Indigo-ihmisten seksuaalisuus

havaitsija

Lähipiirissäni on monia miehiä, jotka ovat niin sanottuja indigo-ihmisiä, eli heillä on poikkeuksellisen voimakas yhteys henkimaailmaan ja he kykenevät esimerkiksi ennustamaan tulevaa ja parantamaan käsillään. Olen tehnyt heistä mielenkiintoisen havainnon: yllävän monet heistä ovat homoja!

Voisiko olla niin, että heidän sielunsa olivat ennen maan päälle inkarnoitumistaan niin korkealla henkimaailman tasolla, ettei heillä enää ollut edes sukupuolta? Nyt, kun heidän sielunsa on vangittu yhteen sukupuoleen, niin heiltä on mennyt niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin ja he ovatkin suuntautuneet saman sukupuolen edustajiin.

Voisiko siis olla, etteivät homot olekaan toisen luokan kansalaisia, kuten kristityt ja muslimit ajattelevat, vaan itse asiassa muita ylemmällä tasolla?

25

3596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dthnbbbb

      Voi olla noinkin.

      Itse luen itseni indigoihmiseksi, koska niin moni indigon "oire" natsaa kohdallani 100%.

      En osaa parantaa käsillä enkä tiedostettavasti ole yhteyksissä henkimaailmaan, mutta olen alkanut aistia tämän maailman energiat koko ajan voimaakkaammin.

      Seksuaalisuudesta sen verran, että mielessäni pyörii jatkuvasti homoeroottisia ajatuksia ja fantasioita joita yritän blokkailla pois parhaani mukaan, koska en koe, että se olisi "mun juttu"

    • orora

      Noh, indigoksi lokeroiminen on yhtä hassua kun homoksi lokeroiminen, mutta oikeilla jäljillä olet hyvinkin ;)

    • ihminen minäkin

      ihmisen seksuaalisuus on lähinnä bi-henkistä eikä pelkkää homoilua.
      Voi olla ,että se juontaa edellissistä elämistä tai
      jopa rayhähenkien hyökkäilyistä jos olet ollut arvelluttavissa paikoissa ,joissa on ollut näitä henkiä.Kehittyneet,herkät ihmiset voivat imeä tätä energiaa liiankin helposti.
      Räyhähenkiterapia auttaa,kokeiltu on!

      • hsrtggb

        Joo, täydennetäänpä omaa lausuntoa että aika ajoin tulee ajatuksia ja fantasioita niin homo, bi kuin heterojynkystäkin.

      • havaitsija

        Kommenttisi oli aika asenteellinen ja homovastainen. Väitteesi siitä, että homous olisi pahojen henkien aiheuttamaa, on aivan naurettava! Kahden samaa sukupuolta olevan välinen rakkaus on aivan yhtä puhdasta kuin miehen ja naisen välinen rakkaus! Homous on identiteetti, ei käyttäytymisen muoto!

      • jojoopslsl
        havaitsija kirjoitti:

        joskus se voi olla henkien hyökkäystäkin tai edellisten elämien jäännöstä.
        Kaikki eivät niistä ajatuksista ja teoista pidä, siksi terapia.

      • havaitsija
        jojoopslsl kirjoitti:

        joskus se voi olla henkien hyökkäystäkin tai edellisten elämien jäännöstä.
        Kaikki eivät niistä ajatuksista ja teoista pidä, siksi terapia.

        Uskon vakaasti, että jos joku haluaa juoda aamukahvinsa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, niin se on osa sielunsuunnitelmaa, joka on laadittu ennen syntymää. Sairaalloinen irstailu sen sijaan voi johtua jostain muusta, mutta voihan toki sellainenkin kuulua sielunsuunnitelmaan, kuka tietää.

        Onhan heteroidenkin joukossa niitä, jotka haluavat tavallisen kauniin parisuhteen, ja toisaalta niitä, jotka paneskelevat kaikkea, mikä liikkuu joka ikinen viikonloppu. Kannattaa siis erottaa toisistaan identiteetti ja käyttäytyminen. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

      • Qadesha

        En ole koskaan tullut ajatelleeksi että homoseksuaalisuus olisi jotenkin aivan erityiseen henkiseen kehittyneisyyteen kuuluva vaihe, onpahan vain yksi kokemus siinä missä joku muukin kokemus. Mutta nyt kun tarkemmin ajattelen, niin tiedän yhden homoseksuaalin joka on hyvin henkinen ja tietämäni perusteella myös ihan oikeasti hyvä ja rakastettava ihminen. Toinen tietämäni ihminen, joka ei hyväksynyt homouttaan ja syykin siihen löytyi, nimittäin se että hänen isänsä oli lähennellyt häntä kun hän oli lapsi, puolestaan eli agnostikkona siihen asti että tappoi itsensä. Joka junaan löytyy näitä "homoja".

        Sieluhan sensijaan ei ole homo eikä hetero eikä mitään muutakaan.

        Mutta omakohtaisesti minulla on mielikuvia että edellisessä elämässäni katolisena munkkina olin erittäin vaikuttunut ja syvästi rakastunut erääseen naiseen joka yritti käsittääkseni opettaa minulle jotakin (henkistä), ja hänet poltettiin roviolla kenties harhaoppisena(?) Jos olisin tässä nykyisessä elämässäni kohdannut hänet, olisin rakastanut HÄNTÄ niin paljon että olisin ryhtynyt vaikka lesboksi jos olisi ollut tarvis. Mutta varsinaisesti en usko että hänen suhteensa oli(si) merkitystä sillä onko rakkaudessa fyysinen puoli, rakkauteni häneen ja toivottavasti myös hänen minuun on jotain mikä menee maallisen tuollepuolen. - En tule tapaamaan häntä tässä elämässä, mutta ehkä seuraavassa...

        Seksi ja seksuaalisuus on mieletäni ok, mutta ei sitä aina ihan kaikkeen tarvitse sekoittaa. Joskus tuntuu että ihmiset haluavat nähdä seksiä kaikkialla. Kohta ei enää uskalla isä tytärtään kädestä pitää kun sekin on seksiä...! =(

      • korostetaan
        Qadesha kirjoitti:

        homoudessa "seksuaalisuutta", koska kyse on nimenomaan rakastumisesta ja mielestäni juuri rakastuminen määrittää sen onko homo vai hetero. Pelkkää seksiähän voi harrastaa vaikka pesukoneen kanssa.

      • jiuku
        havaitsija kirjoitti:

        Kommenttisi oli aika asenteellinen ja homovastainen. Väitteesi siitä, että homous olisi pahojen henkien aiheuttamaa, on aivan naurettava! Kahden samaa sukupuolta olevan välinen rakkaus on aivan yhtä puhdasta kuin miehen ja naisen välinen rakkaus! Homous on identiteetti, ei käyttäytymisen muoto!

        ehkä noin, mutta ei silti luonnollista.

        Rakas Jeesus

        Kiireisenä päivänä
        koputat olalle ja sanot:
        "Rauhaa!"

        Epäselvän tulevaisuuden edessä
        tulet rinnalle ja kysyt:
        "Mihin te olette matkalla?"

        Ahdistuksen aikana,
        omien syntieni syövereissä
        katsot minua ja kuiskaat:
        "Isä, anna heille anteeksi."

        Pimeydessä huudat:
        "Minä se olen. Älkää pelätkö!"

        Rakas Jeesus,
        sinä joka olet,
        sinä joka armahdat,
        sinä joka johdatat
        ja annat rauhan,
        yksin sinulle ylistys ja kunnia ja kiitos.

        Aamen.

      • Qad
        korostetaan kirjoitti:

        homoudessa "seksuaalisuutta", koska kyse on nimenomaan rakastumisesta ja mielestäni juuri rakastuminen määrittää sen onko homo vai hetero. Pelkkää seksiähän voi harrastaa vaikka pesukoneen kanssa.

        Todellakaan homoseksuaalinen ei ole yhtään sen seksuaalisempi kuin heteroseksuaalinenkaan.

        Tuli tuossa sitten aloituksen uudelleen luettuani vielä yksi uusi idea mieleen. Entä jos nämä henkiset homot ovatkin edellisessä elämässään olleet naisia, koska naisille yleensä jostain syystä on helpompaa olla sinut psyykkisten energioiden ja kykyjen kanssa? Saatuaan kunnolla henkisten kykyjen päätä avatuksi nämä ihmiset sitten jostain syystä syntyvätkin miehiksi, mutta eivät oikein koe oloaan luontevaksi uudessa sukupuolessaan ja haikailevat kohti mennyttä, kohti naissukupuoltaan joka heillä oli edellisessä elämässä.

        Tällä EN todellakaan tarkoita että jokainen homoseksuaali on joku "tyttömäinen" homo. Mutta kun normiheteromies yleensä nauraa räkä poskella kaikille vähänkin "henkisemmille" asioille, niin ehkä joskus on vaikea änkeä samaan kroppaan ja persoonallisuuteen kaksi asiaa, nimittäin seksuaalisuus ja henkisyys. Jos jälkimmäinen painottuu enemmän, alkaa olla herttaisen yhdentekevää kenen kanssa sitä seksuaalisuutta harjoittaa ja mikä on oma "sukupuoli" tai suuntautuminen, koska kaikki ihmiset Hengessä ovat yhtä ja saman arvoiset.

      • En tiedä onko ?

        Tarkoitan että, kehittämmekö itsestämme "Neutraaleja " Tasa arvoisuus kunniassa , Jokainen olkoot mitä tahansa . Joko ollaan Homo vastaisia tai Pidetään aivan normaalinajos ollaan homoseksuaali . Haluammeko sukupuolisuuden merkit pois näkyvistä , onhan niitä eläinmaailmassa olemassa , jotka toimivat kunhan on vain kaksi yksilöä. Tuleeko ihmisrodusta viellä alikehittyneempi. " tulevaisuudessa"

    • että hyvin

      paljon lesboissakin on näitä indigo-ihmisiä. Kannattaisi muuten käyttää vaan sanaa gay tai ihminen kun puhutaan homoseksuaaleista. Muinaisella Atlantiksella, joka oli edeltävä tuhoutunut sivilisaatio, oli vain hermafrodiitteja ts. interseksuaaleja. Nykyiset kaksineuvoiset, joita toisinaan syntyy ovat geneettinen jäänne. Nyky-gayt ovat ihmisyyden korkeampi muoto. On siis vain ihminen, ei siis tuo ja se toinen sukupuoli.

    • voivani

      ..valita vapaasti oman sukupuoleni.
      Kuitenkin saan myös "suosituksen", kummaksi ehkä kannattaisi minun tapauksessani syntyä.
      Itse saan kuitenkin loppukädessä tehdä sen valinnan ja elää elämän, jonka olen halunnut.

      Näin uskoisin: ihmisellä AINA vapaa tahto valita ennen syntymää.

      Sinänsä en usko, että homoseksuaalisuus kertoo tavallista korkeammasta henkisyydestä.
      Uskoisin enemmänkin nin, että syntyminen viiteryhmään saa ihmisen etsimään omaa identiteettiään joka tasolla enemmän.

      Toisaalta taas- minulla ei ole omaa, kokemusperäistä tietoa siitä, ovatko homot keskimääräistä henkisempiä ihmisiä.

      Uskoisin, ettei Indigoksi syntyminen jaa
      ihmisiä sen mukaan,kummaksi sukupuoleksi
      on nyt sattunut syntymään.
      Uskoisin, että kaikki ovat tässä "tasa-arvoisia".

      Ensisijaisesti synnymme ihmisiksi, toissijaisesti
      sukupuoleksi.

      Ehkä tuttavapiiriisi vain sattumalta kuuluu tavallista enemmän homoja, jotka ovat kiinnostuneet henkisestä kehityksestä, niinkuinkuin itse olet.

      Monesti pitkittynyt sinkkuelämäkin antaa aikaa itsensä tutkiskelulle ja hiljaisuudelle.
      Jos on ajatellut, että tarvii kokemuksen homon
      elämästä, sen halutessaan saa.

      • teillä tästä on?

        Onko näiden indigo ja kristalli tyyppien syntymisistä mitään todisteita? EI OLE. Pelkkää tarinaa new age höpinää. Hulluja olette jos ette kyseenalaista, toki uskon että jos jotain rukoilee, mikä ikinä hän teille onkin, antaa hän teille jotain yliluonnollista, mutta mistä tiedätte että ette leiki saatanan kanssa?

        Raamattu on maailman vanhin ja siitä on todisteita.

      • Qad
        teillä tästä on? kirjoitti:

        Raamattu on maailman vanhin ja siitä on todisteita? Mitenkähän mahtaa olla esmes sellaisen eepoksen kanssa kuin Mahabharata? Entä vedantakirjallisuus?

        Raamatussa valitettavasti ei ole yhtään mitään "maailman vanhinta", ja vaikka olisikin niin MITÄ SITTEN?

        Mistä tiedät ettet itse leiki Saatanan kanssa kun sitä Raamattuasi plaraat? Eihän sitä tarvitse kovin kauaa ja pitkään lehteillä kun siellä tulee jo insestiä, murhaa, raiskausta ja vaikka mitä vastaan. Ajanlaskun ajan gnostikoiden mielestä juutalaisten jumala oli paha henki, ja siltä se joskus vähän tuntuukin kun sitä VT:ia lukee vähänkin matkaa. Jos oli olemassa Jeesus ja hän puhui Jumalasta, todennäköisesti kyseessä oli jotain ihan muuta kuin jonkin rupisen heimon kansallisjumala.

        Mutta sitähän pöntöt jälkeenjääneet eivät tajunneet ja roomalaiset kun pistivät soppaan omat lusikkansa niin... Noh, ei ole tämän palstan ongelma. Mutta kun teitä hapannaamoja uskovaisia aina riittää änkemään joka paikkaan saatanoinenne.

    • ertyuikl

      Olen indigo ja aseksuaali.

    • Tetrahedron

      ...tai muukaan seksuaalinen suuntautuminen ei ole merkki niin sanotusta indigosta. Indigo itse asiassa on hieman harhaanjohtava nimitys, sillä indigot eivät ole mikään yksi ja sama kansa tai sieluryhmä. Mieluummin puhuisin vain avautuneista sieluista, jotka voivat olla niin maasta kuin muualta, ja joilla on jonkinlainen yhteys astraaliin tasoon ja tietoisuuteen. Siksi turhaudunkin kaiken maailman "Oletko indigo?"-testeistä. Tunnen avautuneita sieluja, jotka eivät sovi juuri lainkaan noihin indigomääritelmiin. Se siitä. :)

      Usein avautuneilla sieluilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta sukupuoliin (toisinaan ei edes seksuaalisuuteen, sillä tavalla kuin se yleensä mielletään), joka johtunee siitä, että sukupuolia ei astraalilla tasolla ole. Toiset kyllä määrittelevät itsensä esim heteroiksi tai homoiksi, mutta heillä on silti erittäin avoin suhtautuminen kaikkiin eri seksuaalisuuntauksien edustajiin. Vaikuttaa jopa enemmän siltä, että jako pitäisi tehdä niiden välillä kenelle seksuaalisuus on "ongelma" ja kenelle ei. Siis jos on pakko lähteä luokittelemaan ja lokeroimaan; asia jota vihaan yli kaiken.

      Homoseksuaalisuus (tai muu kuin heteroseksuaalisuus) ei siis ole mikään yleinen sääntö ylemmästä tietoisuuden tasosta tai muustakaan. Tunnen erittäin sulkeutuneita seksuaalivähemmistöjen edustajia, joilla ei tunnu olevan kunnon linkkiä astraaliin. Ajan siis takaa sitä, että sääntö ei sovi kaikkien kohdalla eli se ei ole yleispätevä. Silti haluan tuoda esille, että moni tuntemani homo, lepakko, bisse jne. on vahvassa yhteydessä astraaliin, mutta ihan yhtä lailla tunnen heteroita, joilla tuo yhteys on vahva. Asiat menevät usein hieman monimutkaisiksi käsitellä ja ymmärtää kun pitäisi tajuta missä määrin olennon elämässä määrää maallinen minä ja astraaliminä. Sielulla itsellään ei ole seksuaalista suuntautumista.

      Ja niinkuin joku tuolla aiemmin sanoi: "Kahden samaa sukupuolta olevan välinen rakkaus on aivan yhtä puhdasta kuin miehen ja naisen välinen rakkaus!" Näin on nappulat. Kyse on vain rakkaudesta. :)

    • grealin

      on päästänyt irti kaikesta seksuaalisuuden muodoista. Se, että ihminen pitää kiinni seksuaalisuudesta, kertoo siitä, että ei hän voi kovin "kehittynyt" olla.

    • kokija

      On eri syitä joiden vuoksi voi seksuaalisuus suuntautua samaan sukupuoleen. Tässä en käsittele tieteen v. 2010 tunnustamia syitä. Jutut voidaan ottaa science fictiona ja hypoteeseina, kunnes ne voidaan todistaa oikeiksi tai vääriksi.

      Homoseksuaalisuus on periaatteena suurelta osin jäänne kaukaisilta ajoilta, jolloin ihmiskunta oli kokonaisuudessaan hermafrodiittinen eli kaksineuvoinen (todennäköisesti myyttisellä Lemurian mantereella). Nykyäänkin syntyy ilmeisesti aitoja hermafrodiitteja, tosin erittäin vähän koska sukupuolet ovat aikojen saatossa jakaantuneet kahtia. Hallitsevaa seksuaalisuutta on muutettu satojentuhansiuen vuosien saatossa. Hermafrodiittista "muistumaa" käsitteleviä kutsun homoiksi. Koska he ovat syntyneet miehen tai naisen kehoon, niin he joutuvat hakemaan samankaltaisen partnerin toisesta. Kun tämä ikivanha "muistuma" on käsitelty niin seuraavassa reinkarnaatiossa seksuaalisuus ilmenee todennäköisesti hallitsevan järjestyksen mukaisesti.

      Toinen syy voi olla että henkilö on ollut vastakkaista sukupuolta edellisessä elämässä. Suuntaus jäi kuitenkin samaksi kuin ennen. Aina se ei kuitenkaan samaksi jää.

      Kolmas syy on että henkilö valitsee ennen syntymää syntyvänsä tieten tahtoen tiettyyn seksuaaliseen suuntaukseen. Joskus valinta aiheuttaa elämässä helppoutta, joskus vaikeutta. Vaikeuden valinta on tyypillinen henkisesti kehittyvän syntyjän menetelmä. Vaikeudet tuovat yleisesti ottaen kestävyyttä ja puhdistavat. Vaikeutta ilmenee silloin, kun yhteiskunta ei hyväksy tiettyä käyttäytymistä.

      Kirjoitetusta historiasta poimittua:
      Intiaaneilla Pohjois-Amerikan mantereella oli monesti tapana nimittää poppamieheksi erilainen mies. Hänestä tuli heimon parantaja, medicine man. Sopivuuden he testasivat katsomalla mihin leluihin miespuolinen lapsi tarttuu. Jos hän viihtyi korien ja korinpunomisen kanssa ja ei ollut aggressiivinen, hän oli parantaja- ja shamaaniehdokkaiden luettelossa. Puhuttiin myös soturinaisista, naisista jotka viihtyvät jouskareiden kanssa ja olivat koripoikia aggressiivisempia. Joillakin heimoilla oli tällä tavalla valittuja sotureita. Silloin eroavuudet havaittiin varhaisessa vaiheessa ja monet heimot ottivat ne hyötykäyttöön.

      - - - - - - - - -

      Meditaatiota jos harrastaa ja sitä kautta kasvattaa itsetuntemusta, niin uskoisin ihmisten törmäävän homoseksuaalisiin ajatuksiin. Myös monenlaisiin muihin ajatuksiin, hurjiin ja tavallisiin, joita kollektiivinen tiedostamaton sisältää. Ainakin itse olen törmännyt. Seksuaalisuus on hyvin syvällä ihmisen psyykessä, ihminen on suurelta osin seksuaalista energiaa. Kun sitä kultivoi niin eri seksuaalisuuden harjoittamisen muodot haihtuvat vähitellen. Jäljelle jää sellainen onnellinen olo, ja se ei enää muistuta seksuaalisuutta, vaikka ponnistaakin samasta energiasta. Sitä voisi kuvata buddhalaisten termillä maitri tai metta.

      Tulevaisuudessa seksuaalisuus tulee nousemaan kaikilla ihmisillä jalkovälistä päähän. Silloin se on kultivoitunut. Ihminen rakastuu silloin älyllisesti, tietynlaista tunnekokemusta kuitenkaan menettämättä. Ihmisestä tulee ilmeisesti myös uudestaan kaksineuvoinen. Ihminen synnyttää silloin itse lapsen sisältään toista tarvitsematta. Tällöin ykseyden kokeminen on helpompaa kuin nykyisin, koska biologia muuttuu ykseyttä paremmin suosimaan. Mutta tähän menee vielä ilmeisesti miljoonia vuosia..

    • 65844657465745645647

      indigopa hyvinkin... joku amerikkalainen on taas vetänyt herkkäuskoista höplästä. erityisen herkkä ja virittynyt, joo joo. samaan syssyyn voisi sanoa vielä että erikoinen vielä ja parempi kuin muut. väärinymmärretty, ja kaltoinkohdeltu, toiset ei ymmärrä erikoislaatuani...

      homous johtuu viimeaikaisten tutkimusten mukaan sikiön altistumisesta tietyssä raskauden vaiheessa normaalia suuremmalle määrälle joko testosteronia tai estrogeenia (tai kys. hormonien tapaan vaikuttaville aineille, myös keinotekoisille). jos tyttösikiö altistuu tässä tietyssä vaiheessa liialle testosteronimäärälle, siitä tulee lesbo, ja jos poikasikiö altistuu tässä tietyssä vaiheessa liialle estrogeenimäärälle siitä tulee homo.

      sosialismin aikana itä-euroopan maissa yritettiiin saada aikaan hyviä naisurheilijoita syöttämällä raskaana oleville naisille testosteronia. näin käsiteltyjen sikiöiden lesbousfrekvenssi aikuisena oli huomattavasti suurempi kuin ei-käsiteltyjen.

      monilapsisessa perheessä poikalapsen todennäköisyys tulla homoksi kasvaa mitä useampia lapsia nainen synnyttää, niin että mitä "kuopuksempi" lapsi sen todennäköisemmin homo.

      ja vielä, jos lapsen enojen joukossa on homoja, todennäköisyys sille, että lapsestakin tulee homo, on suurempi kuin että jos enojen joukossa ei ole homoja.

      homouden syyt siis ovat hyvin pitkälle biologiset, viimeaikaisten tutkimusten mukaan. homous ei ole sairaus, muttei toisaalta mikään neljännessä ulottuvuudessa asuvien menninkäistenkään aiheuttamaa. eikä minkään amerikkalaisen huijarikirjailijan keksimän indigon.

      • hgfjkkngfdde

        Indigosta höpötetään nyt vähän liikaa vaikka tuskin puoletkaan ovat teistä INDIGOITA.

        Indigo"lapsi" on syntynyt 1987-> ja hänellä on indigonsininen aurakenttä. Hän rakastaa ja arvostaa eläimiä ja elämää, luontoa.

        Indigolapsi on vanha viisas sielu joka ymmärtää maailmankaikkeuden erillalailla kun nuoret sielut jotka vasta opiskelevat elämää.

        Indigolapsien jälkeen on maapallolle ja etenkin eurooppaan ja Suomeen syntynyt paljon lisää vanhoja sieluja.. Kristallilapsia jotka ovat vielä kehittyneempiä uskomattoman viisaita vanhoja sieluja..

        Ei pidä tarttua yhteen sanaan, ja yhteen sielujoukkoon.. vaikkakin indigot ovat aloittaneet suuren muutoksen parempaan ja tekevät sitä yhä. Suuri kunnioitus myös kohtaan indigolapsen toista kasvattajaa joka itse on esiaste indigosta ja joka on kasvattanut indigonsa tarpeeksi vapaasti antaen hänen toteuttaa suurta sielunsuunnitelmaan.

        Ja mitä homoihin tulee, me olemme erittäin kehittyneitä henkiolentoja, sielumme on sukupuoleton. Ne joiden oikea minä ja henkisyys ovat todella kehittyneitä eivät lokeroi itseään ihmisRUUMIIN sukupuolen mukaan.

      • Offtopicikkia vähän!
        hgfjkkngfdde kirjoitti:

        Ja itseäni alkaa vähän ärsyttää se kun näistä asioista kiinnostuneet ihmiset aina kertovat minulle, että olen "kristallilapsi". Ei ihmisiä saisi luokitella, vain siksi koska on tietynlainen ja omaa harvinaisempia kykyjä. Luokittelu on vakava asia ja ilman sitä maailma olisi parempi paikka, on lähdettävä siitä että elämme ihmisinä ja ihmisten kanssa. On keskityttävä siihen mikä meitä yhdistää, eikä mikä tekee meistä erilaisia.

        Ja se oikein suututtaa, kun ihmiset ovet tehneet indigoista ja kristallilapsista kirjoja (myös luentoja heistä on) ja ottaneet kaikilta ihmisiltä siitä rahaa! tietynlaisia ihmisiä on aina syntynyt Maapallolle... Ja ehkä nyt tosiaan enemmän, mutta miksi siitä pitää tehdä rahanlähde... :(

        Ja itse olen samaa mieltä tuosta homo-jutusta, ja lisäisin, että bi-seksuaaliset ovat samalla linjalla. Rakastavat mieltä, ei kehoa. :)

      • v sdf df dfs
        Offtopicikkia vähän! kirjoitti:

        Hintit rakastavat nimenomaan ulkoäköä eli kehoa ja hienoja hepeneitä.

    • ne stailaajat

      No ne on vaan homoja. Ei ne ketään pysty parantamaan. Stailaamaan enintään ja sisustamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe