Paskan

Miettikää hysteerikot mitä saatte aikaan!!
Di-Huttunen oli Koivuhaan koululla kertomassa, minkä mittakaavan homeongelmasta Koivuhaan koululla on kysymys, Jos vähänkään ymmärrätte asiaa kysymys on todella pienestä ongelmasta.
Kun olette valmiit siirtämään lapsenne minne tahansa muualle oletteko ottaneet seuraavia asioita huomioon?
-Hyvät homehysteerikot: Vastaatteko, että MINUN lapseni ei jää auton allle uudella huomattavasti vaarallisemmalla koulumatkalla?
-Kuljetatteko minunkin lapseni jonnekin minne lapset sitten meneekin? Kuljetusta ei järjestetä Kaupungin puolesta jos matka on alle 5km.
-Ettekö usko Laitisen puhetta, että ruokalatyömaalta huonojen suojauksien vuoksi levinnyt pöly on todennäköisempi oireiden aiheuttaja, kuin tuo ulkoseinien mikrobikasvusto? Ette tietenkään usko, koska ette ymmärrä mitään!
Ottakaa järki käteen! Löydetyt mikrobit eivät ole ilmestyneet seiniin tänä syksynä! Ne ovat olleet siellä yli vuosia-vuosikymmeniä! Muistakaa se, kun kuuntelette sitä henkilökuntaa joka on alkanut oirehtimaan tänä syksynä!! Tänä syksynä on sisäilmaaan levinnyt ruokalan rakennuspöly ei ne teidän rakastamat homeet!
-Oletteko varma, että paikka minne olette kullannuppuanne siirtämässä olisi sisäilmaltaan parempi, kuin ylipaineistettu nykyinen koulu?
Uskonpa, että esim yhtenä väliaikaisvaihtoehtona ehdotettua Koivuristiä ei ole VTT-tutkinut yhtä tarkasti, kuin Koivuhaan koulua, ja sisäilma voi olla ihan hyvin yhtä huonoa tai huonompaa, kuin nykyisessä koulussa.
-Onko kotinne tutkittu? Kotonanne voi olla enemmän mikrobeja kuin nykyisessä hysterian lähteessä. Ps. Ei kannata tutkituttaakaan omaa asuntoa kovin tarkkaan voit joutua lähtemään siitä!
On varmaan hienoa olla kerrankin "KANSALAISAKTIVISTI" (Lue. hysteerikko). Hienoa TAISTELLA, vaikka se ei niin järkevää oliskaan!
Ainoa syy miksi koulun yhjentäminen olisi hyvä on se, että remontti voitaisiin tehdä nopeammin ja halvemmalla.
443873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Asiaa puhut. Eiköhän tutkijat tiedä mistä puhuu ja puhuvat totta.Ovat varmaan nähneet pahempiakin paikkoja. Minä ainakin uskon että korjaukset onnistuu kun niin sanotaan.Ja lapseni menee kouluun 7.1.

Äänestä
  • ..., että nuo hysteerikot voivat ajaa lapsesi ties minne? Heillä ei ole väliä, onko uudet tilat paremmat vai huonommat, onko koulumatka turvallinen vai turvaton.
    Heille on tärkeintä säilyttää kasvonsa. Kun on alettu räyhäämään on vaaan räyhättävä, vaikka huomais olevansa väärässä.

    Äänestä

  • valitettavaa kirjoitti:

    ..., että nuo hysteerikot voivat ajaa lapsesi ties minne? Heillä ei ole väliä, onko uudet tilat paremmat vai huonommat, onko koulumatka turvallinen vai turvaton.
    Heille on tärkeintä säilyttää kasvonsa. Kun on alettu räyhäämään on vaaan räyhättävä, vaikka huomais olevansa väärässä.

    ja useimmat muut lusikkansa soppaan sekaan laittavat eivät todellakaan tiedä mihin kantaa ottavat. Kunhan myötäilevät tuota naapurin nättiä kanapäärouvaa tai isoäänistä miestä, nehän siellä Favoritassa ym karaokekuppiloissa käännyttävät tuota sopulilaumaa mihin vaan ja sitten siellä omakotialueen vuokratalossaan hykertelevät tyytyväisinä kun taas kerran saivat kerrostaloalueen hysteerisiä vuokralaisia höynäytettyä.

    Äänestä

Voiko kaupunki taata, voiko kaupunki taata, voiko kaupunki taata...........plääb, blääb, läpätiläpäti läp...
Sisäilma oli todettu mittauksissa hyväksi. Mikään mikrobimäärä ei ylittänyt raja-arvoja.
Mutta "TOSIAKTIVISTI" epäilee kaikkea!
Tottakai sisäilman keräystapaa pitääkin tarkastella kriittisesti. MUTTA!!!
Myös kritisoijien kritiikkiä pitää kritisoida.
Sisäilman mikrobikeräimen luotettavuutta epäillään. Ongelma liittyy nimenomaan keräämisen lyhytaikaisuuteen, mutta ajatelkaas seuraaavaa.
-Ongelma on olemassa, jos otetaaan yksi näyte. Se ei tietenkään ole ihan varma. Olosuhteet ovat saattaneet vaikuttaa niin, että ilma on juuri sillä hetkellä puhtampaa kuin keskimäärin.
-Jos otetaan 2-näytettä, ja mittaustulokset ovat olleet puhtaaat on olosuhteet täytyneet olla molemmilla kerroilla tai molemmissa paikoissa edulliset ja taaskaan mikrobeja ei ole saatu kiinni......"voi pahus mistäs nyt nostaais metelin?" "No keräys on tietenkin epäluotettava"
-Jatketaan kolmateen näytteeseen eikä siinäkään mene raja-arvot yli.....mittaus on tietenkin epäluotettava..

HEI KAMOON HYSTEERIKOT!! Sisäilmanäyteitä on otettu niin paljon, että ei siinä voi olla edellämainituista sattumista kysymys! Ei mikrobit osaa mennä keräintä aktiivisesti karkuun. Jos ihan oikea ongelma olisi olemassa se näkyisi edes jossain sisäilman keräimen tuloksissa.
HYVÄT IHMISET! Ei kaikki ole epäluotettavaaa. Ei meitä joka paikassa viilata linssiin. Älkää olko vainoharhaisia!

Äänestä
  • Koulu tarvitsee remontin se on yli 30 vuotta vanha ja kaupunki on sen huomionut varaamalla tälle vuodelle suunnittelurahaa 100 000 €. Suunnitelman on lähdettävä liikkeelle välittömästi jatta valmius remontin aloittamiseen on heti, kun kaupungilta on rahoitus luvassa ja siihen menee ehkä 2 - 3 vuotta.
    Koivuhaan PalvelukeskusOy:n hallitus esittää, että nyt välittömästi lähdettäisiin toteuttamaan koulun korjaussuunnitelmaa ulkoseinien osalta joista on hometta löytynyt. Korjaus voidaan tehdä vaarantamatta opiskelua vaiheittain. Jos koulu nyt tyhjennetään niin saa varautua siihen, että opiskelun Koivuhaan koulussa voi uudelleen aloitta 3 - 5 vuoden kuluttua remontin jälkeen.

    Äänestä

  • Mä haluaisin, että ohjelma 45minuuttia tekisi Kokkolan Koivuhaan HOMEkoulusta jutun niin eiköhän totuus vihdoin paljastuisi. Mä en usko, että se on terve koulu. LUE keskipohjanmaan lehtiä 19.12.2009 ja artikkeli koulun seinärakenteet homeessa.

    Äänestä

Älkää kuljettako silmäteräänne autolla MINNEKÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kun tulette autoon kengissänne tulee AINA jotain maa-ainesta joka sisältää AINA maaperäisiä mikrobeja, esim sädesientä. Mikä levittää sitä paremmin hengitysilmaan kuin auton lämmityspuhallin? Puhallin puhaaltaa jalkatilaan, nostaa sieltä miljoonia mikrobeja auton hengitysilmaan. Kerralla niin paljon, kuin koko koulusta löytyy!

Äänestä

kustantaa koulumatkat!!!Minä olisin ainakin mielummin antanut lapseni käydä koulua koivuhaan koulussa.Nyt siirtyy Ykspihlajaan.

Kaupungin mukaan koulumatka on turvallinen,mutta minä olen toista mieltä!!!

Äänestä
  • Kun Koivuhaasta lähtee Ykspihlajaa kohti polkupyörällä joutuu Koivuhaantien ylittämään edestakaisin pyörätien pomppiessa puolelta toiselle. TODELLA VAARALLINEN REITTI!
    Miettikääs mikä reitti tulee kyseeseen, jos lapset menevät esim. jonkun ehdottamaan Renlundin kouluun?

    Äänestä

  • turvallinen! kirjoitti:

    Kun Koivuhaasta lähtee Ykspihlajaa kohti polkupyörällä joutuu Koivuhaantien ylittämään edestakaisin pyörätien pomppiessa puolelta toiselle. TODELLA VAARALLINEN REITTI!
    Miettikääs mikä reitti tulee kyseeseen, jos lapset menevät esim. jonkun ehdottamaan Renlundin kouluun?

    Ykspihlajan koulun matka on turvallinen.En ymmärrä,miksei ole otettu huomioon esim.Outokummulle kulkevaa isoa liikennettä.Ei todellakaan turvallinen matka!!

    Äänestä

  • mukaan... kirjoitti:

    Ykspihlajan koulun matka on turvallinen.En ymmärrä,miksei ole otettu huomioon esim.Outokummulle kulkevaa isoa liikennettä.Ei todellakaan turvallinen matka!!

    Outokummulle eli nykyiselle Bolidenille liikenne menee uuden satamatien kautta eikä Satamakatua pitkin. Joka tapauksessa Koivuhaasta pääsee kevyenliikenteenväylää pitkin Ykspihlajan koululle saakka. Toki matkalle tulee tien ylityksiä, mutta kyllä minusta matka on kuitenkin kohtuullisen turvallinen.

    Äänestä

  • Ihan oikeasti.Monenko tien yli kaupungissa asuvat lapset kulkevat lähikouluunsa ja oppivat reitit helposti?Monella paljon vaarallisemmat risteykset ym. kuin pihlajaan!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Sinun tekstiäsi kun silmäilee, näyttää siltä että joku on nyt hysteerinen. Tuolla huutomerkkien määrällä täytyy verenpaineenkin olla jo melko korkealla. Vaikka lasten asialla ollaankin, ei asiasta tarvi silti keskustella kuten lapset.

Pari vastausta kysymyksiisi. Minä vastaan oman lapseni turvallisuudesta, kuten sinäkin omasta lapsestasi. Sitä kutsutaan vanhemman vastuuksi. Näin ollen, minä en vastaa sinun lapsesi koulumatkan turvallisuudesta.

Henkilökunnan oireilua on jatkunut jo yli kymmenen vuotta, tämän syksyinen työmaan huono suojaus ei minun käsitykseni mukaan ole voinut aiheuttaa oireita ennakkoon. Työmaan valvonta ei ole vuosien saatossa aina onnistunut Talohoidolta, joten se ei nauti minun luottamustani tässäkään asiassa.

Vaikka en näe miten asia kuuluisi sinulle vähääkään, totean että minun kotini on tutkittu kosteusmittauksilla. Kun kosteutta ei ole, ei kasva homekaan. Muutenkaan en näe tuossa mitään logiikkaa, ainakaan rauhallisesti ajattelevan aikuisen ihmisen logiikkaa. Jos astut vasemman jalan naulaan, pitäätö oikeakin astua heti perään, jotta oltaisiin tasapuolisia? Jos molemmissa jaloissa on nyt naulat, pitääkö terveyden kannalta jättää naula poistamatta, koska toisessakin on sellainen? Ainakaan minulle logiikkasi ei aukea.

Kovasti olet tinkaamassa muita vastaamaan oman lapsesi turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Sitäkään logiikkaa en ymmärrä. Ehkä se johtuu siitä, etten tajua mitään. Tai sitten sinä et ole sisäistänyt vanhemman vastuuta. Olisit edes tingannut info-tilaisuudessa ihmisiä vastaamaan turvallisuudesta. Siellä oli kuitenkin sellaisia ihmisiä paikalla, joille sen olisi voinut perustellusti esittää, poliitikkoja, työmaan suunnittelija, koivuhaan talohoito jne. Muiden lasten vanhemmat eivät ensisijaisesti vastaa sinun lapsesi turvallisuudesta. Jos ei tohdi vaatia turvallisuutta info-tilaisuudessa niiltä, jotka siihen voivat oleellisesti vaikuttaa, sitä on turha vaatia anonyymisti netissä muiden lasten vanhemmiltakaan.

Tietä on aina helpompi kävellä kuin tehdä. On ihan inhimillistä räkyttää syrjässä, kun ei tosipaikassa tohdi avata suutaan. Aina on joukko ihmisiä, jotka laittavat asiat tapahtumaan. Samoin aina on joukko, jotka odottavat että voivat seurata perässä. Odotellessaan he yleensä keskittyvät arvostelemaan niitä, jotka tietä tekevät. Rohkeus ei ole sitä, että laittaa netissä paljon huutomerkkejä äänenpainoksi vaatiessaan muita ottamaan omaa vastuuta. Me otammekin sinunkin vastuutasi tekemällä tietä mitä sinäkin voit sitten kävellä ja räkyttää kävellessäsi. Mutta pitäisikö minun vastata sinun lapsesi koulukyydinkin järjestämisestä? Pyydän, että ottaisit itsekin vähän vastuuta. Emme me muut ihan kaikkeen pysty, meillä on kuitenkin omatkin lapset huolehdittavana.

Äänestä
  • Hometta ja mikrobeja voi olla huoneilmassa vaikka asunnon kosteusarvot eivät ylittyisikään.

    Äänestä

  • keikun kirjoitti:

    Hometta ja mikrobeja voi olla huoneilmassa vaikka asunnon kosteusarvot eivät ylittyisikään.

    Pitää paikkansa. Mitä johtopäätöksiä minun tulisi tämän tiedon perusteella tehdä, liittyen Koivuhaan koulun homeongelmaan?

    Äänestä

  • ....ei tarkoiota sitä, että vaatisin ketään ihan oikeasti vastaamaan mistään koulumatkasta, vaan perään näiltä painostajilta vastuuta siitä perusteettomasta radikalismista mikä saattaa johtaa siihen, että myös sen asiantuntijoita uskovan joukon lapset joutuvat polkemaan kouluun kohta ties minne?
    Mikai ei voida uskoa, että tilanne koululla on jo nyt parempi, kuin se on koskaan ollut.
    Enkä minä kuuntele taloyhtiön edustajia, vaan Di-Huttusta.

    Äänestä

  • vaadin... kirjoitti:

    ....ei tarkoiota sitä, että vaatisin ketään ihan oikeasti vastaamaan mistään koulumatkasta, vaan perään näiltä painostajilta vastuuta siitä perusteettomasta radikalismista mikä saattaa johtaa siihen, että myös sen asiantuntijoita uskovan joukon lapset joutuvat polkemaan kouluun kohta ties minne?
    Mikai ei voida uskoa, että tilanne koululla on jo nyt parempi, kuin se on koskaan ollut.
    Enkä minä kuuntele taloyhtiön edustajia, vaan Di-Huttusta.

    Jos et tarkoita mitä sanot, miksi vaivautua sanomaan mitään?

    Pidät meidän toimintaamme perusteettomana radikalismina tuntematta lainkaan lastemme oireita ja olosuhteita. No, se ei kerro meistä vielä mitään, sinusta paljonkin. Olen edelleenkin tässä asiassa ensisijaisesti vastuussa lapsestani ja hänen terveydestään. Koulukyydityksistä ei ole ollut vielä mitään keskustelua, ehkä siksi että se on kovin ennenaikaista vielä tässä vaiheessa. Ne on käytännön asioita mitkä ratkeavat varmasti. Eiköhän siitäkin ole säädetty jotain, voiko ekaluokkalaisia poljettaa pyörällä vaikka Vitsariin. Linja-autotkin kulkevat, vieläpä kohtuullisen edullisesti.

    On aina vakuuttavaa, kun etukäteen markkinoidaan jotain henkilöä alansa huippuna Suomessa. Lisäksi kun nimen edessä on tittelikin, joka osoittaa muodollisenkin pätevyyden. Silti kyseinen henkilö vakuutti, ettei riskiä ole ja suurin altistus on ehkä ja varmaankin jo tapahtunut. Silti esim. VTT:n tekemässä raportissakin todetaan, ettei minkäänlaista terveydellistä raja-arvoa voida asettaa. Terveydenhoitoalan henkilöiltä olisi mukava kuulla kommentti siihenkin Huttusen mielipiteeseen. He loistivat poissaolollaan, jostain minulle tuntemattomasta syystä.

    Talohoito maksaa käytännössä Huttusen edustamalle insinööritoimistolle palkkaa. Se siitä objektiivisuudesta. Yhden ihmisen painottunut näkemys on harvoin koko totuus yhtään mistään asiasta.

    Rehtorikin oli huolissaan miten he valvovat 250 lasta siten, ettei yksikään viikari uteliaisuuttaan mene eristetyille korjauskohteille. Huttusen ja sitä kautta sinunkaan ei mm. tällaisesta seikasta tarvitse varmaankaan huolehtia. Se kun ei ole rakennustekninen pulma.

    Äänestä

Eiköhän kyse ole nyt siitä että vanhemmat eivät halua jättää lapsiaan remontin keskelle. Onhan se kaikkien kannalta paras ratkaisu, niin oppilaitten kuin remontin tekijöiden, että koulu on tyhjillään remontin ajan. Jos luokka tai pari kerrallaan "eristetään", menee työajasta puolet itse "eristämiseen". Tällä tahdilla remontti varmasti venyy kohtuuttoman pitkäksi.

Ja mitä lasten kulkemiseen toiseen kouluun tulee, sehän on vain järjestely kysymys. Varmasti siinä tilanteessa kun koko koulu evakuoidaan aletaan neuvottelemaan koulukuljetuksista Kokkolan liikenteen kanssa. Mitä se maksaa ja kuka maksaa, on sen ajan kysymys. Varmasti jokainen vanhempi on valmis vähän maksamaan siitä että lapset pääsee pois remontin keskeltä. Tälläkin hetkellä kausikortti alle 12-vuotiailta Kokkolan liikenteellä maksaa muistaakseen alle 20 €/kk ja se oikeuttaa rajattomaan kulkemiseen. Ja tuollaisella oppilasmäärällähän Kokkolan Liikenne ei voi kuljetuksia hoitaan normaalilla reittiliikenteellä joten varmasti siinäkin tehtäisiin erityisjärjestelyitä.

Kumpi mielestäsi on parempi ratkaisu, lapset remontin keskellä kevätlukukauden vai puoli kevätlukukautta toisessa koulussa tai korvaavissa tiloissa?

Äänestä

"taistellaan".

Äänestä
  • on aina oma lapsi. Kyllä oon ekaluokkalaisen kans nauttinnut joululomasta, ei ole tarvinnut ottaa särkylääkettä koko loman aikana, ei oo valittannu nivelkipuja, ei oo ollut päänsärkyä,pahoinvointi tai kiusallista ihottumaa. Onko kukaan koskaan tavannut henkilöä joka on kertakaikkisesti altistunu homeelle? Sellaisella ihmisellä menee elämä uusiksi siis ihan kaikki. Ei ole normaalia elämää sen jälkeen kun altistut homeelle. Ite en ala riskeeraamaan kenenkään terveydellä, ekaluokkalainen on 7 v ja se tarvii terveyden!....Ne jotka ajattelee nyt vain tätä kyytiasiaa, ei sitten piittaa sen lapsen terveydestä...onko se nyt niin vaikeaa kuskata lasta kun kerta tietää että se on hetkellistä. Itse kuskaan ja se on saletti.

    Äänestä

  • oma lapsi kirjoitti:

    on aina oma lapsi. Kyllä oon ekaluokkalaisen kans nauttinnut joululomasta, ei ole tarvinnut ottaa särkylääkettä koko loman aikana, ei oo valittannu nivelkipuja, ei oo ollut päänsärkyä,pahoinvointi tai kiusallista ihottumaa. Onko kukaan koskaan tavannut henkilöä joka on kertakaikkisesti altistunu homeelle? Sellaisella ihmisellä menee elämä uusiksi siis ihan kaikki. Ei ole normaalia elämää sen jälkeen kun altistut homeelle. Ite en ala riskeeraamaan kenenkään terveydellä, ekaluokkalainen on 7 v ja se tarvii terveyden!....Ne jotka ajattelee nyt vain tätä kyytiasiaa, ei sitten piittaa sen lapsen terveydestä...onko se nyt niin vaikeaa kuskata lasta kun kerta tietää että se on hetkellistä. Itse kuskaan ja se on saletti.

    työnsäkkin.Ei voi jatkuvasti lähteä töistä kuskailemaan.Sitäkään ei ole huomioitu,ettei tuo pyöräily ole niin yksinkertaista liukkailla keleillä kuin kesällä!

    Homeongelmat eivät ole vanhempien syytä.Jos ongelmiin olisi tartuttu heti,ei nyt oltaisi näin pahassa tilanteessa.Sen vuoksi nuo kyydityksetkin pitäisi järjestää.Ongelmat on varmasti olleet tiedossa jo muutaman vuoden.

    hetkellisestä,kun evakkokin kestää kuitenkin koko kevätlukukauden...

    Äänestä

  • on kuitenkin kirjoitti:

    työnsäkkin.Ei voi jatkuvasti lähteä töistä kuskailemaan.Sitäkään ei ole huomioitu,ettei tuo pyöräily ole niin yksinkertaista liukkailla keleillä kuin kesällä!

    Homeongelmat eivät ole vanhempien syytä.Jos ongelmiin olisi tartuttu heti,ei nyt oltaisi näin pahassa tilanteessa.Sen vuoksi nuo kyydityksetkin pitäisi järjestää.Ongelmat on varmasti olleet tiedossa jo muutaman vuoden.

    HALOOOOO!! tiedäkkö mitä sää valehtelet nyt tai muuten vaan hourit, uskoisin että valehtelet tahallas! kenelle oot katkera, kenelle?

    miten ne seinähomeet on voineet olla tiedossa pari- kolme vuotta kun tutkimustulokset on saatu pari viikkoa sitten. pari kolme vuotta sitten korjattiin katot niiltä kohdin kun oli vanhoja kosteusjäkiä. korjaukset tehtiin varmuuden vuoksi eikä kattorakenteista löytynyt mitään kosteusvaurioihin liittyvää. ne jäljet on tulleet joskus ennen vesikattoremppaa (vesikatto kai rempattiin jotai kuus vuotta sitten). sillon vesikattoremontin yhteydessä korjattiin jo sen aikaset vuotokohdat mutta kolme vuota sitten varmistettiin asia vielä koska jotain vuotojälkiä oli. seinät on tutkittu joulukuussa 2008 eikä päivääkään aiemmin. mee kattoon raportit ennenku valehtelet lisää!
    kiitos ja loppu.

    Äänestä

  • elmo kirjoitti:

    kolmisen vuotta,kun kosteustarkastaja sanoi koivuhaan koululla olevan ongelmia.Kyllä on varmasti ollut tiedossa,ettei paikat ole kunnossa!!!!!!!!!Kolmessa vuodessa ehtii tulla paljon seurauksia ihmisille,jotka noissa tiloissa oleskelevat!!!

    Kyllä vaurioita on ollut,mutta ei ole haluttu laittaa rahaa niihin!!!

    Äänestä

  • on noin... kirjoitti:

    rahaa on tietojen mukaan palanut paljon viimesen kolmen vuoden aikana. ja kaikki huomatut puutteet korjattu ja enemmänkin,
    eli sää valehtelet edelleen! Kysy taloyhtiöltä jos et usko totuutta. Siellä on kaikki tieto olemassa ja vanhatki historiat luettavana.

    Äänestä

Voi sanoa, että en minäkään astmaan sairastunut pelkästä panikoinnista...koivuhaan asunto jossa silloin asuin, sisälsi kahta eri homesientä. Sain LÄÄKÄRIN sekä MITTAAJAN todistukset siitä, että sairastuin IKUISEEN SAIRAUTEEN eli astmaan näistä homeista. Mitä teki isännöitsijä? Laittoin tuuletusaukon ja sanoi, että älkää nyt tämän takia pois muuttako!!!!
Tällähetkellä lähes toivon sulle kokemusta kaikista niistä oireista ja pysyvistä sairauksista joita home aiheuttaa. Sen jälkeen kuulen mielelläni sanat "paskan homepaniikki"

Äänestä
  • iloinen,jos lapset siirtyvät kauemmaksi kouluun.Kukaan lapsista ei sairastu,jos vaikka kävelisivät sen n.3-5km.Päinvastoin.Nykylasten liikunnasta/liikkumattomuudesta on kannettu huolta.Nythän vois Koivuhaan koulu olla esimerkkinä siitä,kuinka liikunta jokapäiväisenä pitää lasten hyvinvointia yllä.Itse auraamattomia kouluteitä kulkeneena tiedän,ettei ole helppoa,mutta kukas sen helpon on tällekään päivälle luvannut?Eikä tarvis vanhempain kuskata treeneihin sinne tänne tai harrastuksiin tuonne.Kunto nousisi kohisten pelkällä hyötyliikunnalla.Ottakaa todesta!

    Äänestä

  • tavallaan kirjoitti:

    iloinen,jos lapset siirtyvät kauemmaksi kouluun.Kukaan lapsista ei sairastu,jos vaikka kävelisivät sen n.3-5km.Päinvastoin.Nykylasten liikunnasta/liikkumattomuudesta on kannettu huolta.Nythän vois Koivuhaan koulu olla esimerkkinä siitä,kuinka liikunta jokapäiväisenä pitää lasten hyvinvointia yllä.Itse auraamattomia kouluteitä kulkeneena tiedän,ettei ole helppoa,mutta kukas sen helpon on tällekään päivälle luvannut?Eikä tarvis vanhempain kuskata treeneihin sinne tänne tai harrastuksiin tuonne.Kunto nousisi kohisten pelkällä hyötyliikunnalla.Ottakaa todesta!

    mummun kanssa. Saavat liikuntaa ja raitista ilmaa ja ihan ilmatteeksi. Ei ollu koulukyytejä itelläkään, kävelten mentii säällä kuin säällä. Nyt on sentään tiet ja katuvalot. Huolehitaan nyt vain että lasten ei tarvi homekouluun mennä, kunto kasvaa koulumatkoilla ja terveys säilyy.:)

    Äänestä

  • ...homesieni oli silloin asunnossasi sisällä ja se on vähän eri asia, kuin koulun seinässä jossa se on höyrynsulkumuovin ulkopuolella.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    mummun kanssa. Saavat liikuntaa ja raitista ilmaa ja ihan ilmatteeksi. Ei ollu koulukyytejä itelläkään, kävelten mentii säällä kuin säällä. Nyt on sentään tiet ja katuvalot. Huolehitaan nyt vain että lasten ei tarvi homekouluun mennä, kunto kasvaa koulumatkoilla ja terveys säilyy.:)

    Mua ärsyttää nää entisajan kulkijat täällä!!!Ennen ei ollu liikennettäkää niin paljon kuin nyt..saati muita vaaroja!!!

    Äänestä

  • näitä... kirjoitti:

    Mua ärsyttää nää entisajan kulkijat täällä!!!Ennen ei ollu liikennettäkää niin paljon kuin nyt..saati muita vaaroja!!!

    lapsilla kuntoa, nykyään ollaan yksiä lällyjä.

    Äänestä

  • näitä... kirjoitti:

    Mua ärsyttää nää entisajan kulkijat täällä!!!Ennen ei ollu liikennettäkää niin paljon kuin nyt..saati muita vaaroja!!!

    hae lapselles Lafasta pizzaa auton takapenkille tai kaupungin bussiin evääksi. ei pääse laihtumahan!

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    ...homesieni oli silloin asunnossasi sisällä ja se on vähän eri asia, kuin koulun seinässä jossa se on höyrynsulkumuovin ulkopuolella.

    Ei taida löytyä muoveja kun ei osassa seiniä löytynyt eristeitäkään.

    Äänestä

Kulkeehan koivuhakaan tällä hetkelläkin oppilaita esim. pihlajasta,kvikantista ym.Ei se ole sen kummempaa kuin että matkaa vähän enemmän kuin 50-150m.Pyörää voi taluttaa jos liukkaita kohtia ja kunto nousee kun vähän liikkuu ilman autoa.Kyllä lapsen terveys menee kaiken edelle,eikä ole hysteriaa jos lasta puolustaa.
Tuo on välinpitämttömyyttä ja naiviutta,että uskoo vain ja ainoastaan yhtä ihmistä,joka saa vielä palkan siitä,että puhuu asiat Laitisen eduksi.Miksi Laitinen ei ole EDES siitä huolehtinut ettei ruokalan remonttipöly ym. leviä kouluun?Pienet lapset silti kyseessä.Se vei pohjan luottamukseen että lapset suojataan homeremontin aikana.
Ilmeisesti sun lapses ei ole vielä oireillut tai et edes ottais oireita todesta jos niitä ilmenis.
Sun lapses voi mun puolesta ihan vapaasti mennä sinne.Sääliks kyllä käy.Meidän ei mene.
Lapsissa on tulevaisuus...

Äänestä
  • Vähänkö täällä joku panikoi ja dramatisoi....

    voi nyyhh....

    Äänestä

  • ja nyyh... nyyh... kirjoitti:

    Vähänkö täällä joku panikoi ja dramatisoi....

    voi nyyhh....

    ...joku paneroi ja masturboi, kun näkee miten sinua itkettää. Tukeudu läheisiisi, älä tee mitään hätiköityä.

    Äänestä

  • Huolestunut ihminen kirjoitti:

    ...joku paneroi ja masturboi, kun näkee miten sinua itkettää. Tukeudu läheisiisi, älä tee mitään hätiköityä.

    nyyh...nyyhh...

    Äänestä

Siunaa!

Äänestä

paikallisuutisissa melko "mielenkiintoisia"...koivuhaan koulun tyyli..pah!... Paikallispoliitikotkin kävivät viime viikon infotilaisuudessa keräämässä aplodit itselleen, eipä ole heistä sen koommin kuulunut... Tämmöstä tää on, isojen poikien hiekkalaatikkoleikkiä vakavalla asialla. Mielenkiintoista nähdä kuinka kunnostustoimet hoidetaan muiden (Suur)Kokkolan homekoulujen, -päiväkotien yms. osalta. Helppo yhtyä rehtorin mielipiteeseen: toivottavasti tulokset sisäilman puhtaudesta pitävät paikkansa. Kyllähän koulun tyhjentäminen nopeuttaisi korjaamista huomattavasti ja samalla vältyttäisiin tarpeettomalta riskin otolta. On vaan tämä asia tainnut isoilta pojilta unohtua suunnitelmia laadittaessa ja eihän ideat kelpaa kun eivät ole omia. Onko muuten Koivuhaan asukkaat (tässä tapauksessa siis lapset) jotenkin erikoisen ala-arvoisessa asemassa tässä (Suur)Kokkolan kastijärjestelmässä? Ja jos on, niin löytyisköhän perusteluja, siis tällä kertaa muitakin kuin että siellä on ne pari pubia ja maahanmuuttajia eikä ilmeisesti yhtään suomenruotsalaista...

Äänestä

Entäs, jos oppilaat saavat sman tai työntekijät?? Saavat elinikäisen riesan ja vain siksi, ETTÄ homekouluun pitää palata.

Äänestä
  • Turhaa hysteriaa.Aivan turhaa vouhotusta.

    Äänestä

Oletko miettinyt sitä että jos kaikki muut ovat hysteerisä ja sinun mielestä tämä kaikki on turhaa,
niin ajtteleppa kuule ihan itse aikuisena ja vahempana ihmisenä mitä sinä sanot lapsellesi kun se kysyy ja lääkärit kysyvät vakuutus yhtiöt kysyvät mistä tämä sairasu kierre on tullut. Sinun vastauksesi on että minä laitoin/altistutin lapseni hengittämään rakennus pölyä,hometta ja muita mikrobeja. Ihan vain sen takia koska minä en VÄLITÄ KOKO ASIASTA (tässä asiassa tarkoitan sinua) jos et ymmärtänyt. Kaikki nämä ihmiset tulevat syyttämään sinua lapsesi terveyden tilan vaarantamisesta kaikista pahinta on se kun lapsesi kuulee aikuisena ihmisenä että omat vanhemmat eivät välittänyt lapsensa terveyden tilasta ja siittä että hänellä olisi voinnut olla terveelliset koulu tilat/työ ympäristö, vaan altistuttivat hänen käymään koulua jossa on havaittu erittäin terveydelle vaarallisia mikrobeja/home sieni kasvustoa. Oletko kysynyt lapseltasi mielipidettä oletko käynnyt lääkärin juttusilla että se on terveellistä laittaa lapsi tuohon kouluun.
Uskon että lääkärisi sanoo sinulle että älä laita lastasi siihen kouluun se on terveydelle erittäin haitallista. Minun mielestäni se ei ole liian vaarallinen reitti kulkea jalan/pyörällä Koivuhaan ja Pihlajan väliä sillä sitähän lapsemme ovat kulkeneet monia vuosia kouluun ja se tekee heille vain hyvää terveydellisesti katsottuna.

Nyt voit nukkua rauhassa hyvät yö unet sillä sinä tiedät että sinä ainakin viet väkisin lapsesi kouluun josta hän tulee saamaan ikuisen arven terveyteensä.

NUKU HYVIN.

Äänestä

olisi ollut sitä mieltä, ettei koulu ole turvallinen paikka opiskella remontin aikana, kuinkahan olisi käynyt... Palkan hänelle maksaa tilaaja eli Koivuhaan talohoito (Laitinen).
Olisi ollut todennäköisesti lopputili edessä, jos mielipide asiasta olisi ollut toinen.

Herätkää ihmiset, asiantuntija ei ole aina puolueeton!!!!

Äänestä
  • keskity vain lättyjen paistamiseen ja imuroimiseen.Anna ammattiihmisten tehdä työt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

homepaniikki ! kirjoitti:

Miettikää hysteerikot mitä saatte aikaan!!
Di-Huttunen oli Koivuhaan koululla kertomassa, minkä mittakaavan homeongelmasta Koivuhaan koululla on kysymys, Jos vähänkään ymmärrätte asiaa kysymys on todella pienestä ongelmasta.
Kun olette valmiit siirtämään lapsenne minne tahansa muualle oletteko ottaneet seuraavia asioita huomioon?
-Hyvät homehysteerikot: Vastaatteko, että MINUN lapseni ei jää auton allle uudella huomattavasti vaarallisemmalla koulumatkalla?
-Kuljetatteko minunkin lapseni jonnekin minne lapset sitten meneekin? Kuljetusta ei järjestetä Kaupungin puolesta jos matka on alle 5km.
-Ettekö usko Laitisen puhetta, että ruokalatyömaalta huonojen suojauksien vuoksi levinnyt pöly on todennäköisempi oireiden aiheuttaja, kuin tuo ulkoseinien mikrobikasvusto? Ette tietenkään usko, koska ette ymmärrä mitään!
Ottakaa järki käteen! Löydetyt mikrobit eivät ole ilmestyneet seiniin tänä syksynä! Ne ovat olleet siellä yli vuosia-vuosikymmeniä! Muistakaa se, kun kuuntelette sitä henkilökuntaa joka on alkanut oirehtimaan tänä syksynä!! Tänä syksynä on sisäilmaaan levinnyt ruokalan rakennuspöly ei ne teidän rakastamat homeet!
-Oletteko varma, että paikka minne olette kullannuppuanne siirtämässä olisi sisäilmaltaan parempi, kuin ylipaineistettu nykyinen koulu?
Uskonpa, että esim yhtenä väliaikaisvaihtoehtona ehdotettua Koivuristiä ei ole VTT-tutkinut yhtä tarkasti, kuin Koivuhaan koulua, ja sisäilma voi olla ihan hyvin yhtä huonoa tai huonompaa, kuin nykyisessä koulussa.
-Onko kotinne tutkittu? Kotonanne voi olla enemmän mikrobeja kuin nykyisessä hysterian lähteessä. Ps. Ei kannata tutkituttaakaan omaa asuntoa kovin tarkkaan voit joutua lähtemään siitä!
On varmaan hienoa olla kerrankin "KANSALAISAKTIVISTI" (Lue. hysteerikko). Hienoa TAISTELLA, vaikka se ei niin järkevää oliskaan!
Ainoa syy miksi koulun yhjentäminen olisi hyvä on se, että remontti voitaisiin tehdä nopeammin ja halvemmalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu