Taannoin naistenlehdessä nuori viihdelaulaja kertoi etsivänsä itseään ja käyvänsä tunnekoulua, jotta mm. tunnistaisi vihantunteen. Naureskelin mielessäni, koska vihantunnetta varten ei minun ole tarvinnut tunnekoulua käydä. Kun olen vihainen, sen tutaa myös ympäristöni - kuulemma.
Miltä sinusta kuullostavat tällaiset tunnekoulut eli että pitää harjoittelemalla harjoitella, jotta tunnistaa pitääkö jostain, onko jotakin mieltä, vihaako, rakastaako, inhoaako? Minusta ne kuullostavat täydeltä huuhaalta.
Ehkä ne sittenkään eivät täysin ole sitä, esimerkiksi tällä palstalla kysellään parhaillaan, voiko joku kuusikymppinen olla rakastunut - ? Kumma kun kukaan ei kysy sitä, voiko kuusikymppinen vihata tai olla kateelllinen tai iloinen tai ....
Onko oikeasti niitä,jotka muka eivät tunnista omia tunteitaan vai onko kyse pelkästä huomionhalusta?
Miltä sinusta kuullostavat tällaiset tunnekoulut eli että pitää harjoittelemalla harjoitella, jotta tunnistaa pitääkö jostain, onko jotakin mieltä, vihaako, rakastaako, inhoaako? Minusta ne kuullostavat täydeltä huuhaalta.
Ehkä ne sittenkään eivät täysin ole sitä, esimerkiksi tällä palstalla kysellään parhaillaan, voiko joku kuusikymppinen olla rakastunut - ? Kumma kun kukaan ei kysy sitä, voiko kuusikymppinen vihata tai olla kateelllinen tai iloinen tai ....
Onko oikeasti niitä,jotka muka eivät tunnista omia tunteitaan vai onko kyse pelkästä huomionhalusta?
Vastaukset 29
Vanhimmat
joka väittää ettei tunne mitään on vaajaasti kehittynyt ei siis oo terve , oma kokemukseni on että koen kaikki maailman mahdollist tunteet(vihasta - - rakkauteen ja siltä väliltä) ja hallitsen ne myös juuri siitä syystä että tunnistan ne ja sen mikä minkäki tunteen on aikaan saanut, tämä on minun mielipiteeni vaikka oon jo-70v.Normaali ihminen ei oo tunteeton.
Hehän ovat tunne-elämältään häiriintyneitä.
Osaavat esittää, mutta eivät oikeasti tunne.
psyykiseksi sairaudeksi tietääkseni.
meitä on joka junaan ja osa jää vielä laiturillekin, pitää paikkansa maailman tappiin.
jos joku siitä maksaa. Tunnekoulussa voi ehkä oppia ymmärtämään tunteet ja myös hallitsemaan (hillitsemään) niitä tarvittaessa. En usko että voidaan opettaa tuntemaan enemmän. Kuka nyt haluaisi elää ainaisessa tunnekuohussa. Rakastuminen on siitä erilainen tunne, että se liitetään nuoruuteen. Luulen että yleisen mielipiteen mukaan eläkeikäiselle ei ole sopivaa rakastua.Se voi sopia tosi vanhoille ja silloin se on söpöä ja liikuttavaa. Rakastaminen on eri asia ja se sallitaan kaikenikäisille.
lapsille tunnekoulua,pienille siis! Nykyajan vanhemmat eivät PUHU eivätkä NIMEÄ tunteita. Ainoa tunteenkuva jonka eräs lapsi kuvista tunnisti oli vihainen! Kun tunteista ei puhuta eikä niitä nimetä,ei niitä voi käsitellä!
Kulkaa pilvin pimein on tunteettomia lapsia, eivät osaa itkeä kun pitäisi eivätkä edes nauraa kun pitäisi.
Ainoa joka herättää naurun on kun toiselle sattuu ikävää!
Seuratkaapa nykyaikaa arvon "melkein vanhukset", miastä se tunteettomuus on peräisin? Haloo, sanon, katsoppa peiliin, kenen lapsenlapselle opetan tunteitten nimeämistä!
Menkääs tunnille siitä, hushus ja lopettakaa se ruudun tuijottelu!
http://www.peda.net/veraja/projekti/centraali/verkkokurssit/tunnealy/mita
Peloittavalta tuntuu laisesi "opettaja".
Onko tullut mieleen, meidän ikäiset 60-70v saimme lapsemme nuorina, useimmiten.
Omat lapseni ovat iältään 27-46, lapsenlapseni iältään 13-27, nuorimmaisellani ei ole vielä lapsia, mutta vanhimmalla lapsenlapsellani on jo oma lapsi.
Olisiko sinulla palsta väärä?
kaikki lapseni, ja lapsenlapseni osaavat näyttää tunteensa, ja niin myös tuttavieni, ystävieni.Osaavat itkeä, nauraa, suuttua, helliä, halata, suukottaa, kertoa rakastavansa. Myöskin harmittavat asiat, ja vihan tunteensa.
Yleistäminen ei luulisi "opettajan" toimenkuvaan kuuluvan. Tai puskasta syyllistää tätä ikäluokkaa, koska varmaankaan useimmilla meillä, ei ole tunnevammaisia lapsia, lapsenlapsia.
Meidän ikäluokastamme suurin osa hoiti lapsensa kotona, saivat syliä, lukemista, ja halia.
Olet siis sitä mieltä, että me isovanhempi-ikäiset emme osaa hallita ja hillitä tunteitamme ja syytät vielä siitä. Opettajana luulisi sinun oppineen,että syyttelyllä ei aikaansaada muuta kuin pahaa mieltä. Opiskelulle se on mahdollisimman huono lähtökohta.
Kun mielestäsi vahinko on jo tapahtunut, mitäpä hyötyä koulutuksesta enää muutenkaan olisi? Eikö olisi parempi, että pistät meidät rivissä jalkapuuhun tai hirteen kärsimään siitä, että olemme olleet olemassa ja tehneet lapsia?
Mietin lukiessani, miksi kannat opettajana kaunaa sisälläsi noin paljon? Syyllistätkö meidät myös opetustyössä: Lapset, tunneköyhiksi teidät ovat tehneet vanhempanne ja isovanhempanne. Etkö pelkää omien asenteittesi näkyvän ja jatkuvan oppilaissa? Kasvatatko lapset inhoamaan vanhempiaan ja isovanhempiaan, jotka muka yksinomaan ovat tehneet heistä tunneköyhiä - huh, huh?
Et etsi muita syitä, joiden perustat löytyvät suomalaisesta työn ihannoinnista ja arvoistamme. Anteeksi nyt, mutta ilmaisusi on sen verran epäkypsää,että en aikuisen oikeasti usko opettajuuteesi. Vihaa ja inhoa kykenet varmasti välittämään erittäin hyvin olit missä ammatissa tahansa.
Meitä suomalaisia on monenlaisia, mutta kursseille en tunne tarvetta mennä tämän asian tiimoilta. Minulla on lapsia vaan ei lapsenlapsia. Meillä on iketty ja naurettu, vihattu ja inhottu ja rakastettu sekä halattu aina. Ja niin tehdään edelleen. Me EMME ole vielä kuuroja, joten huutamatta voi kirjoittaa mainiosti, kuten myös opettaa...
Ketjun avaajahan kertoi nuoresta viihdelaulajasta joka käy tunnekoulua, mutta jostakin syystä puhe onkin kääntynyt lasten tunnekouluun.
Kyllä tavalliset ihmiset, aikuiset ja lapset, osaavat tuntea erilaisia mielentiloja ilman mitään höpöhöpö-koulutusta.
Ja jos on täysin tunteeton ihminen, hänen paikkansa on aivan toisenlaiseen osoitteeseen kuin "tunnekoulu".
Mutta ainahan näitä huijareita on jos minkälaisia.
älähtää, johonka kalikka kalahtaa. Lapsenlapseni opettaja kertoi, että nykyajan lapsilla on vaikea nimetä tunteitaan. Sinunkaan ei kannattaisi yleistää. Kaikki meidän ikäisemme eivät saaneet lapsia nuorina. Minun ikäluokasta (67v) useimmat äidit oli töissä ja lapsia hoiti lapsenlikka tai naapurin täti.
En kaiketi kirjoittanut kaikki!
Tuttavapiirini on suht' laaja. Pääkaupunkiseudulla, ystävistäni kaikki hoitivat itse lapsensa, ja tuttavistanikin suurin osa. N,5% oli "piika" kotona.
Oli toki minullakin tilapäishoidossa; päivän pari, ystävieni lapsia, samoin heillä minun. En kuitenkaan kokisi sitä kodin ulkopuoliseksi hoidoksi.
Meistäkin moni opiskeli iltakoulussa, silloin yleensä miehet hoitivat. Samoin isovanhemmat olivat apuna,
Meidän ikäluokastahan vain 20% oli ylioppilaita, ja vain 15% korkeakoulutettuja.
Ns, kansa-jatkokoulun jälkeen moni kävi iltakoulussa keskikoulun.
Ja jatkoi siitä sitten, kuka mihinkin. Ja huom: ei kaikki!
Monissa perheissä mies hankki ensin sen koulutuksen, ja vaimo myöhemmin.
En koe olleeni lainkaan huono äiti, ja isoäiti, ja isoisoäiti. Kaikki saavat haleja ja suukkoja edelleen, ja pullantuoksua piipahtaessaan.
omani sain biologisesti viime tipassa eli 37- ja 40- vuotiaana. Olivat kunnallisessa perhepäivähoidossa. Hyviä lapsia ovat. Toivottuja ja rakastettuja.
kirjoitaminen ei tietenkään voi tarkoittaa kaikkia. 60-luvulla tuli e-pillerin, joka mahdollisti sen, ettei tarvinnut heti tehdä lapsia. Minun tutut opiskelivat ja kävivät töissä ja tarhaan lapsia ei saanut.
Uskon , että olet lapsesi kasvattanut hyvin. Kaikki ei ole. Paljon on lapsia, jotka eivät tunnista erilaisia tunteita.
Nuorimmaiseni ollessa muilla mailla, liki vuoden, kertoi hän viimeisees meilissään, ennen tuloaan; vaikka onkin ikävä meitä täällä olevia, on myös haikea palata. Edellisellä pitkällä matkallaan sanoi hupparin hihan riittäneen koneessa itkun kuivaamiseen, mietti, tarvitseeko nyt ämpärin mukaan.
Ystäväni kuoli hänen poissa ollessaan, hän lähetti adressin, jonka lukemisen aikana, koko sattoväki itki valtoimenaan.
Kertoi meilissään minullekin kaipaavansa, ja muistelevansa kaikkea, mitä yhdessä koimme. Piti yhteyttä silloin 2X päivässä, kun tiesi minulla pahan mielen olevan.
Meillä itketään, nauretaan vedet silmissä, halataan, ja annetaan suukkoja poskelle, ja aina muistetaan sanoa; rakastan!
No ei niitä e pillereitä ollut, vielä 60 alussa. Kun niitä tuli, oli minulla jo 3 lasta.
Senkään jälkeen ne eivät sopineet. Ja tiedän monia jolle ei käynyt.
Sitten menikin vuosia, ja 70 ja 80 luvuilla vielä lapset.
on tärkeä osa psyykeämme. Ikääntyessä ihminen tulee entistä herkeämmäksi tunteissaan ja myös niiden ilmaisemisessa, eikä suinkaan päinvastoin. On jo lupa tuntea, lupa myös tunteitaan näyttää, on lupa itkeä.
Aktiivi-vuosina oli toisin, tunteita ei saanut näyttää. Oma "tunne-kouluni" kasvatti pokerinaaman, teki tunteettomaksi. Eri luennoilla asiantuntijat kielsivät tunteiden näyttämisen, varsinkin kielteisten, ulospäin ei saanut näkyä mitä sisässäni liikkui. Varsinkaan hermostua ei saanut, ääntään ei saanut korottaa, sillä hermostuneen ääni muuttuu käheäksi ja tunteitaan hallitseva vastapeluri käyttäisi tilanteen hyväkseen.
Tunteeni eivät kuitenkaan ole minnekään kadonneet. Pahinta olisi, että minusta tulisi katkera vanha äijä, joka suupielet alaspäin kaikesta valittaisi ja toisia syyttäisi.
"Hyväksyn itseni, ikääntymiseni ja sen tuomat muutokset" (Kirsti Ijäs).
Tunteikasta Uuutta Vuotta teille kaikille!
olla tunne koulusta hyötyä ,tunne köyhyys on seurausta yhteiskunnan muutoksesta, nyky lapse ovat joutuneet olemaan liikaa yksin vanhempien ollessa työelämässä, ennenvanhaan äidit kuitenkin oli aina kotona ja perhekuntaan kuului myös isovanhemmat, heiltä lapset sai hoivaa hellyyttä ja huolenpitoa, se nyky lapsilta on puuttunut, siis vika on meissä vanhemmissa koska emme ole ehtineet emmekä jaksaneet paneutua työpäivien päätteeksi tarpeeksi lapsiimme , yhteiskunnan muutos sodan jälkeen on ollut liian rajua lasten kannalta katsttuna.
Mun mummoni oli just teidänlaisenne kuiva kapakala joka ei pojalleen hyvää sanaa koskaan sanonut, eikä lapsenlapsilleenkaan! Ei mitään tunteita. Äidin puolelta kaikki tunteet tulivat.
Kyllä teilläkin on kuusikymppisillä nelikymppisiä lapsia joilla on pieniä lapsia, olen kyl lukenut tätä(kin ) palstaa!
Eikä se kylmä syli tuota tunteikkaita lapsia! On teissä paljon AS-tyyppejäkin, joilla EI ole tunteita, eli ne PITÄÄ opettaa.
Ei se ole kenenkään SYY, se vaan on teissä, se tunteettomuus.
Ja jos ei ole, sitä ei ole...se pitää opettaa!
Haluat uudenvuoden ensimmäisenä päivänä, tulla riitelemään, syyttämään, tänne palstalle, mihin et ikäsi puolesta edes kuulu.
Oikein hyvää käytöstä, niinkö?
Kannattaisiko etsiä omanikäistä seuraa, tai sairausosiosta, jollet sitten päivystykseen halua mennä?
Voihan olla, että sairaaloissakin on netti käytössäsi, en tiedä, kun eläkkeellä jo muutaman vuoden.
Kirjoituksesi vaikuttaa, että joko olet jo sairaalassa, ja purat kaunaista oloasi, tai sitten apua pitäisi hakea.
kapahauen lapsenlapsi on jo aikuinen. Ei tarvitse pelätä, että joutuisi sun kynsiin.
kyllä mummot RAKASTAVAT lapsiaan ja lasten lapsiaan , et tiedäkkään kuinka usein on niin että mummo ulkoistetaan eikä päästetä lähellekään lasten lapsiaan, asia ei olekaan niin itsestään selvä, on aina toinenkin puoliso ja toiset sukulaiset, joskus vain on ristiriidat niin suuria ja niitä ei koskaan ole haluttukaan selvittää, syystä jota ei välttämättä mummokaan tiedä, silti väitän jokainen mummo RAKAStaa lapsiaan ja lasten lapsiaan ,mutta joiltakin se vaan evätään, syystä tai toisesta ,että jos sinulla on oma mummo mene ihmeessä häntä katsomaan et tiedäkkään kuinka onnelliseksi voisit tehdä hänet näin elämän illassa.
Voi hyvänen aika. Voiko todella olla tunneäly kouluttaja tuolla asenteella. En suurin surminkaan antaisi ketään läheistäni sinulle koulutettavaksi.
Jotenkin paistaa läpi, että oma menneisyytesi on ongelmasi jota täällä purat nimittämällä ihmisiä.
Kaikille vaan lisää tunneälykoulutusta - se on tarpeen, kun lukee tämänkin ketjun läpi!
Tunteet, niiden tunnistaminen, hallitseminen ja ilmaiseminen ovat tärkeitä asioita, jotka ovat monille tosi vaikeita. Usein on valitettavasti niin, että he, jotka kaikkein eniten oppia tarvitsisivat, eivät kiinnostu tai suorastaan paheksuvat ja ylenkatsovat kaikkea tarjolla olevaa tietoa. - Mielestäni jotain sen kaltaista on luettavissa tämänkin ketjun joistain puheenvuoroista. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Kurittaminen, vaatimusten esittäminen ja vihamielisten tunteiden purkaminen ovat varmaan monille paljon tutumpia kuin positiivisten tunteiden osoittaminen. Monet eivät osaa ottaa edes kohteliaisuutta luontevasti vastaan, jotkut kertovat ettei kukaan ole heitä koskaan oikeasti rakastanut, monille hellä kosketus on täysin vieras asia ja joku kertoo ensimmäisen kerran elämässään rakastavansa puolisoaan... tämän haudalla.
PS: Kuinkahan moni tämänkin ikäluokan edustajista on purkanut vihastumista ja rankaissut lapsiaan, kun ensi sijainen tunne on ollut suunnaton hätä ja huoli lapsistaan? Rakkaus ja lämmin tunne on tainnut välillä jäädä osin itseltäkin piiloon.
Tuosta minulla on omakohtainenkin kokemus, kun yleensä säännöllisesti sovittuja kotiintuloaikoja noudattanut lapseni oli kerran melkoisesti myöhässä. Odottelimme kotona ja välillä kävin koiran kanssa lenkillä oletetussa tulosuunnassa. Samalla viikolla olimme kuulleet hirveitä uutisia väkivaltaisista tapahtumista ja pelkäsin lapseni puolesta. Kun lapsi vihdoin ilmeistyi, luulin menettäneeni kasvoni ja auktoriteettini vanhempana, kun en kyennytkään vakavana nuhtelemaan häntä "kunnon kasvattajan tavoin", vaan puhkesin kyyneliin ja halasin häntä sanattomana. Lopputulos oli päinvastainen kuin olin luullut.
Ei koskaan ole liian myöhäistä oppia uusiakin asioita. Usein se voi olla hauskaa ja mielenkiintoista.;))
Kun luin kirjoituksesi, päällimäiseksi jäi tunne siitä, että oikeastaan et ole positiivinen ollenkaan. Kommenttisi perustuu syyttelyyn, tosin sitä pehmentää viimeinen: ..ei ole myöhäistä kouluttautua ...jne.... ja se voi olla hauskaakin. Ihan sanatarkka lainaukseni ei ole, mutta suonet sen anteeksi.
Varmasti on niin, että meistä yksi ja toinen on elämässään jäänyt vaille sitä ja tätä, moni lähes kaikkea tunnepuolella. Jos tästä asiasta silti ei voi vasta-argumentteja esittää, koska sellainen on mielestäsi "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"- tasoa, samoisin,että suhtaudut itse asiaan lapsellisesti. Tuolla tyylillä mistään asioista ei voisi keskustella sen jälkeen, kun yksi "oikea" mielipide on ilmaistu.
Nyt on mielestäsi niin,että ne meistä, jotka eivät osaa tunteitaan näyttää, ovat syyllisiä ja heidän pitää kiireesti kouluttautua, jotta osoittautuvat kunnon kansalaisiksi, koska sellaisina kuin ovat he eivät kelpaa. Ainakaan sinulle, siten tämän luen. En voi välttyä ajatukselta, että positiivisuudestakin voi tulla käyttäjälleen samanlainen pakkokahle kuin tietyistä uskonlahkoista.
Antaisin ihmisparoille jo tässä vaiheessa rauhan. Jopa paljon parjattu kristinuskokin hyväksyy tunnustajansa sellaisina kuin he ovat: epätäydellisinä. Ei edellytetä, että ensin on muuttunut joksikin, jotta kelpaisi. Kun valtauskonnollemme kelpaamme sellaisina kuin olemme vailla kurssitodistuksia tai diplomeja, miksi me emme kelpaa toisillemme? Väkisin ei ketään kouluteta eikä muuteta, prosessi lähtee henkilöstä itsestään. Aina.
Kirjoituksesi tapauksia on toki olemassa, mutta uskon,että valtaosa meistä kuusikymppisistä vanhemmista ja isovanhemmista olemme olleet tunne-elämältämme ns. normaalisti vihaa, rakkautta ja kaikkea siltä väliltä tuntevia ja olemme edelleen.
Voisit harjoitella saarnojen sijaan suvaitsemista. Siinä olen samaa mieltä, että kouluttautuminen voi olla hauskaakin. Mitä jos kokeilisit itse?
tekstissäni ilmaisin suvaitsemattomuutta?
Kirjoitin omasta mielestäni faktatiedoin perustellun vastauksen aloittajan esittämään kysymykseen: Tunnekoulut - höpöäkö. Tulkinnat ovat sinun omia ajatuksiasi ja kuvitelmiasi, jotka kohdistuvat persoonaani, eivät esittämiini faktoihin. Niitä faktoja et mielestäni edes yrittänyt kumota.
Kirjoitat: "Väkisin ei ketään kouluteta eikä muuteta, prosessi lähtee henkilöstä itsestään. Aina." En ymmärrä yhteyttä tarjolla olevan koulutuksen hyödylliseksi ja tarpeelliseksi arvioimisen ja väkisin kouluttamisen välillä?
Olen edelleen sitä mieltä, että tunteiden tunnistaminen ja rakentavien ilmaisutapojen löytäminen erityisesti negatiivisille tunteille ovat todella tärkeitä asioita. Moni väkivaltateko voisi jäädä tekemättä, jos näitä asioita käsiteltäisiin jo pienestä pitäen. Annettaisiin kaiken kiireen keskellä tilaa myös tunteille ja niistä keskustelemiselle, opeteltaisiin kunnioittamaan ja arvostamaan sekä omia että toisten ihmisten tunteita. Meidän ikäluokkaamme on opetettu kätkemään ja tukahduttamaan tunteitaan. Tuskin siitä kenellekään mitään vahinkoa koituisi, jos tässä iässä alkaisimme opetella vaatimaan välillä itsellemmekin huomiota ja kertomaan omista tunteistamme.;))
PS: Ole huoleti, tiedän oman keskeneräisyyteni ja opiskelen jatkuvasti jotain uutta. Se on yleensä kivaa aiheesta riippumatta.
PPS: Jo nuorina aikuisina opimme aviomieheni kanssa käytännön harjoitusten avulla huomaamaan, miten suuri ero oli sillä, ryhtyikö kiukuttelemaan ja syyttelemään toista vai kertoiko, millaiset asiat olivat mielen pahoittaneet. Kun muisti kertoa positiivisista tunteista, ei tarvinnut pelätä kertoa välillä negatiivisistakin.
Luin molemmat viestisi kahteen kertaan, kuten olen monesti aiemminkin tehnyt. En tiedä mitä työksesi teet tai olet tehnyt, mutta mielestäni voisit julkaista ajatuksesi laajemminkin, kirjan muodossa. Myös kirjallinen ilmaisutaitosi takaisi menestystä.
En niitä hymyöitä osaa käyttää, mutta sanoin tuon aivan vilpittömästi.
viestistäsi ja kannustuksesta. Olen ehtinyt tehdä monenlaista sen mukaan, minne elämä kulloinkin on johdatellut joko tarjoamalla mahdollisuuksia tai vähintään puoliksi pakottamalla.
Jos elän vanhaksi ja jos, jos... ja jos, saatan vielä jonain päivänä yrittää ryhtyä toimeen ehdotuksesi toteuttamiseksi.
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
Kaikki eivät tunnista omia tunteitaan.
Kiltit tytöt tekevät kuin äiti haluaa, samoin pojat.
Eiköhän meitä ole nuijittu muottiin jo pienestä.
Emme tee aikuisenakaan niinkuin oikeasti haluaisimme. Niinkuin meidän oma persoonamme tekisi.
Siksi tunnemme pahaa oloa. Tunnistamaton paha olo.