Välillä pääsen sinuiksi tunteideni kanssa ja pystyn suhtautumaan häneen vain kaverina. Oli pitkä matka päästä siihen, miten helppoa onkaan jutustella vapautuneesti ilman jännittyneisyyttä...suhtautua toiseen kuten muihinkin. Miten kauan kestikään päästä siihen, tukahduttaa tunteeni, yrittää kulkea eteenpäin..ilman häntä.
Ja välillä taas, kun outo hiljaisuus laskeutuu välillemme, jokin jännittyneisyys, kuvittelenkohan sen vain..Ja kun hän vilkaisee minua nopeasti, tai huomaan hänen katsovan minua..Vanhat sähköä täynnä olevat tunteet tulevat taas ylös, jostain sisältäni. Ehkä ne eivät koskaan olleetkaan poistuneet.
Mutta minä en voi muuta kuin huokaista, ja todeta; "it was always HER..."
Ja välillä taas, kun outo hiljaisuus laskeutuu välillemme, jokin jännittyneisyys, kuvittelenkohan sen vain..Ja kun hän vilkaisee minua nopeasti, tai huomaan hänen katsovan minua..Vanhat sähköä täynnä olevat tunteet tulevat taas ylös, jostain sisältäni. Ehkä ne eivät koskaan olleetkaan poistuneet.
Mutta minä en voi muuta kuin huokaista, ja todeta; "it was always HER..."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ole onnellinen, että tunnet. Olet silloin elossa! Nuoruudenrakkauteni on jo 26 vuoden takaa ja vieläkin välillämme on 10 000 wolttia! Katselen häntä ja muistan kaiken; auringon valon posken nukassa. Naurun. Suuri rakkaus taitaa olla sittenkin ikuista?
täysin..Tunteiden tukahduttaminen todellakin vie aikansa..Jos ne tunteet sitten ikinä edes poistuukaan..Ei varmaankaan..Aina siinä välillä tulee olemaan jotakin joka (ainakin minut) saa alistumaan ja huokailemaan perään..Valitettavasti asiat ei ole samalla tavalla tämän toisen osapuolen kohdalla..Mutta se ei saa minua lannistumaan ja antamaan periksi..Elämä jatkuu ja (ehkä) kaikki hyvä on vielä edessäpäin..
tutulta kuulostaa. en enää yritäkään tukahduttaa tunteitani, koska tiedän ettei se onnistuisi...olen yrittänyt ja epäonnistunut liian monta kertaa.
..sitten ikävä kyllä tukahdutetaan ilkeällä käytöksellä ja piikittelyllä...Näinkö sen kuuluu mennä?
Ilkeily ja piikittely ei ole tahallista..Ainakaan että sitä tieten tahtoen tekisi..Se vain kuuluu osana puolustusmekanismiin..Haluaa suojata itsensä ja tuntemuksensa..
Kannattaako niitäkään "vihan" tunteita tukahduttaa sen enempää kuin kiintymyksen tai rakkaudenkaan? Kaikilla tunteilla on syynsä ja tarkoituksensa. Ilkeily ja piikittely ei tunnu kivalta piikittelijästä itsestään eikä piikittelyn kohteesta, mutta sitäkin pitää vaan jaksaa kestää, sillä se kuuluu elämään - kunhan se ei mene kohtuuttomuuksiin. Toiset kestävät enemmän, toiset vähemmän. Joillakin on parempi itsehillintä kuin toisilla. Itsehillintä ei tarkoita samaa kuin tunteiden tukahduttaminen. Itsehillintää voi opetella. Ihminen voi kasvaa henkisesti.
Minun vanha rakkauteni on ruostumassa hyvää vauhtia... Näen rakkauteni kohteen realistisemmin virheineen ja vikoineen. En ole itsekään täydellinen, eikä minun pidä siihen pyrkiäkään. Teen silloin vain vääryyttä itselleni ja toisille. Rakkauden ei tarvitse kestää ikuisesti, jos se ei ole sen arvoista. Joskus se on. Kohteet voivat vaihtua ja aina uusissa suhteissa on mukana myös ne vanhat tutut jutut ja kuviot. Menneisyydestä ei pääse koskaan kokonaan eroon. Jokainen ihminen kantaa mukanaan elettyä elämäänsä. Miten paljon pettymyksiä minunkaan elämääni vielä mahtuu entisten lisäksi? Jos tukahdutan tunteeni enkä toimi niiden mukaan, mitä tapahtuu? Ehkä minun ei tarvitse pettyä rakkaudessa, jos en enää odota mitään. Ehkä kuitenkin menetän jotakin...