rasvoista

Vaseliineista ja niiden eripohjaisuuksista voidaan kiistellä loputtomasti.

Monet käyttää kalsium pohjaisia, toiset molybdenidisulfidi lisäaineistettuja tms. Tärkeintä on kuitenkin, että sitä rasvaa siellä on!
Jos pelottaa, että rasva ei toimi niin lisää rasvausvälejä. Talvella suositeltava käyttää NLGI 0 vaseliinia, kesällä NLGI 2:sta.

Vaseliinin värin pitäisi kertoa sen koostumus (pohja-aine, saippua), mutta kaikki valmistajat eivät standardia noudata. Punainen teboilin kalsium rasva on hyvä, itse käytän sitä talvella ja wurthin valkosta litiumi pohjasta kesällä. Menee samalla ruutalla joka paikkaan. Samoin tehdään myös esim. metsäkoneurakoinnissa. Se sama vaseliini menee joka paikkaan, paitti ainakin valmetin ohjaamon kääntökehä vaatii oman mustan vaseliininsa.

Pääpointtini siis: Paras on, että sitä rasvaa edes on ja sitä raaskitaan käyttää. Itsellä menee harrastekoneisiin noin 5-10 tuubia rasvaa vuoteen. Rasvausväli noin 10 - 15 tuntia nopeasti liikkuvilla osilla, noin 30 tuntia esim. ohjauksen puslilla.

EP 2 yleisvaseliini.

Nivelakselin ristikossa on käytännössä hitaasti pyöriviä neulalaakereita, joten kysymys kuuluu: onko ns. tappirasva järkevä valinta?

Esim Würthin niveltappirasva, jonka perusöljy on noin 500 sCT. Vertailukohtana tyypillinen yleisrasva liikkuu usein vain 100–200 sCT tasolla. Kohdelaakeri on tässä arviolta 25 mm porauksella ja noin 3 mm neuloilla, jolloin ulkohalkaisija on luokkaa 31 mm ja keskihalkaisija (dm) noin 28 mm. Kun PTO pyörii 540–1000 r/min, saadaan laakerin nopeuskertoimeksi DN = d·n noin 13 500–25 000 ja toisaalta n·dm ≈ 15 000–28 000. Nämä ovat neulalaakerille selvästi hidas- tai korkeintaan keskihitaat arvot, eikä rasvan nopeusrajoite tule vastaan.

Tässä käyttöikkunassa paksumpi perusöljy on nimenomaan etu. 500 sCT -tasoinen perusöljy muodostaa vahvemman öljykalvon kuin 100–200 sCT yleisrasvat silloin, kun kierrosluku on maltillinen ja kuormitus vaihtelee, nivelkulma elää ja ristikkoon tulee pientä liukukosketusta. Tappirasvojen tahmeus ja adhesiivisuus auttavat myös pysymään kupissa, eivätkä ne peseydy yhtä herkästi pois vedestä tai roiskeista – arkea maatalouskoneissa. Tulos on käytännössä se, että ristikko kestää paremmin iskuja ja likaa, ja voitelukalvo ei katoa heti kun kuormitus hetkellisesti nousee.

Kääntöpuoli on, että paksu perusöljy lisää viskoosihäviöitä. Jos PTO pyörii jatkuvasti lähempänä 1000 r/min ja kuormaa on pitkään, lämpö nousee enemmän kuin ohuemmalla yleisrasvalla. Kylmäkäynnissä sama jäykkyys voi tuntua jähmeytenä; tällöin on tärkeää rasvata riittävän usein ja varmistaa, että uusi rasva syrjäyttää vanhan ja mahdollisen veden. Käytännön huoltona ristikot rasvataan yleensä päivittäin tai noin 8–10 käyttötunnin välein sekä aina pesun jälkeen; rasvaa puristetaan siihen asti, että vanha likaantunut rasva työntyy ulos kupista.

Johtopäätös on selkeä: annetuilla mitoilla ja 540–1000 r/min alueella 500 sCT -luokan niveltappirasva, kuten Würthin vastaava, on hyvin perusteltu valinta PTO-ristikon neulalaakeriin. Se on parempi kuin 100–200 sCT yleisrasva silloin, kun korostuvat hidas pyörintä, isku- ja reunakuormitus sekä lika ja vesi. Poikkeuksena ovat sovellukset, joissa pyörintänopeus on selvästi suurempi esimerkiksi sähkölaitteiden laakerit tai suuret, nopeakäyntiset roottorit kuten murskaimen korkeakierroksiset laakerit, niihin tappirasva ei sovellu.

Tämä siis puhtaasti laakerin DN arvon perusteella arvioitu soveltuvuus.

Rasva prässeistä ja muustaki hyvää juttuu tää:
https://ylilauta.org/satunnainen/287d2s#post-286851044