Tällä palstalla on ollut useampiakin viestejä liittyen omasta seksuaalisuudesta koettuun epävarmuuteen. Olen itse ”jo” 24-vuotias ja pähkäilen tätä asiaa edelleen. Harrastin teini-ikäisenä ”kokeilumielessä” seksiä tytön kanssa, mutten silloin mitenkään erityisemmin pitänyt siitä. Tiemme tuon tytön kanssa erkanivat, enkä moneen vuoteen tuntenut juurikaan vetoa oman sukupuoleni edustajia kohtaan. Olen ollut jo useamman vuoden hyvässä parisuhteessa miehen kanssa. Opiskelupiireissä tapasin yhden melko ”poikamaisen” lesbon. Huomasin tuntevani voimakasta vetoa häntä kohtaan. En oikein itsekään tiedä, mitä ajatella asiasta. Hän ei ole osoittanut erityisemmin kiinnostusta minua kohtaan. Todennäköisesti hän olettaa minun olevan hetero. Voi tietysti myös olla, etten ole hänen tyyppiään.
Rakastan poikaystävääni, mutta toisinaan haluaisin osallistua joihinkin sateenkaariväen bileisiin tai muihin tapahtumiin, en niinkään seksiseuraa etsiäkseni vaan jutellakseni. Kenties saadakseni vertaistukea, niin yliampuvan dramaattiselta kuin se tässä asiayhteydessä kuulostaakin. Heterokavereille tästä kaikesta on ollut jotenkin aika vaikea puhua. Mulla tuntuu kuitenkin olevan joku kynnys ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä Setan toimintaan tai muuhun vastaavaan, koska alitajuisesti ehkä pelkään, että kaltaistani tyyppiä katsottaisiin siellä vähän oudosti. Että mitä sä täällä teet.
Olisi älyttömän mukava kuulla kommentteja kaltaisiltani aikuisikään ehtineiltä bisseiltä. Tuntuuko, ettei oma suuntautuneisuus ole mikään ihan selkeä ”on/off”-juttu?
Rakastan poikaystävääni, mutta toisinaan haluaisin osallistua joihinkin sateenkaariväen bileisiin tai muihin tapahtumiin, en niinkään seksiseuraa etsiäkseni vaan jutellakseni. Kenties saadakseni vertaistukea, niin yliampuvan dramaattiselta kuin se tässä asiayhteydessä kuulostaakin. Heterokavereille tästä kaikesta on ollut jotenkin aika vaikea puhua. Mulla tuntuu kuitenkin olevan joku kynnys ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä Setan toimintaan tai muuhun vastaavaan, koska alitajuisesti ehkä pelkään, että kaltaistani tyyppiä katsottaisiin siellä vähän oudosti. Että mitä sä täällä teet.
Olisi älyttömän mukava kuulla kommentteja kaltaisiltani aikuisikään ehtineiltä bisseiltä. Tuntuuko, ettei oma suuntautuneisuus ole mikään ihan selkeä ”on/off”-juttu?
Vastaukset 3
Vanhimmat
...mä oon 31-vuotias nainen ja tästä on nyt vajaa vuosi ku mä oon vasta alkanu miettiä, et mikä mä oikein olen...? Huomasin tuossa syksyllä ihastuneeni ikäiseeni naiseen joka sitten tunsi samanlaista vetovoimaa minua kohtaan myöskin elämänsä ekaa kertaa (nyt asiasta ei tosin enää puhuta emmekä ole yhteydessä kuin näkemällä töissä silloin tällöin, kun ko. nainen on naimisissa ja hänen miehensä on tosi mustasukkainen jne... mutta jotain välillämme tuntuu olevan edelleen, mutta toteuttaa ei voi mitään :()
Olen ollut koko elämäni miehiin suuntautunut enkä ole miettinyt edes naisia ennen tätä naista. Ko. nainen on sanonut samaa minusta ja olemme molemmat olleet asiasta ihan pihalla... Selittää en osaa tätä vieläkään ja olen myös huomannut, että jotkut muutkin naiset ovat saaneet mua ajattelemaan heitä seksuaalisesti (etenkin, kun mm. yksi ystäväni sanoi, että voisi olla naisenkin kanssa/on ajatellut myös asiaa)
Hassulta tuntuu todellakin, että yli 30 vuotta pitää elää ja nyt vasta tulee näitä fiiliksiä.. tuntuu jotenkin vaan siltä, että "miehistä on kaikki jo nähty" :o Tai ehkä ei silloin, jos tapaisi ihan sen "oikean" miehen joka haluaisi olla myös minun kanssani... Pitkiä suhteita minulla ei ole koskaan ollut enkä ole asunut kenenkään kanssa.
Että kyllä vain, olen yksi näitä "on/off" -tapauksia...
Viime vuosina olen enemmän tai vähemmän pohdiskellut omaa seksuaalista suuntautumistani varsinkin sen jälkeen, kun erosin yli vuosi sitten pidempiaikaisesta parisuhteesta miehen kanssa. Parisuhteessa ollessani todellakin ajattelin asiaa pelkästään ohimennen, mutta viime aikoina sinkkuna ollessani entistä enemmän eritoten uusia mahdollisia ihmissuhteiden alkuja muodostaessani.
Olen huomannut ihastuneeni pariinkin naiseen (yksi kerrallaan) samaan tapaan kuin aikanaan miehiin ja muutenkin kiinnittänyt huomiota naiseuden eri muotoihin. Lisäksi, vaikka sisälläni myllertääkin raivokkaan hillitysti, en koe sitä mitenkään epämiellyttävänä.
Pohdiskelu jatkuu...kuinkakohan kauan??? Oispa tosiaankin ihana, jos ois olemassa on/off-nappula, jolla saisi pohdiskelun päätökseen huolimatta lopputuloksesta. Iältäni olen kolmekymppinen, vaikka en näe sillä ja sen mainitsemisella suurtakaan merkitystä.
Kuulostaapa kovin tutulta, ja kiva huomata, etten ole yksin tunteitteni kanssa.
Mulla tosin tuo herääminen tapahtui n. kuukausi sitten, ja olen sentään jo 38! Olen aina sanonut olevani 90 % hetsku ja loput sitten jotain muuta, mutta ei ole oikein ollut sellaisia tilanteita, jossa sitä "muuta" olisi päässyt testaamaan muuten kuin pikku kännisuuteluitten kautta.
Nyt sitten tutustuin reissussa olosuhteitten pakosta poikamaiseen lesbo-tyttöön, ja aluksi tutustuminen tapahtui ihan ystävä-pohjalta. Mutta sitten kun ne tunteet iski päälle, niin sitten se olikin menoa ja lujaa! Tiedä missä sitä oltaisiin nyt, jos kyseinen tyttö ei olisi tahollaan varattu ja tyytyväisesti parisuhteessa. :(
Itse koin hyvin vahvasti, että kuulumme yhteen, ja siksi on tosi rankkaa olla erossa hänestä.
Eniten ihastumiseeni vaikutti kyseisen henkilön persoona, jonka jälkeen oli täysin sivuseikka, mitä jalkojen välissä on.
Tositoimiin emme lähteneet, joten en tiedä edelleenkään, millaista seksi on tytön kanssa.
Mutta en olisi koskaan voinut kuvitella, että haluan tyttöä seksuaalisesti näin paljon!