Minkälaisia kurinpidollisia menetelmiä käytätte, hyvät opettajat, työssänne? Ja kerro millä luokka-asteella toimit.
Olen vastavalmistunut, nuori naisopettaja, ja varmasti tulevaisuudessa ongelmissa moisen asian kanssa.
Olen vastavalmistunut, nuori naisopettaja, ja varmasti tulevaisuudessa ongelmissa moisen asian kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä on kuri ja mitä auktoriteetti? Voidaanko tämän päivän koulussa vaatia oppitunneilta samaa, kuin 70-luvulla? Puhuisin enemmän tavasta kohdata oppilas luokassa. Opettajana minä arvostan lapsia, olen läsnä ja kohtaan oppilaat ihmisinä, yksilöinä. Olen rehellinen ja näytän tunteeni, ilon, surun, pettymyksen, joskus vihan. Pyrin kuuntelemaan oppilaita yksilöinä ja luokkana. Edellytän myös oppilailta sitä, että he arvostavat toisiaan, ovat rehellisiä, suhtautuvat aikuisiin (vanhempiinsa ja opettajiin) kunnioittavasti. Oppilas saa luokassa koulussa näyttää tunteitaan. Raja vedetään siihen, etttä negatiiviset tuntemukset toisen persoonaa kohtaan jätetään piiloon. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta sitä ei julkisesti esitetä, ja kaikkien kanssa pitää pystyä työskentelemään ainakin hetkittäin. Tehokkaimmaksi keinoksi olen nykyisen luokkani kanssa huomannut sen, kun tuon ongelmatilanteesta hieman korostetulla tavalla esiin harmistukseni oppilaan toilailuista. Samalla kuitenkin luon uskoa siihen, että oppilaalla itsellään on kyvyt ja taidot muuttaa toimintaansa.
Kuriin, jos sanaa haluaa käyttää, liityvät kysymykset ovat tänä päivänä vaikeampia kuin ennen. Opettajalla, kuten ei kai minkään muun ammatin edustajallakaan, ole enää valmiiksi työhön liittyvää asemaa, automaattista auktoriteettia. Kysymys on tänään enemmän persoonaan liittyvistä asioista.
ai niin, nelosluokka
"Jos et heti usko, niin kohta uskot!"
Hyvin on tehonnut.
Olen niinkuin muutenkin olen ihmisten kanssa. En kiinnitä huomiota siihen, että olen juuri opettaja ja mulla pitäis sen takia olla auktoriteettia. Oppilaat haluavat, että heihin suhtaudutaan aikuismaisesti ja tasavertaisesti. Se yleensä toimii.
Jos on meluisaa, huudan "Nyt pää kiinni!" Yleensä toimii. Ei sitä kukaan vakavasti ota, koska kiljun hieman kieli poskessa, mutta lopputulos on se, mihin pyrinkin.
Jos joku on oikeesti ilkeä oppilas ( ei ole ollut viimeisen viiden vuoden aikana), heitän ulos luokasta. Proaktiivista aggressiota ei kannata palkita, vaan kaapin paikka osoitetaan saman tien. Mielestäni kaikkein rankimmat sanktiot kannattaa ottaa käyttöön heti eka kerralla.
Ennen joulua yksi opiskelija oli mielestäni mömmöissä tunnilla. Käyttäytyi kuin humalainen, mutta ei haissut alkoholilta. Vedin kaverin sivuun ja pidin tiukan puhuttelun: se on HETI kenkää jos jotain tuollaista vielä tapahtuu, mutta nyt menet siitä kotiin. Mä en kattele tommosta. Ainakin tänään kaveri tuli tunneille ihan selvinpäin ja teki kiltisti tehtävänsä.
...olemassa mitään kikkoja, ainakaan sellaisia, joita kuka tahansa voisi hyllystä käyttöön repäistä. Olet valmistunut ihmissuhdeammattiin, jossa vaaditaan kehittyneitä vuorovaikutustaitoja.
Kun lähdet siitä, että oppilaasi ovat ihmisiä siinä missä sinäkin, moni asia hoituu itsestään. Päätä pitää heistä, ole aidosti kiinnostunut tutustumaan heihin. Puhu heille kuin isoille ihmisille. Ole huumorintajuinen ja rento.
Pidä kuitenkin sitkeästi ja johdonmukaisesti kiinni oikeudestasi opettaa ja vaatia oppilailta työn tekemistä. Anna aina uusi mahdollisuus. Mitä huonommin jonkin ryhmän tai oppilaan kanssa menee, sitä tärkeämpää on antaa positiivista palautetta (vain aiheesta, nuoleskelu ei auta) ja auttaa joka käänteessä. Positiivista palautetta on myös yhdessä juttelu ja vitsailu, hyväksyvä elekieli jne.
Tilannetajua on oltava. Suuttuminen auttaa vasta siinä vaiheessa, kun oppilaat ovat oppineet kunniottamaan sinua. Aluksi ei siis kannata provosoitua.
Iällä ja sukupuolella ei ole näissä asioissa mitään merkitystä. Oppilaiden kunnioittamat ja arvostamat opettajat ovat niitä, jotka ovat huumorintajuisia mutta asiallisia ammattilaisia, jotka kunnioittavat myös oppilasta. Toki on edelleen joitakin pelolla hallitsevia opettajia, jotka käyttävät esimerkiksi ivaa ja pilkkaa ja uskovat haudanhiljaisuuden tunneillaan merkitsevän auktoriteettia, vaikka se on oikeasti oppimista estävä, ahdistava tilanne.
Niinkun varmaan tiedätki, ei ole olemassa poppakonsteja. Ihan jo siitäkin syystä, että kaikki oppilaat ja opetettavat ryhmät eivät ole samanlaisia. Se mikä tehoaa yhteen, ei välttämättä tehoakaan toiseen. Muistan ensimmäisen vuoteni matematiikanopettajana uudessa koulussa ja jo syyslukukaudella kävi hyvin selkeästi ilmi, etten saanut ylläasteikäisiin nuoriin minkäänlaista kuria. Oman luokkani kanssa en pärjännyt ollenkaan. Työkavereista ei oikein apua ollut, vaikka yhdessä koitettiinkin asiaa välillä pohtia. Tunneilla selvitin ja selostin omat opetettavat asiani ja katselin kun oppilaat supisivat keskenään. Lukuvuosi meni aika vaikeissa merkeissä. Keväällä oman ryhmäni mukaan tuli kaksi tyttöä toisesta ryhmästä, koska heidän omaryhmänsä oli lähtenyt luokkaretkelle, josta tytöt olivat kieltäytyneet. Matematiikan tunnilla yritin jälleen selostaa, mitä tunnilla tehdään mutta tavalliseen tapaan luokka oli rauhaton. Yllätykseni oli suuri kun toinen näistä "vierasoppilaista" nousi pystyyn käveli luokan eteen ja huusi "Hiljaa!" "Opettajalla on nyt jotakin asiaa!" Ja koko luokka hiljeni. Tämä samainen tyttö vielä tiedusteli, että miten tämä muu luokka voi kuvitella, että hän kuulee opetuksesta jotakin kun muut mölyävät. Ja jos luokassa on joku sellainen, jota aihe ei kiinnosta niin hän voi varmasti poistua luokasta. Sain sillä tunnilla selitettyä asiani loppuun niin, että minulla oli myös kuuntelevia korvia ympärilläni. Tämä sama tyttö oli viikon aikana vielä kahdella muullakin matematiikan tunnillani ja myös nämä kaksi muuta tuntia menivät juuri siinä järjestyksessä ja rauhallisuuden vallitessa kun olisin kaikkien tuntien halunnut menevän. Lisään vielä, että tämä tyttö oli oikein tunnollinen opiskelija, ei siis mikään häirikkö. Kiitokset vain hänelle näin vuosien jälkeen, sillä se tapaus kyllä herätti minut. Ei ole opiskelijan tehtävä saada aikaan työrauha, vaan se on minun, opettajan, tehtävä pitää huoli siitä, että häiriötekijät tarvittaessa poistetaan luokasta. Seuraava syksy alkoikin sitten ihan eri merkeissä ja komentoa luokassa pidin minä. Alkuun auktoriteetin ansaitseminen oli toki edellisen vuoden jälkeen vaikeaa lopulta pääsin tavoitteeseeni. Tarkoitukseni on sanoa, että tilannetta ei saisi ollenkaan päästää niin pahaksi, että joutuu niin mahdottomaan tilanteeseen kuin minä olin aikoinani.
Joidenkin ryhmien kanssa täytyy korottaa ääntä, toisten kanssa muuttaa istumajärjestystä, jakaa pisteitä hyvästä käytöksestä ja lisätehtäviä huonosta. Ottaa opiskelija huomioon silloin kun hän sitä selkeästi vaatii. Satunnaisia häiriötapauksia on edelleen. Perjantai-illan disko tällä pienellä paikkakunnalla aiheuttaa yleensä hälinää perjantai-iltapäiviin. Voidaan sopia, että lasketaan tietty määrä laskuja perjantaina tunnilla, ja kun ne on laskenut oikein voi lähteä. Oppilaiden kunnioitus on ansaittava, ellei sitä ansaitse joutuu kilpalaulantaan ryhmän kanssa.
Kirjoitit viestissäsi, miten onnistuit saavuttamaan auktoriteetiaseman ensimmäisen vuoden jälkeen. Viitsisitkö kirjoittaa vielä, millaisia keinoja käytit auktoriteetiaseman palauttamisessa? Ennen kaikkea millä tavalla onnistuit muuttamaan oppilaiden suhtautumisen sinuun? Kuten joku aiemmin kirjoittikin, ei voida ladella mitään keinoja, jotka tepsivät ryhmään kuin ryhmään, mutta olisin silti kiitollinen, jos kuulisin, millä tavalla sait palautettua kurin luokkaan, sillä mitä ilmeisemmin löysit toimivan tavan.