..kohti hulluutta, ajatukset saatanasta on vaivanneet mieltä jo monta kuukautta ja ihan ilman mitään että olisin "Häntä" kutsunut tai toivonut elämääni. En ole koskaan ollut mitenkään uskonnollinen tai mitään. Mut viime aikoina oon alkanut näkee ja kuulemaan todella outoja juttuja, ja asioita tapahtuu ympärilläni. Pahimmat on olleet kun keskellä päivää keittiön vesihana aukeaa itsestään täysille ilman mitään näkyvää syytä, ja oon ollut ihan yksin kotona. tän lisäksi on sitten vielä kaikkia omituisia ääniä joita tuntuu olevan koko kämppä nykyään täysi, vaatekomeron sisältä koputetaan ym.
Alan olla aika hermoraunio.
...
Alan olla aika hermoraunio.
...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täytyy todeta että mielenterveysongelmat eivät kuulu satanismin piiriin. Harha-aistimukset ovat merkki siitä että sinulla ei ole kaikki kunnossa.
Hae apua, ota yhteyttä terveyskeskukseen tai paikkakuntasi mielenterveystoimistoon.
En suosittelisi yhteyden ottamista seurakuntaan, heillä ei ole tarjottavanaan muuta kuin lisää illuusioita!
Saatanan taktiikka on varastaa tappaa ja tuhota, menetelmiä sitten on useanpia mm. valhe ja pelottelu, hän yrittää näyttää pelottavammalta kuin onkaan siksi tälläisiä naurettavia ilmenemismuotoja kuin jotain narinaa tai muuta kummittelua, kuitenkin Jeesus on voittanut hänet ja yli Jeesuksen ei saatanalla ole mitään valtaa eikä voimaa, Pyydä Jeesusta antamaan syntisi anteeksi ja hänen vertaan pesemään kaikki syntisi niin saat rauhan. nimenomaan Jeesuksen veressä on se voima vihollista vastaan, pyhä ja synnitön veri jonka hän vuodatti ristillä kaikkien meidän puolestamme että saisimme syntimme anteeksi ja rauhan jumalan kanssa,
jos saatana vielä sen jälkeen yrittää pelotella sinua vastusta sitä rukouksessa, rukoillen Jeesuksen nimessä ja jeesuksen veren suojaa pyytäen.
kerran verellä mässäilyä......
mistä toi kaveri voi tietää että oliko se saatana vai jeesus/jumala joka siä koputteli???? ja jeesushan on kävellut veden päällä ja kaikkee muuta kivaa että olisi todennäköisempää että se oli jeesus... kummallista kun aina saatana on se syypää..