Palaan vielä mikrofonin käyttöasiaan:
Asiasta on pitkään keskusteltu ja fanit ovat aina sanoneet, TK ei käytä mikrofonia kirkoissa. Nyt kun asia on selvinnyt Iltasanomien jutussa, ei asialla ole muka mitään merkitystä tai sitten osa on syyttämässä toimittajaa virheellisistä tiedoista. Pohjolan johtaja on kyllä kertonut lukuisten ihmisten palautteista äänen kuulumattomuudesta. Jos Pohjolan johtajan sanoja olisi vääristelty, kai asia olisi korjattu. Eli juttu on fakta, Tapani Kansa käytti Pohjolan kirkkokonserteissa mikrofoni ja on käyttänyt aikaisemminkin.
Fanit ovat (ainakin osa) verranneet Tapani Kansaa taidelaulajiin ja väittäneet Tapani Kansan pärjäävän äänen volyymissa kenelle vaan.
Asia tuntuu olevan katkera pala ja yksi keino pettää itseään on vähätellä asiaa. Kuitenkin asiasta on kirjoitettu valtavasti. Miksi kukaan ei silloin kirjoittanut ettei asialla ole mitään merkitystä?
Asiasta on pitkään keskusteltu ja fanit ovat aina sanoneet, TK ei käytä mikrofonia kirkoissa. Nyt kun asia on selvinnyt Iltasanomien jutussa, ei asialla ole muka mitään merkitystä tai sitten osa on syyttämässä toimittajaa virheellisistä tiedoista. Pohjolan johtaja on kyllä kertonut lukuisten ihmisten palautteista äänen kuulumattomuudesta. Jos Pohjolan johtajan sanoja olisi vääristelty, kai asia olisi korjattu. Eli juttu on fakta, Tapani Kansa käytti Pohjolan kirkkokonserteissa mikrofoni ja on käyttänyt aikaisemminkin.
Fanit ovat (ainakin osa) verranneet Tapani Kansaa taidelaulajiin ja väittäneet Tapani Kansan pärjäävän äänen volyymissa kenelle vaan.
Asia tuntuu olevan katkera pala ja yksi keino pettää itseään on vähätellä asiaa. Kuitenkin asiasta on kirjoitettu valtavasti. Miksi kukaan ei silloin kirjoittanut ettei asialla ole mitään merkitystä?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tapani ei käytä mikrofonia silloin, kun kyseessä on joulukonsertti pianistin kanssa. Nyt taustalla soitti viisihenkinen orkesteri, joten tietenkin silloin käytetään mikrofonia.
mikrofonia esim. Savonlinnan oopperajuhlien oopperaesityksessä ja säestämässä on 40 hengen yhtye. Miten sen selität?
Mutta laitappa tämä mainitsemasi Jorma Hynninen laulamaan iskelmää esim äidin pikkupoikaa tai r.a.k.a.s niin ei tipahda...seipään niellyt hynninen ja muut suuret suomalaiset ooppera laulajat ovat säälittävällä tavalla oman äänensä vankeja...monipuolisuus kunniaan..ehkä tapani ei ole oopperalaulaja mutta silti hänen ohjelmistonsa monipuolisuus on aivan maailmanluokkaa tyyliin elvis presley jne..
En tiedä itkisikö vai nauraisi.Oletkohan koskaan kuullut esim. Schubertin Winterreise laulusarjasta? Sitä esim. Jorma Hynninen on esittänyt 40 vuotta. Sarja vaatii VALTAVASTI monipuolisuutta. Lauluissa käydään monissa eri tunnetiloissa.
On todella naurettavaa täällä ottaa Äidin pikkupoika laulun esimerkkinä monipuolisuudesta. Tajuatko oman naurettavuutesi? Eipä sinulla taida olla mitään käsitystä laulamisesta?
Minä en ole Hynniseltä nähnyt vielä kuin yhden ilmeen.Koko maailman tuska kaatuu päälle.Jos 40-vuodessa ei ole kummenpaan pystynyt ,niin kaikki on turhaa.Huom!Veron maksajien piikkiin.Koko laulusarja on muuten typeryyden huippu,säälittävää jokellusta,josta nämä muka musiikkia ymmärtävät kehittelevät Harry Potterin tasoisia mielikuvitus leikkejä.
Onneksi Hynninen on itsekkin käsittänyt ,että aika on ajanut ohi.
Tapani on Suomen ja Euroopan Frank Sinatra ,Hynninen Benny Hilliin verrattava naaman vääntelijä.
Tarkoitin tässä nyt lähinnä sitä että tapani kansa hyppii sekä klassisen että kevyen musiikin puolella ja hoitaa molemmat varsin suvereenisti omalla tyylillään...toki oopperan puolella on varsin vaativaa ohjelmistoa mutta kevyen musiikin tulkintaan jorma ei ole ikinä pystynyt eikä pysty...mm saksassa oli jossain vaiheessa tenori joka yritti lähteä tekemään oopperan rinnalle kevyttä musiikkia ja rikkoi tällä äänensä....itse olen myöskin klassisen koulukunnan laulajia mutta nostan tapanille hattua jo pelkästään hänen pitkän laulajan/estraaditaiteilijan uran vuoksi...mielestäni koko tämän palstan ns."Musiikin ammattilaiset" tuskin ovat ammattilaisia kun pitää täällä sitä kehua...ihmetyttää vaan kovasti miksi ihmiset ovat Tapaniulle niin kovasti kateellisia..onko se pois heidän pienistä elämistään...ja nyt jopa vielä pitää alkaa toisien keskustelijoiden kanssa riitaa haastamaan...
äidin pikkupoikaa kirkossa tai r.a.k.a.s , jopa on mielenkiintoista
etkö enää muuta keksi?
Jäi vielä kirjoittamatta tärkeä pointti:
Jos ajatellaan, että peräkkäisinä kertona pitävät kirkkokonsertin Jorma Hynninen ja Tapani Kansa samassa kirkossa. Hynninen ei käytä kirkossa mikrofonia, mutta Tapani Kansa käyttää. Tapani Kansan ääni täyttää kirkon ja kuulostaa voimakkaammalta koska hänen ääntään vahvistetaan moninkertaisesti. Yleisö mieltää virheellisesti, että Tapani Kansa on parempi laulaja kuin Jorma Hynninen koska hänen äänensä kuuluu voimakkaammin, eikä kiinnitä huomiota Hynnisen upeaan äänen sointiin ja kvaliteettiin. Eli mitä enemmän volyymia, sen helpompi on pettää yleisöä. No joku väittää tähän kuulevansa varmasti laulajien tasoerot riippumatta äänen voimakkuuseroista. No, joku kuuleekin, mutta hänen täytyy olla musiikin ammattilainen.
Tässä käytännön esimerkki:
Ystäväni omistaa musiikkiliikkeen, jossa on kaiuttimien kuuntelumahdollisuus. Kaiuttimilla on erilaiset herkkyydet, joista johtuen ne soivat eri voimakkuuksilla. Sillä ei ole mitään tekemistä kaiuttimen laadun ja soivuuden kanssa.
Miten onkaan? Kuuntelijat väittävät aina voimakkaammin soivan kaiuttimen olevan parempi. Kaverini on joskus kokeillut ja laittanut vastaikkain huippuluokan kaiuttimet ja alemman keskitason kaiuttimet, jotka soivat kovemmin. Valinta on voimakkaammin soiva.
Samoin urkuri, joka soittaa loppusoiton kirkon jumalanpalveluksessa, mitä enemmän ääntä-sen enemmän kehuja.
Teitä ihmisiä, jotka ette osaa kuunnella, on helppo pettää.
Jorma Hynnistä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana baritonina. Ihan sama mitä täällä kirjoitatte, sillä ei ole mitään totuuden kanssa tekemistä. Tuotte oman tietämättömyytenne ja asiantuntemattomuutenne esille.
Tapani Kansaa ei kukaan tunne Suomen rajojen ulkopuolella. Kai se todistaa hänen tasonsa.
Olin taas viikon poissa koneelta ja haluaisin tietää, MIKSI täällä niin paljon vertaillaan Tapani Kansaa ja Jorma Hynnistä??? Eiväthän he ole mitenkään verrattavissa toisiinsa! Hehän ovat ihan eri planetoilta. Molemmilla on omat ihailijansa ja molemmat ovat tehneet upean elämäntyön omilla saroillaan... Tuollaiset kiistelyt ja vertailut mielestäni aaivan TURHIA!!
siis käyttääkö Tapsa mikkiä kirkossa vai ei ????
mikrofonin käytöstä kirkossa? Nyt kyllä putosin totaalisesti kärryiltä...
Minkähän laisella testillä tulos on saatu.Onkohan kyseessä ollut kilpailu,kuka huutaa tuleen kovimmin ja vääntää naamansa tuskalliseen irvistykseen.
Kukahan kilpailun kustasi,ettei vaan jälleen veronmaksajat ja TAPANI KANSA,todellinen taiteilija.
Hynnisiä maailmassa kyllä riittää, mutta Tapani on ainutlaatuinen. Ei ole vastaavanlaista laulajaa toista.
Niin, kärryiltä putoaa jos ei ole ollut paikalla kun järkeä on jaettu...
Tapsukan tasoisia riittää maailmassa kymmeniä tuhansia, mutta Hynnisen tasoisia baritoneja on ollut maailmassa korkeintaan 10.
Joo,kyllä veron maksat ja Tapani yhden Hynnisen jksavat vielä elättää,muttei kymmentä.
Pitää näemmä jo noita kirjaimiakin säästää,kun näitä elätettäviä Hynnisiä alkaa jo olla liikaa.
Se tiedettiin jo aikoinaan kun Tapsa oli saanut potkut koulusta asiattoman käytöksensä takia ja pyrki kohti oopperaa sitten; eivät riittäneet Tapsan laulunlahjat oopperalavoille asti, vaikka yritti kovasti oopperatekniikkaa yms. opiskella ja opiskelikin, eivät auenneet hänelle polut Talvelan ja Hynnisen seuraan. Siitä puhuttiin Tapsan lähipiirissä ja julkimopiireissä, että Tapsan ääni oli todettu oopperaan liian heiveröiseksi, ja käytöstapansa arvaamattomiksi. Oopperaan vähän liian laghjaton, tavislaulajaksi äänen puolesta vähän liian lahjakas. Siinä yksi Tapsan brobleemista.
Tapanihan sanoi haastattelussa ,että : " Mä pääsin 1974 parhailla pisteillä Sibelius-akatemiaan, mutta varmaan huonoimmilla pisteillä tulin sieltä ulos. Mulle elämänkoulu onkin aina ollut se tärkein/paras koulu. "
Kyllä! Totisesti! Marttitalveloita, jormahynnisiä ja karitamattiloita sikiää mualimassa kuin tatteja sateella, mutta TAPANIKANSOJA on vain YKSI! Hän on PARAS ja LAHJAKKAAMPI ja UPEAMPI ja LOISTELIAAMPI ja TYYLIKKÄÄMPI ja KAIKIN PUOLIN SUPERIHMISEMPI kuin KUKAAN MUU!!!! NÄIN ON NÄPPYLÄT JA MUUT MUTIT!!!
Tapani Kansa ei koskaan ollut Sibelius-Akatemian musiikkialan ammattilaiseksi tähtäävä oppilas. Se olisi ollut mahdotonta senkin takia, että hänellä ei ole musiikin teoriaopintoja takana, ei ainakaan suorituksia. Tapani Kansa otti Akatemiassa ns.irtotunteja, koska häntä suosinut opettaja Pekka Salomaa oli siellä opettajana. Tästä Kansan opinnoista Sibelius-Akatemiassa on tehty liian suuri juttu, kuten hänen muistakin jutuistaan.
Tapani Kansa. paljon melua tyhjästä!
"minä paras, kaiken tietävällä, lahjakkuuksien ilmentymällä", suurella TAPANI KANSALLA riittää töitä niin kauan kun on olemassa kaltaisiasi, musiikillisesti täysin lahjattomia juntteja!
Et kai nyt jumantsukke tosissasi ottanut pelkkää huumoriin ja hurmosfanien (käsittämättömiin) ylistyspuheisiin perustuvaa päästöäni, mitä-tä? Aika totinen torvensoittaja olet jos niin menit tekemään =O En totisesti mikään T.Kansan hurmosfani ole.
Ja mikrofooni rikki,kun oli sylkenyt siihen.