Tapani Kansan ääni kuulostaa hienolta viidemusiikkia laulaessaan, mutta jouluaikana kun kuultiin hänen laulamanaan näitä perinteisiä joululauluja huomasin ettei hänen tulkintataitonsa ja äänensä riitä kovin pitkälle. Sulo Saarits, Jorma Hynninen ja moni muu taidelaulaja osaa laulaa paljon paremmin ja luonnollisemmin nämä perinteiset joululaulut kuin Tapani Kansa. Näin on myönnettävä vaikka kovasti tykkään Tapsan äänestä ja mulla on monia Tapsan levyjä. Viihdelaulut sopivat hänelle hyvin.
Mielipiteeni
vain
12706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuulin kanssa Tapsan laulamana pari klassista joululaulua, eikä oiken laulaminen vakuuttanut. Kovasti nenäänsä lauloi kokajan eikä lämpoä ja tulkintaa löytynyt. Läpilaulettua vailla tunnetta.
Läpi kirjoittelua ,ei mitään tunnetta , saati asiaa.Loppuun kaluttua tuo teidän puuhastelunne.Asiaa kun ei ole niin sitä pitää keksiä.
Miksi teidän fanien on niin vaikea hyväksyä totuutta. Aina pitää olla puolustelemassa ja selittelemässä.
Yksinkertaisesti,totuutta ei ole olemassaakaan,on vain subjektiivisia näkemyksiä,joita käytetään tarkoitushakuisesti.
Eipä pidä paikkansa. Totuuksia on aina olemassa.
Sulla on vaan subjektiivisia näkemyksiä joille täällä nauretaan. Edelleen.
Itte kävin ennen joulua musiikkikirjastossa kuuntelemassa tään Tapsan joululevyn 80-luvun lopulla ajatuksena mahd.ostaa jos se olisi hyvä.. Hienoja joululauluja, mutta kuten moni on täälä kirjoitellutkin niin ei kyllä jakoa ole ns.taidelaulajien esityksille. En ostanut levyä, mutta kuunneltuani levyä jossa Jorma Hynninen laulaa joululauluja Tapio Tiitun säestämänä, kävin välittömästi ostamassa sen. Upea levy. Eipä ole verorahat mennyt hukkaan Jorma Hynnisessä kun näin upeita elämyksiä häneltä saa.
No nyt olet asian ytimessä, onnitteluni.
Vielä kun teet itsellesi selväksi, että myös Sinun, samoin kuin muidenkin hurmosfanien näkemykset, ovat yhtälailla subjektiivisia.
Kun olette sen tajunneet ja itsellenne tunnustaneet, voittekin lopettaa eri mieltä olevien kirjoittajien palstalta pois käskemisen.
Katsos, kun tämä palsta edelleen on KESKUSTELU-, ei YLISTYSpalsta.
Täällä muuten välillä näkee hyvinkin objektiivisia kommentteja. Totuus näyttää vaan olevan, että te hurmosfanit ette näe, ette kuule, tai ette tahdo nähdä ja kuulla pienintäkään (teidän mielestänne) negatiivista lausumaa idolistanne.
Kuten olen ennenkin kirjoittanut, tuolla asenteella teette TK:lle vain ja ainoastaan hallaa.
Sinä Wanharouwa kirjoitat täyttä asiaa. Minä olen ollut Kansa-fani, mutta tällä hetkellä olen hänen voinnistaan huolissani, kuten moni ystävistänikin jotka ovat Tapsan keikoilla ja konserteissa käyneet vuosien mittaan ahkeraan. Tapani Kansa ei ole tällä haavaa esiintyjänä hyvässä terässä. Se on totuus, katsoi miltä kantilta tahansa. En minäkään ymmärrä näiden hurmosfanien Tapsalle vain hallaa tekeviä ylistyksiä ilman syytä. Kaikkea hyvää Tapsalle toivon ja toivottavasti hän saa esiintymiskuntonsa takaisin. Tarkoittaa myös ei-musiikillisia esiintymisiä, haastatteluja. Tapsan viimeaikaiset haastattelut ovat tehneet kipeää katsoa. On todella hävettänyt Kansan puolesta. Kommentit tyyliin:"Kun oon pannut lapseni alulle niin mun on oltava isänä sen aikaa" (siis minkä aikaa??) ja "nalle nukkuu talviunta ja syö paljon marjoja" (kun olisi pitänyt puhua viisubiisistä" ym s. sekä esim. yleisön haukkumiset ("Hämeen härkätien molemmissa päissä huonot yleisöt" jne..) ovat suurta myötähäpeää synnyttäviä. Tapsa on joskus vaikuttanut haastiksissa ihan asiamieheltä. Ei vaikuta nyt.
Sinulla tuo huumori kukkii.
Joka löytää Jorma Hynnisen tulkinnoista tunnetta,ei tiedä tunteista mitään.Hynninen on tyypillinen taidelaulaja ,josta on väkisin väännetty teknisesti varmaan täydellinen laulaja.Tunne on samalla koulutuksen myötä heitetty romukoppaan.
Hynnisen olemuksella ei viihdemaailmassa ole mitään jakoa.Kuka kauniina kesälauantaina,rakastuneena,kauniilla järvenrantalavalla, viitsisi katsella saati kuunnella tätä kirveellä veistettyä naamaa.
Hynninen ja muut ns.klassisen musiikin laulajat varmaan pystyvät huutamaan niin,että rantalavojen seinät pullistelevat,mutta samalla voit romantiikan,erotiikan ja suuret tunteet unohtaa.
Kuten tuolla jo aikaisemmin kirjoitin, Jorma Hynnisen esitys Varpunen jouluaamuna laulusta saivat kyyneleet silmiini. Kyllä laulussa oli valtava määrä aitoa tunnetta ja oikeita hienoja painotuksia, jotka toivat laulun tekstin hienosti esille. En kai itkisi jollekin laulutekniikalle.
Tapani Kansa pikemminkin on laulaja, joka hyvin harvoin saa minussa mitään tunnereaktioita.
Vertailet iskelmälaulajaa koulutettuihin taidelaulajiin? Sama kuin vertailisit amatööri-ja ammattilaisurheilijan suorituksia.