Renault 21

Ajoin marketin pihaan ja vieressä oli oudon näköinen Rellu, ilmeisesti jokin vanhempi kun oli niin kulmikas. Mallimerkintä oli 21. Kertokaas mikä Rellu tämä oikein on?
81131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tapahtui? Auto on malliltaan tuo 21. Ajalta ennen kuin rellu alkoi antamaan malleille nimiä.

Äänestä
  • Semmoisella tuli ajeltua 8 v. ja 170 000 km. On muuten Lagunan edeltäjämalli. Sitä tehtiin 1986 - 1993. 1994 tuli Sitten Laguna. Aika paljon siinä on ainakin moottoreissa ja voimansiirrossa samaa ku Laggessa. Lagunan 1,8 on kehitetty 21:n 1,7-motista. 2-litraisiakin oli. Mulla oli 1,7. Hyvä auto muuten, mutta ruostevaiva noihin tahtoi iskeä. Pieniruokainen se 1,7 ainakin oli.

    Äänestä

  • Suomen Turussa, punainen porrasperäinen. Oli päältä päin siistissä kunnossa, siis ei ruostetta. Mielenkiintoista. Luulin, että se olisi ollut jokin tuning jostain muun merkkisestä autosta. Aavistuksen verran muistutti vanhoja Audeja.

    Äänestä

  • Box Car kirjoitti:

    Suomen Turussa, punainen porrasperäinen. Oli päältä päin siistissä kunnossa, siis ei ruostetta. Mielenkiintoista. Luulin, että se olisi ollut jokin tuning jostain muun merkkisestä autosta. Aavistuksen verran muistutti vanhoja Audeja.

    Että missä näit sen auton, kun juuri samoihin aikoihin olin erään kaupan parkkipaikalla omalla 21:sellä. En kylläkään Turkkusex.

    Äänestä

Itselläni oli 1979–1982 Renault 12L vuosimallia 1974. Tavallaan samaa jatkumoa ovat myöhemmät mallit 18 => 21 => Laguna. Koot ja painot ja moottorin iskutilavuudet ovat tietenkin kasvaneet siinä samalla niin että nyky-Laku ja 12 ovat tykkänään eri luokan autoja.

Joskus 1980-luvulla koeajoin Renault 21:n tehokkaampimoottorisen mallin (taisi olla 2-litrainen GTS). En taida tohtia kertoakaan, mille sataluvulle nopeus (mittarin mukaan) pääsi nousemaan Lahden moottoritiellä... Luvaton nopeus se oli joka tapauksessa. Ihan käypäinen ja ajoltaan mukava peli muutenkin, mutta päädyin kuitenkin sillä kertaa Peugeotiin ja Peugeoteilla olen ajanut siitä lähtienkin.

Äänestä

21 gtx 2.0T jää viel moni uusi ruikuttamaan rinnalle. Hiton suola alkaa syödä.

Äänestä

Minulle 21 GTX oli kokonaisuutena paras auto per ajoltaan, tiloiltaan ja kilometrihinnaltaan mitä olen omistanut. Mukava, herkkäkulkuinen isojen ihmisten ja perheen matka-auto.

Alunperin R21 Nevada-farmarimallia etsittiin, mutta semmoista ei äkkiä löytänyt - ne ei kauaa kaupoissa käytettyinä seisoneet (Nevadassa jo säätila oli erilainen taka- ja etupäässä - vähän niinkuin XM Breakissa ; )

R21 Sedanilla tuli yli 200t tuli lasiin, sitten annoin sukuun missä ajettiin yli 300t mittariin, ja sitten se myytiin "käytettynä". Koskaan ei konetta avattu.

Kattele wikipediasta jos kiinnostaa, esim.
http://www.autowiki.fi/index.php/Renault_21

Äänestä

MUN MIELESTÄ 21 JA 17 ON AIKA NÄTTEJÄ MOLEMMAT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Box Car kirjoitti:

Ajoin marketin pihaan ja vieressä oli oudon näköinen Rellu, ilmeisesti jokin vanhempi kun oli niin kulmikas. Mallimerkintä oli 21. Kertokaas mikä Rellu tämä oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu