Robbieko

itsekeskeinen/egoistinen?

Tätähän aina sanotaan, mutta kun vertaa esimerkiksi tätä

http://www.youtube.com/watch?v=lblGcFus9Mo

monien muiden artistien esiintymiseen niin ei ole itsekeskeisyydestä tietoakaan. Hän esiintyy yleisölle, hän tekee sitä, mitä yleisö nimenomaan haluaa: kunnon show:ta. Liian moni bändi tai artisti vain vetää setin läpi tai sitten sortuu sellaiseen luonnottomaan esiintymiseen ja vapaa-ajalla ovat niiiin tähtiä. Se se vasta on itsekeskeisyyttä. Yleisö maksaa paljon rahaa, vaikka olisi aivan sama jos jäisi kotiin kuuntelemaan tällaisten artistien levyä.

Robbie osaa lukea yleisöä ja on spontaani, luonnonlahjakkuus esiintyjänä. Mitä sitten jos hän on vähän röyhkeä, mutta kaikki se palvelee vain yhtä tarkoitusta varten: hyvää show:ta ihmisille.

1

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä pidetään

      itsekeskeisenä siks, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sen kaikki kappaleet kertoo vaan siitä itsestään. Mutta mistä sen sitten pitäis laulaa, lumileopardeistako? Ja Robbie osaa olla oikeessa suhteessa röyhkeä ja nöyrä, supertähden kuuluukin ärsyttää ja provosoida ja saada aikaan tunteita ja ristiriitaa.

      En muistanukaan, et tossa Me and My Monkeyssa toi loppu oli keksitty, tv:ssä ei kai saa kiroilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      143
      5890
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      4875
    3. Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin

      Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000
      Maailman menoa
      254
      3040
    4. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      2031
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      165
      1722
    6. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      184
      1603
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      104
      1303
    8. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      218
      1282
    9. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      96
      1200
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      60
      1157
    Aihe