa isäänsä ylikaiken, mutta isä ei oikein kykene selkyteen kasvatuksessa.
Minusta tulee "pahis" kun vaadin omaa tilaani ja laitan rajoja. Isä ei osaa asiallisesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikä tilanteessa on sairasta ?
Sekö että lapsi tulee teille ?
Itse olen äiti ja äitipuoli, ja olen joutunut mieheni opettamaan siihen, että lapsen tuloon (jos poikkeaa normaalista) liittyvistä asioista sovitaan minun kanssa eikä vain lapsen äidin kanssa, ja näin nykyään myös toimitaan. Samoin jos oman lapseni menossa isälleen on poikkeamia normaalista sopii ex nykyisen vaimonsa kanssa asiasta, ja minulle vain ilmoitetaan sopiiko vai ei.
Älä kiukuttele lapselle, hänen vikansahan ei asia ole, vaan juttele miehesi kanssa, kerro hänelle että se sattuu kun sinut syrjäytetään kun tälläisiä päätöksiä tehdään ja että haluat että sinun mielipidettäsi kysytään ennen päätöksen tekoa.
Ei lapsessa ja lapsen meille tulossa mitään sairasta vaan siitä millaiseksi oleminen menee kun väsyneenä riidellään.
Kyllä miehen kanssa on keskusteltu jka nyt varsinkin, että MINUN on saatava tietää kun lapsi tulee meille, että mies ei voi tehdä päätöksiä yksin.
sairas mielikuvasi. Mene hoitoon se auttaa. Kannattaa ensikerralla ottaa mies, jolla ei ole rakkaita lapsia, niin ei tarvi pelätä toiseksi jäämistä. Itseppä olet valintasi tehnyt.
En pelkää toiseksi jäämistä sillä minä olen se joka yritää saada miehen ja lapsensa viettämään kahdestaan sovitusti aikaa, ettei minun tarvitse olla siinä. Näiden riitojen jälkeen mies suostunee, aiemmin hänellä ihanne perheen mielikuva jossa me kaikki kokoajan yhdessä.
Kuulostaa rankalta, kannattaisi varmaan keskustella miehesi kanssa ja tuoda näkökantasi esille. Kaikki eivät tajua pieniä vihjeitä. Muista, että sinä olet parisuhteen toisena osapuolena täysin oikeutettu esittämään omat vaatimuksesi. Voimia!
Voimia nyt tarvitaan :D
sopeutua tilanteeseen, jos haluat miehesi kanssa yhteiseloa jatkaa. Riitely ei hyödytä ketään, ja toisen muuttaminen on mahdotonta. Myös miehen lapsi on ja pysyy.
Se on tietenkin kohtuullista, että mies ilmoittaa lapsensa tulosta, että osaat varautua.
Lapsen äidin tunteita ja onnellisuutta sinun ei hyödytä arvailla eikä lasta niiden takia sääliä. Kun lapsi kerran pitää isästään, hän varmasti tulee mielellään isänsä luo. On loistavaa, että äiti ei yritä estää isän ja lapsen tapaamista.
Mikä sinua joulussa niin kovasti väsytti?
En aio sopeutua vaan tarttua asioihin, jos eivät muutu eroan. meillä myös yhteinen lapsi joka pieni vauva ja joudun valvomaan paljon.
Ongelma on mieheni ja minun kommunikointi ongelmat, syyttömiä lapset tähän ovat.
Mutta arjen tulee toimia jotta jaksaa.
Kun miehen lapsi on meillä viikonlopun menee se nyt nopeasti ohi, mutta jos useamman päivän eikä asioista sovita vaikeuttaa se elämääni kohtuuttomasti. Esim. minulla oli tärkeitä töitä tehtävänä niinä päivinä joina lapsi oli ilman ilmoittamatta meillä.
Niin hyvin. meillä sama juttu. Miehen lapsen äiti vaan ilmoittaa, jos tulee poikkeama normaalien aikojen lisäksi. Tästä sitten mieheni ilmoittaa minulle, jos sanon vastaan niin sehän on jo oikeastaan sovittu lapsen äidin kanssa eli minun sanomiselle ei sitten enään ole mitään merkitystä.
Sama juttu on sitten kun lapsi on meillä. Esim. nukkumaan menoajat on miten sattuu. Jos minun mielestä lapsi voisi mennä jo ennen kymmentä petiin, että me aikuisetkin päästäisiin ajoissa nukkuun, niin minä se vasta hirmu olen. Lapsi on 10,5v. Kuuluuko isän siis päättää kaikki lapseen liittyvät asiat kun hänen lapsi on meillä? Vai olenko väärässä, kun minusta minunkin mielipidettä kuuluu kuunnella ja välillä myös tehdä minun mielen mukaan vaikka se ei isää ja lasta aina miellyttäisi?
Minkä ikäiset lapset tekee muilla kotitöitä? Ja tekeekö etälapset, kun ovat isän luona?
Kyllä minunkin mielestäni meidän tulisi tietää ja olla mukana päätöksenteossa sillä lapsi tulee kotiin joka on myös meidän.
Täytyy olla jotkut pelisäännöt.
Itse ajattelen, että pienet kotityöt iän mukaan ja sen mukaan kuinka kauan on meillä.
En toivo mitään yliankaruutta ja liiallista kurinalaisuutta vain selkeät säännöt ja tavat.
Meillä on miehen kanssa yhdessä pieni vauva ja isomman lapsen levälleen jättämät pikkuesineet ovat vaarallisia vauvalle.
Itse olen tässä sanonut ( ja järjestänyt säilytys paikat) että laittaa leikkien loputtua lelut turvaan vauvalta. Haluan , että mies on mukana tässä sillä oma aikani menee hänen lapsensa jälkiä siivoten. Sitten minusta tulee se hirviö äitipuoli kun vaadin siivoamaan jäljet ja "pojat" pelaa tietokonepelejä. Kun otin asian aiemmin jo puheeksi niin mies alkoi huutamaan lapselleen ja syytti myöhemmin minua, että pilaan heidän suhteensa kun vaadin huutamaan lapselleen.
Ei tajuakaan siitä mitä tarkoitin eli jämptit säännöt ystävällisessä johdonmukaisessa hengessä.
Pidän mieheni lapsesta ja en halua hänelle mitään pahaa. Hän vain lapsena väistämättä joutuu väliin kun isänsä kyvytön selkeyteen rajoissa.
Mutta toivon, että sinä onnistut saamaan ymmärtämään miehesi kuinka tärkeää on sinunkin tietää tapaamisista ja rajoja täytyy olla.
äläkä juokse kaljakuppiloissa yötä päivää, niin jaksat järkätä joulua. Ole ensivuonna viisaampi. Joulu on lasten juhla, ja kurjaa jos pilaat sen omalla tyhmyydelläsi.
pönttö. Johan oli taas asiallinen kommentti. Oisit edes sen verran tehnyt et oisit lukenut ap:n viestit joista selviää että hän on pienen vauvan äiti. Niin ei tarvitsis tuollaisia helvetin tyhmyyksiä tänne kirjoittaa.