17.v ja tosi lapsellinen!

Itse täytin juuri 17 enkä ole uskoa sitä. Olen fiksu ja syvällinen mutten todellakaan tunne itseäni noin vanhaksi. Itsellä on kova ikävä lapsuutta (leikkejä jne.) ja tuntuu, etten ole vielä valmis itsenäistymään ja aikuistumaan (no, eihän 17 vuotias ole vielä läheskään aikuinen, mutta...). Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluaisin olla vielä lapsi. Itse rakastan olla pikkulasten ( ja vähän isompienkin kanssa) koska silloin kun on heidän kanssaan saa "luvallisesti" leikkiä esim. barbeilla tms. ;) Se on rentouttavaa. Itse tunnen lukiolaisena joskus lievää ahdistusta/stressiä siitä, että pitää olla niin paljon vastuuta ja asioita pitää itse alkaa hoitaa.
Voin tähän sanoa, että itse en ole koskaan elämässäni seurustellut. En olisi vielä edes valmis siihen sillä odotan tosirakkautta, en mitään teini-iän hillutteluja. Vaihtariksi en lähde, sillä en koe olevani valmis sellaiseen "irrottautumiseen", mutta sen sijaan ajattelin että lukion jälkeen (n. 2,5 vuoden päästä) lähtisin au pairiksi Espanjaan tai Yhdysvaltoihin.

Sinulla ei ole mitään kiirettä alkaa aikuistua. Toki vastuunottaminen jne. kuuluu meidän ikäsille, ja meiltä odotetaan paljon enemmän kuin esim. 10-vuotiaalta. Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö voisi leikkiä pikkusiskosi kanssa ja "olla lapsellinen". Kaikissa meissähän asustaa ikuisesti "pieni lapsi". ;)

ei tuo kai mitenkään epänormaalia ole. Itse olen paljon sinua vanhempi ja kotoa muuttanut pois yli 5 vuotta sitten. Itsestä on toki pakko pitää huolta ja siihen olen tottunut jo aika pienestä asti. Töissä on käytävä myös, että saa elantonsa. Seurustellut olen, mutta en ole asunut kenenkään kanssa. Enkä tiedä haluanko edes. Mutta silti olen edelleen jollain tavalla lapsellinen. Tykkään leikkiä 11v pikkuveljeni kanssa, esim. laskea mäkeä, pelata pelejä ym. Muilla ikäisilläni on monesti jo lapsiakin ym. Mutta en ota paineita näistä asioista, pääasia että itse tekee asioita joista tulee iloiseksi. Ei se muita vahingoita. Ja kun näytän jotain 10v nuoremmalta, eli jotain 14-vuotiaalta (kovin iso en ole kooltani ja lapsenkasvoinen) niin ei niin kummeksuen muut katso jos pompin trampoliinilla tms. Ei pidä välittää mitä muut ajattelee vaan tehdä just niinkuin itsestä tuntuu. Niin joo ja itse olen mies, tai henkisesti ehkä vielä poika.

Haukkuvat vanhaksipiaaksi 17-vuotiasta??
Kyllä sulla on aikaa vaikka kuinka paljon (sanoo 16-vuotias tyttö).

Eikös se ole vaan kivaa kun on vähän lapsellinen?
Itse toivoisin, että vielä viitsisin leikkiä niillä barbeilla, kun muutama vuosi sitten se oli vielä ihan mukavaa ajanvietettä :)

Ja oon poika.

Mieluiten oon nuoremoien kaa ja altaassakin sukeltelen vaan.
Ja muutenkin tykkään piirretyist ja silleen.

Tulevaisuudelle on suunnitelmia ja töissäkin oon ollu.
Mutta pohjimmiltani oon niin lapsi vielä.

Eli molempii voi olla ja hyvähän sekin on.

No hei oon 14 v ja kasi luokkalainen.Mä oon tosi lapsellinen.Mä leikin peuraa niin että mulla on kask keppiä ja mä kuvittelen että ne on mun etujalat aika lapsellista eikö.ja aina kun joku sanoo että mä oon kanniskellu jotain keppejä niin mä sanon että ne on poltto puita.

ja sitte mä oon huovuttanu lampaan villasta sellasen pitkän karvasen pötkön ja aina iltasin mä kiinnitän sen vyötärölleni ja alan leikkiin että oon koira,siis niin että se karvanen pötkö on häntä

mutta muuten oon ihan normaali paitsi jos mä oon ulkona ja tiellä menee auto niin mä meen sitä piiloon...

Heippa, itselläni oli melkein täysin samanlainen tilanne sinun ikäisenäsi..Tuntui, ettei halua vanhentua ja olisi halunnut olla ikuisesti lapsi vaan. Mutta kas kummaa - nyt olen 19-vuotias ja lukiessani tuota viestiäsi tajusin, että jotenkin olen päässyt tuosta vaiheesta yli, vaikka en ajatteluani ole tietoisesti missään vaiheessa mitenkään muuttanutkaan.

Ja muuten nyt vanhempana sitä kyllä tajuaa, että 17-vee on kyllä oikeastikin aikas lapsi vielä! Että ota kaikki vaan lapsuudesta irti! Tietenkään iän tuomaa vastuuta ei voi sivuuttaa, mutta se ei estä olemasta välillä vielä lapsi.

Ja tuosta seurustelusta: ei todellakaan ole mitään kiirettä! Itse olin sinun iässäsi myöskin aivan toivoton poikien suhteen ja olen oikeastaan nykyäänkin, mutta vähän paremmin niidenkin kanssa osaan ja kommunikoida :D Ja suuri osa kavereistani (samanikäisiä kuin minä) ei ole myöskään koskaan seurustellut.

Se, että et ryyppää ja uhmaa vanhempiasi on itseasiassa minusta paljon suuremman kypsyyden merkki kuin se, että tekisit näitä asioita. Kokemuksella voin sanoa, että poikkeaminen valtavirrasta ei ole aina helppoa! On myöskin hienoa, että tiedostat itse olevasi vielä riippuvainen vanhemmistasi - se jos mikä on kypsyyttä.

Älä ota siis mitään stressiä tuosta asiasta, kaikki aikuistuvat aikanaan! Se on kaikista parasta valmistautumista aikuisuuteen, ettei yritä saavuttaa sitä keinolla millä hyvänsä,vaan on mitä on ja antaa kaiken tulla aikanaan. Sitäpaitsi jos olisit jotenkin erikoinen, et olisi kirjoittanut tällaista viestiä tänne - se nimittäin osoittaa ,että pohdit asioita etkä siis ole mitenkään henkisesti jälkeenjäänyt :D

Mutta siis, aikuistut varmasti huomaamattasi ajan myötä, ole siis ihan rauhassa välillä vielä kakara! Niin vaan sitä itsekin on aikuistunut, vaikka muutama vuosi sitten tuntui ihan samalta :) Mutta tiedän tunteen, se ei ole mukava, mutta ihan normaali "kasvukipu"-juttu ;)

leiki rauhas. jos haluun leikkiä, ni sit leikin. sä oot ehk lapsenomainen mut et pakosti lapsellinen eli naaivi.

Hei! Olen kaivannut tällaista aihetta jo pitkään! Onneksi on muitakin lapsellisia...

Olen 14 v. tyttö, leikin vielä leluilla ja muutenkin. Todella lapsellista - tiedän. Mutta en voi sille mitään, leikkiminen rentouttaa, se on mukavaa ja vie ajatukset muualle. En vain enää ''uskalla'' leikkiä (varsinkaan ulkona) vaikka kuinka kovasti haluaisin, sillä pelkään, että joku näkee ja siitä syntyy juoruja ja haukkuja, tms.
Minulla on vain yksi ystävä, joka on samanikäinen ja leikkii vielä. Hän on paras kaverini, mutta ei ole samassa koulussa kuin minä. Koulukaverini eivät tiedä siitä että leikin vielä, joten sekin stressaa minua yhä enemmän. Mutta olisi kai outoa, jos vain yks kaks kertoisin heille että leikin vielä? En halua/uskalla kertoa heille kuitenkaan... En tiedä mitä teen! Leikkimisestä ei voi nauttia, jos pitää kokoajan tarkkailla ympäristöä ja varmistaa, ettei kukaan ole näkemässä!
Kaipaan todella niitä aikoja, kun olin alle 10-vuotias! Silloin oli ns. ''lupa leikkiä'', eikä se ollut noloa ollenkaan, vaan ihan normaalia. Miksi pitää vanhentua niin nopeasti? En ymmärrä juurikaan muodista tai meikeistä, enkä ole järin innostunutkaan... Enkä halua vielä aikuistua. Kaikki muut tuntuvat jo nyt niin vastuunottavilta ja itsenäisiltä.

Mä oon myös tosi lapsellinen mun siskolla on poika ystävä ne tapas netissä ja mäkin nettideittailen kylä vastauksia tulee ja muutamilla treffeillä on ollu kyllä mullekin tulee netistä tyttöystävä. Joo ja kun siskoni tulee kylään sen on 21v ja käyttäytyy kuin 5v tai 2-3v tahallaan lapsellinen siis koska se tietää että mä tykkään siitä ja sit sillä on suloiset "viikset" jotka on yhtä pehmeät kuin kissan turkki niin sanon oi oi oi sui tui nui kun suloiset untuvat ja oon ite lapsellinenkin oon 24 mutta siskon kanssa ollaan kuin 4v lapset ja käyttäydytään suloisesti kuin kissat mä kutsun siskoani dustiksi dust eli pöly ja mua sisko kutsuu uzziksi uzzi ja siskoa oon kutsunut vihchy, dunfjun, dun boll, boll boll, drust, trast, fjun ja fjunboll

Tuo on tervettä! Mä tykkään leikkiä mun 15v siskon kanssa ja oon 11 ollaan tosi läheisiä mekim riehutaan leikitään barbeilla, petseillä, mlpillä ei siinä oo mitään hävettävää!! Sen kun vaan ja eis un vanhemmata sua voi vaan noin haukkua

Vain mulkut väittää, että 18-vuotias olisi jo aikuinen.

Itkeminen on myös eräs lapsellisuuden mittari. Jos olet jo lopettanut itkemisen niin et nyt oo enää mikään kovin lapsellinen. Itse olin itkupilli vielä seiskaluokalla, varsinkin silloin ku mua tultiin kiusaamaan saatoin itkeä vieläpä kaikkien nähden. Enkä nähnyt kovinkaan monen muun kertaakaan itkeneen yläasteella ainakaan julkisesti. Voitte vaan kuvitella saiko kiusaajat siitä vettä myllyyn.

Ala-asteella olin vielä enemmän itkupilli. Saatoin itkeä ihan sellaisesta syystä minkä normaalit lapset ohittaa olankohautuksella. Esim jos en saanut puuttua johonkin toisen asiaan tai jos jokin asia on kielletty lapsilta esim joku leffa.

Vasta tossa 15-16 vuoden paikkeilla mä onnistuin lopettaa sen itkemisen. Lukiossa en enää kertaakaan itkenyt. Tuo saavutus vaati kyllä ainakin 5 vuotta harjoittelua.