Rustholli, Lahti

paras remppafirma. aikataulu ja hinnasto piti, jälki mahdottoman hyvää. suosittelen!
123391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hinnasto ei pitäisi paikkaansa ja varmasti laskutus pelaa hyvin.

Äänestä
  • Jo muutaman vuoden ajan . On Rustholli ollut yksi vakio esiintyjistä tällä palstalla, ja AINA negatiivisessa valossa.

    Äänestä

..mutta ainakin täällä helsingin alueella kokemukseni rusthollista ovat olleet sanalla sanoen surkeat. Muu ei ole toiminut paitsi tosiaan laskutus senkin edestä.

Itse en onneksi leipätyössäni joudu rusthollin kanssa tekemisiin, mutta ollessani tuttavalleni epävirallisena konsulttina hänen teettäessään remonttia rusthollilla törmäsin mm. seuraavaan:

Kylpyhuoneen katon maalamisesta yritettiin laskuttaa 8 tunnin työ!! Viinalta haiseva "rakennusmies" kertoi aikaa menneen niin paljon koska pohjatyöt olivat suuret ja "piti nääs tehrä tellinkiä..." Huonekorkeus oli 2400 ja betonikatossa alaa 4m2 minkä hän pohjatöinään korkeintaan hioi.

kun asiasta sitten keskustelin rusthollin niinsanotun työpäällikön kanssa selvisi, ettei hänellä ollut minkään laista koulutusta tehtäväänsä. Oli kuulemma koulutukseltaan sähköasentaja ja työpäällikkönä!

Ja tämä viimeinen ei sitten ole vitsi vaan ihan totta: Sama työpäällikkö tarjosi hyvityksenä liian pitkästä työstä sitä että kylppäri siivotaan kaupanpäälle! Ihan hieman meinasi siinä kohtaa jo pokka pettää! Että ihan niin hyvä remonttifirma että siivovatkin hyvityksenä omat paskansa ihan kaupan päälle!

Että sellaisia kokemuksia minulla. En väitä että koko rustholli toimisi yhtä luokattomasti tai asiat ovat voineet nyt laman uhan myötä parantua, mutta ainakin -07 helsingissä luokatonta toimintaa!

Äänestä
  • Kyllä jos asentaja tuoksuu viinalle, mitä suuresti epäilen, olisi tämä asiakas jos järkeä on päässä, ottanut yhteyttä heti kohteessa toimivaan työpäällikköön. Jos työpäällikkö ei ota kantaa, aina työpäällikölläkin on päällikkö.... Tunteja oli toki liikaa laskutettu.

    Jos valkolakatut muuttaa väriään eritavalla, on siihenkin yksi selitys ( en sano että se on oikea, mutta se on totuus )
    1. Riippuu miten puu on sahattu.
    2. jos tukit on aikonan kuljetettu tai säilytetty vedessä, mitä tapahtuu, liukenee puusta tiettyjä aineita pois, joka vaikuttaa esim: maalatessa verrattuna kuivalla maalla olleisiin tukkeihin.
    3. valkolakka, tehdaslakattu ja itse lakattu tummenee erilailla....

    Näistä asioista TIEDÄN, kokemuksella 14 vuotta sahalla töissä olleena, ja kohta saman verran remonnti-reiskana ja henki Ei haise... viinalle ainakaan

    Ja senkin tiedän, että 2 epäpätevää työpäällikköä, sekä liuta asentajia on saanut lähteä, huonon työn takija. Eli asioihin reakoidaan...

    Äänestä

  • Asiasta jotain oikeesti tie... kirjoitti:

    Kyllä jos asentaja tuoksuu viinalle, mitä suuresti epäilen, olisi tämä asiakas jos järkeä on päässä, ottanut yhteyttä heti kohteessa toimivaan työpäällikköön. Jos työpäällikkö ei ota kantaa, aina työpäällikölläkin on päällikkö.... Tunteja oli toki liikaa laskutettu.

    Teetimme kylpyhuoneremontin Ruusthollilla (siinä on muuten kaksi u-kirjainta), oli tarvetta uudelle suunnitelmalle kaakelien värin muututtua puoli vuotta sitten tehdystä suunnitelmasta. Hinta oli noussut 2500 euroa, vaikka mikään muu ei muuttunut suunnitelmassa. Myyjillä on provisiopalkkiot ja niille on suunnitelmaa tehdessä muutama tuhat euroa pieni raha - eihän se heidän pussistaan ole pois.
    Uskomattominta on ettei 20 000 euron remontin hintaan kuulu edes sähkö- ja putkityöt! Jos rahaa on kuin roskaa siitä vain Ruusthollille sitä tuhlaamaan. Muuten emme voi suositella edes pahimmalle vihamiehelle ko. firmaa.

    Äänestä

  • rankimman päälle kirjoitti:

    Siinä ei todellakaan ole kahta uu-ta.... Rustholli on rusholli, eikä ruustholli... Eli tämä EI ainakaan ole aito Rusthollin asiakas!!!

    Äänestä

  • RUSTHOLLI kirjoitti:

    Siinä ei todellakaan ole kahta uu-ta.... Rustholli on rusholli, eikä ruustholli... Eli tämä EI ainakaan ole aito Rusthollin asiakas!!!

    Kiitos, varmistin asian firman sopimuksesta (jonka käteen otaessa tulee jo paha olo) että Rustholli se on. Tämä tapahtui Helsingissä viime keväänä ja kyseessä on rivitalokaksiomme.

    Äänestä

  • on nimi kirjoitti:

    Kiitos, varmistin asian firman sopimuksesta (jonka käteen otaessa tulee jo paha olo) että Rustholli se on. Tämä tapahtui Helsingissä viime keväänä ja kyseessä on rivitalokaksiomme.

    Anteeks nyt vain, mutta jos on joutunut remontti-firman kanssa taistelemaan, niin VARMASTI muistaa firman nimen ilman paperista tarkistamistakin..... Että eiköhän tämä ollut tässä!

    Äänestä

  • Asiasta jotain oikeesti tie... kirjoitti:

    Kyllä jos asentaja tuoksuu viinalle, mitä suuresti epäilen, olisi tämä asiakas jos järkeä on päässä, ottanut yhteyttä heti kohteessa toimivaan työpäällikköön. Jos työpäällikkö ei ota kantaa, aina työpäällikölläkin on päällikkö.... Tunteja oli toki liikaa laskutettu.

    Jos valkolakatut muuttaa väriään eritavalla, on siihenkin yksi selitys ( en sano että se on oikea, mutta se on totuus )
    1. Riippuu miten puu on sahattu.
    2. jos tukit on aikonan kuljetettu tai säilytetty vedessä, mitä tapahtuu, liukenee puusta tiettyjä aineita pois, joka vaikuttaa esim: maalatessa verrattuna kuivalla maalla olleisiin tukkeihin.
    3. valkolakka, tehdaslakattu ja itse lakattu tummenee erilailla....

    Näistä asioista TIEDÄN, kokemuksella 14 vuotta sahalla töissä olleena, ja kohta saman verran remonnti-reiskana ja henki Ei haise... viinalle ainakaan

    Ja senkin tiedän, että 2 epäpätevää työpäällikköä, sekä liuta asentajia on saanut lähteä, huonon työn takija. Eli asioihin reakoidaan...

    siis ne asentajat lähteneet paremman rahan ja edun perään,kunnolliset sellaiset.
    mut hyviäkin on.(oluella)
    aika huuhaata

    Äänestä

  • kokemusta myös kirjoitti:

    siis ne asentajat lähteneet paremman rahan ja edun perään,kunnolliset sellaiset.
    mut hyviäkin on.(oluella)
    aika huuhaata

    Rustholli meinaan.
    Joka ikinen kerta kun meen pesuhuoneeseen näen
    työn jäljen.SE ON HUONO.

    Äänestä

myyjä kyseisessä bändissä,HÄH?laatu/hinta ei kohtaa missään tapauksessa

Äänestä

k.o puulaaki jätti sukulaiselleni wc lattiapinta tarjouksen. Sukulaiseni pyysi minua tsekkaamaan tarjouksen koska hänellä ei ollut asiantuntemusta aiheesta. Hinta oli törkeä ja sopimus täynnä "lisälaskutus kuoppia". Pyytäkää ainakin 2 referenssihintaa säästätte TONNEJA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sakillam kirjoitti:

paras remppafirma. aikataulu ja hinnasto piti, jälki mahdottoman hyvää. suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu