Tieteellisesti on todettu eräiden savolaisten meijerien rahoittamassa tutkimuksessa että punaista maitoa tulee vain ähkytautisesta lehmästä.
Olen saanut kutsun uusien tutkimustulosten julkistustilaisuuteen joka on merkittävä aluevaltaus kainuulaisille eksperteille liittyen maitotalouteen mikä näin todeksi mainitaan.
Olen saanut kutsun uusien tutkimustulosten julkistustilaisuuteen joka on merkittävä aluevaltaus kainuulaisille eksperteille liittyen maitotalouteen mikä näin todeksi mainitaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
on?Kato peiliin niin näät sieltä katsovan tosi naudan.
Sininen maito tulee tietysti sinisistä ja punainen punaisista lehmistä. Tämänhän nyt tietää lapsikin.
Mikä eläin lypsää rasvatonta maitoa?Strutsi vai kalkkuna?Vai sonni?
Ja rasvaton maito on valkosessa purkissa, jossa tekstit ovat vaalean sinisellä.
Voihan toki olla niin, että punainen maito saadaan pullukamasta lehmästä, kevyt maito kevyemmästä, ja rasvaton maito laihiksella olevasta lehmästä?
Mistä näitä kaikkia nykyajan asioita tavalliset tallaajat tiedetään, kun ne on nykyään niin hyvin salattuja, että navettaan ei saa mennä muut kuin siellä olevien lehmien hoitajat. Ja meijereillekään ei ulkopuoliset pääse.
hevosten eikä lehmien tauti. Lehmät sen sijaan puhaltuvat.
Punainen maito tulee MÖYRYTAUTISISTA lehmistä.
Ja rasvaton poikimattomasta hiehosta, eli nuoresta lehmästä.
Mikä maito tulee sonnin suorosta? Mikä on se "cum"?