siporex

Oisko järkevää ajatella tekevänsä puurunkoisen talon rossipohjan siposta>?
9857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on hyvä vaihtoehto, käy h h finland -sivustolla tsekkaamassa suunnittelijan käsikirjasta ohjeet
siporex-vaihtoehtoon. Ontelolaatastosta saat tietoja lähimmältä valmistajalta. Olen itse käyttänyt sekä liittolaattaa valua että ontelolaatastoja kuin myös siporex-palkistoja ja kaikilla niillä on puolensa.
Siporex vastaa itsessään eristettä puolta paksuudestaan ja muiden kanssa on varottava kylmäsiltoja. Jämäkkä lattia tulee kaikista.
Onnea viritykseesi.

Äänestä
  • metrin tuuletus liki suunnittelu ohjeissa,
    siihen kun laittaa lisäksi alhaaltäpaäin lukien .
    -5cm tuulesuoja villaa
    -25 cm sipoa
    -10 cm styrox joista ylempään levyyn lattialämmitysputket.
    -4cm lastulevy laminaatti.

    Korkeutta tulee 1,45metriä maanpinnasta

    Taitaa kallistua sittenkin maanvaraiseen laattaan.

    Tai puiseen rossipohjaan ja lannkkujen alapintaan vaikka yhtenäinen teipattu 5cm;n tuulesuojavilla , jarruttamaan puutavaran homehtumista.

    Äänestä

  • tulee, kirjoitti:

    metrin tuuletus liki suunnittelu ohjeissa,

    perustusta tai tehnyt ulkopuolista täyttöä, se on siinä. KUnhan salaojat ja radon-tuuletus ovat kunnossa.

    Äänestä

  • tulee, kirjoitti:

    metrin tuuletus liki suunnittelu ohjeissa,
    siihen kun laittaa lisäksi alhaaltäpaäin lukien .
    -5cm tuulesuoja villaa
    -25 cm sipoa
    -10 cm styrox joista ylempään levyyn lattialämmitysputket.
    -4cm lastulevy laminaatti.

    Korkeutta tulee 1,45metriä maanpinnasta

    Taitaa kallistua sittenkin maanvaraiseen laattaan.

    Tai puiseen rossipohjaan ja lannkkujen alapintaan vaikka yhtenäinen teipattu 5cm;n tuulesuojavilla , jarruttamaan puutavaran homehtumista.

    Lattiakoron mukaan, eli lattia on suunnitellussa korossa aina sama, oli perustustapa mikä tahansa.

    Äänestä

  • tehdään kirjoitti:

    Lattiakoron mukaan, eli lattia on suunnitellussa korossa aina sama, oli perustustapa mikä tahansa.

    ei maanvaraista laattaa valeta 1,5m maanpinnan yläpuolelle.

    Äänestä

  • tehdään kirjoitti:

    Lattiakoron mukaan, eli lattia on suunnitellussa korossa aina sama, oli perustustapa mikä tahansa.

    kyllä aina sama, mutta sisäpuolinen täyttö vaikka leca-soralla voi olla alempana kuin ulkopuolinen maa-aines ja mummon kukkapenkki.

    Äänestä

  • merenpinnasta kirjoitti:

    kyllä aina sama, mutta sisäpuolinen täyttö vaikka leca-soralla voi olla alempana kuin ulkopuolinen maa-aines ja mummon kukkapenkki.

    Jos sen rossipohjan työntää lecapapua täyteen niin sehän on sitten muuttunnut maanvaraiseksi lattiaksi ja tuuletus aukot saa tukkia, lisäksi raatonit imassaan putkea pitkin katolle ja avaruuteen-

    Äänestä

  • täyteen kirjoitti:

    Jos sen rossipohjan työntää lecapapua täyteen niin sehän on sitten muuttunnut maanvaraiseksi lattiaksi ja tuuletus aukot saa tukkia, lisäksi raatonit imassaan putkea pitkin katolle ja avaruuteen-

    molempia tapoja käytetään.

    Äänestä

meinaat asua talossa, asut hyvin pian kellarissa, ei kestä kunnon käyttöä eli normaalia asumista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rossipohja kirjoitti:

Oisko järkevää ajatella tekevänsä puurunkoisen talon rossipohjan siposta>?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu