Ihan

vaan tiedoksi,en ole tehnyt mitään pahaa että olisin saanut syövän,tai että olisin tehnyt ns.syntiä.Joten toivoisin hiukan itsekritiikkiä näistä kovin paatoksellisista tekstesitä.Tuli muutama virhe ja ajatusta olisi ollut enemmän,mutta kun tuo levinnyt syöpä tuo kivut.
11900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

fanaattisilta uskovaisilta karkaa välillä mopo käsistä, eivät yhtään mieti mitä sanovat ja missä.

Äänestä

Tällä palstalla joillakin on sellainen käsitys että jos vain hymyilee tarpeeksi ja on aina positiivinen ei sairastu koskaan syöpään. Se kun ei vaan ole niin yksinkertaista ja helppoa.

Äänestä

Hei meta.
Kuinkas on vuosi lähtenyt liikkeelle.
Älä pahoita mieltäsi joistain kirjoituksistai.
Jos et halua lukea jotain niin mieti kannattaako avata.
Kaikesta huolimatta muistan sinua rukouksissani.
Ei syöpä todista kenenkään pahuutta tai hyvyyttä.
Taudeilla on vain taipumus tulla silloin tällöin riippumatta siitä millaisia olemme.
Sitä syntiä teemme jokainen joka päivä niin minä kuin sinä mutta ei se syöpää tuo eikä ole tuonut.

Äänestä
  • etenee ja kivut lisääntyy.Syön nykyään kipilääkettä ja laastarit päälle melko juhlavia annoksia ,mutta lienen olevani suht onnekas koska voin viettää aikaani kotona.Toisaalta olen niin kipeä etten tee mitään,paitsi teen lyhyitä pommppuja ennuststen suhteen.lähinnä niitä vastustaen.Ennen Joulua olisi pitänyt kuolla,mutta hälytys kannaltani väärä.Tällä hetkellä jos eläisi puoleen väliin kuuta niin hyvä ois(poika täyttää vuosia) Kaikille erittäin hyvää tätä vuotta.

    Äänestä

  • metastaasi kirjoitti:

    etenee ja kivut lisääntyy.Syön nykyään kipilääkettä ja laastarit päälle melko juhlavia annoksia ,mutta lienen olevani suht onnekas koska voin viettää aikaani kotona.Toisaalta olen niin kipeä etten tee mitään,paitsi teen lyhyitä pommppuja ennuststen suhteen.lähinnä niitä vastustaen.Ennen Joulua olisi pitänyt kuolla,mutta hälytys kannaltani väärä.Tällä hetkellä jos eläisi puoleen väliin kuuta niin hyvä ois(poika täyttää vuosia) Kaikille erittäin hyvää tätä vuotta.

    synttärit ja siitä eteenpäinkin.Tuntuu jotta jos ihmisellä on etappi ja jotain odottaa kovasti niin pysyy hengissä.Sinullahan syitä elää onkin.

    Äänestä

Harmi nuo kivut :(

Äänestä
  • jotta syntisille tulisi syöpä,silloinhan jokainen sairastuisi.Jokainen meistä tekee syntiä ajatuksin,tai teoin joka päivä,olisiko silloin kaikki muutkin taudit tulleet synnin tekemisestä?
    Toivottavasti sinulla on kunnon kipulääkitys.Kaikkea hyvää toivon sinulle ja perheellesi.

    Äänestä

usein MIKSI jonkun ihmisen pitää kärsiä kipua ja kaikenlaisia vaivoja niin paljon, mutta onko ihminen tyytyväinen vaikka asiat olisi hyvin?. Ristinsä taitaa olla kullakin, jos ei muuta niin tyytymättömyys oleviin oloihin

Äänestä
  • mutta Terhokodissa ainakin sanoivat antavansa niin paljon lääkettä ettei joudu kärsimään.Tietty se on paikka jonne mennään loppupuolella.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    mutta Terhokodissa ainakin sanoivat antavansa niin paljon lääkettä ettei joudu kärsimään.Tietty se on paikka jonne mennään loppupuolella.

    sieltä ei enää palata, onko se luovuttamisen paikka?
    Minulla on ainakin niin kauan toivoa kun on elämää.

    Äänestä

Olen tänä yönä valvonut ja ajatellut sinua.
Haluan aluksi pyytää anteeksi jos olen millä tavalla hyvänsä pahoittanut mieltäsi, ei ole ollut tarkoitus.
Olen myös rukoillut että turvautuisit Jeesukseen vielä viimeisillä hetkilläsi.
Vain Hän on Tie Jumalan luo iankaikkiseen elämään taivaassa ilman kipua ja murhetta.
Voi kuinka toivoisinkaan että tapaisimme siellä kerran ikuisessa ilossa.
Jeesus sinua siunatkoon tuntematon kipujen mies.
Ystäväsi Elisama!
PS. Näemmehän siellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metastaasi kirjoitti:

vaan tiedoksi,en ole tehnyt mitään pahaa että olisin saanut syövän,tai että olisin tehnyt ns.syntiä.Joten toivoisin hiukan itsekritiikkiä näistä kovin paatoksellisista tekstesitä.Tuli muutama virhe ja ajatusta olisi ollut enemmän,mutta kun tuo levinnyt syöpä tuo kivut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu