Noin 45-vuotias työelämästä irtaantunut. Joku vaikkasi alkoholismia, mutta hyvin vahvat intressit antavat ymmärtää mielenterveysongelmista.
Asuu P-alkuisessa kaupunginosassa HITAS läävässä. On katkeroitunut asuntojen hintojen noususta koska kukaan ei sanonut hänelle HITAS läävää ostaessa ettei hintojen nousu koske häntä.
On erittäin katkeroitunut työelämässä oleville hyvin tienaaville, koska hänen sairauseläkkeensä laahaa pahasti perässä. Ei kata edes inflaation vuosivauhtia. Lisäksi häntä rassaa pahasti kun naapurin finninaama nörttikin tienaa paljon paremmin kuin hän itse.
Syvästi hän on katkeroitunut rakennusliike Henry Katajalle 80-luvulla myttyyn menneen asuntokaupan takia. Kenties juuri siksi hän "joutui" hankkimaan tämän HITAS läävän ja tuntee nyt itsensä kusetetuksi. Tästä johtuen tuntee vihaa myös muita rakennusliikkeitä kohtaan.
Erityisen katkera hän on A-Katsastukselle, joka ei millään suostu päästämään hänen A-merkkistä autoaan läpi katsastuksesta. Maantiesuolaus on kuulemma aiheuttanut hänen autoonsa sähkövikoja jotka ovat levinneet ruton lailla kojelaudan sivuräppänöihin asti.
Läpeensä katkera hän on sähköyhtiölle ja sen hyvin tienaavalle johdolle sen takia koska nämä eivät suostu toimittamaan puoli-ilmaiseksi sähköä hänen pieneen lautamökkiinsä joka sijaitsee kaukaisuudessa ulkoluodolla.
Viettää valtaosan päivästä tämän median kymmenillä palstoilla sekä eräiden muiden medioiden palstoilla jauhamassa omaa närkästynyttä paskaansa. Siis malli esimerkki siitä miten käy kun on paljon aikaa eikä mitään mihin sitä kuluttaa.
Yhteiskunnallle hän on katkera kaikkien näiden kumalatiivisen vaikutuksen yhteissummasta hänen omaan elämäänsä ja varsinkin sen taloudellisiin vaikutuksiin.
Asuu P-alkuisessa kaupunginosassa HITAS läävässä. On katkeroitunut asuntojen hintojen noususta koska kukaan ei sanonut hänelle HITAS läävää ostaessa ettei hintojen nousu koske häntä.
On erittäin katkeroitunut työelämässä oleville hyvin tienaaville, koska hänen sairauseläkkeensä laahaa pahasti perässä. Ei kata edes inflaation vuosivauhtia. Lisäksi häntä rassaa pahasti kun naapurin finninaama nörttikin tienaa paljon paremmin kuin hän itse.
Syvästi hän on katkeroitunut rakennusliike Henry Katajalle 80-luvulla myttyyn menneen asuntokaupan takia. Kenties juuri siksi hän "joutui" hankkimaan tämän HITAS läävän ja tuntee nyt itsensä kusetetuksi. Tästä johtuen tuntee vihaa myös muita rakennusliikkeitä kohtaan.
Erityisen katkera hän on A-Katsastukselle, joka ei millään suostu päästämään hänen A-merkkistä autoaan läpi katsastuksesta. Maantiesuolaus on kuulemma aiheuttanut hänen autoonsa sähkövikoja jotka ovat levinneet ruton lailla kojelaudan sivuräppänöihin asti.
Läpeensä katkera hän on sähköyhtiölle ja sen hyvin tienaavalle johdolle sen takia koska nämä eivät suostu toimittamaan puoli-ilmaiseksi sähköä hänen pieneen lautamökkiinsä joka sijaitsee kaukaisuudessa ulkoluodolla.
Viettää valtaosan päivästä tämän median kymmenillä palstoilla sekä eräiden muiden medioiden palstoilla jauhamassa omaa närkästynyttä paskaansa. Siis malli esimerkki siitä miten käy kun on paljon aikaa eikä mitään mihin sitä kuluttaa.
Yhteiskunnallle hän on katkera kaikkien näiden kumalatiivisen vaikutuksen yhteissummasta hänen omaan elämäänsä ja varsinkin sen taloudellisiin vaikutuksiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä ota nyt niin raskaasti jos joku on analyyttisesti eri mieltä kanssasi,vai sekö se onkin että perusteltu järkevä kiroittaminen SATTUU ja OSUU.
KALIKKA ON OSUNUT JA KOIRA ÄLÄHTI
...on tuottanut erinomaista tulosta. Sen ainakin Björn Wahlroos tietää. Oikeistolaisen aivopesun tuloksena sopulit hyväksyvät sen, että wahlroosilaiset kusettajat
- nostelevat yhteiskunnan varoin jopa 350 000 euron maataloustukiaisia (sinä et saa senttiäkään). Tosiasiassa he maksattavat kartanonsa tällä tavoin. Mukaan on liittynyt Jukka Härmälä, suomen yrityshistorian toiseksi suurimmat tappiot aikaan saanut loihtija.
- eikä heidän 10 miljoonan euron vuositulot laisinkaan evää tukiaisten nostoja. Päin vastoin, tukia vuosittain korotetaan. Laitoinkin nellen luvuista ensi vuoden ennusteen. Sinulla vaimosi pienetkin tulot LEIKKAAVAT tukesi nollille.
- Kaiken kukkuraksi nuo veijjarit onnistuvat välttelemään veroja. Kun SINUN todellinen veroasteesi (se kuluttajan suojalain mukainen todellinen vero-prosentti on 80), nämä viekkaat kokoomuslaiset maksavat vain 0-28 %.
- Kun oikeisto-YLEn kusettajat puhuvat "finanssikriisistä", niin yksin Wahlroos seisottaa omistamansa yrityksen pankkitilillä noin 3 MRD euron (18 mrd mk) pottia. Ei, ei meillä ole finanssikriisiä, se on oikeistolaista manipulointia.
Kaiken tämän öykkäröinnin ne panevat SINULLE maksuun, HINNANNOSTOINA:
>>>>
Muistatko, kun ihastelit maamme porvarieliittiä ja heidän miljoonien eurojen vuositulojaan. Ne olivat osinkoja ja optioita. Mutta koska raha ei tule tyhjästä, on kaikki optiotkin jossain vaiheessa pistettävä maksuun. Tuota vaihetta kutsutaan inflaatioksi. Katso, kuinka idolisi optionsa sinulla maksattavat:
Ellei suomessa ole keksitty USAn tyylistä rahan "generointimallia" niin ainakin rahanKERÄYS-malli on keksitty. HINNANKOROTUKSET, ja sitä kautta tosiasiallisesti myös alveina tapahtuvat veronkiristykset. Asia on päivän selvä:
Oikeistohallitus
======================
ministeripalkat 15-20 000 eur/kk,
+sisäpiirikähmintää, pörssiosakkeita, ilmaisia kesämökkejä, lahjaksi saatuja urakoita.
VARALLISUUSVERON poisto ja kustannusten lisääminen
energian hintoihin + päivähoitomaksuihin + terveys-
keskusmaksuihin.
Myös LAMA-maksu, auton "käyttömaksu" on luettava oikeistohallinon piikkiin.
+monia muista korotuksia, PAKKOPIILOVEROINA.
AY-liike eli demarit
====================
Ihalainen on tarjonnut KITU-tupoja (0-korotuksia), samalla kun Kiljavan väkeä irtisanomalla on oma palkka vedätetty - ei kitu-tupoin vaan härskisti - jopa 15 000 euroon kuussa. Samantyylisesti on toiminut toinen demari, Heinäluoma, jonka valtionyhtiön osakepotti -irtisanomisin ja tehdassulkemisin - on sekin luotu suurtyöttömyyden tosiasiasiallisesti päällä ollessa. Hävytöntä., kertakaikkiaan..
Asuntojen hinnannousut ja niiden syyt:
=======================================
a) 8 Heliövaara Eero Juhani
Rakennustyhtiö? SRV:n toimitusjohtaja 1956 HELSINKI
Verotettava ansiotulo yht. 4 495 362 eur. (ed.v.)
(2 813 779,50) 4 071 961,00
(2 790 204,75) 423 401,03
b) 18 Wahlroos Björn Arne Christer
Sammon konsernijohtaja 1952 HALIKKO
verotettava tulo yht. 7 176 508 eur.
MAATALOUSTUKIAISIA 250 000 eur/v (156 000 e/v)
c) Lapveteläinen John Patrick Sture
Sammon sijoitusjohtaja 1966 HELSINKI
verotettava vuosiansia yht. 3 350 809 eur
d)7 Stadigh Kari Henrik
Sampo-konserni, konsernijohtajan varamies 1955 HELSINKI 4 714 043 eur
e) jne. jne. alan pikkunilkit, liian paljon tässä lueteltavaksi.
Korkeat asumiskustannusten hinnat, lämmitys, öljy, ruoka yms.
===========================================
a) 1 Lilius Percy Henrik Mikael
Fortumin toimitusjohtaja 1949 HELSINKI
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/10/22/sahkon-hinnassa-on-taas-nousupaineita/200827580/12?rss=uusimmat-uutinen
TULOT 11 750 192 eur/v
b) 3 Kuula Tapio Teuvo
Fortumin johtaja 1957 ESPOO
5 949 714 eur/v
c) 4 Laaksonen Juha Olavi
Fortumin talousjohtaja 1952 HELSINKI
5 105 476 eur/v
d) 5 Frisk Jarl Mikael
Fortumin henkil?st?johtaja 1961 KAUNIAINEN
4 740 863 eur/v
e) 18 Wahlroos Björn Arne Christer
Sammon konsernijohtaja 1952 HALIKKO
verotettava tulo yht. 7 176 508 eur.
MAATALOUSTUKIAISIA 250 000 eur/v (156 000 e/v)
f) 6 Karttinen Timo Tapani
Fortumin kehitysjohtaja 1965 HELSINKI
4 520 043 eur/v
g) lukematon määrä pikkunilkkejä tässä liikaa lueteltavaksi.
Autokatsastuksen hinnannostojen syyt:
=====================================
a) Korppi Lasse Juhani
A-Katsastuksen entinen toimitusjohtaja 1952 TUUSULA 11 010 558 eur/v
b) 20 Kalmi Petri Mikael
A-Katsastuksen johtoryhm?n j?sen 1957 NURMIJÄRVI 8 306 546 eur
+ pikkunilkkejä.
LENTOLIPUT (+ lentoturvallisuuden vaarantaminen, viivästykset)
=========
43 Suila Keijo Jaakko Kalervo HELSINKI
TULOT YHTEENSÄ 2 013 109,00 eur/v
(2 025 161,88) 1 957 886,75
(2 021 526,75) 55 222,20
KEPU ja siten MTK hallituksessa monta kautta KALLIS RUOKA
========================================
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/09/fi_FI/hyvasta_ruuasta_kannattaa_maksaa/
Raha ei synnyt tyhjästä, vaan kaikki on pantava MAKSUUN. Osoite on selvä: Sinä. Raha ei synny ilmaiseksi, edes usassa generoituna. Meillä osoite olet sinä. HINNANNOSTOINA.
Lähde: verokone.
Ai niin, onhan sinulla myös sitä velkaa. Ennätyksellinen määrä. Historiallisen ennätyksellinen määrä. Vaikka Erkki Liikanen suomen pankissa asiasta vaikenee, niin sinulla on historiallisen suuri velkataakka. Koskaan, edes oikeistomeiningin seuraksena leivotun totaalihävityksen, II maailmansodan seurauksena sinulla ei ollun näin paljon velkaa. Niin siinä tälläkertaakin kävi oikeistomeiningin aikana, velat sinulla, varat niillä.
Paljonkohan Bjön Wahlroos maksaa veroja? Mitä niillä verotuloilla saa aikaan? Ainakin niillä maksaa aika lailla sairaseläkkeitä ja pitkäaikaistyöhaluttomien elämistä.
Haans kiltti - myy Hitas-luukkusi ja muuta Pohjois-Koreaan. Siellä Sinun on hyvä olla.
Tai mene ulos reippailemaan.
Heps, tulin juuri ulkoilemasta ja äkkiähän tuo selvisi. Lue siitä otsikosta.
Wahlroos maksaa muodollisesti veroa 34 % kahdentoista miljoonan euron tuloista, mutta saa niistä jo heti kättelyssä takaisin 250 000 euroa, maatalous"tukiaisina".
Suomalainen keskituloinen maksaa saman verran prosentuaalisesti tuloveroistaan jo 40 000 euron vuosituloistaan, ja keskituloisen veromaksannossa tuo tuloverosta pidätetty prosentti on vasta alkusoittoa.
Kysymys kuuluukin, millä oikeudella kusettajat
1) maksavat prosentuaalisesti veroa?
2) mikä on heidän antinsa tälle yhteiskunnalle? (siis muu kuin viekas rahastus)
"1) maksavat prosentuaalisesti veroa?"
pitää tietenkin olla:
1) maksavat prosentuaalisesti VÄHEMMÄN veroa?
Ja nyt, kun sitten tiedetään, että Miljardi kaupalla viekkaasti velallisilta kynittyjä rahoja makaa näiden kusettajien tileillä, niin meillä ei ole mitään keinoa, kun menimme antamaan keinot pois, estää näitä kusettajia kuljettamasta kaikkia noita rahasummia ulos maasta. Ties vaikka ovatkin jo, investointihankkeina Kiinaan, aivan kuten Nokia mitä ilmeisimmin aikoo toimia, suositellessaan yli 15 vuotta talossa olleille vapaaehtoisen pakon mukaista uloslähtöä.
ensin kynitään sitten ihailet miten paljon maksavat armonpaloja takaisin valtion kassaan,jolla ikäänkuin saat jotain takaisin.Ymmärrä Haansin kirjoitukset oikein mikä on systeemi.Sp.
Lähditkö Haans Nokialta vapaaehtoisesti vai väkisin?
Olet muuten sääliö kun vastailet itse omiin kirjoituksiisi muilla nimimerkeillä. Kirjoitustyylisi paljastaa sen. Harmi kun en osaa selvittää miltä päätteeltä nuo tyhmyydet tulevat niin että voisin väitteeni todistaa
mutta alaraja on. Se on tasaverotus kunnallisverotuksessa ja alveissa. Mikähän desiili näistä mahtaa eniten kärsiä? Alimman ja ylimmän desiilin ääripäiden tuloerot ovat räjähtäneet miljoona kertaisiksi. Nykymuotoinen kapitalismi on pelkkä kuvitteellisten voittojen teko systeemi.
Rikkaimmat asuvat vuokralla omissa firmojensa "omistamissa" kohteissa, kierrättävät rahansa veroparatiisien kautta ja panevat älyttömät vuokransa vielä verotukseen poistoina. Tämä on aivan laillista maassa, jossa politiikka on viihteellistetty ja muutenkin mopo on karannut johtoryhmän käsistä kauan sitten. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Propagandaa ei kannata luulla sananvapaudeksi.