Miten te muut olette sopeutuneet yksinäisyyteen tai oikeastaan sinkkuuteen? Pitkä parisuhde päättyi jo jokin aika sitten ja sitä ennen viihdyin ihan hyvin yksinkin, en kai sitä ennen tiennytkään paremmasta. Ystäviä ja läheisiä on monia, harrastuksiakin, työ josta pidän paljon. Vain yksi puuttuu ja rakkautta hänelle olisi vaikka miten paljon annettavana...
En haluaisi menettää toivoani, kovettua ja katkeroitua, mutta miten sopeutua tähän tilanteeseen? Paeta en halua vaikka sitäkin olen yrittänyt täyttämällä vapaa-aikani kaikenlaisella tekemisellä ja aktiviteeteilla. Kumppaniakin olen etsinyt mutta toistaiseksi tuloksetta. Missä te kaikki vapaat tasapainoiset 3-kymppiset naiset olette? Ette ilmeisesti ainakaan nettideiteissä tai ainakaan ravintoloissa? Oletteko te muut jo antaneet periksi?
En voi enkä halua yhden illan juttuja, hetken lohdutusta tai aloittaa suhdetta josta puuttuisi se jokin. Se ei olisi oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan. En vain enää tiedä miten voisin olla onnellinen näin vaikka tiedostan että minulla on jo nyt paljon, kaikki muu periaatteessa kuin oma puoliso ja perhe hänen kanssaan.
En haluaisi menettää toivoani, kovettua ja katkeroitua, mutta miten sopeutua tähän tilanteeseen? Paeta en halua vaikka sitäkin olen yrittänyt täyttämällä vapaa-aikani kaikenlaisella tekemisellä ja aktiviteeteilla. Kumppaniakin olen etsinyt mutta toistaiseksi tuloksetta. Missä te kaikki vapaat tasapainoiset 3-kymppiset naiset olette? Ette ilmeisesti ainakaan nettideiteissä tai ainakaan ravintoloissa? Oletteko te muut jo antaneet periksi?
En voi enkä halua yhden illan juttuja, hetken lohdutusta tai aloittaa suhdetta josta puuttuisi se jokin. Se ei olisi oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan. En vain enää tiedä miten voisin olla onnellinen näin vaikka tiedostan että minulla on jo nyt paljon, kaikki muu periaatteessa kuin oma puoliso ja perhe hänen kanssaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinulla näyttää olevan sama probleema kuin minulla. Tiedän tunteesi paremmin kuin voit ehkä kuvitellakaan. Omalle kohdalleni on sattunut jos jonkinmoisia kohtaamisia ja lähtöjä. Itse olen ollut muutaman kerran jättäjä ja ainakin vähintään yhtä monta kertaa jätetty. Sydän on saanut kolhuja, ja pari kertaa on ollut todella vaikea nousta enää ylös siitä pimeydestä, minkä rakkaan katoaminen elämästäni on saanut aikaan. Mutta aina olen noussut tuhkasta ja löytänyt uusia ilon aiheita mitä ihmeellisimmistä paikoista ja yllättävien tilanteiden saattelemana. Aina tulee jotain vastaan, ja se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.
Osaan kyllä olla hyvin pessimistinenkin mitä tulee parisuhteisiin ja elämään yleensä, mutta usko hyvään ja lapsenmmielisyyteen on minussa aina läsnä suuren epätoivonkin keskellä - joskus se vain pitää tonkia kissojen ja koirien kanssa esille. En ole tasapainoisin ihminen maan päällä, mutta olen venyvä, sitkeä ja uusiutumiskykyinen, mitä vaaditaankin vanhan elämäni ja uusien haasteiden yhteensovittamiseen. Mennyt on mennyttä, vaikka se naamalle välillä sitkeästi hyppiikin, mutta sitä tulee arvostaa ja siitä tulee oppia. Rakkaus tuo eteen aina uuden ennenkokemattoman kevään, joka pyyhkii menneen hetkeksi unholaan, muttei täysin koskaan. Olemme sitten minkä ikäisiä tahansa, meillä on aina edessä samanlaiset mahdollisuudet onneen kuin kenellä tahansa. Minäkin - jo hieman reilu kolmikymppinen lapsi - uskallan väittää, ettei ikä kerro ihmisestä oikeastaan mitään!
Ps. Ja mieti - minä olin hetki sitten ihan maassa ja epätoivoinen! Luulenpa sinun kirjoituksesi herättäneen minussa jotain merkittävää, valon sielussani, koska en taida sittenkään olla yksin... :)
t: Maailman yksinäisin ilosofi
Olen šal'l'anmat'a, mikä avautuu sanoiksi "šalgu" ja "Mat'a" eli "Reppu-Maija".
Minä en ole oikeastaan koskaan yksin, vaan minun ympärilläni pyörii paljon ihmisiä. Oikeasti olen asumassa Pieni Silkkinen II:n luona kun taas olen kutsunut kotiini asumaan toisia ihmisiä, joihin olen tutustunut sillä tavoin jälkikäteen. Lisäksi minulla on ystäviä ja tuttavia. Kaikkia en valitettavasti ehdi tapaamaan niin paljon kuin haluaisin.
riittää.
Samoja asioita pohtinut monesti :( Kaikkia muita löytyy mutta ei enää sitä kenen kanssa jakaa ilot ja surut. Itse olen melkein 30 . Tasapainoisuus kyllä puuttuu tällä hetkellä kun hakee vielä omaa paikkaa. Voinen sanoa että eläimet ja työ täyttää omat päivät ettei jää aikaa muuhun , sosiaalinen elämä on mennyt vähän huonoon suuntaan kaikki meinaavat jäädä takaalalle kun arki on tällä hetkellä mitä on... ei huonoa mutta kiireistä ja väsyttävää =( Uskon että oikea on vielä tuolla jossain mutta ei se varmaan kotiovelle tule kolkuttamaan. Ellei koiraa ulkoiluttaessa satu ihmeitä tapahtumaan ... =P
Mutta älkää luovuttako koskaan!! ILOA löytyy aina. (Toivotaan näin)
Katohan,samassa tilanteessa olen minäkin.30-kymppinen sinkku,elämän kaikki peruspalikat hyvin kasassa,mutta se oma kultanen uupuu.Eikä omaa sydänkäpystä löydy baareista,etsinyt olen huonolla tuloksella,etenkin kun tuo tutka on ilmeisen epäkuntoinen.Vapaat naiset,tai paremminkin tytöt,on 18-22v. mutta valitettavasti ei heidän kanssaan ole paljoa yhteistä.Toki heissäkin on todella mukavia ja kypsempiäkin tapauksia,mutta yleensä elämäntilanne on vaan niin kovin erilainen ja kiinnostuksen kohteet ei natsaa.Vaan niinhän se on,ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja se helmi voi tulla vastaan tänään tai ensi vuonna.En halua ajatellakaan vaihtoehtoa ettei sitä omaa koskaan löydy.
Eli on täällä muitakin vastaavassa tilanteessa olevia.Lämpimiä ajatuksia kaikille näin pakkasaamuna!
itä-suomessa! Huokaisin helpotuksesta luettuani kirjoituksesi, tilanteeni on kuta kuinkin sama. Tosin taidan olla ikäloppu (36v) sinuun nähden. Vuosi sitten, taisipa olla melkein näinä päivinä kun kohtasin nuoren naisen, siitä se sitten alamäki lähti oikein iloisesti laskuun. Pyöreimme silloin samassa kahvilassa kerran viikossa. Luulin itteäni jo pedofiiliksi kun en vaan voinut olla katsomatta sitä likkaa. Tiesin ensi näkemästä hänet lesboksi ja kypsäksi ikäisekseen, koska meillä oli sama ystävä niin pystyin utelemaan tytöstä asioita. (niin ei saisi tehdä aikuinen nainen?) Kerran meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun samainen ystävä kertoi mitä tyttö on joutunut kokemaan, näin sen kyllä hänen naamastaan että on koettu kovia nuoresta iästä huolimatta! Tässä en ala nyt kertomaan hänen kokemiaan kauhuuksia, sen verran voin raottaa verhoa, minun elämäni 36v:n asti on ollut kuin ruusuilla tanssimista hänen kokemuksiin verrattuna. Kyllä, hän muistaakseni täytti muutama kuukausi tapaamisemme jälkeen 18v, Naurettavinta tässä on se että tyttö oli asunut JO muutaman vuoden yksin ja käynyt töissä ja opiskellut samalla. Häpesin itseäni tytön rinnalla, kun muutin itse pois kotoa vasta 21-vuotiaana! Olen elänyt lapsuuteni pumpulissa tähän nuoreen naiseen verrattuna. Meidän kiinnostuksen kohteet kyllä natsaavat liiankin hyvin, kumpikaan meistä ei juoksentele baareissa, (tyttö oli tehnyt sitä jo 15-vuotiaana) ei jaksanut enää juoksennella. Kun itse täytin 18v ja pääsin pois kotoa, baarit saivat kyytiä minun käynneistä! Nyt on juoksut juoksenneltu ja haluaisin vain löytää kumppanin itselleni. Ystäväni (samainen ystävä joka tuntee nuoren naisen) sanoi minulle, lopeta nyt tuo itsesi kiduttaminen, elämä ei anna jos ei yritä sen eteen tehdä mitään. Tämä meidän yhteinen ystävä on toiminut vähän meidän välikätenä vuoden, kauhuuksien kauhuksi minä joudun ystäväni pakotuksen alaisena pyytämään likan syömään. Luulisi 36vuoden kokemuksella olevan helppoa pyytää nainen syömään, ei ole! Olen aika pelkuri nuoreen naiseen verrattuna. Seurustellut olen kerran vuosia vuosia sitten, suhde ei toiminut oltuamme liian erilaisia. Mikään ei meitä yhdistänyt, ei sitten mikään, suhteemme alussa mieteimme samaa yhdistääkö meitä mikään, hän sanoi erilaisuudet täydentävät toisia, näin ei meillä käynyt. Tapaamani nuori naisen alku on vienyt järjen ja sydämen minulta, meidän palikat ovat loksahtaneet paikolleen ajat sitten, viimeinen palikka puuttuu enää. Laitan sen pakoilleen lähiaikoina! Kappalejakoa en saa tehtyä enter-näppäimen rikkoutumisen vuoksi. kiitos kuin myös, lämpimiä ajatuksia kaikille meille pakkasen purtamille.
Niin. Erityisesti nyt joulun ym. juhlapyhien aikana tuntuu yksinäiseltä. Sitä vaan istuu täällä mökissä eikä päiväkausiin edes kuule elävän ihmisen ääntä. En oikein tiedä mitä kaipaan. Parisuhdettakin ehkä. Mutta myös sellaisia ystäviä, jotka olisivat oikeasti ystäviä ja lähellä eivätkä katoaisi jonnekin a) kun ryhtyvät parisuhteeseen b) kun tajuavat että en ole kiinnostunut seurustelumielessä.
Joku hyväntahtoinen tuttava on kehottanut minua vastaamaan deitti-ilmoituksiin. Täytyy tunnustaa, että tein kerran niin ja jäi jotenkin... kummallinen olo. Tapaamani nainen oli ok., mukava, ihan fiksu ja nätti, mutta keskustelumme oli kuin olisi kivirekeä vetänyt. Ei syntynyt mitään kipinää, ei väittelyä, ei tunnetta että noin minäkin olen aina ajatellut.
Tämä on ihan tavallista ihmisten kesken, tällaisia keskusteluja jokainen käy joka päivä töissä tai missä vaan. Mutta kun oli deittailusta kyse niin jäi ihmeen valju olo. Ja tapaamalleni naiselle luultavasti aivan samoin. Ja kun ajattelee, että sitä ns. normaalielämässä tapaa ehkä satoja ihmisiä niin sitten joskus vaan räjähtää. Miten ihmeessä se räjähdysjuttu tulisi kohdalle jonkun deitti-ilmoituksen kautta? Todennäköisyys on ehkä lähellä lottovoittoa?
Täällä on varmaan ihmisiä joilla on kokemusta deitti-ilmoitusten kautta alkaneista suhteista?
En oikein usko, että elämällä olisi enää varattuna parisuhdetta minulle, joten olen täysin orientoitunut yksinäiseen vanhuuteen. Ajattelen joka päivä (melkein) mitä kaikkea hyvää yksin olemisessa on. Osittain tämä on itsesuggestiota.
Hei
Älä vaivu synkkyyteen. Tunnen monia tosi ihania ja kivoja sinkku - lepakoita - Eivätkä hekään ole löytäneet ketään kaltaistaan rinnalleen..
Eli nyt vaan ilmot tänne, ruiseriin ja silmät auki, myös töissä, kadulla ja harrastuksissa..
Oon varma, että rakkaus tulee Sinua vastaan:)