On elokuinen aamupäivä ja odotan sinua Tanja.
Olemme sopineet veneretkestä 2 päivää ja 1 tö. JIPII.
Odotan jo tuntia etukäteen ja siemailen olutta terassilla, paikka on vähän pelottava koska olen sieltä kotoisin mutta onneksi tuttuja ei näy.
Sinä soitat, auto jonka olet lainannut ystävättäreltäsi alkoi pitään ihmeellistä "ronksotusta". Pelästyn ettet tulisikaan enkä voi sua enään hakeakkaan koska olen juonut jo olutta.
Mutta onneksi ystävättäresi mies tietää vian ja pääset jatkaan matkaasi.
Katselen sinua kun pysäköit autosi ja lähdet kävelemään venerantaan, et huomaa minua terassilta. Kaunis, hyväryhtinen nainen kävelee vähissä vaatteissa kohti venettäni ja on tulossa sinne MINUN kanssani. Kun vähänkin annan ajatukselle paikka tunnen housuissani selkeästi kiihtymyksen merkkejä.
Pääsemme lähtemään venerannasta ja suuntaamme ylävirtaan mutta pieni viivytys tulee heti kun entinen mökkinaapurini on myös veneilemässä ja joudumme "väistämään" häntä.
Rantaudumme eräälle hiekkarannalle joka on kuin elokuvasta, hienohiekkainen ranta, veteen kaatunut koivu, muistatko Tanja?
Istuit koivun rungolla kun paransimme maailmaa, kerroit myöhemmin jättäneesi tuolle rungolle jotain mitä et kaipaa enään, toivottavasti se murhe on siellä rungolla vieläkin?
Väistökikkamme onnistui ja pääsemme aloittaan kalastuksen, en tiedä pidätkö siitä Tanja? mutta minulle se on tosi tärkeä terapiamuoto.
Kun iltapäivän auringossa hierot itseesi aurinkorasvaa niin autan siinä sinua, tuntuu hyvältä hyväillä sinua. Taidat myöskin tietää että katselen sinua mielelläni varsinkin kun hyvännäköiset tummanpunaiset rintaliivit ovat päälläsi kuin koru ja taidat myös itse pitää niistä? Katselen sinua kokoajan ja pelkään että se hermostuttaa sinua mutta en voi pitää silmiäni erossa sinusta.
Iltahämärissä lähdemme etsimään yöpaikka, ajamme ohi pienen kuntakeskuksen jossa on tänäyönä paikalliset karnevaalit. Ajamme tyynessä poispäin auringosta jolloin otat ikimuistoisen valokuvan auringonlasku, onget, nopeus, peilityyni järvi ja hämäryys. Ja ennenkaikkea vain me kaksi tiedämme ketä on siellä kameran takana.
Löydämme leiripaikan ja kokkailen nuotiolla meille iltapalaa kera valkoviini, on lämmin ja hiljainen kuutamoyö jossa loistaa miljoonat tähdet.
Rakentelemme venepatjoista jotain sängyn tapaista männyn alle mihin ois helppo oikaista itsensä, mutta sitä ennen katselemme kuuta istuen rinnakkain toisiimme nojaten, viiniä naukkaillen. Johonkin naapuri saareen tulee joku porukka pitään meteliä mutta se ei meitä haittaa. Vetäydymme "sängylle" ja aloitamme toisiemme hyväilyn joka muuttuu kokoajan kiihkeämmäksi muistan varsinkin kaulasi, saattoi jopa jäädä jokunen jälkikin. Ihanat rintasi eivät saa hetken rauhaa minulta, runkkaat kevyesti räjähtämispisteessä olevaa kulliani kunnes pyydän sinut lopettaan, etten laukeaisi. Siirryn nuoleen suloista pilluasi, samalla turvonnutta klitoristasi peukalolla hyväillen. Vikiset ja huohota äänekkäästi, pillusi on tosimärkä ja haluat että lopetan koska reitesi puristavat taas päätäni että en pysty liikkuun.
Siirryn päällesi ja ohjaan kullini klitorikseesi jota hetken hieron ennenkuin työnnän kullini sisääsi, en pysty kauaa nussiin sinua tykyttävällä kullillani koska en halua laueta vielä.
Haluan kokea vielä lempiasentosi josta minäkin pidän, nouset satulaan ohjaten kullini sisääsi ja aloitat orgasmin teon hitaasti, kiihtyy, seis.
hitaasti, kiihtyy, seis. sinä jatkat minä en voi pitää katsettani ja käsiäni irti isoita rinnoistasi jotka heiluu naamani edessä nussimisen tahtii. hitaasti, kiihtyy, seis. hitaasti, kiihtyy, kiihtyy, kiihtyy, ja sitten tulee. Saat huimaavan orgasmin joka ei meinaa loppua millään, kyntesi tekee taas pahaa jälken minun olkapäillä ja rinnassa, mutta se ei minua haittaa. On aina kaunista katseltavaa kun saat kunnollisen orgasmin, silloin et tiedä maailmasta mitään muuta.
Raukeana käyt viereeni makaamaan jolloin käteni alkaa jälleen sinua hyväilemää, pidät siitä etenkin pienet hipaisut klitorikeen, orgasmin jälkeen. Ääntelemme voimakkaasti kun taas nousen päällesi ja alan nussiin ihanaa pilluasi, tiedän etten kestäisi enään kovin pitkään enkä pystyisi enään pidätteleen, vedän kullini ulos pillustasi ja otan siitä kiini kädelläni, yksi veto ja spermat lentää vatsallesi ja rinnoillesi, orgasmi tuntuu niskasta varpaisiin asti.
(valo silmistämme lähti silloin matkalle tähtiin, ikuisesti vaeltaa saa ehkä joskus jonkun silmät tavoittaa)
Makaamme raukeina tähtitaivaan alla, kuu valaisee tyyntä järven pintaa, kun kerrot että tämä on eka kerta tähtitaivaa alla en muista tarkoitiko rakastelua vai nukkumista.
Jossain alkaa välähteleen valot taivaanrannalla ja kuuluun pauketta????
Kyläkeskuksessa on ilotulitus joka näkyy komeasti puiden yli. Sanoin leikkisästi tilanneeni sen, vaikka se oli minullekkin yllätys.
Aamukin valkeni muutaman tunnin yöunilla ja lähdimme ajamaan järvelle. Kun kalastan, sinä seisot veneessä nojaten katokseen, sinulla on päälläsi vain shortsit ja nuo tummanpunaiset rintaliivit. Tulen sinun taakesi ja pujotan käteni kainaloitesi alta ja halaan sinua "takaapäin", suukottelen kaulaasi ja niskaasi samalla kun käteni hakeutuu automaattisesti rinnoillesi emme kumpikaan tarvitsisi paljon enempää kun olisimme taas täydessä kiimassa, kullini oli jo kovana ja varmasti myöskin tunsit sen pakaroillasi.
Ajamme lähtöpaikan lähistöllä sijaitsevaan saareen jonka tunnen entuudestaan. Jäämme kalliolle ottamaan aurinkoa ja minä käyn uimassa muistaisin et myöskin sinä kävit järvessä?
Makaamme alasti kalliolla, hyväilen sinua ja se saa nännisi jäykistyyn, minulla on kulli pystyssä kuin partiopoika. Vene ajaa vierestä ohi ja ihmiset katsoo meitä pitkään niinkuin ei ennen olisi alastomia ihmisiä nähnyt.
Hyväilyt jatkuu ja kysyn sinulta "veneessä vai luonnossa" johon vastaat "luonnossa".
Otamme viltin ja siirrymme vähän keskemmälle saarta. Käyn selälleni heti että pääset ratsastamaan kullillani teet sen täsmälleen samoin kun edellisena yönä. hitaasti, kiihtyen, seis. hitaasti, kiihtyen, seis. Pillusi on märkä kuin lähteensilmä, hyväilen rintojasi. Hitaasti, kiihtyen, seis. hitaasti, kiihtyen, kiihtyen jolloin otan lanteistasi kiinni ja autan sinua pitämään vauhtia loppuun asti, orgasmi täyttää vartalosi. Taas menee vene ohi saaremme ja sieltä katsotaan kun ei ois ikinä nähnyt saaressa rakastelevaisia.
Siirryn päällesi ja hieron terskalla klitoristasi se saa pillusi huutamaan kullia sisäänsä ja kyllähän minä sitä annan. Nussin ihanaa pilluasi sen minkä jaksan ja pystyn.
Orgasmia en pysty pitkittään kovin pitkään vaan spermani pursuaa pillusi, taisit saadä myöskin orgasmin, hivenen kädelläsi auttaen? saitko, Tanja?
Vein sinut autolle ja kun kävelit autoon katselin sinua Kaunis, hyväryhtinen nainen, joka on ollut Minun kanssani kaksi päivää veneessä. SE OLI SINÄ TANJA
KIITOS Tätä kalaretkeä en unohda koskaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.