Elikkä omistan aika hölmön kuulosen äänen kuten otsikostakin tulee ilmi. Ihmisiä meinaa aina vähän virnuiluttaa kun puhun, ei sillä että he mitään pahaa meinaisivat. Vuosien ajan olen antanut sen mennä ohi silleen etten ole välittänyt enkä ainakaan päällepäin näyttänyt että välittäisin. Kaveruussuhteitakaan tuo ei ole estänyt vaikka aina heitä on hieman huvittanut kuunnella puhettani.
Tähän asti luulin itsekin että olen tosi vahva luonne eikä mua haittaa vaikka mulle vähän naureskellaankin, mutta olin väärässä. Nyt on alkanut tulla raja eteen. En enää käy kavereilla enkä muutenkaan liiku missään ihmisten ilmoilla muuten kuin pakollisilla asioilla. En enää yksinkertaisesti vain kestä katsella enenpää ihmisten huvittuneisuutta kuin vain on pakko. Ja kuten sanoinkin, eiväthän he sillä mitään pahaa tarkoita. Mutta se vain periaatteessa pahentaa tilannetta. Jos joku nauraa päin naamaa ivallisesti, ei se tunnu samalta kuin se että joku joutuu pidättelemään tahatonta naurua.
Erityisen kiusallisia ovat tilanteet jossa on paljon ihmisiä ympärillä. Jos olen tavallaan unohtanut tämän "ongelmani" ja puhelen ihan normaalisti ilman mitään jännittyneisyyttä vaikka jollekin kaverilleni, yhtäkkiä huomaan että ympärilläni on hiljaista ja moni on hieman kurkistanut katsomaan että kuka siellä puhuu. Valitse siinä sitten, että tuki yhtäkkiä suusi ja vaikuta hieman hölmöltä, taikka sitten jatka puhumista ja koita sulkea silmäsi ihmisten virnuilulta.
Tällä hetkellä elän aika yksinäistä elämää, johon olen sinänsä tyytyväinen että ei tarvitse katsella kenenkään huvittuneisuutta. Mutta olen kuitenkin reilusti alle parikymppinen, joka on ajanut minut miettimään kovasti mitä elämälläni tekisin, taikka minkälaisen elämäntyylin valitsisin. Elikkä, pysyisinkö hiljaisena erakkona, vaikko, olisin seurallisempi ja sulkisin silmäni ihmisten naurulta.
Mitä itse tekisit?
Tähän vielä pari pikku pointtia loppuun:
1. Asia ei ole kuviteltu. Ajattele mitä ajattelet, mutta en kuvittele tilannetta, vaan se on totista totta.
2. Asia saattaa äkkiä ajateltuna tuntua ei-niin-vakavalta, mutta kun jotain tapahtuu vuodesta toiseen, niin jossain välissä tulee sietoraja eteen.
Tähän asti luulin itsekin että olen tosi vahva luonne eikä mua haittaa vaikka mulle vähän naureskellaankin, mutta olin väärässä. Nyt on alkanut tulla raja eteen. En enää käy kavereilla enkä muutenkaan liiku missään ihmisten ilmoilla muuten kuin pakollisilla asioilla. En enää yksinkertaisesti vain kestä katsella enenpää ihmisten huvittuneisuutta kuin vain on pakko. Ja kuten sanoinkin, eiväthän he sillä mitään pahaa tarkoita. Mutta se vain periaatteessa pahentaa tilannetta. Jos joku nauraa päin naamaa ivallisesti, ei se tunnu samalta kuin se että joku joutuu pidättelemään tahatonta naurua.
Erityisen kiusallisia ovat tilanteet jossa on paljon ihmisiä ympärillä. Jos olen tavallaan unohtanut tämän "ongelmani" ja puhelen ihan normaalisti ilman mitään jännittyneisyyttä vaikka jollekin kaverilleni, yhtäkkiä huomaan että ympärilläni on hiljaista ja moni on hieman kurkistanut katsomaan että kuka siellä puhuu. Valitse siinä sitten, että tuki yhtäkkiä suusi ja vaikuta hieman hölmöltä, taikka sitten jatka puhumista ja koita sulkea silmäsi ihmisten virnuilulta.
Tällä hetkellä elän aika yksinäistä elämää, johon olen sinänsä tyytyväinen että ei tarvitse katsella kenenkään huvittuneisuutta. Mutta olen kuitenkin reilusti alle parikymppinen, joka on ajanut minut miettimään kovasti mitä elämälläni tekisin, taikka minkälaisen elämäntyylin valitsisin. Elikkä, pysyisinkö hiljaisena erakkona, vaikko, olisin seurallisempi ja sulkisin silmäni ihmisten naurulta.
Mitä itse tekisit?
Tähän vielä pari pikku pointtia loppuun:
1. Asia ei ole kuviteltu. Ajattele mitä ajattelet, mutta en kuvittele tilannetta, vaan se on totista totta.
2. Asia saattaa äkkiä ajateltuna tuntua ei-niin-vakavalta, mutta kun jotain tapahtuu vuodesta toiseen, niin jossain välissä tulee sietoraja eteen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Neuvoisin taas kääyntymään kouluterveydenhoitajan ja koulupsykologin puoleen sillä he osaavat auttaa sinua asiassa.
Aluksi kyllä ajattelin, että ei asia voi olla niin vakava kun annat sen ymmärtää, muttakun sitä alkaa enemmän ajattelee niin tuskin se kovinkaan mukava tilanne on kun kaikki alkaa kääntymään... mutta tilanne voi olla myös sellainen, että se on osa persoonaasi ja pysyy muuttumattomana, vaikka onkin vähän ikävempi tilanne.
Suosittelen kuitenkin käymään terkkarilla ja koulu psykologilla - ihan vaan, jotta saisit vähän luottamusta itsellesi ja noh.. kyllä ne osaa neuvoa sit :D
Kyllä se siitä!
sinäkö siellä?
VILLEEEEEEEEEEEEVILLEVILLEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE...
tunnistin äänestä :D
Jos sulla on niin hauskat jutut, että porukat nauraa niille :)
Millä tavalla sun äänes on typerä? Oletko tyttö vai poika?
Se on poika ja sitä syrjitään joskus koulussa. Sillä ei ole kavereita, ainakaan sellasia jotka oikeesti välittäis siitä.
Se tuntee itsensä joskus hyväkskäytetyksi. Se ei koskaan käy ryyppäämässä. Ajattelee tulevaisuuttaan. Siitä tuntuu että jos se menis ryyppäämään, se ei sopis joukkoon. Juominen ei ole sen juttu.
Enkö olekin mieletön ajatusten lukija :O
on VILLE:DDD
Se on parempi joskus silleen.
...ihmisiä joilla on hassu ääni ja saavat kärsiä siitä.tiedostivat he sitä itse tai ei.
ainakin meidän koulussa (lukiossa) on yksi poika jonka puhetapaan ja ääneen on kiinnitetty huomiota.itsekin alennuin ensimmäisen kerran häntä kuultuani siihen että mua alko naurattamaan ja joudun vähän pinnistämäänkin etten olisin näyttänyt sitä ulkoapäin.olen kuitenkin jo sen verran nähnyt maailmaa ja kaiken kuuloisia ja oloisia ihmisiä ettei tuo nyt niin paljon kuitenkaan hämmästyttänyt. ja tämä kaveri on kuitenkin tosi fiksu, mukava ja suloinen (vaikkei mitenkään ulkonäöllisesti viehättävä) tyyppi joka ansaitsee paljon hyviä kavereita.
no anyway,nyt puhutaan sun asioistasi: eli siis en osaa tuohon muuten auttaa kuin että voin vain lohduttaa että kun muut alkaa tottuun ääneesi,kukaan ei enää jaksa sille naureskella loputtomiin (joo tosi lohduttavaa,tiedän) ja mitä vanhempien ja kypsempien ihmisten seurassa alat olemaan ja elämään niin tuo vähenee ajan myötä.minkä ikänen olet? ymmärrän täydellisesti että varhaassa iässä,varsinkin murrosiässä ja yläasteella tuollaiset 'ongelmat' tulee parhaiten pintaan ja silloin niistä joutuu myös taistelemaan ankarammin.
muita neuvojani on niinkuin edellä mainittu: mene jollekin psykologille tai muulle ammattilaiselle puhumaan asiasta. ja en tiedä, mutta voi olla myös joku keino saada ääntäsi myös reenattua 'oikeanlaisemmaksi'. äänellesi voi olla monia eri syitä miksi se on sellainen kun on ja aina ei voi muuttaa ääntään sopivaksi niin helpolla.
mutta ehkä on joku mahdollinen tapa jolla saisit hallittua ääntäsi?olet varmaan jo itse kuitenkin tietenkin kokeillut, mutta voi olla myös joku ammattilainen,puheterapeutin tapainen..
mutta pääasia on että älä anna sellaisen asian kuin äänen tehdä elämästäsi yhtään sen erilaisempaa kuin haluat!olet persoonallinen ja varmasti hieno ja fiksu tyyppi ja sulla voi olla myös perhe elämä,terveys ja muut asiat kuitenkin suht kunnossa..?niin älä anna persoonallisen äänesi häiritä ainakaan sinua (koska en usko että se tosiaan häiritsee ketään muutakaan) sillä se on osa sinua!
Polta tupakkia!!