Suomen historia - ravistettuna
Mitä järkevä ihminen tekisi, jos elämä olisi hallaisilla pelloilla yhtä kärvistelyä? Muuttaisi pois.
Muttei suomalainen sankari. Nälkä ja kurjuus, ne suomalaisen talonpojan tiellä pitävät! Niin Saarijärven Paavon kuin Koskelan Jussin.
Suomalaisten kirjoitettu historiakin on eri asia kuin todella tapahtunut.
Te suomalaiset, me olette vähän säälittäviä. Lyhyessä historiassanne on vain muutama tappio, joukko menetettyjä alueita.
Puheissa ja kirjoissa tästä tarinasta on väännetty tarina kvasivoitoista. Ruotsi-Suomi, Lönnrotin Kalevala, jatkosota, natsikytkökset.
Suomi luovutti Saksaan vähintään 39 juutalaisvankia
20.11.2003 13:41
Suomen arvellaan luovuttaneen ainakin 39 juutalaista natsi-Saksalle. Oikeusministeriön korkea virkamies, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt arvioi, että jatkosodan aikana Saksaan luovutettujen kokonaismäärä on kuitenkin hieman korkeampi.
-Arvelen, että luovutettujen kokonaisluku liikkuu 45:stä 50:een. Mutta 39 henkilön kohdalla lukee arkistokortissa kansallisuuden kohdalla "juutalainen", Lindstedt toteaa.
Epävarmojen tapausten kohdalla hän on juutalaisuuden päätellyt lähinnä nimien perusteella.
Luovutukset tapahtuivat syksyn 1941 ja syksyn 1942 välillä Etelä-Karjalassa sijaitsevalta Ruokolahden leiriltä, jonne oli koottu erityisen epäilyksenalaiset neuvostoliittolaiset sotavangit.
-Käskyn mukaan sinne tuli sijoittaa mm. komissaarit, kiihkokommunistit sekä epäilyksenalaiset opettajat ja juutalaiset, Lindstedt sanoo.
Ruokolahden sotavankileiri oli Päämajan valvontaosaston hoidossa.
Suomi vaatii selitystä Israelilta YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa; valtion omat selvitykset sota-ajan Suomen juutalaisten kohtaloista ovat vielä tarkemmin selvittämättä
Esipuhe 1: Suomi on tiukannut Israelilta moneen otteeseen selvitystä UNTSO-joukkojen YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa. Israel on luvannut selvityksen. Samaan aikaan on vielä Simon Wiesenthal Holocaust-Instituutin pyytämät selvitykset kesken Suomen juutalaisten tarkemmista kohtaloista, luovutuksista ym. 2. maailmansodan ajoilta. Pyyntö esitettiin v.2003, jolloin Elina Sanan kirja, Luovutetut kohautti Suomea ja juutalaiskohtaloista kiinnostuneita piirejä.
Valtioneuvoston pyynnöstä prof. Heikki Ylikangas käynnisti alustavat tutkimukset siitä, miten varsinainen tutkimus aiheesta tulisi suorittaa. Ylikankaan selonteko valmistui 16.1.2004 ja se perustui mm. paljolti Elina Sanan em. kirjaan.
Alla on lainaus myös prof. Tapani Harviaisen kirjoituksesta samasta aihepiiristä lähdetietoineen (web-linkki) , sekä alempana prof. Heikki Ylikankaan selonteosta pieniä katkelmia, joiden yhteydessä myös web-linkki koko selonteosta Valtioneuvostolle.
Esipuhe 2: Suomi on pyytänyt tiukasti Israelilta selitystä Khiamin seudun pommituksesta, jossa 4 YK:n tarkkailijaa kuoli, yksi suomalainenkin. Israelin Pääministeri Olmert soitti YK:n Pääsihteerille kohta pommituksen jälkeen ja pahoitteli tapahtunutta ja lupasi perusteellisen selvityksen
asiassa. Ja kyllä sitä on Suomesta muistutettukin ylimitoitetusti.
Kun asiaa arviodaan, on syytä muistaa, että UNTSON aseman läheisyyteen oli 6 vuoden aikana rakennettu kaksi Hizbollahin asemaa. Tämähän ei periaatteessa olisi saanut tapahtua, kun v.2000 Israel vetäytyi ko. kaistalta ja 2000 Unifil sotilasta jäi valvomaan, että kaistalle ei tule Israelille vihamielisiä
joukkoja. Ja miten sopii YK:n ja Hizbollahin liput liehumassa rinnakkain eräässä YK:n asemassa Etelä-Libanonin rajalla, kuten on/oli asianlaita?
Suomen puolesta kaatui sodassa 23 Suomen juutalaista ja samaan aikaan Suomen juutalaisia luovutettiin Saksalaisille, Valpon johtajan, Arno Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin toimesta, tarkkaa määrää ei tiedetä, koska Valpon arkistoja on hävitetty.
--------------------------------------------------------------------------------
Alla lainauksia kahden suomalaisen professorin Tapani Harviaisen ja Heikki
Ylikankaan kirjoituksista sodan ajan ulkomaalaisluovutuksista ja kohtelusta.
---------------------
Lainaus poimittu Tapani Harviaisen kirjoituksesta alla olevasta Yad Vashem'in infosivustosta
http://www.holocaustinfo.org/faq/suomessa/
Juutalaispakolaisten kohtalo oli vaikeampi. Heidät koottiin Hämeeseen, ja
työikäiset miehet, 43 henkeä, vietiin työleireille ensin Sallaan ja sieltä
Suursaarelle; Suomessa vallitsi tuolloin kaikkia asukkaita koskeva
työvelvollisuus. Lokakuussa 1942 Suomen valtiollinen poliisi (Valpo) siirsi
Suursaarelta yhdeksän miestä Helsinkiin ja pidätti muualla kymmenen juutalaista
luovutettavaksi Saksaan. Valtiollisen poliisin aie tuli kuitenkin julki, ja
presidentti Rytiin ja marsalkka Mannerheimiin ulottuneet yhteydenotot estivät
pakolaisten luovutukset. Ennen kieltoa Valpo kuitenkin lähetti johtajansa Arno
Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin päätöksellä Gestapolle Viroon
viisi miestä ja heidän kolme perheenjäsentään; miehiä syytettiin rikollisesta
toiminnasta. Samalla luovutettiin 19 muuta henkilöä, useimmat näistä
Neuvostoliiton kansalaisia. Gestapo toimitti nämä juutalaispakolaiset Birkenaun
keskitysleiriin, ja heistä hengissä selvisi ainoastaan yksi mies, Georg Kollman,
entinen Itävallan kansalainen. On edelleen hämärää, miksi juuri nämä henkilöt
luovutettiin; heidän joukkoonsa sisältyi vain kaksi Suursaaresta tuoduista.
Muiden juutalaispakolaisten joukosta Suomen kansalaisuus myönnettiin 110
henkilölle 1943_44. Sodan jälkeen Anthoni joutui oikeuteen juutalaispakolaisten
luovutuksen takia, mutta hänen rangaistuksensa jäi useista syistä johtuen varsin
lieväksi. Muistopatsas luovutetuille pakolaisille pystytettiin Helsinkiin
Tähtitorninmäelle 6.11. 2000; paljastustilaisuudessa pääministeri Lipponen
esitti julkisen anteeksipyynnön Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten
puolesta.
Neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa Suomessa oli viitisensataa
juutalaista. Alkuvaiheessa talvella 1941_42 myös heitä lienee menehtynyt
huomattava joukko. Syksyllä 1942 juutalaisvangit koottiin kahdelle
erityisleirille Pieksämäen ympäristöön, missä he saivat sekä elintarvikeapua
että henkistä tukea Suomen ja Tukholman juutalaisilta seurakunnilta. Sodan
kestäessä Saksaan luovutettiin joukko neuvostovankeja, ja on ilmeistä, että
näiden joukossa oli myös juutalaisia.
Elina Sana suurta kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneestä teoksestaan Luovutetut – Suomen ihmisluovutukset Gestapolle. Palkinnosta päättänyt toimittaja Hannu Taanila kertoo valinneensa Sanan teoksen ei niinkään kirjan kuin sen aiheen ja asian vuoksi.
– Näkyy tekevän kipeää tämä Elina Sanan kirja, tuumi Taanila.
Taanilan mukaan internetin keskustelupalstoilla on kirjasta menossa primitiivinen mutta tyypillinen älämölöö: että minkä takia pitää kaivella asioita, nimittäin sellaisia, joita ei pidä kaivella. Ja virallisessa julkisuudessa kirjan arvovaltaisimmat arvioitsijat ovat todenneet, ettei siinä ole mitään uutta.
– Voi vain ihmetellä, miksette te sitten ole itse saattaneet tätä tietoa sanoiksi, heitti Taanila näille arvioitsijoille.
Elina Sanan teoksen vahvuus on Taanilan mukaan itse aiheessa ja siinä, mitä se kansakunnalle sanoo. Sana ei saarnaa eikä moralisoi, vaan dokumentoi asiat ja saattaa ne lukijat itsensä arvioitavaksi.
Taanilan mukaan suomalaiset ovat aina halunneet olla mieluummin tahdottomia objekteja, joita muiden toimet vievät kuin ajopuuta. Sanan kirja tekee suomalaisten sodanaikaisista johtajista kuitenkin vastuullisia toimijoita, jotka tunsivat reaalipolitiikan eivätkä olleet "mitään tahdottomia ja tiedottomia lampaita".
Ottamalla esille arkaluontoisen asian Elina Sana Taanilan mukaan samalla rehabilitoi niin Mannerheimin, kuin valtiollisen poliisin päällikön Arno Anthonin, sisäministeri Toivo Horellin ja muut johtajat sekä palauttaa heille ihmisarvon.
Elina Sanan teoksen kanssa valinnan loppusuoralla oli Taanilan mielessä myös Anna Kortelaisen Levoton nainen. Lopullinen valinta kääntyi kuitenkin Sanan hyväksi ennen kaikkea aiheensa ajankohtaisuuden vuoksi sekä siksi, että Kortelainen tuntuu Taanilan mielestä juuttuneen hieman paikoilleen.
Kirja jäänyt vaille editointia
Vaikka Taanilan valinta kohdistuikin Elina Sanan teokseen, niin yltäkylläiseen kiitokseen hän ei langennut.
– Kirjailija on sokea omalle tekstilleen ja editoija katsoo sitä ulkopuolelta. Hän on kirjalle hyvä paimen. Sanan teos näyttää jääneen aika lailla vaille editoimisen armoa ja siunausta.
Taanilan mukaan kirjasta puuttuvat kunnolliset lähdeviitteet, siinä on paljon toistoa ja on yleisiltä osiltaan huolettoman toisenvarainen. Sen sijaan erityisiltä osiltaan kirja on tarkka ja suurella huolella tehty.
Kansainvälinen huomio yllätti
Kirjassaan Elina Sana paljastaa, että Suomi luovutti yli 500 poliittista ja juutalaista sotavankia jatkosodan aikana natsi-Saksan salaiselle valtionpoliisille Gestapolle.
– Uutinen levisi maailmalle moneen maahan virheellisessä muodossa yli 500 juutalaista sotavankia. Vaikka alkuun yritin juosta uutisen perässä ja korjata sitä. Toinen virhe uutisoinnissa oli maininta, että luovutettiin suomalaisia juutalaisia.
– Lopulta jouduin toteamaan minua kokeneemman kulttuuriministeri Tanja Karpelan tavoin, että juttujen oikominen on loputon suo, johon ei pidä mennä uppoamaan.
Kirja vei työpaikan
Kirja maksoi Elina Sanan kiitospuheen mukaan hänelle työpaikan sosiaali- ja terveysministeriössä.
– Oikeuskansleri jonain päivänä ratkaissee tekemäni valituksen pohjalta, oliko ministeriössä minua kohtaan harjoitettu työnantajapolitiikka nykyisen työlainsäädännön mukaista vai ei. Valtiotyönantaja teki minusta ensin moninkertaisen pätkätyöläisen ja lopuksi työttömän, yhtenä syynä Luovutetut-kirjaa varten täysin asianmukaisesti anotut ja myönnetyt virkavapaani, totesi Sana.
Työttömyys on ollut 30-vuotisen työuran jälkeen Sanalle kova paikka. Hän kuitenkin myöntää, että tarpeettomuuden tuskasta syntyi lopullinen versio nyt palkitusta kirjasta.
Elina Sana kertoi oppineensa pienestä koululaisesta asti seisomaan yksin ja panemaan vastaan kiusaajilleen. Siitä hän sai ensimmäisen osoituksen juuri koulunsa aloittaneena pienenä tyttönä, kun ilmoitti ainoana luokassaan, ettei kuulunut kirkkoon.
– Se oli 1950-luvun Suomessa lapselle melkoinen poltinmerkki.
Jo kiitospuheenvuorossaan Elina Sana kertoi kaikille yhteisesti, kun sitä kuitenkin kysytään, lyhentävänsä palkintorahoilla asuntovelkaa.
– Koska lyhennän asuntovelkaani työttömyyskorvauksella, ehdin 90-vuotiaaksi ennen kuin koko velka on maksettu. Olenkin laskenut, että palkintosekillä voin lunastaa loppupäästä kymmenen vuotta velasta vapaaksi ja ryhtyä revittelemään jo kahdeksankymppisenä.
Elina Sana sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1979 kirjastaan Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn – juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa, jonka uusi painos ilmestyy WSOY:n kustantamana maaliskuussa.
Mitä järkevä ihminen tekisi, jos elämä olisi hallaisilla pelloilla yhtä kärvistelyä? Muuttaisi pois.
Muttei suomalainen sankari. Nälkä ja kurjuus, ne suomalaisen talonpojan tiellä pitävät! Niin Saarijärven Paavon kuin Koskelan Jussin.
Suomalaisten kirjoitettu historiakin on eri asia kuin todella tapahtunut.
Te suomalaiset, me olette vähän säälittäviä. Lyhyessä historiassanne on vain muutama tappio, joukko menetettyjä alueita.
Puheissa ja kirjoissa tästä tarinasta on väännetty tarina kvasivoitoista. Ruotsi-Suomi, Lönnrotin Kalevala, jatkosota, natsikytkökset.
Suomi luovutti Saksaan vähintään 39 juutalaisvankia
20.11.2003 13:41
Suomen arvellaan luovuttaneen ainakin 39 juutalaista natsi-Saksalle. Oikeusministeriön korkea virkamies, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt arvioi, että jatkosodan aikana Saksaan luovutettujen kokonaismäärä on kuitenkin hieman korkeampi.
-Arvelen, että luovutettujen kokonaisluku liikkuu 45:stä 50:een. Mutta 39 henkilön kohdalla lukee arkistokortissa kansallisuuden kohdalla "juutalainen", Lindstedt toteaa.
Epävarmojen tapausten kohdalla hän on juutalaisuuden päätellyt lähinnä nimien perusteella.
Luovutukset tapahtuivat syksyn 1941 ja syksyn 1942 välillä Etelä-Karjalassa sijaitsevalta Ruokolahden leiriltä, jonne oli koottu erityisen epäilyksenalaiset neuvostoliittolaiset sotavangit.
-Käskyn mukaan sinne tuli sijoittaa mm. komissaarit, kiihkokommunistit sekä epäilyksenalaiset opettajat ja juutalaiset, Lindstedt sanoo.
Ruokolahden sotavankileiri oli Päämajan valvontaosaston hoidossa.
Suomi vaatii selitystä Israelilta YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa; valtion omat selvitykset sota-ajan Suomen juutalaisten kohtaloista ovat vielä tarkemmin selvittämättä
Esipuhe 1: Suomi on tiukannut Israelilta moneen otteeseen selvitystä UNTSO-joukkojen YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa. Israel on luvannut selvityksen. Samaan aikaan on vielä Simon Wiesenthal Holocaust-Instituutin pyytämät selvitykset kesken Suomen juutalaisten tarkemmista kohtaloista, luovutuksista ym. 2. maailmansodan ajoilta. Pyyntö esitettiin v.2003, jolloin Elina Sanan kirja, Luovutetut kohautti Suomea ja juutalaiskohtaloista kiinnostuneita piirejä.
Valtioneuvoston pyynnöstä prof. Heikki Ylikangas käynnisti alustavat tutkimukset siitä, miten varsinainen tutkimus aiheesta tulisi suorittaa. Ylikankaan selonteko valmistui 16.1.2004 ja se perustui mm. paljolti Elina Sanan em. kirjaan.
Alla on lainaus myös prof. Tapani Harviaisen kirjoituksesta samasta aihepiiristä lähdetietoineen (web-linkki) , sekä alempana prof. Heikki Ylikankaan selonteosta pieniä katkelmia, joiden yhteydessä myös web-linkki koko selonteosta Valtioneuvostolle.
Esipuhe 2: Suomi on pyytänyt tiukasti Israelilta selitystä Khiamin seudun pommituksesta, jossa 4 YK:n tarkkailijaa kuoli, yksi suomalainenkin. Israelin Pääministeri Olmert soitti YK:n Pääsihteerille kohta pommituksen jälkeen ja pahoitteli tapahtunutta ja lupasi perusteellisen selvityksen
asiassa. Ja kyllä sitä on Suomesta muistutettukin ylimitoitetusti.
Kun asiaa arviodaan, on syytä muistaa, että UNTSON aseman läheisyyteen oli 6 vuoden aikana rakennettu kaksi Hizbollahin asemaa. Tämähän ei periaatteessa olisi saanut tapahtua, kun v.2000 Israel vetäytyi ko. kaistalta ja 2000 Unifil sotilasta jäi valvomaan, että kaistalle ei tule Israelille vihamielisiä
joukkoja. Ja miten sopii YK:n ja Hizbollahin liput liehumassa rinnakkain eräässä YK:n asemassa Etelä-Libanonin rajalla, kuten on/oli asianlaita?
Suomen puolesta kaatui sodassa 23 Suomen juutalaista ja samaan aikaan Suomen juutalaisia luovutettiin Saksalaisille, Valpon johtajan, Arno Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin toimesta, tarkkaa määrää ei tiedetä, koska Valpon arkistoja on hävitetty.
--------------------------------------------------------------------------------
Alla lainauksia kahden suomalaisen professorin Tapani Harviaisen ja Heikki
Ylikankaan kirjoituksista sodan ajan ulkomaalaisluovutuksista ja kohtelusta.
---------------------
Lainaus poimittu Tapani Harviaisen kirjoituksesta alla olevasta Yad Vashem'in infosivustosta
http://www.holocaustinfo.org/faq/suomessa/
Juutalaispakolaisten kohtalo oli vaikeampi. Heidät koottiin Hämeeseen, ja
työikäiset miehet, 43 henkeä, vietiin työleireille ensin Sallaan ja sieltä
Suursaarelle; Suomessa vallitsi tuolloin kaikkia asukkaita koskeva
työvelvollisuus. Lokakuussa 1942 Suomen valtiollinen poliisi (Valpo) siirsi
Suursaarelta yhdeksän miestä Helsinkiin ja pidätti muualla kymmenen juutalaista
luovutettavaksi Saksaan. Valtiollisen poliisin aie tuli kuitenkin julki, ja
presidentti Rytiin ja marsalkka Mannerheimiin ulottuneet yhteydenotot estivät
pakolaisten luovutukset. Ennen kieltoa Valpo kuitenkin lähetti johtajansa Arno
Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin päätöksellä Gestapolle Viroon
viisi miestä ja heidän kolme perheenjäsentään; miehiä syytettiin rikollisesta
toiminnasta. Samalla luovutettiin 19 muuta henkilöä, useimmat näistä
Neuvostoliiton kansalaisia. Gestapo toimitti nämä juutalaispakolaiset Birkenaun
keskitysleiriin, ja heistä hengissä selvisi ainoastaan yksi mies, Georg Kollman,
entinen Itävallan kansalainen. On edelleen hämärää, miksi juuri nämä henkilöt
luovutettiin; heidän joukkoonsa sisältyi vain kaksi Suursaaresta tuoduista.
Muiden juutalaispakolaisten joukosta Suomen kansalaisuus myönnettiin 110
henkilölle 1943_44. Sodan jälkeen Anthoni joutui oikeuteen juutalaispakolaisten
luovutuksen takia, mutta hänen rangaistuksensa jäi useista syistä johtuen varsin
lieväksi. Muistopatsas luovutetuille pakolaisille pystytettiin Helsinkiin
Tähtitorninmäelle 6.11. 2000; paljastustilaisuudessa pääministeri Lipponen
esitti julkisen anteeksipyynnön Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten
puolesta.
Neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa Suomessa oli viitisensataa
juutalaista. Alkuvaiheessa talvella 1941_42 myös heitä lienee menehtynyt
huomattava joukko. Syksyllä 1942 juutalaisvangit koottiin kahdelle
erityisleirille Pieksämäen ympäristöön, missä he saivat sekä elintarvikeapua
että henkistä tukea Suomen ja Tukholman juutalaisilta seurakunnilta. Sodan
kestäessä Saksaan luovutettiin joukko neuvostovankeja, ja on ilmeistä, että
näiden joukossa oli myös juutalaisia.
Elina Sana suurta kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneestä teoksestaan Luovutetut – Suomen ihmisluovutukset Gestapolle. Palkinnosta päättänyt toimittaja Hannu Taanila kertoo valinneensa Sanan teoksen ei niinkään kirjan kuin sen aiheen ja asian vuoksi.
– Näkyy tekevän kipeää tämä Elina Sanan kirja, tuumi Taanila.
Taanilan mukaan internetin keskustelupalstoilla on kirjasta menossa primitiivinen mutta tyypillinen älämölöö: että minkä takia pitää kaivella asioita, nimittäin sellaisia, joita ei pidä kaivella. Ja virallisessa julkisuudessa kirjan arvovaltaisimmat arvioitsijat ovat todenneet, ettei siinä ole mitään uutta.
– Voi vain ihmetellä, miksette te sitten ole itse saattaneet tätä tietoa sanoiksi, heitti Taanila näille arvioitsijoille.
Elina Sanan teoksen vahvuus on Taanilan mukaan itse aiheessa ja siinä, mitä se kansakunnalle sanoo. Sana ei saarnaa eikä moralisoi, vaan dokumentoi asiat ja saattaa ne lukijat itsensä arvioitavaksi.
Taanilan mukaan suomalaiset ovat aina halunneet olla mieluummin tahdottomia objekteja, joita muiden toimet vievät kuin ajopuuta. Sanan kirja tekee suomalaisten sodanaikaisista johtajista kuitenkin vastuullisia toimijoita, jotka tunsivat reaalipolitiikan eivätkä olleet "mitään tahdottomia ja tiedottomia lampaita".
Ottamalla esille arkaluontoisen asian Elina Sana Taanilan mukaan samalla rehabilitoi niin Mannerheimin, kuin valtiollisen poliisin päällikön Arno Anthonin, sisäministeri Toivo Horellin ja muut johtajat sekä palauttaa heille ihmisarvon.
Elina Sanan teoksen kanssa valinnan loppusuoralla oli Taanilan mielessä myös Anna Kortelaisen Levoton nainen. Lopullinen valinta kääntyi kuitenkin Sanan hyväksi ennen kaikkea aiheensa ajankohtaisuuden vuoksi sekä siksi, että Kortelainen tuntuu Taanilan mielestä juuttuneen hieman paikoilleen.
Kirja jäänyt vaille editointia
Vaikka Taanilan valinta kohdistuikin Elina Sanan teokseen, niin yltäkylläiseen kiitokseen hän ei langennut.
– Kirjailija on sokea omalle tekstilleen ja editoija katsoo sitä ulkopuolelta. Hän on kirjalle hyvä paimen. Sanan teos näyttää jääneen aika lailla vaille editoimisen armoa ja siunausta.
Taanilan mukaan kirjasta puuttuvat kunnolliset lähdeviitteet, siinä on paljon toistoa ja on yleisiltä osiltaan huolettoman toisenvarainen. Sen sijaan erityisiltä osiltaan kirja on tarkka ja suurella huolella tehty.
Kansainvälinen huomio yllätti
Kirjassaan Elina Sana paljastaa, että Suomi luovutti yli 500 poliittista ja juutalaista sotavankia jatkosodan aikana natsi-Saksan salaiselle valtionpoliisille Gestapolle.
– Uutinen levisi maailmalle moneen maahan virheellisessä muodossa yli 500 juutalaista sotavankia. Vaikka alkuun yritin juosta uutisen perässä ja korjata sitä. Toinen virhe uutisoinnissa oli maininta, että luovutettiin suomalaisia juutalaisia.
– Lopulta jouduin toteamaan minua kokeneemman kulttuuriministeri Tanja Karpelan tavoin, että juttujen oikominen on loputon suo, johon ei pidä mennä uppoamaan.
Kirja vei työpaikan
Kirja maksoi Elina Sanan kiitospuheen mukaan hänelle työpaikan sosiaali- ja terveysministeriössä.
– Oikeuskansleri jonain päivänä ratkaissee tekemäni valituksen pohjalta, oliko ministeriössä minua kohtaan harjoitettu työnantajapolitiikka nykyisen työlainsäädännön mukaista vai ei. Valtiotyönantaja teki minusta ensin moninkertaisen pätkätyöläisen ja lopuksi työttömän, yhtenä syynä Luovutetut-kirjaa varten täysin asianmukaisesti anotut ja myönnetyt virkavapaani, totesi Sana.
Työttömyys on ollut 30-vuotisen työuran jälkeen Sanalle kova paikka. Hän kuitenkin myöntää, että tarpeettomuuden tuskasta syntyi lopullinen versio nyt palkitusta kirjasta.
Elina Sana kertoi oppineensa pienestä koululaisesta asti seisomaan yksin ja panemaan vastaan kiusaajilleen. Siitä hän sai ensimmäisen osoituksen juuri koulunsa aloittaneena pienenä tyttönä, kun ilmoitti ainoana luokassaan, ettei kuulunut kirkkoon.
– Se oli 1950-luvun Suomessa lapselle melkoinen poltinmerkki.
Jo kiitospuheenvuorossaan Elina Sana kertoi kaikille yhteisesti, kun sitä kuitenkin kysytään, lyhentävänsä palkintorahoilla asuntovelkaa.
– Koska lyhennän asuntovelkaani työttömyyskorvauksella, ehdin 90-vuotiaaksi ennen kuin koko velka on maksettu. Olenkin laskenut, että palkintosekillä voin lunastaa loppupäästä kymmenen vuotta velasta vapaaksi ja ryhtyä revittelemään jo kahdeksankymppisenä.
Elina Sana sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1979 kirjastaan Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn – juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa, jonka uusi painos ilmestyy WSOY:n kustantamana maaliskuussa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jonka uusi painos ilmestyy WSOY:n kustantamana maaliskuussa. ONKO TÄSTÄ VUOJESTA KYMYSYS
On ilmestynyt jo
sodat ei ole reiluja eikä niitä käyvä rauhan edistämiseksi vaan ihan täysin toisenlaisista syistä.
kaikilla mailla on sota arvet ja verta juuret täynnä se on yksinkertaisesti ihmisen tapa osoittaa maansa voiman ja mahtavuuden.