Puerto Cruzin auringossa

Olimme taas joulunajan Puertossa Altassa. Viikon aikana ei satanut vasta kuin lähtiessä Reina Sofialta tiistaiaamuna 30.12. Aurinkoa sai siis riittävästi.
Kävimme parilla pikkuvaelluksella. Carachicosta nousimme merkittyä reittiä ylös melkoiseen mäkeen ja palasimme samaa reittiä. Reitti on hyvin merkitty ja polku kohtuullisen helppoa kulkea. Kengät pitää olla tukevat jyrkkyyden ja kivien vuoksi. Maisemat ovat komeat ja kanarianmännyt tuuheita.
Toinen lyhyehkö kävelymme oli Aguamansasta Organosin kautta La Calderaan ja takaisin. Mäntymetsä on erilaista kuin Suomessa, reitti on helppo ja vaihtoehtoja paljon. Paikalle pääsee helposti Titsalla.
Kiersimme myös La Lagunassa ja Taoropuistossa, molemmat hienoja paikkoja. Risco Bellon aluekin oli auki, tosin ei erityinen nähtävyys mutta hienosti laitettu allasalue. Matka onnistui hyvin ja sää oli paljon odotettua parempi.
3531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vuoden kylmin viikko vuoden viimeinen. Mutta joille se riittaa vahakin.

Äänestä
  • ei meillä ainakaan paleltu sen enempää sillä viikolla kuin edellisilläkään.

    Äänestä

  • toinen "paikallinen" kirjoitti:

    ei meillä ainakaan paleltu sen enempää sillä viikolla kuin edellisilläkään.

    Olipa taas perunasäkkien kommentit. (Selityksenä voin sanoa, että kyseessä on keskusteluvastaus, joka on tehty asiasta mitään tietämättä, kuin perunasäkki päässä.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niuniu kirjoitti:

Olimme taas joulunajan Puertossa Altassa. Viikon aikana ei satanut vasta kuin lähtiessä Reina Sofialta tiistaiaamuna 30.12. Aurinkoa sai siis riittävästi.
Kävimme parilla pikkuvaelluksella. Carachicosta nousimme merkittyä reittiä ylös melkoiseen mäkeen ja palasimme samaa reittiä. Reitti on hyvin merkitty ja polku kohtuullisen helppoa kulkea. Kengät pitää olla tukevat jyrkkyyden ja kivien vuoksi. Maisemat ovat komeat ja kanarianmännyt tuuheita.
Toinen lyhyehkö kävelymme oli Aguamansasta Organosin kautta La Calderaan ja takaisin. Mäntymetsä on erilaista kuin Suomessa, reitti on helppo ja vaihtoehtoja paljon. Paikalle pääsee helposti Titsalla.
Kiersimme myös La Lagunassa ja Taoropuistossa, molemmat hienoja paikkoja. Risco Bellon aluekin oli auki, tosin ei erityinen nähtävyys mutta hienosti laitettu allasalue. Matka onnistui hyvin ja sää oli paljon odotettua parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu