Taas on meneillaan hirvea vauvakuume... Olen suhteessa vanhemman miehen kanssa kenella on 3 ja 6-vuotiaat lapset paattyneesta avioliitosta. Hanet on steriloitu, joten tiedan hyvin etta vaikka sen purkaisi on n. 30 prosentin mahdollisuus etta luonnollisesti pystyisi lapsia enaa saamaan, ja joutuisi ehka luottamaan keinohedelmoitykseen. Han ei talla hetkella koe olevansa valmis saamaan lisaa lapsia vaikean eron ja yksinhuoltajuuden takia, mutta sanoo etta mielipidehan saattaa muuttua. Olen ilmoittanut hanelle etten halua jatkaa suhdetta jos han on ehdoton sen suhteen ettei halua lisaa lapsia. Tama on tuskallista kun tekee niin paljon lapsia mieli mutta tietaa etta tassa on mahdollisesti aikamoinen taival edessa ennenkuin sellaista voi edes ajatella... Se ehka eniten pelottaa etta suhde paattyisi sen takia etta han ei haluaisi tai pystyisi enaa lapsia saamaan. Kuten hyvin tiedatte, jos lapsia haluaa, on mahdotonta tyytya siihen etta nyt niita ei vaan saa.
vauvan haluan
eniten maailmassa
9452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tiiä mitä tähän taas sanois...kasva aikuiseksi pentu!!
Itsellekin lapsen saaminen tai ainakin kaikilla keinoin sen yrittäminen on niin tärkeää, että olis voinut parisuhde päättyä jos ei mies ois halunnut lasta. Se on vaan niin suuri biologinen tarve, ainakin mulla, että parisuhde ois joka tapauksessa kärsinyt, kun se asia vaivais mieltä.
seki biologinen tarve menee ohi..Turhaan sillä omalla tarpeellasi toista kiristät..
Monet on vanhana katkeria, kun ei tullut lapsia hankittua silloin kun se vielä oli mahdollista. Itse oon saanut tälläisilta henkilöiltä paljon kehoituksia lasten hankintaan.
Eikä se ole kiristämistä vaan rehellistyyttä omista tunteistaan.
Mutta tarkkaan kannattaa miettiä kumpi on suurempi, rakkaus miestä kohtaan vai tarve saada lapsi. Mahdollistahan on että et itse ole kykenevä saamaan lasta.
Kenenkään ei ole mitään syytä kuunnella "kasva aikuseks, pentu" -kommentteja, se ei ole mitään "suoraa puhetta".
Eihän se muuta vaadi. Eihän sen lapsen tarvitse olla tuolle vanhemmalle miehelle.
Sitten voit katsoa kestääkö rakkaus.
Tämä on tämän päivän tasa-arvoa. Kukin tekee lapsia jos itse haluaa, loppu menee sitten, miten menee.
Siis uskomattoman ilkeitä ja typeriä vastauksia täällä!! Jostain nämä vastanneet ovat katkeria. Eivät ehkä itse ole pystyneet saamaan lapsia tai alistuneet jonkun muun tahtoon olla hankkimatta niitä... Jokatapauksessa, typerää.
Jokaisella on oikeus saada lapsia. Edellyttäen tietysti, että on kyvykäs huolehtimaan ja rakastamaan niitä! On myös paljon ihmisiä, jotka eivät halua lapsia ollenkaan tai ovat "jo lapsensa tehneet", mutta mielestäni ei kenenkään tarvitse alistua sellaiseen toisen ihmisen tekemään päätökseen, ellei itsekkin ole siihen valmis! Aivan varmasti iän myötä katkeroituu jne jos on tehnyt tuollaisen uhrauksen toisen eteen! Mitä jos se liitto päättyy jokatapauksessa joskus aikojen päästä? Jos puolisoiden tarpeet ja halut eriävät noin isoissa asioissa, kannattaa tarkkaan miettiä kumpi on tärkeämpää... Oma lapsi on kuitenkin AINA tärkeämpi ja rakkaampi kuin yksikään kumppani!
Olen hiukan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Olen suhteessa itseäni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. Hänellä on edellisestä liitostaan kaksi tytärtä, molemmat ala-aste ikäisiä. Olemme keskustelleet suhteemme alusta saakka siitä mitä minä haluan tulevaisuudelta ja mitä hän. Olen tehnyt hänelle selväksi sen, että tahdon lapsia hänen kanssaan. Sillä vaikka hänen tyttärensä miten mukavia ovatkin, eivät he ikinä tule olemaan minun lapsiani ja sellaista on aivan turha edes kuvitella. Viime aikoina olen aistinut avomiehestäni sellaisia ajatuksia, ettei hän välttämättä olekaan enää valmis uussiin lapsiin. Hän ei tätä suoraan sano, mutta aina kun edes ohimennen mainitsen asiasta, hän vaikuttaa hyvin välinpitämättömältä. Sanoin hänelle pari päivää sitten kun keskustelimme, että ehkä olisi aika miettiä tätä meidän suhdetta. Haluamme elämältä ihan eri asioita, eli onko järkeä jatkaa näin? Minä tahdon perheen ja hän jotain aivan muuta. Sanoi myös tahtovansa perheen, johon lisäsin, että sellaisen johon kuuluu hänen lapsensa entisestä liitosta ja minä. Ei sanonut siihen oikein juuta eikä jaata. Myöhemmin samana päivänä tuli sanomaan minulle, että kyllä hän tahtoo minunkin kanssa pikkusia. En kuitenkaan tiedä uskoako tuota vai ei. Ja jos hän haluaakin lapsia tulevaisuudessa kanssani, niin onko syynä se, ettei vaan halunnut erota vai siksi että oikeasti tahtoo lapsia kanssani. Olen nimittäin tehnyt selväksi, että vaikka häntä kuinka rakastankin, niin en ole valmis luopumaan omista lapsista hänen vuokseen. Nämä on näitä vaikeita juttuja kun toinen on periaatteessa ehtinyt yhden elämän jo elämään ja saamaan kaiken sen mistä vasta itse on ehtinyt haaveilla.
Ystävällisenä kehotuksena siis kaikille. Älkää rakasstuko itseänne vanhempiin miehiin, varsinkaan jos heillä on lapsia edellisestä suhteesta!
No toki kannattaa muistaa etta monilla on samanlaisista olosuhteista lahtenyt tilanne johtanut vauvoihin ja ns. uuden perheen hankintaan. :) Itse olen ajatellut asian niin etta koska juuri talla hetkella vauvan saanti ei edes olisi ajankohtaista, odotan kunnes partnerini lapset ovat vuoden kaksi vanhempia ja elama ns. helpottuu ja suhde kasvaa. Sitten alan jutella ja selvittaa mihin suuntaan hanen unelmansa ovat kasvaneet. Niinhan siina helposti kay etta toinen ei tahdo siihen vaipparumbaan sitten enaa lahtea kun on lapset jo vanhempia ja teettavat vahemman "tyota". Jos jonkin ajan kuluttua han ei vielakaan tieda mita haluaa tai paattaa ettei halua yrittaa lisaa lapsia, tulee tiukka paikka silla vaikka jotkut sita taalla tuntuvatkin paheksuvan, en pystyisi elamaan onnellista elamaa ilman etta ainakin yrittaisin kaikkeni lasten saamiseksi.