korttiin suhtauduttiin Venäjän tullissa?
Miten
Vihreään
121751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
suurta onnea toivottaen ja kansantansseja tanssien. Samoin kylläkin tapahtuu vaalenpunaisenkin kortin tullessa kohdalle.
Se venäjän tulli kun on niin suunnattoman kiinnostunut niistä uusista vihreistä korteista ettei enää muuta ehdi tehdäkkään kuin kysellä että ovatko ne omaan käyttöön vai onko ihankaupaksi tarkoitettu.
Tietääkö kukaan montako vihreää kortti saa viedä ennenkuin joutuu niistä maksamaan tullia?
eivät juuri tangeeraa. Liikennevakuutus (esim. vihreä kortti) on oltava kaikilla autoilijoilla kaikkialla.
Voihan se tietysti tullikin tarkistaa tulijoilta, onko heillä asiat kunnossa, mutta, kuten sanottu, liikennevakuutuksen funktio on toisaalla.
Ja mielestäni ylensä lakien noudattaminen on, paitsi turhaa, lapsellista, nynnyilyä, MYÖS järkevää, perusteltua ja pienimmän riesan tie.
Koska matkustelen yleensä muista syistä kuin etsiäkseni tilaisuutta tuloksettomiin argumentaatioihin paikallisten viranomaisten kanssa, koetan ottaa selvää määräyksistä ja noudattaa niitä.
kortin kanssa ollakin. Juuri siksi olen kysynyt asiasta, koska vuosien kokemuksen perusteella on aina kaikki mahdollisuudet yllättäviin tilanteisiin.
Minua ei ainakaan torfjanovkalla päästetty vihreällä kortilla yli. Ei tainneet ymmärtää edes mikä lappu se oli kun oli selitetty vain suomeksi, englanniksi, ranskaksi yms. Monen tunnin jonotus aivan turhaan, käännyttivät takaisin...
Minkä vakuutusyhtiön kortti sinulla oli? Olen jo kuullut, että eri yhtiöillä on korteissa eroavaisuuksia, jotka aiheuttavat harmeja Venäjän tullissa-
Olikos sinun green cardiss RUS merkintä , vai onko tämä provo !
Kyselikö ne tulliviranomaiset tosiaan vihreätä korttia ?
Minä kuljin koko viime vuoden Vaalimaan kautta (noin 15 kertaa),ja en koskaan antanut vakuutuspaperia tullikoppiin.
Oli minulla se kyllä mukana luukulla käsissä mutta koko vuotena ei kukaan kysellyt ko.paperia.
Passi, tulliselvitykset ja rekisteriote riitti...
Miksi ihmeessä tunkea viranomaisille muita papereita kuin ne mitä he haluavat nähdä?
Säästyypi turhilta ongelmilta...
Viime vuonna ei tarvinnu venäjällä mitään vihreetä korttia , vaikka olisit kulkenut sen 100 krt. Nyt tarvii jos ei ole ostanut venäläistä vakuutusta, ja selvennykseski vielä jos sinulla ei ole 2009 green cardia niin joudut ostaman kuten ennenkin sen venäläisen vakuutuksen .....
minäkin Venäjällä. Vakuutus todistus piti näyttää tullissa parilla ensimmäisellä kerrallan, sitten ei, koska heidän tiedostoissaan oli jo valmiina kaikki autoni varten tiedot.
Nyt kiinnostaa vihreän kortin hyväksyntä ja mahdollinen hylkäämisen syy, koska menen seuraavan kerran joskus viikon - parin päästä.
Niin, YRITIN sanoa että ajelin Wiime Wuonna (2008)koko vuoden Venäjälle VENÄLÄINEN vakuutuspaperi kourassa mutta kun kukaan ei sitä minulta KOKO vuotena kysellyt niin enhän minä sitä uhallanikaan ruvennut mihinkään tullikoppeihin väkisin tunkemaan...Minä yritän kulkea sitä tunt.sotilaasta tuttua pienemmän riesan tietä. SILLÄ minä rupesin kyselemään että OVATKO NE TULLIVIRKAILIJAT NYT RUVENNEET KYSELEMÄÄN NÄITÄ GREEN CARD;ja joka ovat minulle hyvinkin tuttuja papereita kun olen sellaisen aina autolla Euroopassa ja jopa Virossa käydessä vak.yhtiöstä hakenut ja nyt olen sellaiset tilannut RUS-LEIMALLA jopa peräkärryllekin, kun sanoivat yhtiössä että ovat sellaisia kirjoitelleet aikaisemminkin ja kun ilmaiseksi saa ,ja jos innostun menemään Venäjälle kärryn kanssa ,on mahdollisesti rajalla taas tämä pienemmän riesan tie kuljettavana.
Ifin green card ei kelvannut
Eilen Nuijamalla mennessä kyselivät että "kriin kart?" Löin venäläisen vakuutuksen pumaskan kouraan ja meni jampalla suu entistä enemmän mutruun, mikäli mahdollista, kai se ois halunnut motkottaa jostain. Jos ens kerralla näyttäis sen vihreän lapunkin.
Piti vielä vanhaan malliin kirjoittaa vakuutusnumero selvityslomakkeen reunaankin.