mitäs nyt

Olen tässä ajatellut käväistä ensi viikolla työkkärissä juttelemassa asioistani, mutta kysynpä täällä asioihin perehtyneiltä, mitä ehkä on edessä. Kiitos, jos joku viitsisi vastailla:)

Elikä tilanteeni on seuraavanlainen: Olen 19-vuotias, ensimmäistä kertaa työkkärin asiakkaana. 5 kuukauden pakkokarenssi on kärsitty (ensikertalaisilla kuulemma aina sellainen ennen kuin saa työmarkkinatukea.) Tästä ajasta työharjoittelussa olen ollut 4 kuukautta, menin ensimmäiseen paikkaan, jota sieltä ehdotettiin, jotta sain työmarkkinatuen. Olen käynyt lukion, joten sain hommista sen 390 e/kk, ylläpitokorvaukseen olisi vaadittu ammattikoulutus. Työharjoittelu loppui 23.12., en halunnut jatkaa enää "työsuhdetta" vaikka työnantajan taholta se olisi tietty ollut "kannattavaa" heh heh... niin kai, kun se on heille ilmaista.

Passittavatkohan ne työkkäristä heti uuteen työharjoitteluun, mitä jos kieltäydyn? Saanko uuden karenssin kieltäytyessäni vai pamahtaako karenssi vasta, jos kieltäytyy "oikeasta työstä"?
Entä nämä erilaiset kurssit, kuinka suuri vaara niihin on joutua heti ensitöikseen? Mitä muuta he mahdollisesti ehdottaisivat, onko minulla pientäkään mahdollisuutta saada työttömyystukea nyt kevään aikana, jotta voisin hiukan paremmalla omallatunnolla ottaa muutaman kuukauden vapaaksi pääsykokeisiin lukeakseni? En haluaisi uhrata opiskelumahdollisuuksiani jonkin orjatyön takia:(
13819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä koittavat etsiä sinulle toisen paikan. Alle 25-vuotiaita syynätään ja passitetaan toimenpiteisiin tosi ahkerasti. Mistään et voi kieltäytyä ilman karenssia. Tulevat vaatimaan hakemuksia opiskelemaan, muistaakseni haussa pitää olla vähintään kolmeen oppilaitokseen pitääkseen työhaun voimassa ja oikeuden työmarkkinatukeen. Pelkkä lukio ei riitä.

Äänestä

Alle 25-vuotiaat ja työmarkkinatuki

Työmarkkinatuki on ensi kertaa työmarkkinoille tuleville ja työttömyyspäivärahaa enimmäisajan saaneille tarkoitettu taloudellinen tuki. Tukea voi saada vain Suomessa asuva työnhakija. Oikeus tukeen alkaa aikaisintaan työvoimatoimistoon ilmoittautumispäivästä. Työmarkkinatuen saajilla on 5 päivän omavastuuaika, jolloin tukea ei makseta.

Ammattikouluttamattomalle

· maksetaan työmarkkinatukea vasta odotusajan jälkeen. Odotusaika täyttyy, kun henkilö työvoimatoimistoon ilmoittauduttuaan tai ilmoittautumista edeltävän kahden vuoden aikana on ollut yhteensä viisi kuukautta työssäoloehdon täyttävässä työssä, yrittäjänä, työttömänä työnhakijana tai työhallinnon toimenpiteessä (koulutus, työharjoittelu ym).

Alle 25-vuotiaita ammattikouluttamattomia työnhakijoita koskevat säännökset:

· Alle 17-vuotiaalla henkilöllä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen

· Jos 17-vuotiaalla ei ole ammatillista koulutusta, hänelle voidaan maksaa työmarkkinatukea vain siltä ajalta, kun hän on työvoimapoliittisessa toimenpiteessä, esimerkiksi työvoimakoulutuksessa, työharjoittelussa tai työhallinnon järjestämässä kuntoutuksessa.

· 18-24 –vuotiaalla on oikeus työmarkkinatukeen myös työttömyyden ajalta edellyttäen, että hän ei ole kieltäytynyt, eronnut tai erotettu työstä , koulutuksesta tai eräistä työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Lisäksi edellytetään, että hän on hakeutunut soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen, johon voidaan myöntää opintotukea, eikä hän ole kieltäytynyt, eronnut tai omasta syystä erotettu tällaisesta koulutuksesta.

Vaikka työmarkkinatukioikeus olisikin menetetty siitä syystä, että em. ehdot eivät täyty, henkilö on oikeutettu työmarkkinatukeen esimerkiksi työvoimakoulutuksen tai työharjoittelun ajalta.

Työmarkkinatukioikeuden voi saada takaisin, kun on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työharjoittelussa, työkokeilussa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa yhteensä viisi kuukautta, valmistunut ammattiin tai täyttänyt 25 vuotta.

Hae koulutukseen aktiivisesti

Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa.

Aktiivisena hakeutumisena pidetään seuraavaa

· Peruskoulututkinnon suorittanut hakee yhteishaussa vähintään kolmeen toisen asteen perustutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen

· Ylioppilastutkinnon suorittanut hakee yhteishaussa vähintään kolmeen ammattikorkeakoulun koulutusohjelmaan tai toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ylioppilaskiintiöstä.

Mainituista kolmesta koulutusvaihtoehdosta yksi voi olla yhteishaun piiriin kuulumaton, tutkintoon johtava, ammatillisia valmiuksia edistävä koulutus tai peruskoulun oppimäärän suorittaneella vastaavasti hakeutuminen lukioon.

Mikäli nuori ei tule valituksi varsinaisessa yhteishaussa, hänen tulee hakeutua työvoimatoimiston osoittamiin peruutuspaikkoihin sekä osallistua seuraavaan yhteishakuun.

http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/01_tyottomyysturva/01_edellytykset/03_tmtuki_alle_25-v/index.jsp

Eli haettava ahkerasti opiskelemaan saadakseen työmarkkinatukea.

Äänestä
  • mitenköhän tämän kohdan kanssa, "Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa"

    Kun oli syksyn hakujen aika, minulle ei kerrottu mitään hakemisista, koska olin työharjoittelussa. Olisikohan pitänyt itse tietää hakea, voivatko vedota siihen, etten hakenut syksyllä ja olla maksamatta tukea siksi?
    Keväällä aion hakea toki tarvittaviin paikkoihin.

    Äänestä

  • infosta kirjoitti:

    mitenköhän tämän kohdan kanssa, "Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa"

    Olit vain työharjoittelussa eli se ei riitä syyksi ettei ole hakenut ammatilliseen koulutukseen. Mistään et voi työkkärissä todistaa ettet ole saanut riittävää infoa miten sinun tulee toimia, näin tapahtuu useinkin. Itse pitää ottaa selvää mihin velvollisuuksia ja mihin ei. Valitettavasti saattaa kopsahtaa ikävästi tuo juttu. Toivotaan, että on joustava ja ymmärtäväinen virkailija ja laittaa tuon villaisella.

    Äänestä

  • infosta kirjoitti:

    mitenköhän tämän kohdan kanssa, "Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa"

    Kun oli syksyn hakujen aika, minulle ei kerrottu mitään hakemisista, koska olin työharjoittelussa. Olisikohan pitänyt itse tietää hakea, voivatko vedota siihen, etten hakenut syksyllä ja olla maksamatta tukea siksi?
    Keväällä aion hakea toki tarvittaviin paikkoihin.

    joihin et varmasti pääse, kuten esim. lentäjäksi, jos et täytä ehtoja.
    Jos työkkärin akat rupeavat pyörittämään liiaksi, ota yhteys Hesarin toimittajaan ja tehkää juttu.
    Näitä juttuja ei koskaan ole liiaksi.
    Työkkäreissä virkailevat kun luulevat usein olevan sa maailmannapoja, mutta luulot pois!

    Äänestä

  • hae semmoisiin opinahjoihin, kirjoitti:

    joihin et varmasti pääse, kuten esim. lentäjäksi, jos et täytä ehtoja.
    Jos työkkärin akat rupeavat pyörittämään liiaksi, ota yhteys Hesarin toimittajaan ja tehkää juttu.
    Näitä juttuja ei koskaan ole liiaksi.
    Työkkäreissä virkailevat kun luulevat usein olevan sa maailmannapoja, mutta luulot pois!

    tehdä juttu hesariin:D Ongelmani ei ole se, etten tietäisi mitä haluan, vaan se, että täksi kevääksi olisi pakko hankkia edes pientä rahantuloa jostakin. Olen hakenut osa-aikaisia töitä tässä, niitä olisi helppo tehdä siinä mielessä, että olisi aikaa lukea yliopiston pääsykokeisiin samalla. Niitä ei vain tahdo löytyä, kaikkiin hommiin kun on paljon hakijoita eikä minulla ole toistaiseksi vielä sen paremmin koulutusta kuin työkokemustakaan esittää valttikorttina työpaikkaa hakiessa. Ihan tosissani aion keväällä nyt hakea paikkoihin mihin haluan ja niihinkin, joihin voisin nyt yleensä kuvitella pääseväni. Harmi, ettei yhteiskunta suo minkäänlaista ymmärrystä juuri yliopistoon pyrkiville, kun niitä hakemisia ei lasketa edes (käsittääkseni?) opiskelupaikan hakemiseksi työkkärin logiikan mukaan. AMK:ssakin aion toki hakea nyt keväällä aloille, joille voisin päästä ja jotka jollain tavalla kiinnostaisivat.

    Äänestä

  • infosta kirjoitti:

    mitenköhän tämän kohdan kanssa, "Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa"

    Kun oli syksyn hakujen aika, minulle ei kerrottu mitään hakemisista, koska olin työharjoittelussa. Olisikohan pitänyt itse tietää hakea, voivatko vedota siihen, etten hakenut syksyllä ja olla maksamatta tukea siksi?
    Keväällä aion hakea toki tarvittaviin paikkoihin.

    ''Olisikohan pitänyt itse tietää hakea, voivatko vedota siihen, etten hakenut syksyllä ja olla maksamatta tukea siksi?''

    Tietämättömyys ei pelasta. Työkkäri vetoaa siihen, että esitteitä tarjolla ja netti pullollaan tietoa.

    Äänestä

  • ehdotus kirjoitti:

    tehdä juttu hesariin:D Ongelmani ei ole se, etten tietäisi mitä haluan, vaan se, että täksi kevääksi olisi pakko hankkia edes pientä rahantuloa jostakin. Olen hakenut osa-aikaisia töitä tässä, niitä olisi helppo tehdä siinä mielessä, että olisi aikaa lukea yliopiston pääsykokeisiin samalla. Niitä ei vain tahdo löytyä, kaikkiin hommiin kun on paljon hakijoita eikä minulla ole toistaiseksi vielä sen paremmin koulutusta kuin työkokemustakaan esittää valttikorttina työpaikkaa hakiessa. Ihan tosissani aion keväällä nyt hakea paikkoihin mihin haluan ja niihinkin, joihin voisin nyt yleensä kuvitella pääseväni. Harmi, ettei yhteiskunta suo minkäänlaista ymmärrystä juuri yliopistoon pyrkiville, kun niitä hakemisia ei lasketa edes (käsittääkseni?) opiskelupaikan hakemiseksi työkkärin logiikan mukaan. AMK:ssakin aion toki hakea nyt keväällä aloille, joille voisin päästä ja jotka jollain tavalla kiinnostaisivat.

    Hakeudu bussinkuljettajan kurssille. Siitä on hyötyä sitten kun olet opiskelemassa.

    Äänestä

''Työharjoittelu loppui 23.12., en halunnut jatkaa enää "työsuhdetta"''

Tuopa tietää 5 kk:n rangaistustyössäoloehtoa, minkä tosin saisit jo siksikin, ettet hakenut syksyn yhteishaussa. Ei työharjoittelussaolo pelasta hakemiselta.

Joten mitään ei tipu edelleenkään. Tuo rangaistustyössäoloehto tarkoittaa sitä, ettet saa työttömyystukea ennen kuin olet ollut työssä tai työkkärin toimenpiteessä (työkkärin osoittamssa koulutuksessa tai ilmaistyössä) vähintään 5 kk. Tosin rangaistustyössäoloehdosta huolimatta saat työmarkkinatuen, jos olet jossain työkkärin osoittamassa jutussa.

Alle 25-v ja ammattikouluttamaton ei voi kieltäytyä tai erota mistään ilman tuota 5 kk:n rangaistustyössäoloehtoa. Se pamahtaa kuin manulle illallinen. Siis kyykistyt, kun työkkäri niin käskee, nouset ylös, kun työkkäri niin käskee. Niin kauan kuin olet työkkärin armoilla, tiedossa on siis kyykkyhyppelyä.

Hankkiudu siis opiskelemaan, jos suinkin voit/pääset.

Äänestä
  • etten "halunnut" jatkaa työharjoittelua. Emme tehneet työnantajan kanssa sopimusta pidemmälle kuin tuohon 23.12 asti. Eli harjoittelu päättyi työsopimuksessa sovitun ajan jälkeen, onko tämäkin työkkärin mielestä kieltäytymistä?

    Äänestä

  • tähän... kirjoitti:

    etten "halunnut" jatkaa työharjoittelua. Emme tehneet työnantajan kanssa sopimusta pidemmälle kuin tuohon 23.12 asti. Eli harjoittelu päättyi työsopimuksessa sovitun ajan jälkeen, onko tämäkin työkkärin mielestä kieltäytymistä?

    Jos jatkosopimusta tarjottiin, niin työkkäri katsoo kieltäytymiseksi ja rangaistustyössäoloehto paukahtaa.

    Lopputulos riippuu siitä, ilmoittaako työnantaja työkkäriin, että olisi pitänyt sinut vieläkin. Luultavasti, sillä koska kyse oli työharjoittelusta, työkkäri on todennäköisesti yhteydessä työnantajaan ja selvittää myös sen mahdollisuuden, että tarjottiinko jatkoa.

    Äänestä

Kannattaa mennä ammatillisen aikuiskeskuksen sähköasentajan koulutukseen! Sieltä saat nopeasti hyvän ammatin, jonka taitajista on jo nyt pulaa Suomessa! (kuulemma keski-Euroopastakin kyselevät suomalaiset sähköasennusfirmat työntekijöitä).
Koulutus ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa on hyvin käytännönläheistä ja myös "yliopisto"-tyyppistä siten, että opiskelu on hyvin itsenäistä ja jos aikoo menestyä, täytyy todella "ottaa itseään niskasta kiinni" ja yrittää tosissaan - lukea tentteihin, seurata opettajien "luentoja" jne.

Kaksi sukulaispoikaani on viime vuosina suorittanut sähköasentajan ammattitutkinnon Helsingin Amiedussa ja kumpikin on ollut työssä valmistumisestaan lähtien - toinen Helsingissä ja toinen Saksassa, Berliinissä (hänen äitinsä on saksalainen, joten kielivaikeuksia ei ole)
http://www.amiedu.fi/KoulutuksetJaPalvelut/Koulutustarjonta/Teknologiateollisuus/SahkoJaAutomaatio/

Äänestä

"Olen 19-vuotias, ensimmäistä kertaa työkkärin asiakkaana. 5 kuukauden pakkokarenssi on kärsitty (ensikertalaisilla kuulemma aina sellainen ennen kuin saa työmarkkinatukea.)"

Väärin. Viiden kuukauden pakkokarenssi eli odotusaika, ei ole aina ensikertalaisilla. Se on vaan niillä joilla ei ole ammattikoulutusta.
Poika on myös 19 v. ja kun valmistuu amiksesta keväällä, saa viiden päivän omavastuun jälkeen kesäkuun työmarkkinatukea.
sitten se tietty katkeaa kun menee heinäkuun 13 pv. armeijaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekisi? kirjoitti:

Olen tässä ajatellut käväistä ensi viikolla työkkärissä juttelemassa asioistani, mutta kysynpä täällä asioihin perehtyneiltä, mitä ehkä on edessä. Kiitos, jos joku viitsisi vastailla:)

Elikä tilanteeni on seuraavanlainen: Olen 19-vuotias, ensimmäistä kertaa työkkärin asiakkaana. 5 kuukauden pakkokarenssi on kärsitty (ensikertalaisilla kuulemma aina sellainen ennen kuin saa työmarkkinatukea.) Tästä ajasta työharjoittelussa olen ollut 4 kuukautta, menin ensimmäiseen paikkaan, jota sieltä ehdotettiin, jotta sain työmarkkinatuen. Olen käynyt lukion, joten sain hommista sen 390 e/kk, ylläpitokorvaukseen olisi vaadittu ammattikoulutus. Työharjoittelu loppui 23.12., en halunnut jatkaa enää "työsuhdetta" vaikka työnantajan taholta se olisi tietty ollut "kannattavaa" heh heh... niin kai, kun se on heille ilmaista.

Passittavatkohan ne työkkäristä heti uuteen työharjoitteluun, mitä jos kieltäydyn? Saanko uuden karenssin kieltäytyessäni vai pamahtaako karenssi vasta, jos kieltäytyy "oikeasta työstä"?
Entä nämä erilaiset kurssit, kuinka suuri vaara niihin on joutua heti ensitöikseen? Mitä muuta he mahdollisesti ehdottaisivat, onko minulla pientäkään mahdollisuutta saada työttömyystukea nyt kevään aikana, jotta voisin hiukan paremmalla omallatunnolla ottaa muutaman kuukauden vapaaksi pääsykokeisiin lukeakseni? En haluaisi uhrata opiskelumahdollisuuksiani jonkin orjatyön takia:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu