Olen nuori nainen, kaksi ammattia jo taskussa ja työelämässä mukana. Mieheni on melkein kolmikymppinen ja hänellä on vielä opiskelut kesken. Ainakin vielä pari vuotta jäljellä, jonka jälkeen hän haluaa tehdä töitä ainakin pari vuotta ennenkuin haluaa edes ryhtyä miettimään perheenlisäystä. Eli noin neljä vuotta vielä siihen, että mieheni olisi valmis yrittämään vauvaa.
Itselläni ollut jo vuosia vauvakuume, nyt vain pahenee pahenemistaan, kun on oikean miehenkin löytänyt, on töitä, on ikää sekä paljon halua. Miten jaksan odottaa vielä neljä vuotta siihen, että edes alkaisimme yrittää? Kun eihän sitä koskaan tiedä, että lähteekö raskaus helposti käyntiin vai joutuuko hoitojen kautta aloittamaan. Ja sitten taas menetetään vuosia siihen odottamiseen, ja sitten itsekin olen kolmikymppinen ja päällekin! Suurin unelmani on aina ollut, että saan lapset mahdollisimman nuorena, päälle parikymppisenä. Eli nyt.
Luin joskus naisesta, joka oli samassa tilanteessa kuin minä, ja hän jätti pillerit syömättä, ilman että mies tiesi, ja näin tuli raskaaksi. Itse en ikinä pystyisi näin tekemään! Joten ainoa mahdollisuus on tuo neljän vuoden odotus plus yritykset.
Miten jaksan vain odottaa?
Itselläni ollut jo vuosia vauvakuume, nyt vain pahenee pahenemistaan, kun on oikean miehenkin löytänyt, on töitä, on ikää sekä paljon halua. Miten jaksan odottaa vielä neljä vuotta siihen, että edes alkaisimme yrittää? Kun eihän sitä koskaan tiedä, että lähteekö raskaus helposti käyntiin vai joutuuko hoitojen kautta aloittamaan. Ja sitten taas menetetään vuosia siihen odottamiseen, ja sitten itsekin olen kolmikymppinen ja päällekin! Suurin unelmani on aina ollut, että saan lapset mahdollisimman nuorena, päälle parikymppisenä. Eli nyt.
Luin joskus naisesta, joka oli samassa tilanteessa kuin minä, ja hän jätti pillerit syömättä, ilman että mies tiesi, ja näin tuli raskaaksi. Itse en ikinä pystyisi näin tekemään! Joten ainoa mahdollisuus on tuo neljän vuoden odotus plus yritykset.
Miten jaksan vain odottaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tilanne sama kuin sinulla ja minulla ollut vauvakuume useita vuosia. Nyt viime aikoina useat ystäväperheemme ovat saaneet jälkikasvua ja olemme heidän pienokaisiaan ihailleet. Kuin ollakaan: mies joka oli alkujaan vannonnut sen nimeen, että odotetaan kunnes hän opiskellut ja saanut töitä: EHDOTTI itse minulle, että mikäli minä olen valmis, niin mitenkä olisi jos jätettäisiin pillerit pois ;). Näinkin siis voi käydä. Ja usko minua: tämä yritys on ihanaa kun molemmat ollaan siihen sitouduttu ja mies tukena. Olisi kamalaa tehdä tätä salassa, ilman varmuutta siitä kuinka käy jos raskaaksi päätyy. Jokainen lapsi ansaitsee kuitenkin mielestäni oikeuden syntyä molempien vanhempien toivomana. Voithan ilmoittaa miehelle, että lopetat pillerit nyt ja huolehtikoon hän jatkossa ehkäisyn - kyllä se sitten jossain kohtaa jää itsestään pois kuvioista ;)
Ja ainahan voit miehelle puhua, että ns. oikeaa aikaa tuskin tulee ikinä. Aina on elämässä jotakin meneillään jonka vuoksi voi parheenlisäystä siirtää, mutta en usko, että varsinaista väärää aikaa lapselle on. Tietysti ehkä se jos molemmat työttöminä, rahattomina ja asunnottomina eivät pystyisi lapselle tarjoamaan mitään muuta kuin sylinsä...mutta tekstistäsi käsitin, ettei teillä ihan näin kurjasti asiat ole ;).
Tsemppiä. Toivottavasti mies pian heltyy. Ja tosiaan: yritys voi kestää yllättävän pitkäänkin...
Toiottavasti meille myös noin käy kuten teille, että aloitus tulisikin loppujen lopuksi mieheltä itseltään. Oijoi. Nyt vain sitten sitä odottelemaan.. ;)
Noh, ei kai tässä muuta voi kuin odottaa. Vaikka oikeasti tuntuu, että vatsakin jo fyysisesti alkaa kaipaamaan sitä raskautta. Sekä huomaan töissä ollessani (alakoulun ensimmäisellä luokalla), mietttiväni, että minkälainen meidän lapsemme on sitten sen ikäisenä.. eikä sitä ole vielä edes suunnitteilla. Huoh. Että mulla on sekä vauvakuume että se lapsikuume, että kyllä se vauva oisi kiva, mutta on se sitten kivaa kun se kasvaa :)
sinulle selityksen jo valmiiksi tuohon pillerien jättämiseen! Ja tosi asiahan on että jos monta vuotta on syönyt, ei raskaaksi niin vaan tulekkaan!
Tästä johtuen jätät pillerit, jotta tulisit varmemmin raskaaksi sitten kun ryhdytte yrittämään.. Ettei sitten oikeasti kävisi niin ettei tärppäisi!
Sen voin sanoa kokemuksesta, että meillä on aina lapset vain tullut.. ehkäisystä huolimatta. Ja aina on tuntunut niin kaaoottiselta elämä ettei siihen vauvaa voisi tehdä! Mutta kaikki kuitenkin hyvin kääntynyt, ja lapset voineet hyvin. Välillä taloudessa ollut tiukkaa, mutta nyt vuosien saatossa huomaa että asialla on ollut hyväkin puolensa. Meillä lapset todella osaavat käyttää rahaa ja ymmärtää ettei kaikkea voi saada.
Onnea kuitenkin yritykseen sitten kun on sen aika! Ja toivottavasti onnistuu nopeasti! Niin ja oletko muuten hiljattain ottanut asiaa puheeksi miehesi kanssa? Ja sanonut suoraan että kuumetta on totisesti paljon!!!!
Meillä myös nyt käynnissä ensimmäisen lapsen yrittämine. Itse olen vauvakuumeillut jo tooooooodella pitkään, ja olen kyllä aina miehelle siitä vihjaillut, mutta hän on aina sanonut odotetaan vielä. Mutta sitten alkoi ystäväpiiriin ilmestyä vauvoja, samoin mieheni aina kaupassa katseli odottavia äitejä ja ihmisiä työntämässä lastenvaunuja, ja niin alkoi vauvakuume kasvaa myös miehelleni, kunnes hän sitten yhtenä iltana totesi,että älä mene enää syömään niitä pillereitä, mä tahdon perustaa sun kanssa perheen