Mitä minun nyt pitäisi sanoa,
jälleen..., taas...
Mieleni, täynnä tyhjiä puhekuplia…
Välistä ylhäällä,
välistä alhaalla…
Minulla ei ole vieläkään muuta, kuin murheelliset sanamme,
keskeltä vanhaa huonetta, jossa istuimme pelokkaina,
kuin siipirikkolinnut lasihyllyllä, peläten sen menevän rikki.
Kauniit kasvosi eivät lämmittäneet mieltäni,
olit vain kaunis, ei muuta.
Kuule, sitä vaan palaa loppuun.
tiedätkös…!?
Käteni ovat tyhjät, ei mitään mihin tarttua,
juuri nyt, kun sitä helvetin oljenkortta hamuilen isolla kaarella.
En tiedä mitään, en pyydä mitään, on vain tämä uudempi tuntematon,
joka vielä on edessä,
… muukalainen minä...
Olen ilman vanhoja vuorosanoja,
paikassa, vailla menneisyyttä.
Onneksi, sillä nyt on edes pieni mahdollisuus
muuttaa niitä kuuluisia repliikkejä rakkaudesta.
Miehekästä tai sankaruutta…
ei,
katkeroidun, jos kiellän itseni.
jälleen..., taas...
Mieleni, täynnä tyhjiä puhekuplia…
Välistä ylhäällä,
välistä alhaalla…
Minulla ei ole vieläkään muuta, kuin murheelliset sanamme,
keskeltä vanhaa huonetta, jossa istuimme pelokkaina,
kuin siipirikkolinnut lasihyllyllä, peläten sen menevän rikki.
Kauniit kasvosi eivät lämmittäneet mieltäni,
olit vain kaunis, ei muuta.
Kuule, sitä vaan palaa loppuun.
tiedätkös…!?
Käteni ovat tyhjät, ei mitään mihin tarttua,
juuri nyt, kun sitä helvetin oljenkortta hamuilen isolla kaarella.
En tiedä mitään, en pyydä mitään, on vain tämä uudempi tuntematon,
joka vielä on edessä,
… muukalainen minä...
Olen ilman vanhoja vuorosanoja,
paikassa, vailla menneisyyttä.
Onneksi, sillä nyt on edes pieni mahdollisuus
muuttaa niitä kuuluisia repliikkejä rakkaudesta.
Miehekästä tai sankaruutta…
ei,
katkeroidun, jos kiellän itseni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tämä runosi kumpuaa syvältä tunteella ja jytinäl-
lä. Tämä raapasee, tässä on nimittäin
niin paljon omia aatoksiani jotka Sinä taiten
kirjoitit ja purit tuntojasi.
Meillä kaikilla on menneisyys, Sinullakin.
Toivon että löydät sen oljenkorren ja oikeat vuo-
rosanat rakkauteen.
Miehekäs, painokas runo.
Kiitos sinulle. Uudet vuorosanat löytynevät sitten joskus, sen käsikirjoittajan myötä...:)
Tarkkis
Itsensä kieltäminen on raiskausta, mutta on hyvä tietää mitä puuta kumartaa ja mille vain pyllistää.
Kiitos kommentistasi. Niin, itsensä kieltäminen, muuta kuin kävelyä päivänkakkaraniityllä, kauniina kesäpäivänä, puhumassa asioita itseleen parhainpäin ja........
Tarkkis
Mun miälestä päivänkakkaraniitty on ihan kiva.
Talvella melko harvakseltaan näkee niitä.
Kun puhuu suoraan ja sen hetkistä totuuttaan, ei todellakaan tule kiitosta kuin harvasta nurkasta.
Mutta epäselväksi jää, montako nurkkaa on kenenkin huoneessa...;(
Onks sulla muuten lukihairiÖ?
Tuomi pakahtumaisillaan kukkiinsa
tavoittelee taivaan pilviä.
Lapsen pienissä sormissa rentukkaa, voikukkaa,
keto-orvokkia.
Iltataivaan niityllä kukat ja lapset nuokahtavat.
Painavat päänsä pieluksiin.
Aamulla hulmahtavat pihaan:
kaikki auringonkeltainen,
viattoman valkoinen.
Nostavat auton alle jääneen sammakon tieltä muoviämpäriin.
kuulostaa jotenkin niin tutulta...
Olemme muukalaisia, mutta menneisyys on tarttunut takkiin. Mutta jos tuntuu paremmalta olla muukalainen vailla menneisyyttä, niin okay.
Tiedän sen tunteen: lähteä pois, karistaa tomut jaloistaan ja laulaa: "I'm lonely cowboy and long way from home..."
Niin - pidin runostasi. Se on hyvä ja rehellinen runo, joka kertoo elämästä.
Joskus sitä väsyy kaikkeen ja lento katkeaa. Mutta siivet voivat kasvaa ja eheytyä entistä vahvemmaksi, niin että niillä voi lentää korkealle vuorten ylle, vapauteen...
Älä itseäsi koskaan kiellä, älä sydäntäsi.
kerppu.
Kiitos kerppu sinulle..:-)
Juuri näin, tarina, elämä jatkuu, pohjan jälkeen, aina eteenpäin..
Se on löytöretkien aikaa,,,
Hyvää Loppiaista ja jatkumoa..:-)
Tarkkis