ONKO SILMÄLUMMETTA

Olen nyt todella alkanut miettiä, onko enään mitä järkeä plarata niitä aukkoja ja suljin aikoja, kun nykykameroissa (järjestelmä) voi myös käyttää noita valmiiksi esisäädetty tiloja , jotka ovat todella hyviä käytössä!!!, itse kuvaan paljon eläimiä luontoa,ja voin sanoa että ei ole aikaa alkaa ruuvailemaan säätöjä. en usko että säädöillä kuva enään voi paremmaksi tulla. Itselläni paras harrastus on valokuvaus luulisin olevan jo tähän ikään V:61 tietoinen mitä ihmiset kaipaavat kuviltaan. Objektiivejä läytyy paljon niin sanottuja huippulasejakin. Vielä kaikilla kunnioituksella nitää jotka nautti kameran säädöistä.
252027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ainakin itse kuvaan enimmäkseen av-asennolla. Joskus vaikeissa tilanteissa manuaalilla. Kameran automatiikka toimii sen kaavan mukaan mitä insinööri on siihen ohjelmoinut ja aina se ei mene yksiin sen kans mitä kuvalta tahtoo. Liikkuvaa kohdetta kuvatessa joskus pitää saada kohde täysin pysäytettyä, joskus taas pitää saada kuvaan vähän liikettä.
Joskus taas kamera saattaa automatiikalla alkaa pienentään aukkoa ja pidentään valotusaikaa vaikka itse haluaisi lyhyttä syväterävyyttä. Silloin kuvaajan pitää astua puikkoihin ja otta homma haltuun ettei se kamera ihan herraksi ala. Se japanilainen insinööri ei välttämättä aina tiedä mitä se suomipoika siellä härmäläisessä metsässä vaatii kuvalta.
Ne esiasetukset on sellaisia noin keskimääräisiä arvoja peruskuvaajalle. Varmasti niillä pärjää joku perheenäiti jossain lomareissulla mutta kun on tarkka visio päässä siitä miltä kuvan pitää näyttää niin silloin ei ehkä automatiikka pelaa oikein.

Äänestä
  • Perheen äiti lomareissuilla!, en ole kuullut että perheen äiti käyttää raskasta järjestelmää lomareissuilla, kyllä se vaavn on joku halpa pokkari. ja kyllä ne insinöörit osaavat laittaa ehkä paeremmatkin säädöt kuin me kiireissään itse töhritää, voi olla että ne nopeat aiheet ehtivät häipyvät taivaan tuuliin.

    Äänestä

  • Vierailu täällä kirjoitti:

    Perheen äiti lomareissuilla!, en ole kuullut että perheen äiti käyttää raskasta järjestelmää lomareissuilla, kyllä se vaavn on joku halpa pokkari. ja kyllä ne insinöörit osaavat laittaa ehkä paeremmatkin säädöt kuin me kiireissään itse töhritää, voi olla että ne nopeat aiheet ehtivät häipyvät taivaan tuuliin.

    ei riitä pelkka automatiikka eikä pitkälle kehittyneelle harrastelijallekaan.Sen sijaan digitaalisuus kelpaa filmijärkkärin rinnalla.Lopputulos on aina näkemyksestä/näkemättömyydestä kiinni.

    Äänestä

Eipä tässä ei-kaupallisessa kuvausharrastuksessa muutenkaan välttämättä ole mitään "järkeä". Itseäni vaan kiehtoo sellainen kuvaan rajatun "satumaailman" tavoittelu ja siksi on kiva säädellä myös itse niitä asetuksia milloin minnekin. Pikasäädöt on kyllä minunkin mielestäni hyviä ns. normaalitilanteisiin.

Äänestä
  • Mutta erittäin hyvä keino on myös niin sanottu puoliautomaatti kuvaus, eli säädetään vain suljinta ja automaatti hoitaa aukon, vai sitten päinvastoin. Mutta kun on tilanne käsissä niin ei ole sekuntiakaan aikaa hukata näpräämiseen, niin silloin on järkevin tapa vain painaa laukaisinta.

    Äänestä

Jos et itse säädä, et opi säätöjen vaikutuksia kuvaan. Jos haluat oppia kuvaamaan, niin et käytä ollekaan automatiikkaa.

Jos taas osaat jo kuvata, niin kyse on enemmän makuasiasta. Eli haluatko muuttaa automatiikan antamia arvoja vaiko säädät kokonaan käsin.

Äänestä

Jossain määrin homma voi toimia joskus jopa hyvinkin.
Joissakin taas todella huonosti.
En usko, että tehdasasetukset voivat ennakoida ainakaan vielä millainen esim. maiseman sävy ja väritodellisuus ovat kuvaushetkellä vaikkapa luonnossa.
Itse arvioin mitä ja millaisena tilanteen näen ja pyrin manuaaliasetuksilla siirtämään sen koneen kuvattavaksi.
Toisenlainen esimerkki. Jos kuvaan RAW:lla ja jätän kuvankäsittelyn kuvatoimistolle niin se ei toimi kunnolla.
Samoin jos jätän säädöt koneen tehtäväksi niin lopputulos on koneen tekemä. Kuvaajan oma näkemys antaa kuitenkin kuvalle sen sisällön.
Toki tiedän ettei eläinkuvauksessa aina ole aikaa manuaaleille.

Äänestä
  • Ehkä olisi hyvä vähän kartoittaa, minkälaisia automaatteja on olemassa. Aloittaja puhuu vain aukon ja ajan säädöstä, eli tilanteeseen sopivasta oikeasta valotuksesta. Joissain kameroissa on automaatillakin mahdollista muuttaa noiden suhdetta muuttamatta valotusta. Ja sitten vielä lisäksi voi käyttää valotuksen korjausta. Loppujen lopuksi voikin miettiä, kuinka automaattisesta on sitten enää kyse.

    Äänestä

Kaikki aiheohjelmat on täysin turhia ja jopa vahingollisia kuvaajan taitoja ajatellen.
Jokainen ohjelma tietysti "toimii" (huom. lainausmerkit), mutta ei koskaan optimaalisesti ja tulos on olosuhteista riipuen satunnainen.

Se mitä kamerassa tavitaan on:
-Aukon esivalinta
-Suljinajan esivalinta
-Täysi manuaali.

Kaikki muu on turhaa ja tekee kameran vain sekavaksi.
Terävyysalue "automaatti" on kyllä hyödyllinen, esim. maisemissa, nykyään kun objektiiveista usein puuttuu terävyysalue asteikko, mutta sitäkään ei aina kuitenkaan voi käyttää vallitsevien olosuhteiden vuoksi.

Mikään automaatti ei voi korvata manuaalisia säätöjä. Vaikka automatiikka saadaan hoitamaan oikea valotuksen, ei sitä saada valitsemaan tilanteeseen optimaalista suljinaikaa, eikä terävyysaluetta.
Molemmat on kuvaajan kameralle kerrottava sen perusteella, mitä kuvalta halutaan ja mikä on teknisesti mahdollista.
Myöskään AF ei toimi niinkuin pitäisi. Sen pitäisi ottaa huomioon kohteen syvyys, mutta eihän AF itse edes tiedä, mikä kohde on. Se tarkentaa vain sinne, mihin nenä osoittaa.

Jätän homman nyt tähän, vaikka siihen kuuluisi vielä väritasapainot ja herkkyydetkin.

Äänestä
  • Omat valintani tarpeellisiksi valinnoiksi:

    Se mitä kamerassa tavitaan on omasta mielestäni:
    -Aukon esivalinta
    -Täysi manuaali.
    -täysi automaatti.

    Viimemainittu niitä tilanteita varten kun huushollista joku muu kuin ainoa järkkäriin perehtynyt (allekirjoittanut) tarvii esimerkiksi kunnon salamatehoa jota ei oikein muualta kuin ulkopuolisesta salamasta löydy. Niissä tilanteissa kukavaan pystyy järkkärinkäyttöön kun on käytössä automaattisetkin toiminnot.

    Suljinajan esivalintaa en itse muista tarvinneeni käytännössä koskaan. Urheilukuvauksessakin aukkoautomatiikka on riittänyt, kun tulee pyrittyä kuitenkin useimmiten lyhimpään saatavilla olevaan suljinaikaan. Samalla kuin 'automaattisesti' on jyvällä kulloisestakin syväterävyysaluesta....

    Äänestä

  • älänyt höpise ihan turhia, kyllä automatti tarkennus on nykykameroissa hyvin tarkka, miten on meinän silmät, joka toinen käyttää rillejä, itse en ole enään vuosiin käyttänyt muuta kuin automaatti tarkennusta, ja tulos on aina veitsenterävä. Sama on autoissa en kyllä huolisi enään mitään vispiläkonetta, aikanaan haukuttiin lyttyyn automaatit, mutta alkaa se suomi poikakin tulla sillä jälki junassa, tässäkin mielessä. Siis automaatti on ehdottomasti paras ja myös tulevaisuutta myös järjstelmä kameroissa, laukaise ja nauti kuvista.

    Äänestä

  • Automatic: kirjoitti:

    älänyt höpise ihan turhia, kyllä automatti tarkennus on nykykameroissa hyvin tarkka, miten on meinän silmät, joka toinen käyttää rillejä, itse en ole enään vuosiin käyttänyt muuta kuin automaatti tarkennusta, ja tulos on aina veitsenterävä. Sama on autoissa en kyllä huolisi enään mitään vispiläkonetta, aikanaan haukuttiin lyttyyn automaatit, mutta alkaa se suomi poikakin tulla sillä jälki junassa, tässäkin mielessä. Siis automaatti on ehdottomasti paras ja myös tulevaisuutta myös järjstelmä kameroissa, laukaise ja nauti kuvista.

    "itse en ole enään vuosiin käyttänyt muuta kuin automaatti tarkennusta, ja tulos on aina veitsenterävä."


    Oletko tuona aikana kuvannut metsässä villejä eläimiä? Tai anna olla... tiedän vastauksen kyllä muutenkin :D

    Äänestä

että pelkästään automaatilla kuvaavat eivät välttämättä ymmärrä valokuvauksen lainalaisuuksia ainakaan käytännössä joten ongelmatilanteissa menee sormi suuhun ja jää kuvat ottamatta.

Kun asiat on kunnolla sisäistänyt niin voi luova ongelmanratkonta alkaa.

Äänestä

lukuun ottamatta. Tällä tavalla kamera on aina valmis "point & shoot" tilanteeseen.
Otan ensimmäisen kuvan näillä säädöillä, jotta filmillä (muistissa) olisi jotain, siltä varalta että tilanne menee ohi. Ensimmäisen kuvan jälkeen säädän säädöt mieleisiksi kaikilta osilta, ja saatan vielä ottaa käyttöön jalustankin.

Se ensimmäinen kuva on tärkeä jos se jää ainoaksi, muuten omilla säädöillä saan yleensä ne kuvat jotka haluan itselleni ja näyttää muillekin.

Äänestä

Monissa olosuhteissa aukon esivalinta tai suljinajan esivalinta on se huomattavasti nopeampi tapa kuvata onnistuneita otoksia. Asetusten räpeltäminen kun tarkoittaa vain peukalon tai etusormen pientä huomaamatonta liikettä...

Ohjelmavalitsimen siirtäminen taas vaatii tietääkseni joka kamerassa käden siirtämisen sinne napille ja myös katsomaan mihin asentoon sen nappulan vääntää.

Automaatilla kuvatessa ohjelmavalitsinta on todellakin pakko käännellä "vähän väliä", koska kuvausolosuhteet muuttuvat ihan sekunneissa. Ja näin ainakin siinä luontokuvauksessa! Esimerkki: 1. lintu lymyilee pimeässä pusikossa, 2. siirtyy valoon valkoiselle hangelle, 3. hyppää kivelle taustanaan tunturimaisema, 4. lentää jne... Toisena esimerkkinä ilotulitus (onkohan kukaan kuvannut ilotulitusta automaatilla??)...

Automaatti ei myöskään voi tietää paljonko juuri kyseinen nokalla oleva optiikka tarvii himmennystä (vai tarviiko ollenkaan), jotta saadaan mukava laatu kyseiseen tilanteeseen.

Olen myös varma, että noitten eri ohjelmien vaikutusten (herkkyyteen, suljinaikaan ja aukkoon TAI syväterävyyteen, liike-epäterävyyteen ja kohinaan) miettimiseen kuluu opettelunkin jälkeen varmasti hetki aikaa eikä tuloksesta siltikään voi olla täysin saletti. Saman asian kun voi tehdä muuttamalla noita kolmea ensin mainittua muuttujaa suoraan ilman ohjelman miettimistä...


Kaikilla on kuitenkin omat tapansa kuvata ja se meille suotakoon! Luonnossa rymyävien kannattaa kuitenkin ehdottomasti ainakin tutustua siihen kameran aukon esivalintaan ja herkkyyden säätämiseen. Onpahan oikealla kädellä jotain muutakin tekemistä kuin napin painaminen ;)

Äänestä
  • Pitkästä aikaan hyvin hienosti tuotu näkökulma, tätähän ei aina tuoda esiin, kumpaa itse käytät, suljinta tai aukkoa säätämällä, ja kumpi on parempi esm: luontokuvissa. Saanko vielä kysyä, minkälaista objektiiviä itse käytät luontokuvissa.

    Äänestä

  • Eri vaihtoehtoja kirjoitti:

    Pitkästä aikaan hyvin hienosti tuotu näkökulma, tätähän ei aina tuoda esiin, kumpaa itse käytät, suljinta tai aukkoa säätämällä, ja kumpi on parempi esm: luontokuvissa. Saanko vielä kysyä, minkälaista objektiiviä itse käytät luontokuvissa.

    "Auringonlasku" tai muuta ohjelmaa joka korostaa enemmän punaista sävyä kuin muita, lähinä maisemakuvauksessa. Joissain valikoissa voi näitä teemoja valita.
    "Luova asetus" nimellä taitaa Sonyssa nämä löytyä? Entäs yökuvaus, onko mielestänne käyttö kelpoinen.
    Tähän asti käyttänyt yleensä A ja M tiloja.

    Äänestä

  • Eri vaihtoehtoja kirjoitti:

    Pitkästä aikaan hyvin hienosti tuotu näkökulma, tätähän ei aina tuoda esiin, kumpaa itse käytät, suljinta tai aukkoa säätämällä, ja kumpi on parempi esm: luontokuvissa. Saanko vielä kysyä, minkälaista objektiiviä itse käytät luontokuvissa.

    Itse käytän lähes pelkästään aukon esivalintaa. Luontokuvausta on kuitenkin niin kovin monenlaista, että mitään yksittäistä parasta mahdollista tapaa ei takuuvarmasti ole olemassakaan. Vertaapa vaikka karhun kyttäilyä (maksullisella) kojulla, tunturimaisemien kuvausta keskellä UKK:ta kaukana teistä ja lintujen lentokuvausta kaupungin puistossa. Todella erilaisia tilanteita ja vaativat vehkeiltä (ja kuvaajalta) aivan eri ominaisuuksia vaikka kaikki niputetaankin luontokuvauksen alle.

    Olen kuitenkin lukemalla ja kuulemalla saanut melko vahvan käsityksen, että toi aukon esivalinta on tyypillisessä "etsi ja kuvaa" -luontokuvauksessa yleisin tapa. Maisemissa ehkä käytetään enemmän ihan puhdasta manuaalia ja lintujen lentokuvauksissa yms. ehkä useammin suljinajan esivalintaa.


    Objektiivit mulla on ihan tavallisia halpoja paskoja, ei niinkään rahanpuutteen vaan enemmänkin kompromissien takia :) 70-200/2,8 on nyt pääasiassa ollut nokalla. Pitempi tele onkin sitten vähän pimeämpi, koska painava iso putki plus iso painava jalusta söisivät aivan liikaa mehuja miehestä :D En siis kyttäile kojuilla, vaan korkeintaan käperryn yhden aamun/illan/päivän ajaksi pusikkoon maastoverkon alle... Laajispuolelta Sigman 10-20 on tuntunut olevan hintaansa nähden hyvinkin soiva peli. Vanhat primet ovat olleet vähän turhan pitkiä croppikennolle eikä uutta ole nyt tullut ostettua. Harmittavan vähän tulee kyllä otettua maisemia... Makroilutkin olen enimmäkseen jättänyt muille, mitä nyt lähilinsseillä joskus jotain kokeilen...

    Äänestä

  • kukaan,.,. kirjoitti:

    "Auringonlasku" tai muuta ohjelmaa joka korostaa enemmän punaista sävyä kuin muita, lähinä maisemakuvauksessa. Joissain valikoissa voi näitä teemoja valita.
    "Luova asetus" nimellä taitaa Sonyssa nämä löytyä? Entäs yökuvaus, onko mielestänne käyttö kelpoinen.
    Tähän asti käyttänyt yleensä A ja M tiloja.

    Jos kuvaat arweja niin noihan pystyy säätämään myöhemmin raw-konvertterissa.

    Oma ideologiani on suunnilleen sellainen, että kaiken asetusten säätämisen teen mieluummin silloin kun siihen on aikaa ja kiinnostusta - ei siis luonnossa! Valkotasapainoa tulee tosin välillä säädeltyä pelipaikallakin vaikka usein annan sen olla automaatilla tai 6000 K:ssa.

    Oma raw-konvertterini ei tosin ole kameranvalmistajan tuottama ohjelma, joten noita auringonlasku yms. asetuksia ei löydy valmiina vaan sopivat sävyasetukset pitää hakea ihan säätelemällä.

    Äänestä

... , että manuaalisäätöjen plaraamisessa ei ole järkeä jos et näe siinä mitään järkeä. Eiköhän ne automatiikat sun muut kameran aktiviteetit ole tarkoitettu helpottamaan käyttäjää ja jos ne hoitavat homman hyvin niin mikäpä siinä sitten.

Itse suosin manuaalista kuvaustapaa, mutta käytän kyllä automaattejakin ihan sumeilematta enkä näe siinä mitään ideologista ongelmaa. Tässä ketjussa on jo otettu (odotetusti) esille esimerkkejä joissa manuaalinen kuvaustapa on järjellisempi (jos kohta valotuksen korjailullakin voidaan automatiikan puutteita usein oikoa).

Minä olen sitä mieltä, että kuvaustapa ei ole pelkästään puhtaan tekninen ratkaisu, vaan siinä on se psykologinenkin ulottuvuus. Kuvaustapa näet määrittelee sitä millä tavoin olemme läsnä siinä kuvaustapahtumassa. Se on taas jokaisen taiteilijan henkilökohtaisen kehityskaaren lopputulema, että minkämoiset työskentelytavat hän on omaksunut ja mikä kuvaustapa parhaiten tukee intentiota.

Itselleni luova ilmaisu merkitsee pitkälti välineen tuottaman vastuksen voittamiseen johtavaa prosessia. Se tarkoittaa sitä, että välinevastuksen poistaminen ei minun kohdallani paranna lopputulosta, vaan ainoastaan poistaa sen luovan prosessin kuvaustapahtumasta. Teknisten ongelmien ratkaisu on siis se tapa jolla itse olen henkisesti läsnä enemmän kuvissani.

Tosiasiassa on ihan turhaa lähteä hakemaan ideologista vastakkainasettelua sen pohjalta, mitä tai miten tai miksi kukanenkin kuvaa. Lopulta kuvaamme erilaisista lähtökohdista erilaisiin tarkoituksiin ja ne lähestymistavat joita omaksumme vuosien varrella vaikuttaa siihen mitä ajattelemme kuvauksesta ja sen välineistä. Itse esimerkiksi ajattelen kamerasta, että sen pitää olla kuvaajan nöyrä palvelija, joka viipymättä (ja mukisematta) tekee sen mitä käsketään. Mikään ei ärsytä minua enempää kuin nämä nykyiset nalkuttavat joulukuuset jotka ovat täynnänsä kaikennäköisiä aktiivisia toiminteita ja ovat ottamassa kantaa kuvaajan tekemisiin.

En kuitenkaan väheksy (ei mulla ainakaan ole varaa väheksyä) mitään muutakaan tapaa kuvata tai kenenkään muun ihmisen lähtökohtaa kuvaamiselleen. Se mikä on toiselle ihan välttämätöntä, on toiselle täysin turhaa kummankaan olematta väärässä. Se meidän kaikkien pitäisi ymmärtää, niin ei tarvittaisi tehdä näistä foorumeistakaan mitään sotatantereita.

Äänestä
  • Kerro kun sulla tuntuu olevan homma hanskassa, mitä eroa on vai oletko huomannut kuvissa, kuin käytät manuaalia tai automaatti asetuksia. Onko syvyys terävyys parempi, vai värit tai mikä?, itse olen kanssa pohtinut näitä asioita, eikö manuaalisäädöillä voi myös pilata kokematon kuvia, esimerkki lomalla, kun ei voi tarkistaa kuvia tietokoneesta. Ja vaatiiko kauan harjoitusta ennen kuin oppii, ja osaa manuaali säädöt, kiitos vastauksesta.

    Äänestä

  • Kuvaamisesta kiinostunut a... kirjoitti:

    Kerro kun sulla tuntuu olevan homma hanskassa, mitä eroa on vai oletko huomannut kuvissa, kuin käytät manuaalia tai automaatti asetuksia. Onko syvyys terävyys parempi, vai värit tai mikä?, itse olen kanssa pohtinut näitä asioita, eikö manuaalisäädöillä voi myös pilata kokematon kuvia, esimerkki lomalla, kun ei voi tarkistaa kuvia tietokoneesta. Ja vaatiiko kauan harjoitusta ennen kuin oppii, ja osaa manuaali säädöt, kiitos vastauksesta.

    >Onko syvyys terävyys parempi, vai värit tai mikä?

    http://www.pikseli.fi/digifaq/3_syvateravyys.html
    http://www.pikseli.fi/digifaq/3_manuaali.html

    automaattisilla tila-moodeilla pyritään jäljittelemään manuaalisäätöjä joten joskus ne toimivat ihan hyvin. Monesti esim. aikaa joutuu käsikuvauksessa säätämään hävyttömän alas tuolla hämärissä suomen pakkaskeleissä...etc.

    Äänestä

  • Kuvaamisesta kiinostunut a... kirjoitti:

    Kerro kun sulla tuntuu olevan homma hanskassa, mitä eroa on vai oletko huomannut kuvissa, kuin käytät manuaalia tai automaatti asetuksia. Onko syvyys terävyys parempi, vai värit tai mikä?, itse olen kanssa pohtinut näitä asioita, eikö manuaalisäädöillä voi myös pilata kokematon kuvia, esimerkki lomalla, kun ei voi tarkistaa kuvia tietokoneesta. Ja vaatiiko kauan harjoitusta ennen kuin oppii, ja osaa manuaali säädöt, kiitos vastauksesta.

    .... tuossa aikaisemmin totesin, niin ei sillä ole periaatteelista eroa käyttääkö manuaalisia vai automaattisia asetuksia vai jotain siltä väliltä. Teknisessä mielessä kuvaajan kannanottoa valotukseen tarvitaan kun valotusautomaatin kyky tulkita valaistusoloja loppuu kesken. Kuvaaja voi auttaa automatiikkaa käyttämällä manuaalisia asetuksia tai valotuksen korjailuvipstaakilla. Lopputuloksen kannalta ei ole merkitystä päädyttiinkö haluttuun valotukseen automaatin avulla vai manuaalisilla säädöillä.

    Olet oikeassa, että kokematon kuvaaja voi myös pilata kuvansa käyttämällä manuaalisia säätöjä, mutta toisaalta nykyiset kamerathan ehdottavat käytettävää aikaa ja aukkoa joten koko ajan voi verrata omaa tulkintaansa kameran tulkintaan. Manuaalisilla säädöillä voi kuvan pilata kaikkein tyypillisimmin niin, että unohtaa jonkin säädön päälle ja se voi sattua kyllä kokeneellekin kuvaajalle.

    Kannattaa huomata, että nykyiset kamerat myös tukevat erilaisia valotuksen mittaustapoja, jotka antavat erilaisia tuloksia ja niitä kannattaa käyttää aina tilanteeseen sopivasti. Ainakin jonkinlainen pistemittaus, keskustapainotteinen mittaus ja koko kuva-alan huomioiva mittaus löytynee jokseenkin kaikista kameroista. Myös ulkoista mittaria voi käyttää (niissä vain kannattaa huomioida se että digikennojen herkkyydet ei ole ihan ilmoitettuja aina ja esim. kameran ISO200 voikin olla todellisuudessa esim ISO160).

    Itse olen ollut aina mieltynyt pikkuisen alivalotettuihin kuviin ja manuaalisessa tilassa tulee useinmiten päästettyä valoa kennolle vähemmän kuin mittari suosittelee.

    Joskus manuaaliset säädöt ovat vain käytännöllisiä. esim. kuvasarjoissa joissa olosuhteet pysyvät jokseenkin samoina, saa manuaalitilassa kaikkiin kuviin saman valotuksen kun automaatti arpoisi valotuksen joka kuvaan erikseen. Sellainen tilanne jossa pääkohteen valaistus pysyy jokseenkin ennallaan mutta taustassa tapahtuu muutoksia, voi automatiikka eksyä pahastikin (automaattihan pyrkii aina siihen 18% keskiharmaaseen). Toinen tilanne jossa itse tykkään erityisesti käyttää manuaalisia asetuksia on salamakuvaus, koska käytän useampaa salamaa ja säädän nekin manuaalisesti (olen noita ttl-salamajärjesteliäkin kokeillut mutta ne alkaa mennä jo aika mutkikkaiksi minun makuun monen salaman kanssa touhutessa (digiinhän ei oikeaa ttl:ää edes saa toimimaan)).

    Minusta automaattitila on ihan hyvin paikallaan kun ottaa muistokuvia tilanteessa, jossa se kuvaaminen ei ole tilaisuuden päätavoite. Sitten taas sellaiset sessiot jotka järjestetään vain kuvaamista varten eli kuvaaminen on homman pääasia, niin voi hyvin nähdä enemmän vaivaa ja käyttää aikaa siihen kuvaamiseen.

    Äänestä

se manuaali ei ole yhtään sen vaikeampi eikä hitaampi. Toki pitää ensin opetella mitä mikin sääö tekee, tosin niitä ei ole kuin kaksi, aika/aukko, mutta se onnistuu parhaiten kuvaamalla ja näin digiaikaan se "filmikin" on melko halpaa.

Äänestä
  • myös ISO-säädön lukitsemismahdollisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tauno koskiluoma espoo kirjoitti:

Olen nyt todella alkanut miettiä, onko enään mitä järkeä plarata niitä aukkoja ja suljin aikoja, kun nykykameroissa (järjestelmä) voi myös käyttää noita valmiiksi esisäädetty tiloja , jotka ovat todella hyviä käytössä!!!, itse kuvaan paljon eläimiä luontoa,ja voin sanoa että ei ole aikaa alkaa ruuvailemaan säätöjä. en usko että säädöillä kuva enään voi paremmaksi tulla. Itselläni paras harrastus on valokuvaus luulisin olevan jo tähän ikään V:61 tietoinen mitä ihmiset kaipaavat kuviltaan. Objektiivejä läytyy paljon niin sanottuja huippulasejakin. Vielä kaikilla kunnioituksella nitää jotka nautti kameran säädöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu