jokos olette

meillä päin on jo sukset otettu varstosta ja luntakin ihan tarpeeksi.
7241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Maassa ei ole kuin vähän jotain härmää,
salamaa taitaisi suksen pohjat iskeä.
Jos pakkaset jatkuvat, menen järvelle potkukelkalla retkeilemään.
Nyt kun ei ole lunta, siellä on kiva potkutella
ja mennä jonnekin laavulle makkaran paistolle.

Äänestä

Itse voi pysytellä sisätöissä, jos pakkasta on -15.

Äänestä

vielä meillä. Tulihan sitä reilustikin kerran, mutta suli pois.
Sukset ovat vielä samassa paikassa ja samassa paketissa, mihin jäivät kun viime vuoden pääsiäisviikolla tulin Saariselältä.
Nyt on naapuripariskunta luvannut lähteä kanssani hiihtämään heti kun kelit antavat meille mahdollisuuden. Lähistöllä olisi latuja, mutta ne ovat ns. vaikeita, on jyrkkiä ja mutkaisia mäkiä. Siksi me vanhukset odotamme, että järven jäälle pääsemme hiihtämään.

Äänestä
  • jo pääsee. Retkiluistimilla on vielä parempi, mutta kyllä hiihdellenkin. Lunta on ihan roimasti.

    Äänestä

  • meilläpäin kirjoitti:

    jo pääsee. Retkiluistimilla on vielä parempi, mutta kyllä hiihdellenkin. Lunta on ihan roimasti.

    Pääse meren jäälle. En myöskään etelä-saimaan jäille menisi vielä alkuunkaan.
    Siellä Saimaan tuntumassa olen päässyt hiihtelemisen ihanuudesta jo pikaisesti nauttimaan.
    Pitää uusia se taas viikon päästä.
    Eikö ole mitä tehokkainta selän hoitoa, mies on ihan eri mieltä meillä.:)

    Äänestä

Marraskuun lopulla otin sukset esiin, mutta lumi suli niin nopeasti, etten ehtinyt hiihtämään.
Nyt on lunta n. 5cm lisää pitäisi tulla 10cm, että pääsisi sujuttelemaan.

Äänestä

olen tottunut kotiovelta lähtemään ladulle. Viime vuosina ei ole onnistunut. Maaliskuussa pyry yllätti ja lähdin varhain lauantaiaamuna kokeilemaan uusia suksiani. Pyllähdin heti pihalta laskiessani pienessä rinteessä. Toinen pyllähdys tuli, kun laskeuduin isohkon ojan pohjalle. Silti onnistuin metsän varjossa tekemään lyhyen lenkin ennen kuin aurinko sulatti lumen pois. Sen koommin en ole hiihdellyt. Ennen vanhaan hiihtelin Mustijoen jäällä, nyt joki on vielä jäätön- luulisin. Hiihtämään siellä ei ole päässyt monena talvena. Tässä nykyisen kodin lähellä on järvi, jonka jäällä oli latuja. DSinnekään ei uskalla mennä. Täytynee lähteä pohjoisemmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiihdelleet? kirjoitti:

meillä päin on jo sukset otettu varstosta ja luntakin ihan tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu