Voi

" Turhuuksien turhuus."
Siirtelin tiedostoja CD:lle, koska tarvitsen uuden uljaan suuremman kovalevyn.
Poistin siirretyt ja tyhjensin roskakorin.
Kaikki sujui hyvin.
Yhtäkkiä levyke oli tyhjä.

Yli 3 vuoden työt ja äherrykset, kuvat, jutut, tiedot lensi taivaan tuuliin
Tietokone liikkeessä myyjä sanoi että kyllä ne voi palauttaa kaikki.
Huoltomies sanoi, ettei voi, levyke on tyhjä ja d-asemalta poissiivottu, ei saa takaisin.

Puhdas pöytä, aloita kaikki alusta
ellei Sherlock Holmes tule ja jäljitä.
4164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

paperia ja kynä on aika verraton keksintö.
mutta tasaisin väli ajoin niitä tiedostoja kannattaisi siirtää cd:lle ja korpuille. rannalta on helppo huudella :)

Äänestä
  • Sattumoisin olen juuri ollut keskutelussa tämän nettimummon kanssa.
    Olisipa meillä enemmän tällaisia osaavia ja suurta elämänviisautta huokuvia mummoja ja pappoja. Hän itse toimii pääsääntöisesti kertomallasi tavalla, mutta joskus tekevälle sattuu niin minulle kuin kenties sinullekin ?
    Mummo muuten yrittää opastaa minua näissä alan aakkosissa.
    "Järki ei ole yhdessä päässä - ei aina ainakaan minun päässäni - huomaan !

    Äänestä

Kuule Mummo !
Ole varovainen, ja laita aina silloin tällöin
kaikki koneestasi CD levylle, ja sieltä saat ne sitten takaisin kovalevylle jos se menee tyhjäksi.

Mies

Äänestä
  • Kiitokset molemmille, kerron ohjeenne terveisten kera kun mummo ei itse voi tulla vastaamaan kun ei juuri muutenkaan palstoilla liiku.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nettimummo kirjoitti:

" Turhuuksien turhuus."
Siirtelin tiedostoja CD:lle, koska tarvitsen uuden uljaan suuremman kovalevyn.
Poistin siirretyt ja tyhjensin roskakorin.
Kaikki sujui hyvin.
Yhtäkkiä levyke oli tyhjä.

Yli 3 vuoden työt ja äherrykset, kuvat, jutut, tiedot lensi taivaan tuuliin
Tietokone liikkeessä myyjä sanoi että kyllä ne voi palauttaa kaikki.
Huoltomies sanoi, ettei voi, levyke on tyhjä ja d-asemalta poissiivottu, ei saa takaisin.

Puhdas pöytä, aloita kaikki alusta
ellei Sherlock Holmes tule ja jäljitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu