että:suomen nuoriso oli 60-70 luvulla rähmällään tyrännien edessä.
kauhea
todeta
41022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vielä kauheampaa että sinä ja kaltaisesi olette
nyt makuullaan siinä rännissä, sitähän tarkoitit,
tyrävammainen - kusiränniä, eikö?
mao keksi kumminkin ompelukoneen ja auringon.
mitähän kaikkea keksikään stalliinin joopi?
Tuohon aikaan moni nykyinen punapoliitikkokin makoili haarukka levällään punapuolueen kesäleireillä toverien pannessa parastaan. Sitä ristiinpanoa on kyllä harjoitettu myös TUL:n urheiluseurojen leireillä. Tiän, nääs olen osallistunu sellasille leireille. Esitin nukkuvaa, mutta näin kyllä mitä niillä tapahtui. Sitten kun sana vielä levisi nuorten keskuudessa, niin jäsenmäärät kasvoivat.