100-vuotias pikkutyttö käveli polkua pitkin vastaan.
Seisoin kivikoulun portaikossa ja nostin hänet syliini.
Nousimme portaat ullakolle ja avasin ikkunan.
Hän palasi taivaalle harmaassa mekossaan.
Katselin.
Kaikki he eivät kuulu tänne: tarinat kujista,
viemärien eläimistä, rapinasta maan alla.
Roskisten takana ihminen, lintu tai rotta.
Sykkivä neula kaulavaltimossa muistuttaa rakkautta,
pulssi.
Olen puuhannut paljon, kuluttanut portaita, kantanut elävää vettä.
On aika lukita ovia, komeroita ja kaappeja,
paikkoja, joihin ei ole unelmilla hinkua.
On elettävä pitkänä ylettyäkseen ympäri itsensä.
Muu ei muodossa tai toisessa mahdu tähän taloon.
Sytytän sinulle kultaisten seinien värisiä vahakyttiloitä.
On aika avata suuri kirja ja lukea kuvia, katsella sanoja, olla hiljaa.
Sinä hiivit mieleeni siellä. Tulet käytävää pitkin viereeni ja sanot:
Pieni rakas lintuni, onko sinun hyvä olla. Kaikki muut jo lähteneet
ja sinä jäänyt itsesi tähden kanssani tänne.
Seisoin kivikoulun portaikossa ja nostin hänet syliini.
Nousimme portaat ullakolle ja avasin ikkunan.
Hän palasi taivaalle harmaassa mekossaan.
Katselin.
Kaikki he eivät kuulu tänne: tarinat kujista,
viemärien eläimistä, rapinasta maan alla.
Roskisten takana ihminen, lintu tai rotta.
Sykkivä neula kaulavaltimossa muistuttaa rakkautta,
pulssi.
Olen puuhannut paljon, kuluttanut portaita, kantanut elävää vettä.
On aika lukita ovia, komeroita ja kaappeja,
paikkoja, joihin ei ole unelmilla hinkua.
On elettävä pitkänä ylettyäkseen ympäri itsensä.
Muu ei muodossa tai toisessa mahdu tähän taloon.
Sytytän sinulle kultaisten seinien värisiä vahakyttiloitä.
On aika avata suuri kirja ja lukea kuvia, katsella sanoja, olla hiljaa.
Sinä hiivit mieleeni siellä. Tulet käytävää pitkin viereeni ja sanot:
Pieni rakas lintuni, onko sinun hyvä olla. Kaikki muut jo lähteneet
ja sinä jäänyt itsesi tähden kanssani tänne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Runosi on täynnä tunnetta, hienoja mieli- ja unikuvia,...
Ehkä lukijana olen kokemassa jotain samaa...
sillä runoistasi, täällä lukemistani, se on ensimmäinen, josta löydän
puristusta niin
että tunteet tulevat pintaan
ja pitävät...
Hyväää!! Kiitos kaunis!
ja tällä kertaa se koskettaa minua jotenkin niin syvältä.
Runossasi on todella hienoja kohtia:
"On elettävä pitkänä ylettyäkseen itsensä ympäri
Muu ei mahdu tähän taloon...
Loistavaa! Mikä onkaan, kun runosi ovat niin persoonallisia, erityisiä, jotenkin harvinaisia. Sinä painat sielusi kuvioita valkoiselle kankaalle. Ne ovat värikkäitä, kuvaavia, niistä kuvastuu myös itsetutkistelu. Niin - ja jatkuva "puuhastelu".
Pitäisi olla siitä iloinen, mutta runosi tekee minut jotenkin surumieliseksi...
kerppunen
Minä kiinnyin häneen
hetki hetkeltä
sana sanalta
kuin lettipäiseen tyttöön,
joka koetti ratsastaa aallonharjalla
- ylitse kuohujen
Hän teki maailmasta värikkään
ja lähetti mummot taivaalle
harmaine kolttuineen
lentelemään omiin maailmoihinsa
Hänen kuorensa oli ohut
ja halkeileva
Sen alla huimaava korkeus
Ja avaruutensa kiertoradoilla
hän istui yksin pilven longalla
kissa seuranaan,
ja heilutteli kevyesti jalkojaan
ja sirotteli pisaroita maan pinnalle
kuin herkkiä kukkasia
Ja minä kahlasin kauan
kirsikankukkalumessa
- ja itkin
Mutta pienen linnun
minä nostin maasta
kohmeisin sormin
- ja puristin sen
sydäntäni vasten
6.1.2009 kerppunen
Do widzenia
Kiiluvin silmin katson elämää
ryömin viemäristäni ihmettelemään
maan pinnalle, syvästä vedestä
kuin kala, happea haukkomaan
kidukset pinnan alla
kurotan kohti taivasta
linnun lailla
haluaisin yltää korkeuteen
hukkua taivaan sineen
pois tästä ajatusten merestä
nousen minäkin viimein
ja kävelen rannalta
Kiitän säkeilläni runoistasi, vahva on tapasi tulkita tuntoja, tämäkin runosi, jälleen kerran. Toivon sinulle iloa elämääsi, voidaksesi kirjoittaa tarinoita taivaasta, merestä ja valkeista purjeista. Toisaalta, rehellisyyden nimessä sanottakoon, tyylisi kirjoittaa osuu aina asian ytimeen. Joten kiitos, vielä kerran.