Kolmas kissani tuli päälle vuoden ikäisenä saman katon alle. Sen oireet ovat viitanneet liian aikaiseen vieroitukseen, mutta seuraavat jutut ovat hämmentäneet minua erityisesti:
-Kissa kerjää ruokaa raivoisasti vaikka on saanut hyvin syödäkseen hetki sitten; juoksee kuin tykinkuula, huutaa kurkku suorana ja hyppää jopa omalle ruokalautaselleni. (Se ei ole laiha eikä lihava mutta hyväkuntoinen ja pidän ruoka-ajoista kiinni)
- Tonkii roskiksen läpi jos saa tilaisuuden. Syö jopa suklaata, pullaa, vihanneksia, siis kaikkea mikä on syötäväksi tarkoitettua, mikäli saa varastettua.
- Hajottaa tavaroita, viimeksi puri puiset paistinlastat aivan säpäleiksi.
- Leikkii liian rajusti muiden kissojen kanssa. Ne sähisevät ja murisevat, mutta tämä kissa ei usko, vaan hyökkäily yltyy entisestään
- Lepää vähän, harvoin nukkuu kunnolla. Kissa on siis lähes kaiken aikaa toiminnassa ja liikkeellä. (tämä selittänee ehkä myös nälän ja suurehkot lihakset)
Olen miettinyt tuota feliwayta, sillä kun kuulemma on hyviä vaikutuksia ihmeellisiinkin tapauksiin.
Eläinlääkäri totesi sen olevan terve, kilpirauhaset on tutkittu eikä veressä ollut muutakaan ihmeellistä. Aivoja ei ole tutkittu kylläkään.
Onko kissani kuitenkin jollain tavalla adhd? Ylivilkas? Pitäisikö minun hankkia sille aktivointipalloja tai muunlaista vastaavaa toimintaa leikkien ohelle vai pahentaako tämä jatkuvaa tekemisen riippuvuutta? Älykäs se tuntuu olevan.
Kissa on leikattu kolli, varmaan kohta kaksi vuotias.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mikä tahansa viitata liian aikaiseen vieroittamiseen.
Tuosta ruuasta on saattanut tulla aktiviteetti kissalle eli liian vähän tekemistä, siksi huudetaan ruokaa. Jos kissasi syö yhtään kuivaruokaa, kannattaa se kaikki tarjota ehdottomasti aktivointipallosta! Sellainen ei montaa euroa edes maksa. Toisilla on kissoilla käytössään koirille suunnattuja aktivointileluja, niihinkin kannattaa tutustua!
Feliway haihdutinta kannattaa ehdottomasti kokeilla, voihan olla että osa tuosta touhottamisesta on stressiä.
Aktiviteettiä ei voi liikaa olla, joten ota kaikki konstit käyttöön, niin ehkä paistinlastat saa jatkossa jäädä rauhaan :)
Kuulostaa hyvin tutulta eli meidän siamilaiselta ja itämaiselta lk. pidän sitä ihan normaalina kun olen tottunut näihin rotuihin.
Ällistyttävää vielä on myös se, että kissa käyttää keittiön tiskipöytää kakkaamispaikkanaan ja lavuaareja pissapaikkanaan hiekkalaatikon ohella.
Kissa siis kakkaa suoraan ruokiensa viereen.