kissani on 6 v. leikattu narttu. Se on ollut nyt noin kuukauden ajan levoton öisin. Saattaa herättää tunnin välein, raapii ovia tai tiputtelee tavaroita. Saman emän vanhempi pentu kuoli munuaisvikaan, jonka lääkäri kertoi olevan perinnöllistä. Se oli alkuun myös levoton, nyt vasta jälkeenpäin on tajuttu, että se saattoi johtua siitä sairaudesta. Itse tajusin vasta tänä aamuna, että omalla kissallani saattaa olla sama sairaus. Luin täältä keskustelupalstalta, että oireina voi olla lisääntynyt pissaaminen, oksentelu, väsymys, ruokahaluttomuus. Näitä en ole itse oikein vielä todennut. Itse olen aika väsynyt, kun nukkuminen on aika huonoa. Kai tästä on lääkäriin lähdettävä. Siis kissan kanssa. Mitä mieltä olette?
munuaistautiko???
levoton kisuli
8398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
yhtään, niin kannattaahan se kissa tottakai käydä tutkituttamassa.
Yleensä munuaisviat todetaan oireiden perusteella vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa.
Jos epäilee munuaissairautta, se selviää verikokeella, on hyvä ottaakin ajoissa, dieettirualla voi pidentää kissan ikää, mutta ei parantaa sairautta.
Valmisruat saattaa sisältää myrkkyjä, jotka aiheuttaa munuaissairauksia.
Kissasi on vielä aika nuori, voi olla muuten liikkuva.
jos epäilyttää, vie eläinlääkäriin. se on parempi saada tietää nyt ennen kuin enempää vahinkoa ehtii tapahtua.
mitä, missä niistä?
voivat sisältää paljon kaikenlaista, mikä ei kissan ruokavalioon kuulu..
Viljapitoinen ruoka jo rasittaa lihansyöjän munuaisia ja kuivaruokaa syövän munuaisia rasittaa lisäksi krooninen nestevajaus.
Luin jostain, ja nyt mietin, mistä? Se oli joku luotaissivu?
Mutta kuitenkin, raaka-aineet oli USA:sta peräisin.
ruokiin eksyy myrkkyjä, jotka ovat kohtalokkaita jo kerta-annoksina eli valmistajatkin myöntävät myrkyiksi..näitähän on tässä joskus taanoin ollut, mutta en ole kuullut että markkinoille olisi nyt sellaisia eksynyt.
Hyväksyttyjä myrkkyjä eläinten ruuissa on mm. bha ja bht, joita löytyy esimerkiksi royal ja bilanx ruuista..
jos kissasi on sinulle tärkeä,niin viet sen välittömästi eläinlääkäriin ja siellä kisusi tutkitaan ja saadaan selvyys mikä kisuasi vaivaa!!!!!