Hän oli tosi ihastuttava nainen.
Tapasin hänet kaupungilla - kuin sattumalta.
Menin asioimaan läheiseen ostoskeskukseen. Törmäsin siellä, vaunullani, vahingossa vanhempaan naiseen. Pyysin anteeksi ja oletin asian olevan sillä selvä.
Panin kuitenkin merkille, että nainen, vaikka olikin lähempänä kuuttakymmentä, oli houkuttelevan näköinen. Hänellä oli avokaulainen pusero josta paljastui kauniit ja pyöreät rinnanpuolikkaat. Ei sinänsä ihmeellistä, olihan kesä kuumimmillaan. Jäin siis - hiukkasen taka-alalle seuraamaan häntä.
En voinut sille mitään, että mulkkuni jäykistyi, tosin pidätetystä kiimasta. Seurasin sopivan matkan päästä naista, samalla kun noteerasin hänen, ikäisekseen, kiinteät ja pyöreät kankkunsa. Hänellä oli pitkät housut jaloissa, sellaiset kireät pöksyt, joista aisti hänen pyllynsä hurmaavat muodot. Ne olivat niin tyköistuvat, että ne paljastivat hänen kehonsa muodot todella houkuttelevasti. Seurailin siis naista, hänen kuljeskellessaan hyllyltä toiselle. Tulin yhä kiimaisemmaksi.
Hän pysähtyi osastolle jossa oli Karjalanpiirakoita. Huomasin kuinka nainen luki tarkkaan sisällysluetteloa. Arvelin, että hän oli ehkä allergikko. Hän halusi varmistua siitä, että ne olisivat aitoja karjalan piirakoita - vailla esimerkiksi soijaa tai muita lisäaineita. Tunsin sillä hetkellä, että voisin ryhtyä juttusille hänen kanssaan.
Sanoin: ”Eivät edes karjalanpiirakatkaan enää ole aitoja.
Nainen kääntyi katsomaan minua. Sanoi
- ”Samaa mieltä olen”. ”Kaikkea vierasta sotkua laittavat taikinaan”.
Keskustelun aloite oli oikeaan osunut. Jatkoimme jutella niitä ja näitä. Huomasin, että hänkin ehkä oli kiinnostunut mahdollisesta jatkosta.
Kysyin siis suoraan: Oletko yksin asioimassa? Hän vastasi, herttaisesti hymyillen:
– No, näetkö ketään seurassani?
En nähnyt, jonka vuoksi uskalsin edetä pitemmälle. Poistuimme lopulta yhdessä supermarketin parkkipaikalle.
Tilapäinen, sattumanvarainen tuttavuuteni oli - sanoisinko, hieman yli-ikäinen minulle. Olinhan itse 35 vuotta täyttänyt.
Jokin hänessä silti kiehtoi minua. Painoivat nuoruuden kiimat päälle. Mulkku alkoi asettua tämmiin. Tunsin, että halusin tutustua lähemmin, ihan sattumalta - supermarketissa tapaamaani naiseen.
Menimme ostoksiemme kanssa - kumpikin omalle autollemme, jossa lastasimme tavarat niiden peräluukkuun.
Olin juuri käynnistänyt autoni, vanhan ”pösön”, kun nainen koputti sivuruutuun kysyen:
”Kuule! Ethän loukkaannu, mutta saisinko tarjota sinulle kahvit?”
”No en loukkaannu, pikemminkin päinvastoin, mutta missä?”
”Jos haluat, niin vaikka kotonani”.
Mikäs siinä, ajattelin. Saattaisihan siitä kehittyä jotakin jännää, vaikka nainen olikin hivenen ”yli-ikäinen” minun makuuni.
Ajelin naisen perässä, noin pari kilometriä, kaupungin uudelle omakoti- ja rivitaloalueelle. Hän ajoi autonsa talliin. Itse jätin autoni sen edessä olleelle autopaikalle.
– Muuten, nainen sanoi! Emmehän ole edes esittäytyneet. Minä olen Pirjo…
- …ja minä olen Kimmo.
– Kiva tavata. Jos sulla on arkaa tavaraa, voit tuoda ne mun jääkaappiin siihen asti kun…
Hän piti tauon. Huomasi kai tehneensä pienen lapsuksen, mutta jatkoi kohta.
– Tarkoitan, siihen asti, kun olet juonut kahvit. Onhan kuuma päivä ja esimerkiksi voipakettisi saattaisi sulaa tässä lämmössä.
En ole tyhmä, joten huomasin heti, että tulisi ehkä pitempi vierailu, kuin vain kahvin juonnin ajan. Alkoi kummasti kiristää housun miehustaa.
Pirjolla oli rivitaloasunto, ei kovinkaan iso, kolme huonetta ja keittiö, mutta erittäin aistikkaasti sisustettu.
Hän täytti jääkaappinsa ostoksilla. Tarttui sitten irtomyynnissä olleeseen, noin 25 sentin mittaiseen ja todella paksuun porkkanaan. Kääntyi puoleeni, samalla pitäen kädessään porkkanaa, sanoen.
– Eivät voi olla suomalaisia…meinaan…eivät suomalaiset porkkanat vielä ole näin isoja.
– Ovat varmasti jostakin etelästä tuotettuja, vastasin.
Pirjon ote paksusta porkkanasta oli jotenkin enteellinen. Hän jopa punastui, huomatessaan seksikkään asiayhteyden. Hän kääntyi kiireesti ja pani porkkanan jääkaappiin.
Hm, oliko tietoista yllytystä, mene ja tiedä! Aioin kuitenkin ottaa selvää Pirjon tarkoitusperistä.
Pirjo keitti kahvit. Tarjosi leipomaansa pullaa ja Maxista ostettuja pikkuleipiä. Yritin arvailla mihin suuntaan tilanne sen jälkeen kehittyisi. Toivoin edelleenkin, että saisin käydä ”kaivolla”, koska paine haruksissani koveni entisestään.
Pirjo ratkaisi asian, ihan luonnollisella tavalla. Hän kysyi:
– Kuule Kimmo. Huomasin, vaikka et sitä ehkä usko, että seurailit minua siellä Maxissa. Katsos, naisen vaisto on parempi kuin te miehet osaatte kuvitellakaan.
– Hm, jaa…ai niinkö, änkytin sekaan.
– Juu, meillä on silmiä joka puolella. Näemme jopa silmäkulmastakin, jos joku meitä tarkkailee.
– Voi, Pirjo kiltti. Älä käsitä väärin. Olin vain…olin…miten sen kertoisin…?
– Olit vittua vailla - eikö niin? Kyllä minä teidät miehet tunnen.
– No ei se… aivan niin ollut.
– Jaaha, kerropa siis, miksi halusit tulla kahville?
– No, kun…sinähän pyysit mut kahville.
– Pyysin, mutta olit heti vastaamassa joota. No, hyvä on. Leikitäänkö siis totuusleikkiä?
– Siis mitä?
– Minä kysyn, ja sinä vastaat, jookosta?
– Mikäpäs siinä.
– Onko sulla tyttökaveri?
– Hm…ei oikeastaan.
– Tulkitsen sinut siis näin. Sulla on tyttökaveri, mutta haluat silti vierasta.
– Äh… entinen mulla on.
– Siis ei vakinaista – tänään?
– No… ei oikeastaan.
Pirjo kävi hakemassa pullon Bell´s whiskyä. Hän kaatoi meille kolmen sormen levyiset huikat.
– Kippis, Kimmo!
– Kippis, sinullekin - Pirjo.
Jatko oli todella sekavaa. Autoni seisoi Pirjon autotallin edessä. Yksi whiskygrogi ei estäisi minua ajamasta kotiin, mutta kun sitä seurasi toinen, ja kolmas.
Olisihan minun täytynyt ymmärtää mikä Pirjolla oli mielessä.
Olimmehan jo ensimmäisen huikan jälkeen alkaneet suukotella. Toisen grogin jälkeen ryhdyimme halailemaan. Kolmannen whiskyn jälkeen makasimme Pirjon leveällä vuoteella - täysin alastomina.
Siinä vaiheessa tajusin, että en voisi ajaa autoa, joten sanoin:
– Kuule Pirjo. En voi ajaa kotiin, koska en halua kärähtää rattijuoppouksesta.
– Ota ihan ”iisisti”, poju pieni. (Voi kuinka kakaraksi tunsinkaan itseni.) ”Mamma” järjestää kyllä kaiken.
Siis – taasko kerran… ”mamma”? Vihasin sanaa - mamma. Olin vähällä antaa Pirjolle kunnon läksytyksen. Olihan oma äitini aikoinaan jättänyt minut ottolapseksi, vieraaseen perheeseen.
Ehkä silti, Pirjon sanojen jälkeen, heräsi jonkinlainen… ei, ei se ollut halua tai kiimaa, mutta mitä se kuitenkin oli?
Havaitsin sen melko pian, kun Pirjo kävi istumaan sohvalle, lähelle minua. Hän kaivoi mulkkuni esiin. Tarttui siihen lujalla otteella, puristaen sitä niin kovasti, että melkein kipeää teki.
Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, kun oli edessä vain yksi asia. Pirjo halusi. Minulla seisoi kalu, vaikka olikin ”yli-ikäinen” nainen.
Pirskatti sentään – halut vain kasvoivat, kun hän alkoi hieroa sitä edes takaisin. Kohta oli hän työntänyt ihanan ja kiinteän pyllynsä kasvoilleni.
Nuolin siis hänen herkullisen karvaista ja mehukasta pilluaan, samalla kun tunsin Pirjon kuumat ja innokkaat huulet terskallani. Eiköhän vain kohta puraissut kulliani, terskaani.
Vastasin samalla mitalla, eli pureskelin, tosin hellästi, hänen ihania häpyhuuliaan. Nuolin Pirjon häpyä, siirtyen sieltä hänen kiinteiden kankkujensa väliin. Kieleni löysi jotakin, mitä en koskaan ennen ollut kokenut. Huuleni ja kieleni hakeutuivat Pirjon herkimpiin kohtiin, eli hänen, sievän karvaisen peräaukkonsa läheisyyteen.
En koskaan ennen ollut nuollut naisen anaaliaukkoa. Toteutin sen Pirjon kanssa. Kaikki oli ihan OK, kaikin puolin.
Tietysti leikkejämme seurasi perinteellinen parittelu. On vain niin, että varsinaista, todella onnistunutta nussimista ei kukaan osaa kertoa elävästi.
Todetkaamme siis vain, että nussimme, Pirjo ja minä.
Jos saan lisää inspiraatiota, voin jopa jatkaa, jos on kiinnostusta.
Terveisin – oona.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.