xxxcMiksi pitäisi kuluttaa enemmän?
Pääministeri on ihan kahjo.
Jos on lama, pitää säästää.
Pääministeri on ihan kahjo.
Jos on lama, pitää säästää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Fortum nostaa sähkön siirtomaksuja, lakupiiput kielletään ja olut laimennetaan. Kaikki nämä yhdessä sekä tuhlaaminen edesauttavat kansalaisten saattamista liemeen.
(rva Tellervo Koivisto)tänään radiossa ihmettelevän. Kuunteliko kukaan häneen juttujansa?
oikeassa. Jos kulutus loppuu kokonaan, "pyörät" lakkaavat pyörimästä. Työttömyys lisääntyy ja ihmisten pahoinvointi.Verotuloja ei tule ja milläs sitten sosiaalikulut hoidetaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se on se syyn ja seurauksen laki.
Toisaalta turha meitä ikäihmisiä on käskeä tuhlaamaan. Mehän emme enää tarvitse mitään. Nurkat pullistelee entisistäkin tavaroista. Ruokaahan joudumme ostamaan ja siinä suhteessa älkäämme pihistelkö enempää kuin ennenkään.