Tiesinkö jo

Tiesinkö jo, ei meitä enää ole,
vai sinunko piti kertoa,

valtavassa huoneessa, keväällä,
tyhjässä huoneessa, jonka rakastimme,
kampesimme irti toisiamme, emmekä päässeet?

Lumi on värjännyt maailman valkoiseksi,
mutta silloin oli kevät, ilo, äkkiä
ei ole mennyttä aikaa, vain tämä hetki,
kun keskustelu väsyttää kuin sairaus
ja maailma väsyy, eikä meitä enää ole.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hyvin, hyvin surullinen on nyt runosi tähän
vuoden uuteen, ensimmäiseen päivään.

Toivon ettei elämäsi kuitenkaan ole niin varjossa
kuin runosi antaa ymmärtää. Kaunis se on, mutta
kuten sanottu - surumielinen.

Parempaa jatkoa tälle vuodelle !

Äänestä
  • vuotta sinullekin! Välillä syntyy vähän surullisempiakin runoja. Mutta minä voin vallan mainiosti!

    Äänestä

on kaunis ja
koskettava runo
surullisuudessaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katamaraan1 kirjoitti:

Tiesinkö jo, ei meitä enää ole,
vai sinunko piti kertoa,

valtavassa huoneessa, keväällä,
tyhjässä huoneessa, jonka rakastimme,
kampesimme irti toisiamme, emmekä päässeet?

Lumi on värjännyt maailman valkoiseksi,
mutta silloin oli kevät, ilo, äkkiä
ei ole mennyttä aikaa, vain tämä hetki,
kun keskustelu väsyttää kuin sairaus
ja maailma väsyy, eikä meitä enää ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu