Mitä pitäisi tehdä olen 17v poika ja olen ollut ilman kavereita jo noin 5 vuotta, ennen oli kavereita useita mutta kaikki vain muuttivat pois tai vastaavaa, nykyään kavereita ei ole ainuttakaan eikä minkäänlaista sosiaalista elämää, ei ole enään edes mielenkiintoa yrittää saada kavereita sillä ei siitä mitään tule enään, kait olen loppuelämäni yksin mikä masentaa reilusti, ja armeija alkaa noin 20 vuotiaana, miten pystyn sinnekkään menemään ku on ollut masentunut jo 5 vuotta, voiko armeijasta saada vapautuksen masennuksen takia?
Vaikka yritän aina olla positiivinen se on aivan turhaa sillä koskaan ei tapahdu mitään positiivista mikä olisi sen arvoista, kukaan ei koskaan kysy minua minnekkään eikä edes mesessä kukaan kirjoittele enään, joten sinnekkään en edes kirjaudu sisään enään.
En ole hakenut masennukseen apua tai mitään sillä en halua että muut ihmiset saavat tietää asiasta.
Nyt kun uusi vuosi juuri alkoi näen sen vain samana paskana vuotena kuten kaikki edellisetkin, ehkä jopa huonompana, sillä masennus menee vain pahemmaksi aina, ennen masennusta oli vain vähän mutta nykyään en aina jaksa edes herätä aamulla sillä se on niin vaikeaa ja turhauttavaa, pelkkä tilanteeni ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.
Muilla samoja ongelmia, miten jaksatte?
Ps, (toivottavasti)hyvää uutta vuotta kaikille :)
Vaikka yritän aina olla positiivinen se on aivan turhaa sillä koskaan ei tapahdu mitään positiivista mikä olisi sen arvoista, kukaan ei koskaan kysy minua minnekkään eikä edes mesessä kukaan kirjoittele enään, joten sinnekkään en edes kirjaudu sisään enään.
En ole hakenut masennukseen apua tai mitään sillä en halua että muut ihmiset saavat tietää asiasta.
Nyt kun uusi vuosi juuri alkoi näen sen vain samana paskana vuotena kuten kaikki edellisetkin, ehkä jopa huonompana, sillä masennus menee vain pahemmaksi aina, ennen masennusta oli vain vähän mutta nykyään en aina jaksa edes herätä aamulla sillä se on niin vaikeaa ja turhauttavaa, pelkkä tilanteeni ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.
Muilla samoja ongelmia, miten jaksatte?
Ps, (toivottavasti)hyvää uutta vuotta kaikille :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itsekin olin jo heittämässä kirvettä kaivoon kavereiden suhteen. Kun omat kaveritkin muuttivat opiskelemaan muualle. Itse en silloin voinut muuttaa. Tuntui pahalta kulkea käytävillä välillä ihan yksin, kun ei enään ollut sitä samaa isoa turvallista ystävä piiriä ympärillä.
Viimevuonna, juurikun musta tuntu että en mä kavereita saa niin eräs tyttö tuli juttelemaan. Juteltiin pitkään ja siitä se lähti. Sitä kautta tuli lisää kavereita.
Joskus on vaikea olla sosiaalinen, mutta niin pystyy parhaiten tutustumaan uusiin ihmisiin. Netistä kavereita? Itsestäni ainakin helpompi puhua kaikesta netissä. Ja olen saanut monia ystäviä.
Ja olen sitä mieltä että sinun pitäisi ottaa apuvastaan ja puhua jollekkin masennuksesta. Olen itse käynyt läpi saman kivisen tien. Ei siihen ole oikotietä, mutta puhuminen auttaa. Kun sinullakin olisi edes joku jolle purkaa ajatukset. Vaikka se olisi vain se paperi.
Yritä elää päiväkerrallaan ja etsiä jokaisesta päivästä jotain mikä tekee elämästä elämisen arvoista, vaikka se olisi vain ihan pieni asia, pidä siitä silti kiinni. Jaksamisia ! : ))
Moro
Minä suosittelisin vaikka etsimään jonkun mukavavan harrastuksen misää voisi tapaa samanhenkisiä ihmisiä esim. itse joskus nuorempana harrastin thai nyrkkeilyä ja sain sieltä muutamia kavereita varsinkin sparraus kaverista. Sekä kavereita yleensä löytyy kun on se joku yhdistävä tekijä ja usein myös ilman yhdistävää tekijää.
Tiedän että kavereita ei välttämättä ole helppo saada varsinkaan sellaisia ketkä on kavereita vielä monen kymmenen vuoden päästä yhteyksissä
mutta luotettavuuden, sosiaalisuuden ja rentouden avulla jo pääsee pitkälle.
En kyllä usko että tulisit olemaan yksin loppu elämän jo pelkästään yhdessä vuodessa voi asiat muuttua dramaattisesti parempaan päin.
Armeijassa ystävystyy helposti koska siellä on se yhdistävä tekijä kaikilla sama = voi ku pääsis täältä äkkiä pois, harva nauttii armeijasta:)
Armeijasta voi saada vapautuksen masennuksen taki mutta siitä pitää olla lääkärin todistus ja että se on vakava , myös helpompia tapoja on saada vapautus senkun sanot vaan että käytät huumeita niin armeija pyytää kutsuntoihin myöhemmin ja sanoo taas samat jutut ja ku täyttää muistaakseni 28 niin ne antaa oliko se nyt e paperit vai mite se nyt olikaan:)
Suosittelen hakemaan masennukseen apua ja siitä ei tiedä kukaan muu kuin sinä ja lääkäri jos niin tahdot, itselläni myös tulee masennuksia 1-2 kertaa vuodessa joten tiedän että se ei helppoa ole mutta itselläni urheilu auttaa todella paljon. Mutta kannattaa ehdottomasti hommata joku harrastus vaikka käydä lenkillä ja tekee siitä joka päivästä ihan kuin päivän koho kohta.
sori kirjoitus virheistä mutta en ollut koulussa hyvä adhd:n takia
kyllä se tosta yritä jaksaa ja jonain päivänä huomaat asioiden olevan paremmin.
Hyvät uudet vuodet sulle:)
Mulla on sama ongelma. Ei kavereita. Harrastan lentopalloo, ratsastusta, piirtämistä ja roolipelejä. Mulla se alko nii et ei kukaa koskaan pyytäny mua mihinkää, ei ottanu yhteyttä ellen mä ottanu, vihoon kyllästyin siihen että jouduin aina oleen polvillani ja anelemas et voisko joku olla mun kans iltapäivän. sitte ne suuttu ja sano et 'toihan on pikku asia, älä ny tollasesta hernettä nenään vedä!' niille se oli ehkä pieni asia koska niistä kukaan ei koskaan oo joutunu oleen yksin. mulla jo 3 kerta ku joutuu oleen yksin. no sit yritin sopeutuu toiseen porukkaan, mutta ei, ne jutut mitä ne teki ei vaan ollu mulle, joten annoin periks. Harkoissaki kaikki aina kaikki menee toisilleen et ookko mun pari, ja mulle ei jää ku valmentaja, jos valmentaja määrää parit sillo se pari minkä saan kattoo vaan et eikä, vaikka itte yrittää hymyillä ja pitää palloo ilmas ja tehä kaiken nii hyvin ku osaa, silti ei mitään. ja en ite koe olevani mitenkää tosi erikoonen, semmonen vähäsen ernumaanen ja scenee.
What is the best vitamin to get friends?
B-1
Siis: Mikä on paras tapa saada kavereita?
Ole itse sellainen.
Sinun on aivan ensiksi mentävä ulos neljän seinän sisältä. Kuinka kukaan edes tietää että olet olemassa? Mene sinne missä on muitakin. Oli se sitten minkä lajin urheilua tai tekemistä tahaansa (tietenkin tervettä sellaista).
Ellei urheilu kiinnosta niin sitten vähintään kävely. Joka päivä vain ulos lenkille!
Liity valokuvaajien seuraan tai ala tutkimaan lintuja tai mene laulamaan tai tekemään elokuvia tai oppimaan kieliä tai suunnittele vaatteita tai karista polkupyörästäsi hämähäkin seitit ja mene muiden kanssa (lumen sulettua) tutkimaan lähiseutuja tai ota työpaikka (tiskaaja tai lattianpesijä viikonloppuisin), säästä pennit ja tee juna-, linjaauto- tai lentomatka paikkaan jossa et vielä ole vieraillut, opettele kokkaamaan tai liity kirjakerhoon jossa voit muiden kanssa vaihtaa ajatuksia lukemastanne teoksesta.
Ellet ole ikärasisti, saat huomata että hirveän mukavia ihmisiä löytyy kaikenikäisistä. vanhemmilta saatat oppia utta, nuoremmille voi opetta jo itse opittua.
Ei niitä kavereita "saada", kukaan ei tule tarjoamaan toista ihmistä hopeatarjottimella. Sinun on itse nähtävä hiukan vaivaa, osallistua ja haluttava itse olla kaveri.
Mene vain mukaan ja aidosti kysele asioista joista et tiedä, saat huomata että toiset enemmän kuin mielellään kertovat huomatessaan sinun olevän todella kiinnostunut.
Siitä se alkaa, kanssakäynti muiden kanssa.
Hei!
Olen ollut itsekin tuollaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten, joten tiedän ongelmasi ytimen.
Minulla oli aikoinaan pajon kavereita, jotka sitten lakkasivat yllättäen olemasta mun kanssa. Masennuin siitä ja meinasin monesti tappaa itseni. Ennen kuin yritin viimeisenä kertana tappaa itseni, äitini oli soittanut psykiatrille, joka puolestaan laittoi lähetteen Helsingin kaupungin ylläpitämään Koillisväylään (nyk. Koillisluotsi), johon sitten monen mankumisen jälkeen menin pelkässä testimielessä.
Kun sitten olin päässyt ensimmäistä kertaa tähän "ryhmään", aloin piristyä pikkuhiljaa ja sain olla oma itseni kyseisessä "ryhmässä". Vähitellen aloin saada ystäviä Koillisluotsin harrastusmahdollisuuksien kautta ja olen myös saanut rohkeutta lähestyä jotain yksinäistä henkilöä.
Jos haluat keskustella tuosta vaikeudestasi ja haluat vähän enemmän opastusta ystävien saantiin, lähetä minulle viestiä osotteeseen [email protected]
Ydin
Lue,mitä mie ajattelen :) Jos yhtää helpottaa nii melkein sama asia on miullaki,kaverit vaa täs vaihees loittonevat miusta :(
Käy lukee tosta osotteesta mun elämä.. :) Kyllä ymmärrän miltä susta tuntuu ku ite melkein samanlainen oon..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000041011515