Riina

- Sinä pystyt mihin vain Riina, sinä olet sellainen tyttö. Näin oli sanonut Linda Peters, joka opetti meille englantia. Mutta minä en ollut vakuuttunut. Mitä minä muka olin Tepan ja Suskin rinnalla? En yhtään mikään. Pelkkä nolla vain. Tepa ja Suski, Terttu Lehto ja Susanna Kämäräinen, olivat koulumme suosituimpia tyttöjä. Heidät kutsuttiin aina bileisiin ja kaikkialle. Minua ei niissä juhlissa koskaan nähty. Eipä silti, eivät ne minua kiinnostaneetkaan.
- Saisivat Terttu ja Susannakin olla yhtä ahkeria kuin sinä, opettaja Peters oli jatkanut.
- No, englanti on minulle kohtuuhelppoa, olin vastannut ja hymyillyt.

Tahtoisin jonkun kirjoittavan lisää tähän. Itse olen ihan jumissa tämän kanssa.
481416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Loppupäivä koulussa meni niin ja näin. Lindan sanat jäivät ajelehtimaan päässäni, kuin rikkonaisin purjein tuuliajolla oleva jolla.
Ehkä minun on vain ruvettava uskomaan itseeni. Kotimatkalla pistäydyin kirjastossa, ja huomaamattani otin englanninkielisen musiikkilehden lukusalin lehtihyllyltä, ja uppouduin lukemaan sitä. Havahduin vasta kun olkapäätäni kosketettiin. Joppe rinnakkaisluokalta seisoi vierelläni iloisesti hymyillen.

Äänestä
  • Hänen ruskea tukkansa oli pörrössä niinkuin tavallisesti ja ruskeat silmät katsoivat minua tuikkien. Hauskannäköinenhän hän on, sitä en kiellä mutta arvostin enemmänkin järkevyyttä ja fiksuutta pojassa kun tuollaista söpöä ja hassua naamaa ja tyyliä..
    Hän keskeytti ajatukseni kysymällä:

    Äänestä

  • Kukka*Porno kirjoitti:

    Hänen ruskea tukkansa oli pörrössä niinkuin tavallisesti ja ruskeat silmät katsoivat minua tuikkien. Hauskannäköinenhän hän on, sitä en kiellä mutta arvostin enemmänkin järkevyyttä ja fiksuutta pojassa kun tuollaista söpöä ja hassua naamaa ja tyyliä..
    Hän keskeytti ajatukseni kysymällä:

    MERSU PYSÄHTYI KADULLE.HYPPÄÄ KYYTIIN.MIHIN SÄ OOT MENOSSA MELLUNMÄKEEN ME MUUTETTIIN JUST SINNE.RIINAN KÄNNYKKÄ SOI HÄN KATSOI SITÄ JYRKI.HEI MURU MÄ OON JUST TULOSSA.ÄITI ISI SANO SITÄ ET MÄ SAAN UUDET LÄTKÄKAMAT SYNTTÄRILAHJAKS

    Äänestä

  • TUMMA KOMEA MIES kirjoitti:

    niin muuten on

    He lähtivät. Riinaa tosin hermostutti. Joppe oli ollut hänen ihastuksensa jo kauan, mutta ei ollut uskaltanut sanoa sitä. Ja sitä paitsi Tepa ja Suski olisivat saattaneet kuulla siitä. Sitä Riina ei missään nimessä halunnut. Riinan teki kauheasti mieli kysyä, millaiset välit Jopella oli Tepan ja Suskin kanssa, mutta päätti kuitenkin vaieta.

    Äänestä

  • MysteryWriter kirjoitti:

    Sä et taida olla ihan samanlainen Tepaan ja Suskiin verrattuna, tokaisi Joppe yllättäen liikennevaloissa. Sanat takertuivat nieluuni ja jouduin kakistamaan niitä ulos hetken aikaa. Joppe ehti tietenkin jo irroittaa toisen kätensä ratista ja oli aikeissa taputtaa yläselkään, jotta kadonnut ääneni olisi selvinnyt ymmärrettäväksi puheeksi. Kuin viimeisillä voimillani sain hihkaistuksi kirkkaan: Ee-en ole, ja valot vaihtuivat taas vihreäksi.
    Jatkoimme jäljellä olevat pari korttelia hiljaisina, omiin ajatuksiimme vaipuneina.
    Kiitos kyydistä, tokaisin käsi ovenkahvassa kiinni.
    Riina, lähtisitkö kanssani elokuviin, vaikka huomenna, Joppe kysyi arasti ja tunsin punan nousevan poskilleni.

    Äänestä

  • kaiju kirjoitti:

    Mä katsoin Joppea varmana siitä, että se vitsaili. Ei. Se katsoi mua odottavana.
    :- No.. Ööh.. Tuota.. Mä jokelsin.
    :- No kyllä mä ymmärrän jos sä et halua, Joppe sanoi alakuloisesti.
    :- Ei, ei! Tai siis joo, kyllä mä tuun, sain kakistettua ulos ja yritin hymyillä. Siitä taisi tulla vain karmea irvistys.
    Joppe virnisti mulle.
    :- Mä tuun hakemaan sut kartsalta kuuden maissa, okei? Joppe kyseli.
    Mä nyökkäsin. Miten mä voisin mennä kartsalle, jos Tepa ja Suski näkisivät meidät???

    Äänestä

  • kaiju kirjoitti:

    Sä et taida olla ihan samanlainen Tepaan ja Suskiin verrattuna, tokaisi Joppe yllättäen liikennevaloissa. Sanat takertuivat nieluuni ja jouduin kakistamaan niitä ulos hetken aikaa. Joppe ehti tietenkin jo irroittaa toisen kätensä ratista ja oli aikeissa taputtaa yläselkään, jotta kadonnut ääneni olisi selvinnyt ymmärrettäväksi puheeksi. Kuin viimeisillä voimillani sain hihkaistuksi kirkkaan: Ee-en ole, ja valot vaihtuivat taas vihreäksi.
    Jatkoimme jäljellä olevat pari korttelia hiljaisina, omiin ajatuksiimme vaipuneina.
    Kiitos kyydistä, tokaisin käsi ovenkahvassa kiinni.
    Riina, lähtisitkö kanssani elokuviin, vaikka huomenna, Joppe kysyi arasti ja tunsin punan nousevan poskilleni.

    HEIPPA HALUATKO SÄ KYYDIN MINNE.TAMPEREELLE SINNE NIMITTÄIN.MITÄS MIEHESI

    Äänestä

  • MysteryWriter kirjoitti:

    He lähtivät. Riinaa tosin hermostutti. Joppe oli ollut hänen ihastuksensa jo kauan, mutta ei ollut uskaltanut sanoa sitä. Ja sitä paitsi Tepa ja Suski olisivat saattaneet kuulla siitä. Sitä Riina ei missään nimessä halunnut. Riinan teki kauheasti mieli kysyä, millaiset välit Jopella oli Tepan ja Suskin kanssa, mutta päätti kuitenkin vaieta.

    < HE KÄVELIVÄT TALVISÄÄSSÄ JA ANTOIVAT TOISTEN KÄVELLÄ ETUMMAISENA.RIIKKA PUHUI MUTTA PITKÄÄN.TUU TÄNNE MIES PYYSI.JA OTTI TÄMÄN KAINALOONSA.

    Äänestä

  • 884 kirjoitti:

    OLI PYRYTTÄVÄ LUMISÄÄ < HEI ME VOIDAAN OLLA NYT KAKSISTAAN ANTAA NOIDEN MENNÄ EDELLÄ.

    Äänestä

  • < MIES UI UIMARANNALLA. NAINEN KATSELI HÄNTÄ RANNALTA. MIES NOUSI VEDESTÄ. JA OSTI ILTIKSEN.HMH MIES MURAHTI. JA KUIVASI ITSENSÄ JA PUKI VAATTEET PÄÄLLE. JOKU LUKI ILTA - SANOMIA. EI VOI OLLA TOTTA < ONKO TOI SE MURHAOIKEUDEN KÄYNNIN PÄÄTODISTAJA. MIES PALJASTUI EX - AMMATTITAPPAJAKSI.MIES NOUSI MUSTAAN ALFAAN JA KATOSI.

    Äänestä

  • 885 kirjoitti:

    OLI PYRYTTÄVÄ LUMISÄÄ < HEI ME VOIDAAN OLLA NYT KAKSISTAAN ANTAA NOIDEN MENNÄ EDELLÄ.

    OLI PERJANTAI - ILTA. TRALLA LAA KUULUI RADIOSTA.MOIKKA TUUPPAS SISÄLLE

    Äänestä

  • Kukka*Porno kirjoitti:

    Hänen ruskea tukkansa oli pörrössä niinkuin tavallisesti ja ruskeat silmät katsoivat minua tuikkien. Hauskannäköinenhän hän on, sitä en kiellä mutta arvostin enemmänkin järkevyyttä ja fiksuutta pojassa kun tuollaista söpöä ja hassua naamaa ja tyyliä..
    Hän keskeytti ajatukseni kysymällä:

    MIES KATSOI HÄNTÄ JOKSEENKIN VAISTON VARAISESTI.RIINA HYMYILI. TUU NYT TÄNNE TÄMÄ SANOI. HE KÄVELIVÄT KAKSISTAAN MIES MUISTUTTI
    JEAN - PAUL BELMONDOA SUURESTI.OLI TALVI JA HÄN OLIKIN MATKALLA TAMPEREELLE. MINNEKKÄS SÄ BUSSIASEMAN SUUNTAAN. TÄLLÄ MIEHELLÄ OLI VIRNE PÄÄLLÄ.HE KÄVELIVÄT MANNERHEIMINTIETÄ PITKIN MIES KATSAHTI TÄTÄ JA HYMYILI VAAN. EN OLE HIPPI.MÄ OON ITSEKIN MENOSSA TAMPEREELLE´JOSTA JATKAN TAAS RAUMAN BUSSIIN.MINÄ TAAS PARKANOON..MIES MATKASI MATKALAUKKUJEN KERA TAMPEREEN BUSSIIN. TÄLLÄ OLI PÄÄLLÄ PILOOTTITAKKI. RIINALLA TAAS MINKKITURKKI. MITÄS SÄ HYMYILET. MÄ HYMYILEN VAAN.

    Äänestä

  • 999 kirjoitti:

    < HE ISTUIVAT BUSSISSA MATKALLA TAMPEREELLE.JA RIINA NUKAHTI TÄMÄN MIEHEN KAINALOON MUN NIMI ON REIJO JOHANNES SAKARI KEIJO RANTAKARI . MIES KUISKASI TÄMÄN KORVAAN. BUSSI KIISI MANNERHEIMINTIELTÄ POIS. MIES NUKAHTI ITSEKIN.

    Äänestä

  • kaiju kirjoitti:

    Sä et taida olla ihan samanlainen Tepaan ja Suskiin verrattuna, tokaisi Joppe yllättäen liikennevaloissa. Sanat takertuivat nieluuni ja jouduin kakistamaan niitä ulos hetken aikaa. Joppe ehti tietenkin jo irroittaa toisen kätensä ratista ja oli aikeissa taputtaa yläselkään, jotta kadonnut ääneni olisi selvinnyt ymmärrettäväksi puheeksi. Kuin viimeisillä voimillani sain hihkaistuksi kirkkaan: Ee-en ole, ja valot vaihtuivat taas vihreäksi.
    Jatkoimme jäljellä olevat pari korttelia hiljaisina, omiin ajatuksiimme vaipuneina.
    Kiitos kyydistä, tokaisin käsi ovenkahvassa kiinni.
    Riina, lähtisitkö kanssani elokuviin, vaikka huomenna, Joppe kysyi arasti ja tunsin punan nousevan poskilleni.

    < EI TÄÄ MITÄÄN HIPLAAMISTA OO, MITÄ SE SITTEN ON RIINA SANOI. SE ON VÄLITTÄMISTÄ ALEKSI SANOI JA KATSOI TÄTÄ SILMIIN. TÄMÄ NAUROI JA TIEDÄTSÄ SUN ISÄSI OLI SAMANLAINEN < AI REISKA VAI ALEKSI HYMYILI VIRNE KASVOILLAAN. HE LÄHTIVÄT ULOS.
    ALEKSI MENI JA AJOI MUSTAN VOLVO AMAZONIN ULOS TALLISTA. HÄN AVASI OVEN JA HE AJOIVAT

    Äänestä

  • Kukka*Porno kirjoitti:

    Hänen ruskea tukkansa oli pörrössä niinkuin tavallisesti ja ruskeat silmät katsoivat minua tuikkien. Hauskannäköinenhän hän on, sitä en kiellä mutta arvostin enemmänkin järkevyyttä ja fiksuutta pojassa kun tuollaista söpöä ja hassua naamaa ja tyyliä..
    Hän keskeytti ajatukseni kysymällä:

    HÄN VIIHTYI JUHANNUKSEEN SAAKKA < JA HE MENIVÄT RAUMAN MEREN JUHANNUKSEEN.TUU MUKAAN

    Äänestä

  • 999 kirjoitti:

    < HE ISTUIVAT BUSSISSA MATKALLA TAMPEREELLE.JA RIINA NUKAHTI TÄMÄN MIEHEN KAINALOON MUN NIMI ON REIJO JOHANNES SAKARI KEIJO RANTAKARI . MIES KUISKASI TÄMÄN KORVAAN. BUSSI KIISI MANNERHEIMINTIELTÄ POIS. MIES NUKAHTI ITSEKIN.

    MOIKKA MUKSUT MENEN TÖIHIIN KERTOKAA LISÄÄ UUTISIA ÄIDISTÄ. MIES SANOI. ÄITI OLI JÄÄHYLLÄ

    Äänestä

  • 888 kirjoitti:

    MOIKKA MUKSUT MENEN TÖIHIIN KERTOKAA LISÄÄ UUTISIA ÄIDISTÄ. MIES SANOI. ÄITI OLI JÄÄHYLLÄ

    OLETKO SÄ EDES SAMA NAINEN JONKA KANSSA MÄ MENIN NAIMISIIN MIES KYSYI JOKSENKIN AHDISTUNEEN NÄKÖISENÄ.MITEN NIIN NAINEN ELI RIINA VASTASI

    Äänestä

MUN LUOKALLA KUN SATTUU OLEMAAN SEN NIMINEN TYTTÖ VOIH OIH

Äänestä
  • HE KÄVELIVÄT PAKKASSÄÄSSÄ JOTKUT KÄVELIVÄT EDELLÄ.NAINEN MENI MIEHEN KAINALOON JA HYMYILI.

    Äänestä

HEI KULTA JOONAS SANOI.MIKÄ SUN MIELTÄS PAINAA.EI MIKÄÄN.TUU MUN KAINALOON.OOKEI.MITÄS JESSE EIPÄ MITÄÄN HE OLIVAT HANGOSSA.RIINA NUKAHTI JA JOONAS L VAIN NAUROI

Äänestä
  • MOIKKA. MOIKKA KETAS ETIT.JOONASTA IHAN TOSI

    Äänestä

RIINA JA ANNE.JYRKIN SISKO JENNI HYVÄRINEN ISTUIVAT RAUTATIEASEMAN BAARISSA.MOIKKA NYT MENNÄÄN SIIS MINNE LOMALLE
TURUN SATAMAAN.KATOS MITÄ MÄ OSTIN.LAIVALIPUT TURKU - TUKHOLMA.TUUTKO KULTASENI KEIJO SANOI.NO ILMAN MUUTA.

Äänestä

HE OLIVAT ERÄÄN RIKKAAN MIEHEN JÄRJESTÄMILLÄ JUHLILLA. RIINALLA OLI ILTAPUKU.HELMIKAULANAUHA SEKÄ STOOLA.MIES OLI POLIISI JA HÄN OLI PUKEUTUNUT TUMMAAN PUKUUN.HE MENIVÄT RANNALLE KÄVELEMÄÄN.OTA MUT KAINALOON RIINA SANOI.IHAN TOSI. ET SÄ OO ENNEN TÄLLÄISTÄ PYYTÄNY.MINKÄ TAKIA.RIINALLA OLI KIVI KENGÄSSÄ HÄN OTTI KENGÄSTÄ KIVEN POIS.

Äänestä
  • JOSTAIN KAIKUI DANNYN JA ARMIN KAIKEN SULLE ANTAISIN.HE OLIVAT RANNALLA.

    Äänestä

  • W,E kirjoitti:

    JOSTAIN KAIKUI DANNYN JA ARMIN KAIKEN SULLE ANTAISIN.HE OLIVAT RANNALLA.

    < RIINA SAAPUI MOIKKA.MOI.OOTAS MÄ TILAAN MEILLE PIZZAA.KÄVINPÄ MUUTEN ALKOSSA JA OSTIN PULLON PUNAVIINIÄ.HEI RIINA SANOI JA HYMYILI.KIITTI.JÄÄKAAPISSA ON OLUTTA JA SALAATTIA.TOISET TULEE IHAN KOHTA.EI NE OO KAUAN NE LÄHTEE SAMAN TIEN. TELKUSTA TULEE ELOKUVA MIKÄ ALAIN DELONIN ELOKUVA.YKKÖSELTÄ SIIS JA KOLMOSELTA LOVE STORY.KUMPAAAS HALUUT KATTOO KATOTAANKO MOLEMPIA.SOPII.

    Äänestä

JYRKI KATSOI VAIMOAAN JA HYMYILI..HAN OLI ONNELLINEN

Äänestä

FAIJA PYYS ANTAA TÄN SULLE.TÄSSÄ ON 500 EUROA. MINKÄ TAKIA MÄ OON FAIJAN POIKA JA SÄ OOT MUN ÄITIPUOLENI.MUA PELOTTAA RIINA SANOI.JA NYYHKYTTI.ÄLÄ HUOLI.MÄ SUOJELEN SUA.

Äänestä
  • JYRKI MARINECORPS HYVÄRINEN AJAUTUU ALAMÄKEEN.

    Äänestä

  • HÄN KATSOI ALIA JOPA SILMIIN.MÄ HEITÄN SUT KOTIIN ON MULLA AUTO < MERCEDES - BENZ 280 E.ARVAA KENEN FAIJAN.SE ANTO TÄN ENNEN KUN KUOLI.HE AJOIVAT LIELAHTEEN.ALI OO VAROVAINEN.HEI MÄ PYYDÄN ETT TIMI JA JONNA TULEE MEILLE.OK.OK.

    Äänestä

  • 845 kirjoitti:

    JYRKI MARINECORPS HYVÄRINEN AJAUTUU ALAMÄKEEN.

    MUA PELOTTAA RIINA SANOI.

    Äänestä

  • JEES kirjoitti:

    HÄN KATSOI ALIA JOPA SILMIIN.MÄ HEITÄN SUT KOTIIN ON MULLA AUTO < MERCEDES - BENZ 280 E.ARVAA KENEN FAIJAN.SE ANTO TÄN ENNEN KUN KUOLI.HE AJOIVAT LIELAHTEEN.ALI OO VAROVAINEN.HEI MÄ PYYDÄN ETT TIMI JA JONNA TULEE MEILLE.OK.OK.

    LAURA KATSOI VALOKUVIA KOTONAAN.MENI HUONEESEENSA.HÄNEN ISÄNSÄ TULI VAIMONSA KANSSA.KAUPASTA.HEI ÄIPPÄ JA ISKÄ.LAURA HYMYILI ISÄLLEEN.JA ISÄ VEI RUOAT JÄÄKAAPPIIN.ISTUTUI VAIMONSA JA TYTTÄRENSÄ KANSSA SOHVALLE.TUUPPA TÄNNE

    Äänestä

  • 876 kirjoitti:

    BAARISSA AMMUTAAN KAKSI MIESTÄ.TEKIJÄT POISTUVAT JA HEITTÄVÄT ASEENSA LATTIALLE.POLIISI SAAPUU PAIKALLE.,UUTISET TULEVAT TELEVISIOSTA.UUTISISTA HYVÄÄ PÄIVÄÄ.TAMPEREELLA SATTUI TÄNÄÄN

    Äänestä

  • 876 kirjoitti:

    LAURA KATSOI VALOKUVIA KOTONAAN.MENI HUONEESEENSA.HÄNEN ISÄNSÄ TULI VAIMONSA KANSSA.KAUPASTA.HEI ÄIPPÄ JA ISKÄ.LAURA HYMYILI ISÄLLEEN.JA ISÄ VEI RUOAT JÄÄKAAPPIIN.ISTUTUI VAIMONSA JA TYTTÄRENSÄ KANSSA SOHVALLE.TUUPPA TÄNNE

    MERIVOIMIEN ALUS PYSÄHTYI SATAMAAN.SIELTÄ ASTUI LAUMA MIEHIÄ.JA VARSINKIN ERÄS VILLAPAITAAN JA AURINKOLASEIHIN SONNUSTAUTUNUT.KAKSI MIEHISTÄ ESITTÄYTYI JYRKI.NAINEN SANOI RIINA.HEI MURU.TAIJA SANOI KOLMANNELLE.SAANKS MÄ SAATTAA SUT.

    Äänestä

  • HUOMENTA RIINA SANOI. HUOMENTA VAALEATUKKAINEN POIKA SANOI MOIKKA. MÄ OON ALI JA IKÄÄ ON 15 V TOSSA ON ALI SULLE 20 EUROO KÄYTTE SITTE JESSE.TIMPPA.SINÄ SITTEN MÄKISSÄ SYÖMÄSSÄ MÄ TUUN ILTAPÄIVÄLLÄ.

    Äänestä

  • JEES kirjoitti:

    HÄN KATSOI ALIA JOPA SILMIIN.MÄ HEITÄN SUT KOTIIN ON MULLA AUTO < MERCEDES - BENZ 280 E.ARVAA KENEN FAIJAN.SE ANTO TÄN ENNEN KUN KUOLI.HE AJOIVAT LIELAHTEEN.ALI OO VAROVAINEN.HEI MÄ PYYDÄN ETT TIMI JA JONNA TULEE MEILLE.OK.OK.

    SAANKS MA LUVAN . NO SAAT

    Äänestä

  • MUA PELOTTAA kirjoitti:

    MUA PELOTTAA RIINA SANOI.

    JOKSENKIN VAISUSTI.HALUAISITKO SA ETTA M' vien sut.ENMA USKALLA LAHTEA ULOS TAHAN AIKAAN.MIKSET NO OKEI MENNAAN

    Äänestä

  • 884 kirjoitti:

    JOKSENKIN VAISUSTI.HALUAISITKO SA ETTA M' vien sut.ENMA USKALLA LAHTEA ULOS TAHAN AIKAAN.MIKSET NO OKEI MENNAAN

    HE MENIVÄT JÄÄBAARIIN VAU MÄ EN OO OLLU TÄÄLLÅ KOSKAAN. HÅN KATSOI VAIMOAAN JA HYMYILI

    Äänestä

  • 876 kirjoitti:

    LAURA KATSOI VALOKUVIA KOTONAAN.MENI HUONEESEENSA.HÄNEN ISÄNSÄ TULI VAIMONSA KANSSA.KAUPASTA.HEI ÄIPPÄ JA ISKÄ.LAURA HYMYILI ISÄLLEEN.JA ISÄ VEI RUOAT JÄÄKAAPPIIN.ISTUTUI VAIMONSA JA TYTTÄRENSÄ KANSSA SOHVALLE.TUUPPA TÄNNE

    HE OLIVAT TULOSSA ELOKUVISTA KOTIIN. NAISELLA OLI STOOLA. HELMIKAULANAUHA JA MEKKO. KORVAKORUT. VALOKUVAKANSIO. MIEHELLÄ BASEBALLTAKKI JA SALKKU. KÄSIASE JA POJALLA POPLARI. HANSKAT. HATTU. YKS KAKS KUJALLE AJOI VANKILASTA VAPAUTUNUT PERA JA HÄNEN TYTTÖYSTÄVÄNSÄ RIINA HYPÄTKÄÄ KYYTIIN PERA JOKA OLI ILE KALLION NÄKÖINEN SANOI.

    Äänestä

  • MUA PELOTTAA kirjoitti:

    MUA PELOTTAA RIINA SANOI.

    kukas sua uhkailee KYSYI ALI. MULLA ON KYLLÄ AUTO JA MÄ VOIN HEITTÄÄ SUT KOTIIN.NE ON NE SAMAT KETKÄ TAPPO FAIJAN.LINDA KATSOI POIKAYSTÄVÅNSÄ ÄITIPUOLTA TUNNEN TYYPIT. NE MURHAS MUN VELJENIKIN.MENKÄÄ KUN ALKOI KUULUA LAUKAUSTEN VAIHTOA.

    Äänestä

  • 883 kirjoitti:

    HE MENIVÄT JÄÄBAARIIN VAU MÄ EN OO OLLU TÄÄLLÅ KOSKAAN. HÅN KATSOI VAIMOAAN JA HYMYILI

    HE KÄVELIVÄT KAHDESTAAN.

    Äänestä

MIES ISTUI BAARITISKILLÄ.RIINA NAINEN ESITTÄYTYI.
KEIJO MIES ESITTELI ITSENSÄ.HE MENIVÄT PARKETILLE.SIELLÄ LAULOI PETRI HERVANTO.KEIJO OTTI RIINAA LANTIOSTA KIINNI.

Äänestä

MIES TULEE TÖISTÄ JA ON ÄLLISTYNEEN NÄKÖINEN.ISKÄ HEI ÄLÄ UNOHDA MUN VANHOJEN TANSSEJA NO EN. ONKS TOI ÄIPPÄ MISSÄ WCEESSÄ.KULTA SÄ NÄYTÄT UPEELTA.

Äänestä
  • HÄN KATSAHTI RIINAA JA LOPULTA HE KIETOUTUIVAT TALJALLE MAKAAMAAN JOSSA HÄN HIEROI TÄMÄN SELKÄÄ ÖLJYLLÄ. MITÄ HELVETTIÄ,.... JOKU HUUSI. HÄIVY TÄÄLTÄ ....SULLA EI OO MITÄÄN ASIAA TÄNNE. MITÄ SÄÄ MUUTEN TEET TÄÄLLÄ.HÄN HIEROI TÄTÄ. JA OLI KESÄINEN ILMA ULKONA

    Äänestä

< RIINA KÄVELI KOTONAAN RAUMALLA KADULLA.SAMAAN AIKAAN SAAPUI BUSSI. JOSTA ASTUI ALAS PULIPÄÄ MIES < HEI MULLA OLI IKÄVÄ SUA. TIEDÄT SÄ NIIN MULLAKIN.
MÄ PÄÄSIN ARMEIJASTA MURU. HE KÄVELIVÄT JOPA NIIN ETTÄ TÄMÄ SILITTI HÄNEN TUKKAANSA < MENNÄÄNKÖ MEILLE. MIKÄS SIINÄ.HE MENIVÄT SINNE,SÄ SAAT OLLA TÄNÄÄN MUN SEURANANI

Äänestä

SAIRAALAAN < SYNNYTYSOSASTOLLE. OOTTEKS TE HÄNEN MIES KYLLÄ. MÄ OON TON POIKA. TEILLE ON SYNTYNYT TYTTÖ.

Äänestä
  • KYLLÄ SÄ OOT SEMMOINEN PRINSESSA LEIA. JÄÄKUNIGATAR KUN MÄ AJATTELEN SUA. HÄN SANOI VAIMOLLEEN. ONKS LAPSET NUKKUMASSA ON. HÄN PANI TAISKAN LEVYN SOIMAAN. JA SIELTÄ SOI TULE. TULE.NA NA NA

    Äänestä

HÄN HERÄSI VAIMONSA VIERELTÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MysteryWriter kirjoitti:

- Sinä pystyt mihin vain Riina, sinä olet sellainen tyttö. Näin oli sanonut Linda Peters, joka opetti meille englantia. Mutta minä en ollut vakuuttunut. Mitä minä muka olin Tepan ja Suskin rinnalla? En yhtään mikään. Pelkkä nolla vain. Tepa ja Suski, Terttu Lehto ja Susanna Kämäräinen, olivat koulumme suosituimpia tyttöjä. Heidät kutsuttiin aina bileisiin ja kaikkialle. Minua ei niissä juhlissa koskaan nähty. Eipä silti, eivät ne minua kiinnostaneetkaan.
- Saisivat Terttu ja Susannakin olla yhtä ahkeria kuin sinä, opettaja Peters oli jatkanut.
- No, englanti on minulle kohtuuhelppoa, olin vastannut ja hymyillyt.

Tahtoisin jonkun kirjoittavan lisää tähän. Itse olen ihan jumissa tämän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu